Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Muskareista ja muista. Tuollaisen aulatiloista ei ole kokemusta enkä osaa sanoa kuinka helppoa siellä olisi johonkin vieraaseen ihmiseen tutustua, mutta ollessani kauppakeskuksessa töissä kiinnitin huomiota siihen kuinka intensiivisesti vanhemmat tuijotti puhelimiaan lasten leikkialueen reunalla istuksiessaan. Epäilen, ettei tuollaisen harrastuspaikan aulassa nähdä tai kuulla yhtään sen enempää muita ihmisiä kun eihän vanhemmat niitä leikkiviä lapsiaan jaksaneet edes katseellaan seurata vaan siinä oli välillä melkoista vääntöäkin muksujen välillä ja vanhemmat ei eväänsä lotkauttaneet.

Kerran siinä kävi ensihoitokin tsekkaamassa jonkun lapsen voinnin. Tuo siis ei ollut mikään sisäleikkipuisto vaan sellainen muutaman neliön alue missä oli jotain pehmo-autonrenkaita ja pieni liukumäki. Siellä mukulat takoi toisiaan päähän noilla pehmohahmoilla ja etenkin äidit vaan ryysti kahvia katse puhelimessa.

Joka päivä palstailen ja katson YouTubea, koska muuten kyllästyisin kuoliaaksi. Yleensä jommasta kummasta löytyy jotain ajankulua.

Töissä ym., missä käyn, on jonkun verran juttuseuraa, mutta kyllä sitä vähän enempi kaipaisi, että olisi joku, kenen kanssa turista niitä näitä ja joskus tekisi mieli lähteäkin jonnekin jonkun kanssa. Mutta eipä vaan ole sellaista ihmistä tullut eteeni. Mieheni kuoleman jälkeen olen ollut suurimman osan ajasta yksinäni ja myös yksinäisempi kuin koskaan aikaisemmin elämässäni. Sitä ennen ihmisiä oli välillä liiaksikin asti ympärillä. Nyt ollaan toisessa ääripäässä.

Aina aamulla herättyäni olo on kuin kuolleista nousseella: täysin toivoton olo ja tuntuu, etten millään jaksa taas iltaan asti. Tämä tunne kestää n. 1,5 tuntia ja sitten alkaa helpottaa. Lohdutankin itseäni ajatuksella, että kyllä tämä menee ohi ja kohta on taas parempi mieli.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon siirtynyt lukemaan pääasiassa Uutta Juttua. En jaksa enää klikkitöhötystä, ja HS on jo aivan pilalla sekin.

Nykyään on jo aamutelkkari ja viihdeohjelmatkin pilalla kun etenkin taidealan ihmiset löytää aina sen aasinsillan jolla saavat ujutetuksi poliittista julistusta mukaan. Ne ei ilmeisesti osaa enää puhua mistään eikä edes itsestään ilman sitä. Toisaalta tuntuu, että nykyisin politiikkakin on mediassa arkipäiväistetty viihteeksi ihan tarkoituksella ja siihen on tullut liki sellaista teinimäistä fanitusta joka aiemmin kohdistui lähinnä johonkin poikabändeihin tai lätkäseuroihin yläasteikäisillä.

Ei olisi ysärillä käynyt mielessäkään, että joku fanittaisi vastaavalla innolla jotain esko ahoa joka silloin aikanaan oli historian nuorin pm. Toki sekin voi olla, että se olen vaan mä ja olen too old for this shit.

Ulkona olisi kerrankin just oma lempparisää ja tietenkin eilen illalla alkanut vilustaminen jaloistui yön aikana kuumeeksi ja kurkkukivuksi. Onneksi sentään makuaisti ja ruokahalukin on vielä tallella, koska pitkästä aikaa ostin sulatejuustoa ja vähänkö herkkua tämä on ruisleivän päällä. En edes muistanut.

Muutenkin kyllä on tullut kaipuu yksinkertaisiin ja perinteisiin makuihin eikä enää oikein jaksa innostaa edes pizza. Just viimeksi herkuttelin jahtimakkaralla ja ruisleivällä ja olen niin onnellinen että tuota hyvää pohjois-karjalaista ruisleipää saa nykyisin pk-seudultakin ihan tavis-koosta ja ässästä. Pohjois-karjala/kainuu/koillismaa on kyllä niin mun henkinen koti ja siellä sielu lepää.

