Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija
12.09.2025 |

Mitä teille kuuluu tänään? Mitä ootte puuhailleet?

Kommentit (6556)

Vierailija
6521/6555 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa enää elää, ei omaisia, synkkää on. Miks toiset saavat onnelliset perheet ja ison tukiverkoston, minulla ei ole ketään.

Please, jaksa. En halua, että ihmiset tekee mitään pahaa itselleen. Kerro tänne kaikki surusi, niin et ole niin yksin. Meitä on täällä aina joku jossain välissä vastaamassa 

Todella ei jaksa yksin, kukaan ei tulisi edes katsomaan olrnko hengissä enää vaikka minua ei näkyisi enää missään. Ei ole edes sellasta ihmistä tai omaista joka välittäisi. Naapurit pahansuopia vahingoiloisia ihmisiä, pitäis hommata uusi asunto mut ei ole voimia kun masentaa.

Vierailija
6522/6555 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuleekohan enää koskaan sitä sellaista aikaa, että aamulla herätessä on kiva fiilis nousta uuteen päivään? Tai edes joskus, vaikka kerran viikossa tai edes kerran kuukaudessa.

Millaiset asiat kiinnostaa? Onko harrastuksia?

Aika monenlaiset joista käytännössä mikään ei sisälly nykyiseen, eikä isolta osin aiempaankaan elämään. Osa on työelämään liittyviä, osa vapaa-aikaan tai oikeastaan paremminkin elämäntapaan ja -tyyliin liittyviä asioita ja siihen nivoutuu ne itselle mieluisat ja kiinnostavat harrastukset oikeastaan kaikki. Ne pari jotka ei sinällään niin liity niin ne elämässä jossain muotoa jo onkin, mutta ei se enää riitä. Toisaalta sitten ei kiinnostaa enää mikään. Aivan sama.

Saa olla väsynyt.

Olen kyllä sitäkin, mutta enimmäkseen vaan tympääntynyt kaikkeen ja koko elämään. Tämä ei ole millään tavalla omannäköistä vaikka pitkään sitä vääränlaisuutta sieti ja siihen mukautui mutta enää se ei onnistu ollenkaan. Pahinta tietenkin on tämä yksinäisyys joka on läsnä aina vaikka ehkä tätäkin sietäisi hieman paremmin jos elämä muuten olisi mallillaan ja sellaista mikä itselle on ominaista ja mieluisaa. Tuo vääränlaisuuden sietäminen ja siihen mukautuminen sai jotenkin aikaan sen, ettei ole ollut läsnä omassa elämässään vuosikausiin tai oikeastaan muutamaan vuosikymmeneen. Kaikki oli väärillä kierteillä jotenkin jo ennen kuin edes kerkisi miettiä mitä elämältään haluaa ja siihen vaan oli sitten sopeuduttava joten sitten sitä ei halunnut edes ajatella millä kaikilla tavoilla vääränläista se oma elämä onkaan. Sen kyllä tiedosti oikein hyvin, mutta samalla tiesi että pitäisi ns. räjäyttää koko pska joten se siitä sitten. Nyt sitten on päätynyt siihen tilanteeseen, että edes tuo kaiken räjäyttäminen atomeiksi ei auttaisi ja se saa lamaantumaan ihan lopullisesti.

Tekstisi perusteella älykkyyttä sinulta ainakin riittää. Ovatko älykkäät usein yksinäisiä? Kyllä se päivä voi paistaa risukasaankin, usko vaan. 

Vielä todennäköisemmin se voi olla paistamatta. Voisiko pliis jo lopettaa näiden joutavien latteuksien latelut? Eikä vain tässä keskustelussa vaan ihan kaikkialla.

No jossain määrin elämä on helpottanut mitä se oli. Edelleen kovin yksinäinen, työkyvytön. Itsellä se asenne, että elämä voi vielä muuttuakin, muuten en jaksaisi edes. Toivoni tulee aika paljon uskosta. En uskoani tuputa kenellekään, kunhan nyt vain sanoin omasta tilanteesta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6523/6555 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Terveydentilani vie minulta voimia. Minulla on reilu vuosi sitten puhjennut ja todettu pitkäaikaissairaus, johon tarvitsen aika kirjavan lääkecocktailin. Vieläkään ei ole löydetty sitä tasapainoa, kokeillaan eri pitoisuuksia ja otetaan labratestejä. Aina vain ja uudestaan. Tämä vaikuttaa ennen kaikkea fyysiseen jaksamiseeni. Se on ollut liki ainoa asia, joka minulla on ollut jäljellä. Se, että ainakin jalkani ovat jaksaneet kantaa minut kauniisiin paikkoihin ja erilaisten tekemisten pariin. Tottakai teen ne kaikki yksin, mutta teen silti. Vähän silleen, että niillä palikoilla joita minulle on jätetty niin teen sen vähän minkä voin. Jos nyt menetän senkin, mitä minulle jää. Se pelottaa.

