Kohta alkaa taas Auerin oikeudenkäynti
Kommentit (2068)
Käräjäistunto alkaa vasta klo 9.30.
Ylen seurannassa nähtiin Anneli Auer harmaassa mummolookissaan. Auer korosti oikeudenkäynnin julkisuuden merkitystä ja lasten halua tulla nyt esiin. Jens Kukka, jota nyt vihdoin sanottiin Ihleksi, saapui istuntoon viime minuuteilla. Ensimmäistä kertaa pääsi näkemään, millainen puhuja Ihle livenä on. Hän valitteli istumistaan lisko-osastolla.
Käytävillä näkyi kulkevan myös ohjaaja Pekka Lehto ja oikeus murhasta Kirjoittanut toimittaja Rami Mäkinen.
"Kyllähän ne meille kuuluu", Auer vastasi kysymyksiin koppikorvauksista. Sekä Auer että Ihle olivat tietysti toivoneet, että raha olisi kilahtanut tilille helpomminkin, mutta nyt joudutaan vuosien oikeusrumbaan uudelleen.
Syyttäjä Koivuniemi totesi Ylen haastattelussa, että keskeistä on lasten vanhojen ja uusien kertomusten punninta. Uutena todisteena on psykiatrien näkemys aikuistuneiden lasten muuttuneista kertomuksista.
Vierailija kirjoitti:
Ylen seurannassa nähtiin Anneli Auer harmaassa mummolookissaan. Auer korosti oikeudenkäynnin julkisuuden merkitystä ja lasten halua tulla nyt esiin. Jens Kukka, jota nyt vihdoin sanottiin Ihleksi, saapui istuntoon viime minuuteilla. Ensimmäistä kertaa pääsi näkemään, millainen puhuja Ihle livenä on. Hän valitteli istumistaan lisko-osastolla.
Käytävillä näkyi kulkevan myös ohjaaja Pekka Lehto ja oikeus murhasta Kirjoittanut toimittaja Rami Mäkinen.
Auer on varmaan tarkoituksella stailannut itsensä mummoksi nutturoineen. Harmaa villatakkikin yllään. Hän on vasta 60, joten ei pitäisi sentään noin kulahtaneelta näyttää.

Epäilemättä hänellä on ollut varsin rankkaa ja se varmasti vanhentaa, eikä kukaan täällä pysty samaistumaan, koska kukaan ei ole vastaavaa kokenut.

Hän esiintyi kuitenkin rankimpana aikana blondina, hiukset valloillaan. Nytkin oli hiukset siististi värjätty, mutta epäilemättä tulee vaikutelma, että haluaa tietoisesti luoda mielikuvaa vanhasta rouvasta, joka ei missään kuvitelmissa olisi voinut olla apurina miehelle, joka hyväksikäyttää hänen lapsiaan. Myös Ihle oli käynyt parturissa näitä pakollisia paria istuntokertaa varten.
Sitä en ymmärrä, jos asianosaiset haluavat kaiken julkiseksi, niin miksi näin ei toimita?
Vierailija kirjoitti:
Aueria ja Ihleä kuullaan oikeudessa vasta joulukuussa. Sen sijaan lasten kertomusten käsittely alkaa jo marraskuussa. Kullekin lapselle on varattu kaksi istuntopäivää. He joutuvat siis todistajan asemassa tarkkaan syyniin.
Eli kun lapset ovat todistajia eivätkä asianomistajia, heitä ei kuulustelekaan heidän oma asianajajansa, vaan Annelin ja Jensin asianajajat hoitavat heidän kuulustelunsa. Nämä joutuvat toisaalta teilaamaan lasten vanhat kertomukset ja toisaalta kehumaan uusia. Auerkin kehuskeli ennen istuntoa, kuinka lapset ovat "rohkeita", kun uskaltavat vaatia julkista oikeudenkäyntiä. Eivät he kuitenkaan halua näyttää kasvojaan oikeudessa. Jens sentään nyt nähtiin vihdoinkin.