Vierailija kirjoitti:

Aina aamulla herättyäni olo on kuin kuolleista nousseella: täysin toivoton olo ja tuntuu, etten millään jaksa taas iltaan asti. Tämä tunne kestää n. 1,5 tuntia ja sitten alkaa helpottaa. Lohdutankin itseäni ajatuksella, että kyllä tämä menee ohi ja kohta on taas parempi mieli.

Minullekin aamut ovat vähän vaikeita. Mietin, kuinka tämäkin päivä toistaa itseään. Yritän aamulla esim leipoa jotain tai laittaa ruokaa ja kuluttaa ne ikävät ajatukset siihen tekemiseen. Tai sitten lähden ulos.

Oikeastaan myönnän sen, että itse suoritan paljon kaikkea ja teen asioita, että unohtaisin yksinäisyyden tai jonkun toivottomuuden tunteet. Nykyisin tämä on mennyt yhä enemmän siihen. Aiemmin olin rauhallisempi, mutta nyt tavallaan tulee niitä hetkiä etten keksi tekemistä tai olen tehnyt jo paljon niin silti ei tule mitään rauhallista oloa. Kirjan luvun kanssa kävi näin aikoinaan, että ennen keskityin lukemaan ja sitten pitkä tauko ja vasta tänä kesänä taas luin enemmän.

Iltaisin monesti myös mietin, että mitä tästäkin päivästä jäi mieleen. Ehkä kaipaan jotain eroa eri päiviin ja jotain muistoja eri jutuista. Nyt jos kysyisi mitä tein joku päivä viime viikolla niin samat jutut toistuu. 

Onko muut tehneet sitä marry me -chickenia vai mikä naimakana se suomeksi onkaan? Itse ajattelin tehdä sitä tänään ekaa kertaa vaikka ihan yksin syönkin eli kosintaa ei ole odotettavissa vaikka olisi kuinka makoisaa.

Arvoin pitkään tuon ja sitten vissiin allt om matista bongaamani kreikkalaisen kanan välillä, että kumpaa kokeilen. Lopulta aloin googlailemaan ja sitten kosintakanareseptiä etsiessäni huomasinkin tämän uutisankkuri-piian kanareseptin mihin tulee paljon sitruunaa.. Huoh. Lopulta päätin, että sekin menee kokeiluun vaikka keväällä ja tuo kreikkalainen jossain tässä välissä.

Nämä uunissa valmistettavat ruuat on siitä ikäviä näin yksinasuvalle, että annoksia tulee yleensä hurjan monta eikä useinkaan onnistu että pistäisi suosiolla reseptin puoliksi. Siksi mulla tulee aina melko pitkä väli ennen kuin seuraavan kerran tekee jotain vastaavaa.

Tuo jahkaaminen tällaisissa asioissa on raivostuttavaa ja melkoisen uusi piirre itselleni eikä se tunnu edes helpottavan iän / ajan kanssa vaan tuntuu ettei osaa (tai uskalla) päättää yksinkertaisiakaan asioita vaan arpoo niinkin ison valinnan edessä kuin ostaako jääsalaattia vaiko friseetä. Ihan samahan se on, ostaa nyt toista ja seuraavalla kerralla toista mutta kun ei. Tuota pähkäilee ja sitten kotona harmittelee kuinka olisi sittenkin pitänyt ostaa sitä toista.

Oletteko jo saaneet flunssa - ja koronapiikit?

Vierailija kirjoitti:

Oletteko jo saaneet flunssa - ja koronapiikit?

Flunssapiikin sain, ja sitten tajusin olevani koronan riskiryhmää, joten varasin ajan koronapiikillekin. Montako niitä koronapiikkejä pitää nykyään ottaa?

Vierailija kirjoitti:

Aina aamulla herättyäni olo on kuin kuolleista nousseella: täysin toivoton olo ja tuntuu, etten millään jaksa taas iltaan asti. Tämä tunne kestää n. 1,5 tuntia ja sitten alkaa helpottaa. Lohdutankin itseäni ajatuksella, että kyllä tämä menee ohi ja kohta on taas parempi mieli.

Minulla on myös ollut muutaman vuoden ajan jo vaikeita hetkiä heti aamulla kun pitää nousta ylös, tuntuu todella masentuneelta ja toivottomalta. Tiedän kuitenkin että kunhan olen saanut ensimmäisen teekupillisen olo paranee vähän ja aamupalan ja toisen teekupillisen jälkeen on jo ihan ok fiilis, liittyneekö jotenkin hormoneihin ja verensokeriin.