Vierailija
6524/6555 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos uskossa olisi helpompi elää niin totta kait olisin uskovainen, mutta ei sitä kutsumusta minulle ole tullut ainakaan, eilen meinasin mennnä baariin et ei tarvii kämpässä yksin miettiä, mutta ei sielläkään ketään ole minulle, omia kuppikuntia, sen olen huomannut.

Vierailija
6525/6555 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Terveydentilani vie minulta voimia. Minulla on reilu vuosi sitten puhjennut ja todettu pitkäaikaissairaus, johon tarvitsen aika kirjavan lääkecocktailin. Vieläkään ei ole löydetty sitä tasapainoa, kokeillaan eri pitoisuuksia ja otetaan labratestejä. Aina vain ja uudestaan. Tämä vaikuttaa ennen kaikkea fyysiseen jaksamiseeni. Se on ollut liki ainoa asia, joka minulla on ollut jäljellä. Se, että ainakin jalkani ovat jaksaneet kantaa minut kauniisiin paikkoihin ja erilaisten tekemisten pariin. Tottakai teen ne kaikki yksin, mutta teen silti. Vähän silleen, että niillä palikoilla joita minulle on jätetty niin teen sen vähän minkä voin. Jos nyt menetän senkin, mitä minulle jää. Se pelottaa.

Ymmärrän niin hyvin, mitä kirjoitat. Itsellä samantyylinen kokemus. Joskus heinä-elpkuun vaihteessa kirjotiin tähän ketjuun, että melko pienituloisena ja yksinäisenä ainakin pidän huolta terveydestäni ja toimintakyvystäni. Jotta ei tulisi kustannuksia ja pärjäisin. Niinpä sitten sattui, että sairastuin: keho meni täyteen sekamelskaan,  ambulanssiin olisin tarvinnut kanta-asiakaskortin, jouduin sairaalassakin olemaan ja sain valtavan märän kalliita lääkkeitä. En pystynyt mihinkään: en edes käymään kaupassa ja apteekissa vaan tarvitsin apua. Tilanne kesti kaksi kuukautta. Vaikeata oli, kun oli pyydettävä apua, kun lähimmän kehän ihmisiä ei ole. Sain kuitenkin naapurilta ja exän sukulaiselta kyytiapua.

 

Elintavoilla ei ollut mitään tekemistä sairastumiseni kanssa. Sekamelska oli sattumusten summa. En kuitenkaan menettänyt henkeäni. Sekin olisi ollut mahdollista, jos elintärkeän verikokeen ottaminen olisi vielä viivästynyt ja tilanne edennyt. Nyt voimani ovat palanneet suureksi osin tai palautumassa. Olo on jotenkin epäuskoinen. Oli hetkiä, joina koin sen yksinäisyyden ja tuen ja ymmärryksen puutteen mutta mieleni oli aika kirkas koko ajan kumminkin. Jotenkin olen nyt kuitenkin kovettanut itseni tiettyjen ihmisten välinpitämättömän käytöksen suhteen. Eniten kuuntelua ja ymmärrystä sain yllättäviltä tahoilta.

 

Toiivon sinulla jaksamista!

Vierailija
6526/6555 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa enää elää, ei omaisia, synkkää on. Miks toiset saavat onnelliset perheet ja ison tukiverkoston, minulla ei ole ketään.

Please, jaksa. En halua, että ihmiset tekee mitään pahaa itselleen. Kerro tänne kaikki surusi, niin et ole niin yksin. Meitä on täällä aina joku jossain välissä vastaamassa 

Todella ei jaksa yksin, kukaan ei tulisi edes katsomaan olrnko hengissä enää vaikka minua ei näkyisi enää missään. Ei ole edes sellasta ihmistä tai omaista joka välittäisi. Naapurit pahansuopia vahingoiloisia ihmisiä, pitäis hommata uusi asunto mut ei ole voimia kun masentaa.

