Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Muistisairaushan ei ole vain muistin sairaus, vaan vaikuttaa kaikkiin kognitiivisiin kykyihin. Siksi on aivan turha suuttua heille tai odottaa jotain loogista käyttäytymistä. Älyttömän rasittavaa ja surullistahan se on, tiedän.

Palstalle oli jokin aika sitten joku avannut ketjun turvallisuuden kaipuusta tai vissiin paremminkin turvattomasta olostaan ja kuinka sen helpottamiseksi rakensi lattialle majan.

Tuo oli lohduttavaa koska mä itse teen samaa säännöllisen epäsäännöllisesti ja olen oikeasti pitänyt itseäni aivan mielipuolena. Tuollaisesta ei varmaan kukaan ei-yksinäinenkään kehtaa puhua naamatusten eli sinällään tällainen anonyymipalsta on vertaistukena ajateltuna aivan mahtava vaikka onhan tämä aika karseakin paikka. Tämä ketju on kanssa tosi kiva ainakin suurimmaksi osaksi.

Se oli tuo pandemia-aika mikä itselle loi aika yllättävänkin perusturvallisuuden tunteen heikkenemisen koska ei mulla ollut silloinkaan itseni lisäksi ketään kenestä olisi pitänyt/saanut huolehtia. Eikä se palannut enää ennalleen vaikka pandemia meni vaan nykyään olen entistäkin turvallisuudenkaipuisempi enkä uskalla ottaa mitään riskejä missään asiassa vaikka en nyt koskaan mikään leijonankesyttäjä ole luonteeltani ollutkaan. Kaipaan hirveästi lapsuutta tai oikeastaan sitä kun oltiin enemmän maalla ja kuinka ihana tunne oli illan hämärtyessä olla sisällä pirtissä lukemassa / piirtämässä missä kaappikello mylväisi tasatunnein, leivinuunista tuli ihana lämpö ja jonkun haudutettavan pataruuan tuoksu ja radiosta kuului joku metsäradio. Tuo tunnelma oli niin rauhallinen ja turvallinen enkä saa mitenkään luotua vastaavaa omaan kotiini edes tuollaisella tyynyistä tehdyllä majalla. Silti sellaiseen pesään on ihana käpertyä.

Kiitos kun luit.

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaushan ei ole vain muistin sairaus, vaan vaikuttaa kaikkiin kognitiivisiin kykyihin. Siksi on aivan turha suuttua heille tai odottaa jotain loogista käyttäytymistä. Älyttömän rasittavaa ja surullistahan se on, tiedän.

Joo, en mä suutukaan enkä enää edes odota mitään keneltäkään tai mistään. Kunhan vaan ihmettelen tuota asennetta joka tuntuu siltä kuin minuun suhtauduttaisiin lähinnä jonain vihollisena kun ei kuulla tai muisteta miten asia on. Ihan olisi tarpeeksi raskasta ilmankin.

Ehkä se vaan on niin, että olen vanhemmilleni pettymys tai ehkä jopa vihollinen eikä hekään minusta erityisemmin pidä ja nyt sitten enää ei vaan ole minkäänlaista sordiinoa vaan suhtautuminen on rehellistä. Vähän siis samaan tapaan kuin totuus tulee lasten ja juoppojen suusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaushan ei ole vain muistin sairaus, vaan vaikuttaa kaikkiin kognitiivisiin kykyihin. Siksi on aivan turha suuttua heille tai odottaa jotain loogista käyttäytymistä. Älyttömän rasittavaa ja surullistahan se on, tiedän.

Joo, en mä suutukaan enkä enää edes odota mitään keneltäkään tai mistään. Kunhan vaan ihmettelen tuota asennetta joka tuntuu siltä kuin minuun suhtauduttaisiin lähinnä jonain vihollisena kun ei kuulla tai muisteta miten asia on. Ihan olisi tarpeeksi raskasta ilmankin.

Ehkä se vaan on niin, että olen vanhemmilleni pettymys tai ehkä jopa vihollinen eikä hekään minusta erityisemmin pidä ja nyt sitten enää ei vaan ole minkäänlaista sordiinoa vaan suhtautuminen on rehellistä. Vähän siis samaan tapaan kuin totuus tulee lasten ja juoppojen suusta.

Ei sitä voi myöskään niin ajatella että nyt muistisairaan suusta kuuluisi ne todelliset ajatukset, kun sairaushan voi muuttaa myös persoonaa. Ennen tosi lempeä voi muuttua kärkkääksi ja inhottavaksi, eikä se tarkoita että hän olisi nyt enemmän aito itsensä.