Vierailija kirjoitti:

Muskareista ja muista. Tuollaisen aulatiloista ei ole kokemusta enkä osaa sanoa kuinka helppoa siellä olisi johonkin vieraaseen ihmiseen tutustua, mutta ollessani kauppakeskuksessa töissä kiinnitin huomiota siihen kuinka intensiivisesti vanhemmat tuijotti puhelimiaan lasten leikkialueen reunalla istuksiessaan. Epäilen, ettei tuollaisen harrastuspaikan aulassa nähdä tai kuulla yhtään sen enempää muita ihmisiä kun eihän vanhemmat niitä leikkiviä lapsiaan jaksaneet edes katseellaan seurata vaan siinä oli välillä melkoista vääntöäkin muksujen välillä ja vanhemmat ei eväänsä lotkauttaneet.

Kerran siinä kävi ensihoitokin tsekkaamassa jonkun lapsen voinnin. Tuo siis ei ollut mikään sisäleikkipuisto vaan sellainen muutaman neliön alue missä oli jotain pehmo-autonrenkaita ja pieni liukumäki. Siellä mukulat takoi toisiaan päähän noilla pehmohahmoilla ja etenkin äidit vaan ryysti kahvia katse puhelimessa.

Kauppakeskusten leikkipaikat ei ehkä auta tutustumaan niin kuin kirjoititkin. Sinne pistetään lapset vaan käsistä säilytykseen. Joskus on ollut lehdissä juttua, että lapsia on jätetty jopa yksin kauppakeskukseen ja itse lähdetty muualle. 

Muskarit, kuvikset ja urheilukerhot on ohjaajien vetämiä maksullisia harrastuksia. Vanhemmat siellä on ehkä enemmän kasvatustietoisia ja panostaa  enemmän. Ihan tavallisia ihmisiä, jotka huolehtii hyvin. Ulko- ja sisäleikkopuistoon kannattaa mennä jonkun kaverin kanssa. Vanhemmat on näköetäisyydellä ja voi jutella keskenään. 

Päiväkodissa lapsi voi itse ystävystyä jonkun kanssa. Tästä voi ottaa kopin ja ryhtyä juttuihin hänen vanhempien kanssa. Tai kutsua uuden kaverin kaverisynttäreille, jos sellaiset järkkää. Siinä tulee vaihdettua yhteystiedotkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina aamulla herättyäni olo on kuin kuolleista nousseella: täysin toivoton olo ja tuntuu, etten millään jaksa taas iltaan asti. Tämä tunne kestää n. 1,5 tuntia ja sitten alkaa helpottaa. Lohdutankin itseäni ajatuksella, että kyllä tämä menee ohi ja kohta on taas parempi mieli.

Minulla on myös ollut muutaman vuoden ajan jo vaikeita hetkiä heti aamulla kun pitää nousta ylös, tuntuu todella masentuneelta ja toivottomalta. Tiedän kuitenkin että kunhan olen saanut ensimmäisen teekupillisen olo paranee vähän ja aamupalan ja toisen teekupillisen jälkeen on jo ihan ok fiilis, liittyneekö jotenkin hormoneihin ja verensokeriin.

En tahtoisi ruikuttaa, mutta aamut minullakin kurjia. Heräsin kolmen aikaan yöllä valvoin  ja ajattelin josko keitän kahvit ja aloitan "päivän " taas eläkeläisenä 😢

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää hiljaisuus iskee aina lujaa, kun saa lapsen nukkumaan. Ensin sitä odottaa, että saa hetken rauhaa ja hiljaisuutta, sitten puolen tunnin päästä onkin liian hiljaista.

Huomenna meillä on tulossa ihan kiva päivä. Vien lapsen harrastukseen. Teen pataruokaa. Varmaan ulkoillaan ja pelaillaan. Pyykkiä pitää pestä ja imuroida vähän. Ihan hyvää arkea. Olen paljosta kiitollinen, vaikka tunnenkin oloni yksinäiseksi.

 

Miksi ihmeessä sinä et verkostoudu ja hanki puhekavereita lapsen eskarivanhemmista, harrastusryhmän vanhemmista, puistossa tapaamista vanhemmista? Samanikäiset ja samassa tilanteessa olevat ymmärtävät paremmin. Oikea yksinhuoltajavanhempi, kuten poikani, on niin uupunut saatuaan lapset nukkumaan, että hän siivoaa kodin ja kaatuu itsekin sänkyyn. Lukee jos jaksaa. 

Ol

 

Miksi suutut jos joku yrittää auttaa sinua? Illalla voi viestitellä muiden kanssa, ei kukaan voi jättää lasta nukkumaan yksin. Olisiko kipakka luonteesi yksi syy yksinäisyyteen. 