Jaksatko harrastaa jotain liikuntaa? Sekin vähentää masennusta. Pääsisitkö terapiaan? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6527/6555 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa enää elää, ei omaisia, synkkää on. Miks toiset saavat onnelliset perheet ja ison tukiverkoston, minulla ei ole ketään.

Please, jaksa. En halua, että ihmiset tekee mitään pahaa itselleen. Kerro tänne kaikki surusi, niin et ole niin yksin. Meitä on täällä aina joku jossain välissä vastaamassa 

Todella ei jaksa yksin, kukaan ei tulisi edes katsomaan olrnko hengissä enää vaikka minua ei näkyisi enää missään. Ei ole edes sellasta ihmistä tai omaista joka välittäisi. Naapurit pahansuopia vahingoiloisia ihmisiä, pitäis hommata uusi asunto mut ei ole voimia kun masentaa.

Jaksatko harrastaa jotain liikuntaa? Sekin vähentää masennusta. Pääsisitkö terapiaan? 

Alapeukuttajalle voin sanoa, että kokemusta omasta takaa. Terv. masennuksen takia työkyvyttömänä

Vierailija
6528/6555 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa enää elää, ei omaisia, synkkää on. Miks toiset saavat onnelliset perheet ja ison tukiverkoston, minulla ei ole ketään.

Please, jaksa. En halua, että ihmiset tekee mitään pahaa itselleen. Kerro tänne kaikki surusi, niin et ole niin yksin. Meitä on täällä aina joku jossain välissä vastaamassa 

Todella ei jaksa yksin, kukaan ei tulisi edes katsomaan olrnko hengissä enää vaikka minua ei näkyisi enää missään. Ei ole edes sellasta ihmistä tai omaista joka välittäisi. Naapurit pahansuopia vahingoiloisia ihmisiä, pitäis hommata uusi asunto mut ei ole voimia kun masentaa.

Jaksatko harrastaa jotain liikuntaa? Sekin vähentää masennusta. Pääsisitkö terapiaan? 

Alapeukuttajalle voin sanoa, että kokemusta omasta takaa. Terv. masennuksen takia työkyvyttömänä

Ei sieltä terapiasta omaisia löydy,ne on haudoissaan,

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6529/6555 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa enää elää, ei omaisia, synkkää on. Miks toiset saavat onnelliset perheet ja ison tukiverkoston, minulla ei ole ketään.

Please, jaksa. En halua, että ihmiset tekee mitään pahaa itselleen. Kerro tänne kaikki surusi, niin et ole niin yksin. Meitä on täällä aina joku jossain välissä vastaamassa 

Todella ei jaksa yksin, kukaan ei tulisi edes katsomaan olrnko hengissä enää vaikka minua ei näkyisi enää missään. Ei ole edes sellasta ihmistä tai omaista joka välittäisi. Naapurit pahansuopia vahingoiloisia ihmisiä, pitäis hommata uusi asunto mut ei ole voimia kun masentaa.

Jaksatko harrastaa jotain liikuntaa? Sekin vähentää masennusta. Pääsisitkö terapiaan? 

Alapeukuttajalle voin sanoa, että kokemusta omasta takaa. Terv. masennuksen takia työkyvyttömänä

Ei sieltä terapiasta omaisia löydy,ne on haudoissaan,

Mutta meidän on jatkettava elämää siitä huolimatta eteenpäin. Kaikkeen ei voi vaikuttaa. Siihenkään miten menetämme omaisia. Jokainen kohtaa niitä näitä menetyksiä. 

Vierailija
6530/6555 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun minä täytin 30 niin äitini oli ainoa ihminen joka onnitteli. Ei ollut, eikä ole ystäviä edelleenkään. Tuokin päivä ihan tavallinen ja toisaalta onko se parempi niin, että oletus on, ettei edes ole mahdollista viettää syntymäpäivää porukalla, kun ketään ystäviä ei ole. Ehkä se on parempi niin omata jotain "ystäväksi" luulemiaan, jotka eivät edes saavu paikalle. Toisaalta minulla ei edes nuorena ollut ystäviä ja syntymäpäiviä ei käytännössä ollut lainkaan. Päivä oli ja meni. Nykyisin samoin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6531/6555 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monet eivät edes kun vanhemmaks tulevat halua kenenkään tietänkään syntymäpäivistään mitään, sen huomaa sitten vanhempana, Mulla todella levoton olo, olenhan jo pari viikkoa masentuneena ja lamautuneena istunut kotona ja miettinyt ongelmia mitä on tulossa, pää pitäis jotenkin nollata nyt,