Minkä ikänen lapsi

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaushan ei ole vain muistin sairaus, vaan vaikuttaa kaikkiin kognitiivisiin kykyihin. Siksi on aivan turha suuttua heille tai odottaa jotain loogista käyttäytymistä. Älyttömän rasittavaa ja surullistahan se on, tiedän.

Juu ei tosiaan ole mitään hyväntahtoista höperehtimistä millaiseksi muistisairaudet on tykätty kuvailla. Samoin sellainen pehmeä lasku sairastumisesta puuttui ainakin oman läheisen kohdalla kokonaan eli se oli suoraan syvään päätyyn hyppääminen ja niistä hyvistä vuosista lääkityksen avulla saa vain uneksia. Lisäksi se oli vähän ylläri kuinka yksin sitä läheiset jää eli mistään ei saa ainakaan ennakkoon mitään apua tai vinkkejä saati että mitä on odotettavissa vaan kaikki muutokset taudin edetessä tulee yllärinä ja niistä sitten pitää vaan yrittää jotenkin selvitä. Vauhti on vielä sellaista, että just kun keksii miten saa hoidettua edellisen mahdollisimman sujuvasti niin tilalle tulee kaksi uutta oiretta tai siis pikemminkin asiaa joissa enää ei voikaan tehdä kuten ennen. Tämä on sellaista tulipalojen perässä säntäilyä ämpärin kanssa ja aamusta iltaan saa juosta pää märkänä kelloa vastaan eikä omaa aikaa ole edes öisin vaan vessaankin pitää auttaa ainakin sen kerran. On siis vaipat käytössä mutta herättää kun on hätä ja haluaa vessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaushan ei ole vain muistin sairaus, vaan vaikuttaa kaikkiin kognitiivisiin kykyihin. Siksi on aivan turha suuttua heille tai odottaa jotain loogista käyttäytymistä. Älyttömän rasittavaa ja surullistahan se on, tiedän.

Joo, en mä suutukaan enkä enää edes odota mitään keneltäkään tai mistään. Kunhan vaan ihmettelen tuota asennetta joka tuntuu siltä kuin minuun suhtauduttaisiin lähinnä jonain vihollisena kun ei kuulla tai muisteta miten asia on. Ihan olisi tarpeeksi raskasta ilmankin.

Ehkä se vaan on niin, että olen vanhemmilleni pettymys tai ehkä jopa vihollinen eikä hekään minusta erityisemmin pidä ja nyt sitten enää ei vaan ole minkäänlaista sordiinoa vaan suhtautuminen on rehellistä. Vähän siis samaan tapaan kuin totuus tulee lasten ja juoppojen suusta.

Ei sitä voi myöskää

Ennen tosi lempeä naapurin isäntä muuttui tosiaan ilkeäksi, kun sairastui vanhuuden sairauksiin. Oma edesmennyt hyvin tiukka ja ärhäkkä isäni taas pehmeni, oli mahdottoman  ihana pappa lapselapsille😊 

Aamulla koirien kanssa kävelyllä. Kaupassa käynti. Koko päivän muuten touhunnut kaikenlaista. Koirien kanssa päivällä kävelyllä. Nyt ruokaa spagettia ja jauhelihakastiketta joka on pakastettua aiemmin. Kohta voisi netistä katsoa La Promesaa tai jotain muuta. Yhden ihmisen kanssa moikattiin. En muista koska viimeksi olen jonkun kanssa edes puhunut, moikkaillua lukuunottamatta. Aikuisen lapsen kanssa ehkä kerran 2kk:ssa puhutaan tai hän puhuu ja minä kuuntelen. Joskus iskee masennus ja itkettää, koira nuolee kyyneleet. Pääasiassa tyytyväinen ja aina on jotain tekemistä, liikaakin. Olen huomannut, jos liikaa ihmisiä ja paljon puhetta, menee viikko rauhoittuessa. Jään aina miettimään ihmisten sanomisia, kunnes viikon kuluessa ne unohtuvat. Ehkä siksi, kun harvoin kuulee ihmisiltä jotain..

Tänään on ollut jotenkin huono päivä, ahdistaa raha-asiat ja muutenkin. Kävin kävellen kaupassa ja viereisen autotien jylinä tuntui tavallistakin kauheammalta. Kaupastakin ostin ihan liian kallista leipää ja tuhlasin vielä Kismetiin ja juustoon, vaikka ne nyt ainakin olivat ihan tarpeettomia. En jaksanut aamulla käydä suihkussa ja keittiökin on kaaoksessa ja vali vali vali vaan. Yritän huomenna enemmän.

