Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa puhuttiin yksinäisistä, ei yksinasuvista. 

Kuten sanottua; yksinäisyys on myös subjektiivinen tunne.

Mun kokemus on se, että kun oon koittanut, ihmisillä ei oikeasti ole aikaa tällaisiin jutusteluihin. Ne on ärsyyntyneitä, että soitan. Jonkun kanssa olen sitten joskus sopinut ihan kalenterin kanssa, että koska voitais vaihtaa kuulumisia. Ja kun kukaan ei koskaan soita mulle päin, että mitä kuuluu, sitten siitä yhteydenpidosta tulee vähän semmosta "joskus ja jouluna" -tyyppistä.

Vastaan tähän, lainaus ei toiminut: 

Mä en yhtään tykkää puhelimessa jutustelusta, "kuulumisten vaihdosta". Sen vuoksi en itse juuri koskaan soittelekaan muuten vaan.  

Kasvokkain kyllä mielellään tapaan!

Laittelin pyykit kuivumasta kaappiin, gusetin koirat, nyt yleisurheilun äärellä.

Jos keittäisi päiväkahvit, hapankorppujen kera. Ystävän kanssa juttelin puhelimessa, onko hän ystäväni? Soittaa kuitenkin mikä on ihanaa toisealta kamalaa vastata puhelimeen.

Ketään en ole nähnyt kohta viikkoon. 

Huomenna hierojalle, kidutettavaksi.

Parisuhteessa olin todellakin tuskaisen yksinäinen. 💔

Ilman kosketusta, ilman läheisyyttä. Ilman keskustelua.

Kirjautumisongelmiin meni puoli päivää. Illemmalla toivottavasti viitsin vielä lähteä yhteen tilaisuuteen, vaikkei kyllä vähääkään jaksattaisi. Mutta olisi varmaan ihan aiheellistä lähteä tuulettamaan päätä.

Pari päivää tarttisi tällä viikolla vielä jaksaa työpaikan hirveyksiä, sitten pääsen viikoksi vapaalle ja saan olla yksin ja latautua.

Vierailija kirjoitti:

Mittasin läpällä verenpaineen. 115/71, pulssi 46.

Ja olet vielä elossa? Pulssi aika matala. 

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa olin todellakin tuskaisen yksinäinen. 💔

Ilman kosketusta, ilman läheisyyttä. Ilman keskustelua.

Sama täällä, mutta edelleen avioliitossa. En tiedä miten tätä jaksaa,mutta lastenlasten takia en halua lähteä, tämä on heille niin tärkeä paikka. 

Olisi mukava jos olisi jokin paikka, johon voisi mennä muiden yksinäisten kanssa jutustelee.  Onkohan Oulussa tai Kempeleessä? 

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa olin todellakin tuskaisen yksinäinen. 💔

Ilman kosketusta, ilman läheisyyttä. Ilman keskustelua.

Pelkäätkö niin paljon yksin jäämistä että roikut rakkaudettomassa suhteessa? 

En mitään, kohta pääsen töistä. 

Vierailija kirjoitti:

Olisi mukava jos olisi jokin paikka, johon voisi mennä muiden yksinäisten kanssa jutustelee.  Onkohan Oulussa tai Kempeleessä? 

En tiedä, mutta ihan googlaamalla löytyi, että Oulussa on Mieli ry:n paikallisryhmä, josta saattais saada tietoa yksinäisten toiminnasta. Haluaisitko kysyä sieltä?

Mulla oli vapaapäivä, nukuin univelkoja pois. Aivan sumea olo, kuten aina, kun nukkuu pitkään päivällä. Mieliala vähän miinuksen puolella. Halausta kaipaisin, mutta ei ole saatavilla.

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemus on se, että kun oon koittanut, ihmisillä ei oikeasti ole aikaa tällaisiin jutusteluihin. Ne on ärsyyntyneitä, että soitan. Jonkun kanssa olen sitten joskus sopinut ihan kalenterin kanssa, että koska voitais vaihtaa kuulumisia. Ja kun kukaan ei koskaan soita mulle päin, että mitä kuuluu, sitten siitä yhteydenpidosta tulee vähän semmosta "joskus ja jouluna" -tyyppistä.