Vierailija
6532/6555 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun minä täytin 30 niin äitini oli ainoa ihminen joka onnitteli. Ei ollut, eikä ole ystäviä edelleenkään. Tuokin päivä ihan tavallinen ja toisaalta onko se parempi niin, että oletus on, ettei edes ole mahdollista viettää syntymäpäivää porukalla, kun ketään ystäviä ei ole. Ehkä se on parempi niin omata jotain "ystäväksi" luulemiaan, jotka eivät edes saavu paikalle. Toisaalta minulla ei edes nuorena ollut ystäviä ja syntymäpäiviä ei käytännössä ollut lainkaan. Päivä oli ja meni. Nykyisin samoin. 

Nuo synttärit on mullakin ollut enimmäkseen olematta. Lapsena niitä ei vietetty mutta tuossa nuorena aikuisena oli jakso jolloin ne omatkin synttärit oli jonkinlainen juhlapäivä ja ainakin hyvä syy lähteä baariin. Enemmän silloinkin tietysti juhlittiin kaikkien muiden synttäreitä ja kun oli jonkinlainen kaveriporukkakin niin jonkun synttärit oli harva se viikko. Tai no, ainakin siltä se tuntui vaikka ei niitä isosti vietetty ainakaan missään baarissa mutta päivänsankarille tarjottiin juomaa jne. Nuo kolmikymppiset oli sitten vähän isommat kemut monella ja itsekin osallistuin useampiinkin joka sitten inspiroi, että josko minäkin järkkäisin omille pyöreille juhlat. Ei mitään isoja remuamiskemuja, mutta sen kymmenisen kutsua laitoin ja sain jopa vastauksia, että tulossa ollaan. Hankin kakun, vähän suolaista, skumppaa ja ostin ihan boolimaljankin jolle sitten käyttöä olikin tasan tuon yhden kerran. Lopulta sitten ryystin yksinäni sitä boolia kun kukaan ei tullutkaan. Joku toinen kertoi nolona piilottaneensa sen varattu-kyltin omasta yksinäisestä pöydästään ja itse hiivin vaivihkaa hakemaan rapusta pois sen lapun, jossa kerroin pitäväni synttärijuhlat ja pahoittelevani mahdollista häiriötä. Oudointa oli, että noihin synttäreihin joita ei ollutkaan päättyi oikeastaan kaikki yhteydenpito ja näin jälkeenpäin olen ajatellut niiden olleen sosiaalisen elämäni hautajaiset eikä paikalla ollut kuin haudattava. No joo, taisin vain olla se tyhmä joka kuvitteli olevansa kuten kaikki muutkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6533/6555 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on ollut yllättävän hyvä viikko. Iäkäs sukulaiseni keksi että sitten kun hän muuttaa omistusasunnostaan palvelutaloon, hän vuokraa asunnon edullisella vuokralla minulle. Asunto on suurempi kuin nykyinen asuntoni ja aika viihtyisä, tosin ei täydellinen. 

Saapa tosin nähdä miten suunnitelmalle käy kun sukulainen on varsin ailahtelevainen. Mutta mukavaa kun hän itse keksi tuollaisen minun kannaltani erinomaisen suunnitelman, eikä asuntokaan jäisi tyhjilleen. Itselläni ei olisi muuten varaa asua vuokralla sellaisessa asunnossa, mutta sukulainen pyytäisi vain vastikkeet ja muut kulut kattavan vuokran. Asunnossa olisi hyvä asua eläkeiässäkin. 

