Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.
Mitä teille kuuluu tänään? Mitä ootte puuhailleet?
Kommentit (6556)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla muillakin yksinäisillä tämä sama, että mitään ei kuulu eikä mitään tapahdu eikä enää jaksa edes tätä keskustelua. Mua ei huvita enää olla netissäkään kuten aiemmin ja se varmaan on ainoastaan hyvä asia, mutta saa tämä mökkiytyminen ihan uuden ulottuvuuden kun on oikeasti ihan vain omissa oloissaan. En ole telkkariakaan viitsinyt avata kun nyt on se sesonki käsillä kun yhdessäoloa, läheisiä ja antamisen iloa tungetaan joka mainoskatkolla. En voi sanoa että en ole katkera mutta kuitenkin vaan olen todellakin katkera kaikesta, samoin kaikki kaduttaa ja ihan sama onko se asia jonka teki vai sellainen mikä jäi tekemättä eikä millään ole enää väliä. Kivat kaikille niille joilla on elämässään ihmisiä ja syytä juhlaan ja vaikka sanotaan, ettei se ole multa pois niin tavallaan se kyllä varmaan on. Ainakin osittain.
Olet tainnut ennenkin mainita tästä asiasta, kato ylen tai Teema kanavaa, niin ei tule mainoksia. Olet todella yksin ja olet alkanut liikaa kiinnittämään huomiota yhdesså olemiseen. No minulla pyörii omat murheet omassa päässä enkä jaksa kiinnättää muihin asioihin huomiota.
Vähemmän skrollausta ja ei muuta kuin puuhastelemaan kumppanin kanssa. Lisää arkiliikuntaa ja käy kaupassa yhdessä kumppanin kanssa ja mitäs kaikkea vastaavaa tuo yle just ohjelmien välissä tietoiskumaisesti neuvoi.
Kai se sitten on vaan niin normi että ihmisillä on se kumppani/läheisiä/kavereita että yksinäinen saa vaan sietää tätä jatkuvaa suolan viskelyä haavoihinsa. Yksinäistä ei arjessa muisteta eikä huomioida millään tavalla vaan ainoastaan niissä juhlapuheissa silloin kun on tarve kiillottaa omaa kilpeään sädekehä säihkyen ja/tai kalastella kannatusta seuraavissa vaaleissa esittämällä humaania ihmistä kyynel silmässä ja ääni väristen.
En mä ole huomannut tollaisia lauseita missään mainoksissa, vaikka tv:tä päivittäin kattelenkin.
Kyllä on asiat huonosti, en enää tiedä miten selviän tästä kaikesta yksin, välillä mietin itsemurhaakin ratkaisuksi, eihän minulla kyllä ketään ole omsista joka jäisi kaipaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla muillakin yksinäisillä tämä sama, että mitään ei kuulu eikä mitään tapahdu eikä enää jaksa edes tätä keskustelua. Mua ei huvita enää olla netissäkään kuten aiemmin ja se varmaan on ainoastaan hyvä asia, mutta saa tämä mökkiytyminen ihan uuden ulottuvuuden kun on oikeasti ihan vain omissa oloissaan. En ole telkkariakaan viitsinyt avata kun nyt on se sesonki käsillä kun yhdessäoloa, läheisiä ja antamisen iloa tungetaan joka mainoskatkolla. En voi sanoa että en ole katkera mutta kuitenkin vaan olen todellakin katkera kaikesta, samoin kaikki kaduttaa ja ihan sama onko se asia jonka teki vai sellainen mikä jäi tekemättä eikä millään ole enää väliä. Kivat kaikille niille joilla on elämässään ihmisiä ja syytä juhlaan ja vaikka sanotaan, ettei se ole multa pois niin tavallaan se kyllä varmaan on. Ainakin osittain.