Aloitin tänään psykiatrian polilla uudessa ryhmässä. Hävetti kun kaikki muut vaikuttivat olevan melkein 20 vuotta nuorempia ja minä ainut mielisairas täti siellä. Ryhmän jälkeen kävin kävelyllä hautausmaalla. Oli kylmää, mutta kaunista. Kotona tein itselleni ison padallisen linssikeittoa ja pakastin osan. Yhdestä lautasellisesta jäi nälkä, mutta olen budjetoinut syömiseni tarkasti, joten päätin elää asian kanssa. Odottelen iltaa, jotta voin sytyttää kynttilöitä ja kääriytyä vilttiin katsomaan jotain viihdyttävää roskaa Netflixistä.

Tänä syksynä on vissiin jokin samanlaista syksyn tuoksussa / luonnossa / yhteiskunnassa kuin omassa nuoruudessa ja etenkin siinä syksyssä kun täytin 18 vuotta. Se aika ei ollut mitenkään elämäni huippuhetkiä eikä siinä varsinaisesti ole mitään muisteltavaa (silti vähän kummastuttaa ja pelottaakin, etten oikeasti muistakaan juuri mitään vaan se on ihan sellaista harmaata mössöä) mutta nyt jokin, en tiedä siis mikä, on useammankin kerran nostanut mieleen tuon ajan. Etenkin vanha tuttu epämääräisen ahdistava / huono olo on palannut tänä syksynä. Siis sellainen outo tunnecombo jossa on epämääräistä ja jatkuvaa syyllisyyttä ja tunne siitä kuinka elämä ei ole oikeissa uomissaan vaan aivan vääränlaista ja pitäisi olla jotenkin erilaista ja itsen etenkin erilainen ja parempi.

Koko ajan on päällä sellainen jännittynyt tunne, että jotain pahaa tapahtuu tai ainakin joku alkaa syyttämään minua jostain. Lisäksi kävi sellainenkin outous, että eräs puolituttu ihminen tuli jostain kummasta yhtäkkiä mieleen (se oli vähän ennen sitä aikaa kun tässä ketjussakin keskusteltiin siitä, ettei ketään vanhoja tuttuja halua nähdä vaikka seuraa kaipaakin) ja vielä ajattelin, että sitä nyt ainakaan ei onneksi näe missään. Ja mitä vielä, pari päivää myöhemmin tajusin ostoksiani pakatessa että se tyyppi on just maksamassa siinä kassalla. Äänestä siis tunnistin, mutta hän onneksi ei tunnistanut minua.

Todennäköisesti olin nähnyt hänet jo aiemmin, mutta en vaan tajunnut sitä ja siksi tuli mieleen aivan yllättäen. Hänkään siis ei tuo mieleen mitään hyvää eikä sitä menneisyyden puolituttuuttakaan tarvitse missään tapauksessa herättää henkiin. Miten sitä onkin voinut olla niin itselleen vääränlaisten ihmisten ympäröimänä?! Ja sitten kun ei enää ole niin onkin aivan yksin. En nyt kuitenkaan ole mitenkään erikoinen ihminen vaan hyvinkin tavallinen.

Vierailija kirjoitti:

Aloitin tänään psykiatrian polilla uudessa ryhmässä. Hävetti kun kaikki muut vaikuttivat olevan melkein 20 vuotta nuorempia ja minä ainut mielisairas täti siellä. Ryhmän jälkeen kävin kävelyllä hautausmaalla. Oli kylmää, mutta kaunista. Kotona tein itselleni ison padallisen linssikeittoa ja pakastin osan. Yhdestä lautasellisesta jäi nälkä, mutta olen budjetoinut syömiseni tarkasti, joten päätin elää asian kanssa. Odottelen iltaa, jotta voin sytyttää kynttilöitä ja kääriytyä vilttiin katsomaan jotain viihdyttävää roskaa Netflixistä.

Tsemppiä sulle. Voimista parempaan suuntaan. Harmi sinällään, että nuoret voi huonosti. Hyvä, että kaikenikäiset saa hoitoa.

Olen onnekas, ihan lähipiirissä ei muistisairautta ole ollut. Läheinen täti kuoli 93v, skarppina loppuun asti. Ymmärrän paljonkin muistisairaiden läheisten elämää. Kaikkea en voi tietää.

Tsemppiä teille. Toivon niin kuolevani laakiin. Saappaat jalassa.

Vitsit miten hienosti te puette kirjaimiksi tuntojanne! Aivan ilo lukea, vaikka aihepiirit ei olekaan niitä kauneimpia. Sekin pitäisi ainakin minun muistaa että on muutakin kurjuutta kuin yksinäisyys, ja sitä kurjuutta on roppakaupalla monella eiyksinäisellä ihmisellä. Sain juuri kuulla syyn siihen että työyhteisössään pidetty henkilö jäi sairaslomalle. Tappava tauti, ja jäi töistä suoraan saattohoitoon. Toki sekin on varmasti mukavampaa kun ei ole yksinäinen, mutta yksinäisenä voin tällä hetkellä elää elämääni ilman että tarvitsee suunnitella omia hautajaisia. 