Vierailija
6534/6555 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi näitä sateisen pimeitä päiviä, nyt täällä etelän rannikolla. Ihan karmean tuntuista mun henk.koht. elämään, kun sääkin tämmöinen. En saa asioitani suoriteltua. Ja olen täysin yksin ja puhumattomana. Yritän nyt kuitenkin kauppa-asiain pakottamana lähteä ihmistenilmoille ulos. On semmoista ongelmaa, että koen itseni ihan rumaksi ja siksi en menisi mihinkään ihmisten joukkoon neonvaloihin. Huohh. Mutta kai tämä tästä varmaan kirkastuu ajallaan ja ehkä jo sunnuntaina sää ainakin on kirkkaampi. Joulu on ohi viiden viikon päästä, sitä ajankohtaa odotan! Joulukuu vuoden kenkuin kuu. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6535/6555 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi näitä sateisen pimeitä päiviä, nyt täällä etelän rannikolla. Ihan karmean tuntuista mun henk.koht. elämään, kun sääkin tämmöinen. En saa asioitani suoriteltua. Ja olen täysin yksin ja puhumattomana. Yritän nyt kuitenkin kauppa-asiain pakottamana lähteä ihmistenilmoille ulos. On semmoista ongelmaa, että koen itseni ihan rumaksi ja siksi en menisi mihinkään ihmisten joukkoon neonvaloihin. Huohh. Mutta kai tämä tästä varmaan kirkastuu ajallaan ja ehkä jo sunnuntaina sää ainakin on kirkkaampi. Joulu on ohi viiden viikon päästä, sitä ajankohtaa odotan! Joulukuu vuoden kenkuin kuu. 

Tämä pimeys on ihan järkkyä ja aina sataa. En tietty sokerista ole mutta ei tuolla kaatosateessa ole mitenkään ilo ulkoilla vaikka eipä se liikunta enää iloa tai jaksamista tuo vaikka olisi mikä sää. Kauheaa ja samalla silti kiva kuulla, että sullakin on tuota samaa rumuuden tuntemusta mikä on niiiiiin tuttua itselleni. Ei tuo ikä itsevarmuutta tässäkään asiassa ja vaikka mitään ikuista nuoruutta en kaipailekaan enkä nätti ollut silloinkaan, niin silti olisi ollut kiva ikääntyä armollisemmin. Tuntuu ja näyttää niin vieraalta koko olemus eikä siihen jotenkin totu ollenkaan. Tai ei kai se ihme olekaan kun peilejä välttelee parhaansa mukaan ja valokuvissakaan ei tarvitse itseään katsella kun ne ainoat aikuisiällä otetut kuvat on se passikuva 5 vuoden välein. Jotenkin sitä mieltää niin monesta syystä itsensä paljon nuoremmaksi mitä on ihan kaikella tapaa. Ei varmaan ihmekään kun sitä on jumissa tässä samassa elämäntilanteessa eikä ole niitä normaaleita elämänkokemuksia ja virstanpylväitä tai edes sitä elettyä elämää. Ei ainakaan mieluisaa ja omanlaista, sitä sellaista itse rakennettua. Sitä vaan on ja on ollutkin eikä ole elänyt ja nyt se on jo myöhäistä aloittaa. 

Tänään just mietin kuinka erilaista elämäni olisi jos ammatinvalinta olisi mennyt paremmin. Yksinään senkin kanssa silloin aikanaan jäi ja pieleenhän se sitten meni aika täydellisesti. Myöhemmin on sitten ollut ns apujakin tarjolla ja vaikka sinällään niissä on se ammatti-ihminenkin nähnyt ne samat vahvuudet joita itsekin koen aina omanneeni, niin silti se asenne ja ainoa neuvo on ollut se sama eli töihin mahdollisimman nopeasti ja lyhyellä koulutuksella. Viis siitä ettei se uusikaan ala oikein kiinnosta eikä ole sopivakaan. Jotenkin tuntuu niin kummalta, että (korkea)koulutuksen tärkeyttä jaksetaan toitottaa mutta mun kohdalla sitä ei nähdä vaihtoehtona eikä siihen kannusteta koskaan. Ei kannustettu nuorena eikä aikuisena. Töihin vaan vaikka edes lyhyeksi pätkäksi ja jalkaa ovenrakoon tai joku lyhyehkö ammattikoulutus "varmasti työllistävälle alalle". Koen että minusta olisi ollut niin paljon enempään.

Vierailija
6536/6555 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Monet eivät edes kun vanhemmaks tulevat halua kenenkään tietänkään syntymäpäivistään mitään, sen huomaa sitten vanhempana, Mulla todella levoton olo, olenhan jo pari viikkoa masentuneena ja lamautuneena istunut kotona ja miettinyt ongelmia mitä on tulossa, pää pitäis jotenkin nollata nyt,

Tuokin on totta, mutta on siinä melkoinen ero haluaako itse pitää tulevat pyöreät omana tietonaan tai julkistaa sen, mutta samalla toteaa "en juhli / matkoilla". Yksinäisellä ja perheettömällä ei ole ketään kenelle kertoa tai olla kertomatta. Kenenkään muistamisia ja juhlimaan tulemista ei tarvitse olla estelemässä.