 

Vastaan tähän, lainaus ei toiminut: 

Mä en yhtään tykkää puhelimessa jutustelusta, "kuulumisten vaihdosta". Sen vuoksi en itse juuri koskaan soittelekaan muuten vaan.  

Kasvokkain kyllä mielellään tapaan!

Kasvokkain minäkin tykkäisin tavata ihmisiä, mutta siinä vaiheessa kun kenestäkään ei saa seuraa sen paremmin lenkille, kahville kuin kumpaakin kiinnostaville messuille niin se puhelimessa höpiseminenkin on parempi kuin tämä, ettei ole enää sitäkään eikä mitään muutakaan. Olen toki ehdottanut myös "vaivalloisempaa" yhdessä tekemistä eli päiväreissua Porvooseen(!) ja risteilyä niin Tukholmaan kuin Tallinnaankin mutta nämäkin on sopineet ihan yhtä huonosti kuin se esittämäni kyläilykutsu niin kyllä se viesti menee perille ettei seurani (enää) kiinnosta.

Tuon kaiken jälkeen on inhottavaa lukea ja kuulla näitä iänikuisia neuvoja kuinka pitää olla itse aktiivinen ja kuinka yksinäiset vaan odottaa muiden tulevan hakemaan kotoa mukaansa eli ihan on oma syy olla yksinäinen. Itsellä ei olisi ollut tuotakaan vähää sosiaalista elämää jos en olisi itse ollut se aloitteellinen, mutta pidemmän päälle se alkaa tympiä että vastavuoroisuus puuttuu oikeastaan ihan kokonaan. Nuorena toki joskus sai niitä viime tingan soittoja, kun jollakin kaverilla / tutulla menojalkaa vipatti mutta alkuperäinen menokaveri joko perui tai kukaan muu ei jaksanut / päässyt lähtemään. Tämä siis ihan kerrottiinkin salailematta, että lähe nyt pliis sä kun mä kysyin jo kaikilta muilta eli ei ole edes jotain mutuilua vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä taas oli kaikenmaailman ajanhaaskauspuheluita. Vaikka siivottiin samalla, kun puhuttiin, pääasia, että linjan päässä oli joku :D

Kaipaan noita lankapuhelinaikoja, jolloin ihmiset olivat vielä "puheväleissä" Tekstiviestit veivät osan puheelta, puhelin katosi ja tuli tietokone, tietokone muutti ihmiset myksiksi. Ilmeisesti ääniviestit ovat olleet jossain suosiossa, mutta ääniviesti on yksinäinen. Se ei ole kommunikaatiota ja sen hetkistä vuorovaikutusta toisen kanssa, vaan yksinäinen viesti, joka ehkä kuunnellaan -joskus. Ehkä siihen tulee vastauskin... Joskus joskuksen jälkeen. Tai sitten ei.

 

Saan täysin kiinni tästä. Nyt kun puhutaan esim nuorten mielenterveyskriisistä, musta tällaiset asiat vaikuttas siihen ihan satavarmasti. Ei niillä välttämättä ole koskaan ollut todellista kontaktia kehenkään.

Esikoulun ja ensi puhelimen jälkeen.. sit se on pokemon ja median peukku.

Minäkin näitä yksinäisiä. Ei kumppania, muutamia satunnaisia viime vuosikymmenenä. Lapseton. Aikani yritin pyytää "kavereita" keikoille, tai tapahtumiin, mut kun aina sai sen "voithan sä pyytää jotain muuta", ni lopetin senkin. Jos lähden keikalle, menen jonnekin toiseen kaupunkiin, pääsee pois kotoa, eikä o kukaan  tuttu hämmästelemässä et miks oon yksin. 

Mä tajusin hetki sitten, kuinka yksin olenkaan, kun kohdalle sattui iso suru. Kerroin ihan suoraan, että nyt en haluaisi olla yksin, mutta kiireitä oli kaikilla.