Ärsyttää olla tämmöinen kuin mä oon. Itsetunto on alamaissa. Välillä tulee olo etten osaa mitään vaikkei se pidä paikkaansa.

Ihmeellistä, miten hyviä kirjoittajia täällä on. Kuvaatte niin hyvin tilanteitanne, lyhyesti ja pitkästi.

Kivoja viestejä täällä ollut ja täytyy ajalla lukea. Mielenkiintoista minusta on lukea muiden elämästä ja ajatuksista. Itsellä on päivät menneet melko nopeasti. Olen ulkona paljon ja puutarhaa hoidan. Minusta lokakuunkin on vielä mukavan valoisakin kuukausi ollut. Samalla opintoja yritän eteenpäin ja ihan hyvältä näyttää. Näin arkipäivän jutuissa päivät kuluvat ja olen tarpeeksi kiireinen, etten kovin ehdi miettiä esim yksinäisyyttä. Ihan hyväkin fiilis ollut nyt melko pitkään. 

Aamulla taas koirien kanssa kävelyllä, tosin niin myöhään heräsin että ulkona alkoi olla valoisaa ja kävellessä katuvalotkin sammuivat. Kauniisti oli vaahtera pudottanut lehtensä kävelytielle ja siinä kohtaa myös on katulamppu joka valaisi aamulla kauniin värikkäitä lehtiä. Ihana kahina kun koirat kävelivät niiden päällä. Nyt se kaikki poissa?? Lehdet poissa. Työntekijät aamupuuhissaan joten se sitten siitä. En tiedä miten ajattelisin, olivatko työntekijät nopeita tekemään juuri tämän homman vai minä hidas hoitamaan kuvaamisen ennenkuin lehdet siivotaan pois. Harmittaa oma aikaansaamattomuuteni etten kuvannut koiria pudonneiden lehtien joukossa. Ei ole tapanani kantaa puhelinta mukana, en pidä itseäni niin tärkeänä ja tiedän ettei siihen kukaan soitakaan mutta tämä harmittaa, olin lykännyt kuvaamista liian pitkään. Se olisi ollut kauniin kuvaamista ja olisin voinut palata siihen tunnelmaan myöhemmin. Ensivuonna sitten uudella yrityksellä.

Rakastan elokuun lämpimiä öitä ja rakastan syksyä, kun illat alkaa pimentyä ja lehdet kellastuu. Rakastaisin kevättäkin mutta minulla ei ole maapalaa jossa sitä kevättä voisi houkutella esiin, ei edes pientä pihalänttiä. Joskus on ollut kaikennäköisiä ja kaikenkokoisia, ei enää. Siksi kevät on pikemminkin ahdistava mutta iloitsen leskenlehdistä, valko- ja sinivuokkojen heräämisistä ja kielon "piikkien" nousemisesta rinteillä, kunnes ne ovat valloittaneet melkein koko metsän. Luonnossa kaikki on kaunista!

Hienosti kirjoitettuja tarinoita. Kiitos, että saan lukea.

Vierailija kirjoitti:

Aamulla taas koirien kanssa kävelyllä, tosin niin myöhään heräsin että ulkona alkoi olla valoisaa ja kävellessä katuvalotkin sammuivat. Kauniisti oli vaahtera pudottanut lehtensä kävelytielle ja siinä kohtaa myös on katulamppu joka valaisi aamulla kauniin värikkäitä lehtiä. Ihana kahina kun koirat kävelivät niiden päällä. Nyt se kaikki poissa?? Lehdet poissa. Työntekijät aamupuuhissaan joten se sitten siitä. En tiedä miten ajattelisin, olivatko työntekijät nopeita tekemään juuri tämän homman vai minä hidas hoitamaan kuvaamisen ennenkuin lehdet siivotaan pois. Harmittaa oma aikaansaamattomuuteni etten kuvannut koiria pudonneiden lehtien joukossa. Ei ole tapanani kantaa puhelinta mukana, en pidä itseäni niin tärkeänä ja tiedän ettei siihen kukaan soitakaan mutta tämä harmittaa, olin lykännyt kuvaamista liian pitkään. Se olisi ollut kauniin kuvaamista ja olisin voinut palata siihen tunnelmaan myöhemmin. Ensivuonna sitten uudella yrityksellä

Kirjoituksesi toi minulle kyyneleet silmiin. Kovin kauniisti kuvailet tuntemuksiasi ja elämääsi. Lämmin kiitos ja halaus sinulle. Toivottavasti joku mieluinen puhelukin sinulle tulisi.