Vierailija kirjoitti:

Oletteko jo saaneet flunssa - ja koronapiikit?

En ole riskiryhmää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko jo saaneet flunssa - ja koronapiikit?

Flunssapiikin sain, ja sitten tajusin olevani koronan riskiryhmää, joten varasin ajan koronapiikillekin. Montako niitä koronapiikkejä pitää nykyään ottaa?

Kai se yksi riittäisi🤔

Vierailija kirjoitti:

Tää hiljaisuus iskee aina lujaa, kun saa lapsen nukkumaan. Ensin sitä odottaa, että saa hetken rauhaa ja hiljaisuutta, sitten puolen tunnin päästä onkin liian hiljaista.

Huomenna meillä on tulossa ihan kiva päivä. Vien lapsen harrastukseen. Teen pataruokaa. Varmaan ulkoillaan ja pelaillaan. Pyykkiä pitää pestä ja imuroida vähän. Ihan hyvää arkea. Olen paljosta kiitollinen, vaikka tunnenkin oloni yksinäiseksi.

Meillä on eskariryhmän vanhempien yhteystiedot jaettu kaikille ja kuukausittain järjestetään yhteisiä juttuja, retkiä ja tapaamisia. Me kaikki tunnemme toisemme ja se on hyvä koulun aloituksenkin kannalta. Voi sanoa, että me vanhemmat ollaan tilanteen vuoksi ystävystytty. Onhan teilläkin tällaista? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää hiljaisuus iskee aina lujaa, kun saa lapsen nukkumaan. Ensin sitä odottaa, että saa hetken rauhaa ja hiljaisuutta, sitten puolen tunnin päästä onkin liian hiljaista.

Huomenna meillä on tulossa ihan kiva päivä. Vien lapsen harrastukseen. Teen pataruokaa. Varmaan ulkoillaan ja pelaillaan. Pyykkiä pitää pestä ja imuroida vähän. Ihan hyvää arkea. Olen paljosta kiitollinen, vaikka tunnenkin oloni yksinäiseksi.

 

Miksi ihmeessä sinä et verkostoudu ja hanki puhekavereita lapsen eskarivanhemmista, harrastusryhmän vanhemmista, puistossa tapaamista vanhemmista? Samanikäiset ja samassa tilanteessa olevat ymmärtävät paremmin. Oikea yksinhuoltajavanhempi, kuten poikani, on niin uupunut saatuaan lapset nukkumaan, että hän siivoaa kodin ja kaatuu itsekin sänkyyn. Lukee jos jaksaa. 

Ol

Ei ollut minusta ilkeä kommentti, vaan toisen näkökulman antava. Joskus sopeutuu omalle tilanteelle. Sivusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää hiljaisuus iskee aina lujaa, kun saa lapsen nukkumaan. Ensin sitä odottaa, että saa hetken rauhaa ja hiljaisuutta, sitten puolen tunnin päästä onkin liian hiljaista.

Huomenna meillä on tulossa ihan kiva päivä. Vien lapsen harrastukseen. Teen pataruokaa. Varmaan ulkoillaan ja pelaillaan. Pyykkiä pitää pestä ja imuroida vähän. Ihan hyvää arkea. Olen paljosta kiitollinen, vaikka tunnenkin oloni yksinäiseksi.

 

Miksi ihmeessä sinä et verkostoudu ja hanki puhekavereita lapsen eskarivanhemmista, harrastusryhmän vanhemmista, puistossa tapaamista vanhemmista? Samanikäiset ja samassa tilanteessa olevat ymmärtävät paremmin. Oikea yksinhuoltajavanhempi, kuten poikani, on niin uupunut saatuaan lapset nukkumaan, että hän siivoaa kodin ja kaatuu itsekin sänkyyn

Sokeutuu.

Vieraiden ihmisten luonteen arvioiminen ketjuun kirjoitettujen viestien pohjalta ei ole asiallista.

Samoin liiallinen neuvominen ja arvostelu olisi hyvä jättää. Emme me tiedä toisten elämäntilannetta tai mitä vaikeuksia kenelläkin elämässä on. 

Mitä teette tänään? 

Mulla ei ole suunnitelmia muuta kuin siivousta, pitää siis laittaa vaatteita yms uffille . Osa niin huonoja että suoraan roskiin.

Huomisellekaan ei mitään, no ulkona käyn kävelyllä sen kun kivuilta pystyn. Kukaan ei tule, ei soita. Lapset asuvat hyvin kaukana.