Tuo on yksinäisyyden yksi ikävimmistä piirteistä että monessakaan asiassa ei ole valinnanvaraa tehdä oman pään mukaan ja mikä olisi itselle se luontaisin, mieluisin ja mukavin vaihtoehto. Moni asia jää pois kokonaan ja loput on sitten tasoa kaksi vaihtoehtoa. Tee yksin tai ole tekemättä.

Vierailija
6537/6555 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeastaan nautin näistä hämäristä päivistä, kun voin liikkua yksikseni rauhassa pimeään aikaan, eikä siihen kiinnitetä niin huomiota.  Jos sataa, on vähemmän porukkaa liikkeellä.  Harmi vaan, että kaupoissa ja julkisilla paikoilla on niin räikeät valot.  Kuvittelen silloin itselleni jonkinlaisen näkymättömän kuoren.  Olen kai sitten se yksinäinen yön lapsi. 

Vierailija
6538/6555 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä se ihmisten ilmoilla olo piristää, eilen en käynyt missään, tänään tuli vähän virtaa takaisin, ja luulen kun olen pari viikkoa kelannut samoja ikäviä tulossa olevia asioita, että selviän niistä jotenkin, kait jostain asunto sitten löytyy kumminkin ehkäpä.

Vierailija
6539/6555 |
20.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyhmä kysymys, mutta onko kenellekään näin perjantaisin tai viikonloppuna yleensäkin sellainen olo, että haluaisi tehdä kaikkea ja elämä tuntuu tosi tylsältäkin? Minä vaan olen huomannut, että nykyisin varsinkin viikonloput ja juhlapäivät ovat vaikeampia. Minulla ei muutenkaan päivät paljon toisistaan eroa silti. Kuitenkin voin sanoa tällä hetkellä, että kun pirteämpi fiilis niin toivoisi jotain eroa päiviin ja elämään joskus jotain uuttakin. Se menee siihen, että sitten kun on erergiaa enemmän niin ehkä kaipaa vielä enemmän jotain juttelua ja seuraa. 

Vierailija
6540/6555 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä kysymys, mutta onko kenellekään näin perjantaisin tai viikonloppuna yleensäkin sellainen olo, että haluaisi tehdä kaikkea ja elämä tuntuu tosi tylsältäkin? Minä vaan olen huomannut, että nykyisin varsinkin viikonloput ja juhlapäivät ovat vaikeampia. Minulla ei muutenkaan päivät paljon toisistaan eroa silti. Kuitenkin voin sanoa tällä hetkellä, että kun pirteämpi fiilis niin toivoisi jotain eroa päiviin ja elämään joskus jotain uuttakin. Se menee siihen, että sitten kun on erergiaa enemmän niin ehkä kaipaa vielä enemmän jotain juttelua ja seuraa. 

No todellakin on, jos nyt oikein käsitin mitä ajat takaa. Itselleni yksinäisyys on helpoin sietää kun on sellaisessa lamaantuneessa evvk-tilassa missä ei kiinnosta mikään, ei tee mitään eikä mitään kiinnosta tehdäkään vaikka ei tuokaan mikään nautinto ole tai elämisen arvoista elämää. Sitten jos jostain saa draivia ja alkaa virota eläjäksi joka jaksaa taas kiinnostua ympärillä olevasta maailmasta, jaksaa lenkkeillä ja syödä järkevästi, juo vettä ja nukkuu hyvin etc niin yksinäisyys on kammottavaa ja iskee silmille ihan tosissaan. Jokin masennus ja/tai kaksisuuntainen tämä lienee mutta koen, että eniten tämä on jokin elimistön suojakeino ja siksi pikemminkin tarpeellinen kuin haitta josta pitäisi päästä eroon. Tuolla apatialla suojelee nimenomaan mieltään, koska sitä mitään itselle aidosti merkityksellistä ja tärkeää ei elämässä ole eikä sitä siihen tule vaikka kuinka olisi jaksava ja aktiivinen. Se on jo nähty monenmonta kertaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi yhdeksän