Olet tainnut ennenkin mainita tästä asiasta, kato ylen tai Teema kanavaa, niin ei tule mainoksia. Olet todella yksin ja olet alkanut liikaa kiinnittämään huomiota yhdesså olemiseen. No minulla pyörii omat murheet omassa päässä enkä jaksa kiinnättää muihin asioihin huomiota.
Vähemmän skrollausta ja ei muuta kuin puuhastelemaan kumppanin kanssa. Lisää arkiliikuntaa ja käy kaupassa yhdessä kumppanin kanssa ja mitäs kaikkea vastaavaa tuo yle just ohjelmien välissä tietoiskumaisesti neuvoi.
Kai se sitten on vaan niin normi että ihmisillä on se kumppani/läheisiä/kavereita että yksinäinen saa vaan sietää tätä jatkuvaa suolan viskelyä haavoihinsa. Yksinäistä ei arjessa muisteta eikä huomioida millään tavalla vaan ainoastaan niissä juhlapuheissa silloin kun on tarve kiillottaa omaa kilpeään sädekehä säihkyen ja/tai kalastella kannatusta seuraavissa vaaleissa esittämällä humaania ihmistä kyynel silmässä ja ääni väristen.
En mä ole huomannut tollaisia lauseita missään mainoksissa, vaikka tv:tä päivittäin kattelenkin.
Joku lääkäri siinä tanssahtelee ja laulaa torvisoittokunnan tahdissa kuinka sohvaan jumiutuneella potilaalla on diagnoosina scrollioosi ja lääkkeeksi määrää noita kauppareissuja ja muuta puuhastelua puolison kanssa.
Aivan karsea.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla muillakin yksinäisillä tämä sama, että mitään ei kuulu eikä mitään tapahdu eikä enää jaksa edes tätä keskustelua. Mua ei huvita enää olla netissäkään kuten aiemmin ja se varmaan on ainoastaan hyvä asia, mutta saa tämä mökkiytyminen ihan uuden ulottuvuuden kun on oikeasti ihan vain omissa oloissaan. En ole telkkariakaan viitsinyt avata kun nyt on se sesonki käsillä kun yhdessäoloa, läheisiä ja antamisen iloa tungetaan joka mainoskatkolla. En voi sanoa että en ole katkera mutta kuitenkin vaan olen todellakin katkera kaikesta, samoin kaikki kaduttaa ja ihan sama onko se asia jonka teki vai sellainen mikä jäi tekemättä eikä millään ole enää väliä. Kivat kaikille niille joilla on elämässään ihmisiä ja syytä juhlaan ja vaikka sanotaan, ettei se ole multa pois niin tavallaan se kyllä varmaan on. Ainakin osittain.
Tuttuja tuntemuksia. Aivan kuin olisi joku sivullinen, ja seuraisi vain muiden elämöintia syrjästä. Ei huvittaisi katsoa paljon telkkariakaan, kun siellä möykätään suu naurussa, ja on olevinaan niin hauskaa ja yhtä juhlaa. Illat tuntuu pitkiltä, eikä jaksaisi aina lukeakaan, vaikka se veisi ajatukset muualle. Joskus kuuntelen musiikkia, mutta se saattaa tuoda niin haikeita ja ikävöiviä tunteita, että on pakko lopettaa. Yritän kuitenkin säilyttää tietyt päivärutiinit, että elämä pysyisi jotenkin hallinnassa. Lenkkeilen yksin, teen aina samat aamutoimet ja kauppareissut vakiopäivinä. Voisi tietysti olla rohkeampi ja kokeilla jotain uutta, ellei pelkäisi pettymyksiä.
Mä näköjään neuloin villatakin tänä viikonloppuna vaikka napit siitä vielä puuttuu ja muutenkin kaikki viimeistely mutta neulottavaa siinä ei enää ole. Ellen tee vielä taskuja koska tuota lankaa jäi. Ei ollut tosiaan tarkoitus ja kyllä tuntee neuloneensa, mutta perjantaina oli lyhyt aamuvuoro + vapaa viikonloppu ja sitten jostain vaan iski idea joka yllättäen olikin toimiva eikä tarvinnut purkaa kertaakaan. Jotenkin siihen tuli ihan himo ja nyt sitten on takki valmis. Eikä tosiaan ollut muutakaan tekemistä.