Vierailija kirjoitti:

Mäkin nyt aloin kattoon näitä kisoja ihan teidän inspiroimana, vaikka en oo yhtään urheiluihmien :D. Katsotaan yhdessä yksin.

Varo vaan ettei sustakin tule penkkiurheiluhullua ;-) No eikä mitä, kivaahan tämä on ainakin minusta ja se ehkä on tämän yksinäisyyden ainoa hyvä puoli ettei kukaan ole kertomassa kuinka typeristä asioista olen kiinnostunut ja kuinka noloa on katsoa nyt vaikka just yleisurheilua. Näitä siis on tullut kuultua ja kun ei kuultua niin ainakin osakseen on saanut huokailua ja silmienpyörittelyä kun olen erehtynyt kertomaan, että minusta on kivaa katsoa esim olympialaisia ja haaveilen siitä, että edes kerran pääsisin katsomaan suomi-ruotsi-maaottelua tai ehkä vielä mieluummin ruotsin isäntävuorolla finnkampenia.

Opin jo että yksinäinen ei ole sen arvoinen, että kukaan haluis lähestyä. Joten, käyn töissä ja kaupassa, siinä se. Sit ihan vaa kotihommia.  Ois ollu pihahommia, mut sataa. Meen varmaa nukkuu kohta.988

Vierailija kirjoitti:

Olisi mukava jos olisi jokin paikka, johon voisi mennä muiden yksinäisten kanssa jutustelee.  Onkohan Oulussa tai Kempeleessä? 

Itse olen ihan toiselta puolen Suomea mutta just tuollaista kokoontumispaikkaa minäkin kaipaisin. Olisi ihanaa kun olisi sellaisia pubeja mitä esim emmerdalessa eli sieltä saisi  kotiruoka-annoksia sopuhintaan (yksinään ei kovin usein viitsi alkaa esim pataruokia väsäämään) ja siellä voisi piipahtaa myös kahvikupposella ja vaikka oluellakin, mutta mitään ryyppäämistä siellä ei harrastettaisi eli se ei olisi mikään paikallinen räkälä vaikka ei mikään fiini paikka olisikaan, vaan just sellainen rennon mutkaton "olohuone" missä voisi kahvikupin (tai sen oluttuopin ääressä) vaihtaa pari sanaa tuttujen kanssa ja lukea vaikka päivän lehdet. Tai tosiaan käydä syömässä.

Tuon pitäisi olla sellainen "neutraali" paikka eli ei mitään uskonnollista eikä myöskään mitään muuta leimallisuutta että tämä on paikallisen työttömien yhdistyksen tai mielenterveysseuran juttu yksinäisille vaan ihan normaalia bisnestä ja avoinna kaikille.

Mulla tuli työttömyyspätkä taas alkusyksyyn ja vaikka töissä ollessakin on yleensä yksinään vuorossa niin jotenkin se silti saa tuntemaan itsensä normaalimmaksi ja sosiaalisemmaksi ihmiseksi. Eikä näihin työttömyyspätkiin tunnu tottuvan vaikka tuttua tämä on vaan mieli menee aina matalalle vaikka kuinka pitää kiinni terveistä elämäntavoista ja järkevästä unirytmistä vaikka mitään menoa ei olekaan tiettyyn kellonaikaan. Tänä vuonna tuntuu tämä syksyn hämäryyskin iskeneen ihan ennen aikojaan ja tuntuu kuin olisi jo lokakuun loppu vaikka syyskuu on vasta puolessa. Toisaalta sitten itsellä meni jotenkin koko loppukevät-alkukesä ihan huomaamatta vaikka oli vielä töitäkin ja yhtäkkiä oli mukamas jo heinäkuu pitkällä ja minä vasta mietin juhannuksen menua..

Ilmeisesti jotenkin ajantaju hämärtyy itsekseen ollessa kun ei ole minkäänlaista kosketusta muihin ihmisiin.