Ensin täytyy tarkistaa, ettei ulkopuolisista paljasteta niissä mitään. Aineistoa on tuhansien sivujen verran. Oikeudenkäyntiä seuraavan kannalta voi olla parempikin, että aineistoa julkistetaan asia kerrallaan, jottei julkinen keskustelu riennä tekemään juttuja asioista, jotka käsiteltäisiin oikeudessa vasta myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aueria ja Ihleä kuullaan oikeudessa vasta joulukuussa. Sen sijaan lasten kertomusten käsittely alkaa jo marraskuussa. Kullekin lapselle on varattu kaksi istuntopäivää. He joutuvat siis todistajan asemassa tarkkaan syyniin.
Eli kun lapset ovat todistajia eivätkä asianomistajia, heitä ei kuulustelekaan heidän oma asianajajansa, vaan Annelin ja Jensin asianajajat hoitavat heidän kuulustelunsa. Nämä joutuvat toisaalta teilaamaan lasten vanhat kertomukset ja toisaalta kehumaan uusia. Auerkin kehuskeli ennen istuntoa, kuinka lapset ovat "rohkeita", kun uskaltavat vaatia julkista oikeudenkäyntiä. Eivät he kuitenkaan halua näyttää kasvojaan oikeudessa. Jens sentään nyt nähtiin vihdoinkin.
Miksi lasten pitäisi näyttää kasvonsa? Eiköhän he halua jatkaa elämää tämän jälkeenkin ilman, että heidät tunnistetaan. He haluavat selvittää tämän asian, eivät julkisuutta itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylen seurannassa nähtiin Anneli Auer harmaassa mummolookissaan. Auer korosti oikeudenkäynnin julkisuuden merkitystä ja lasten halua tulla nyt esiin. Jens Kukka, jota nyt vihdoin sanottiin Ihleksi, saapui istuntoon viime minuuteilla. Ensimmäistä kertaa pääsi näkemään, millainen puhuja Ihle livenä on. Hän valitteli istumistaan lisko-osastolla.
Käytävillä näkyi kulkevan myös ohjaaja Pekka Lehto ja oikeus murhasta Kirjoittanut toimittaja Rami Mäkinen.
Auer on varmaan tarkoituksella stailannut itsensä mummoksi nutturoineen. Harmaa villatakkikin yllään. Hän on vasta 60, joten ei pitäisi sentään noin kulahtaneelta näyttää.
Itse kylläkin katsoin että Anneli oli ihan nättinä ja freesinä, kuten on aina ennenkin ollut. Toki hänet on nähty julkisuudessa viimeksi noin 10 vuotta sitten, joten ikää on tullut tietysti lisää tässä välissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylen seurannassa nähtiin Anneli Auer harmaassa mummolookissaan. Auer korosti oikeudenkäynnin julkisuuden merkitystä ja lasten halua tulla nyt esiin. Jens Kukka, jota nyt vihdoin sanottiin Ihleksi, saapui istuntoon viime minuuteilla. Ensimmäistä kertaa pääsi näkemään, millainen puhuja Ihle livenä on. Hän valitteli istumistaan lisko-osastolla.
Käytävillä näkyi kulkevan myös ohjaaja Pekka Lehto ja oikeus murhasta Kirjoittanut toimittaja Rami Mäkinen.
Auer on varmaan tarkoituksella stailannut itsensä mummoksi nutturoineen. Harmaa villatakkikin yllään. Hän on vasta 60, joten ei pitäisi sentään noin kulahtaneelta näyttää.
Sinä vaikutat pirun... ruumistunana .. häpeä
Miten Jens kehtasi esitellä vanhaa punaista puhelintaan avustajalleen ennen istunnon alkua? Selvä teatraalinen ele, jolla osoitti vain huonoa makua.
Vierailija kirjoitti:
Sitä en ymmärrä, jos asianosaiset haluavat kaiken julkiseksi, niin miksi näin ei toimita?
Mitä sinä piru siitä hyötyisit?
Minä vähän epäilen ettei tommosia hirveyksiä ihan kaikkia ole edes tapahtunut, herää kysymys onko lapsia manipuloitu vanhempiaan vastaan, on kyllä outo juttu!
Vierailija kirjoitti:
Minä vähän epäilen ettei tommosia hirveyksiä ihan kaikkia ole edes tapahtunut, herää kysymys onko lapsia manipuloitu vanhempiaan vastaan, on kyllä outo juttu!
Herää kysymys voiko lasten sanomisiin luottaa lainkaan
Ketä enää kiinnostaa nämä ja näiden tarinat
Vierailija kirjoitti:
Minä vähän epäilen ettei tommosia hirveyksiä ihan kaikkia ole edes tapahtunut, herää kysymys onko lapsia manipuloitu vanhempiaan vastaan, on kyllä outo juttu!
Eihän se Jens ollut mikään lasten vanhempi, pelkkä äidin miesystävä vaan. Hän kävi Turussa sen 9 kuukauden seurusteluajan aikana vain joskus viikonloppuisin, niin olen ymmärtänyt. Jossain välissä lapset olivat kyllä käyneet Jensin luona Raisiossakin, jonne osa teoista väitetysti sijoittuu. Syyttäjän mainitsemat teot ovat kyllä rankkoja, mutta välineistöltään ihan mahdollisia.
No nyt nähdään maisemaa suoraan Turusta.