Samalla sitten jaksoin valvoa ja katsoin eilen sen elämäni biisin, koska sitä aina niin hypetetään. Itse petyin ja minusta se oli huono, mutta ei tämä ole eka kerta kun kaikki on ihan "ooh kuinka hyvä" ja ihastelee kilpaa enkä itse saa siitä ihanuudesta yhtään kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla muillakin yksinäisillä tämä sama, että mitään ei kuulu eikä mitään tapahdu eikä enää jaksa edes tätä keskustelua. Mua ei huvita enää olla netissäkään kuten aiemmin ja se varmaan on ainoastaan hyvä asia, mutta saa tämä mökkiytyminen ihan uuden ulottuvuuden kun on oikeasti ihan vain omissa oloissaan. En ole telkkariakaan viitsinyt avata kun nyt on se sesonki käsillä kun yhdessäoloa, läheisiä ja antamisen iloa tungetaan joka mainoskatkolla. En voi sanoa että en ole katkera mutta kuitenkin vaan olen todellakin katkera kaikesta, samoin kaikki kaduttaa ja ihan sama onko se asia jonka teki vai sellainen mikä jäi tekemättä eikä millään ole enää väliä. Kivat kaikille niille joilla on elämässään ihmisiä ja syytä juhlaan ja vaikka sanotaan, ettei se ole multa pois niin tavallaan se kyllä varmaan on. Ainakin osittain.
Tuttuja tuntemuksia. Aivan kuin olisi joku sivullinen, ja seuraisi vain muiden elämöintia syrjästä. Ei huvittaisi katsoa paljon telkkariakaan, kun siellä möykätään suu naurussa, ja on olevinaan niin hauskaa ja yhtä juhlaa. Illat tuntuu pitkiltä, eikä jaksaisi aina lukeakaan, vaikka se veisi ajatukset muualle. Joskus kuuntelen musiikkia, mutta se saattaa tuoda niin haikeita ja ikävöiviä tunteita, että on pakko lopettaa. Yritän kuitenkin säilyttää tietyt päivärutiinit, että elämä pysyisi jotenkin hallinnassa. Lenkkeilen yksin, teen aina samat aamutoimet ja kauppareissut vakiopäivinä. Voisi tietysti olla rohkeampi ja kokeilla jotain uutta, ellei pelkäisi pettymyksiä.
Musiikin kuuntelu on miltei jäänyt juuri tuosta mainitsemastasi syystä ja nykyisin on sarjojen / leffojen katsominenkin melko erikoista kun niistä miltei aina löytää jotain mistä tulee tunteelliseksi. Siinä mielessä tietty ihan jees että on yksinäinen niin ei kukaan ole siinä vieressä näkemässä ja ilkkumassa kuinka sitä itkeä pillittää tai pistää ohjelman pauselle kun tuntuu niin pahalta. Se on hurjaa kuinka se todellakin ihan kirjaimellisesti puristaa rintaa ja tuntuu kun ei saisi happeakaan kunnolla kun se mikälie möykky sisuksissa tai sielussa herää henkiin. Välillä sitten sitä jää jotenkin kuin jumiin johonkin sarjan tunnelmaan ja niihin hahmoihin ja sellaisen voi sitten katsoa vaikka kuinka monta kertaa ja ikäänkuin elää sen kaiken itse. Ihan on sekopäistä meno meikäläisellä nyt kun alkaa miettiä.
Karkki on nyt maistunut monena päivänä ihan liikaa. Johtuu varmaan kaamoksesta ja kaikesta. En oikein jaksa välittää, vaikka tekeekin huonoa minun terveydelle. No huomenna sitten taas uusi päivä ja paremmat valinnat. Yksin on helppo antaa periksi itselleen.
Oli äsken kova leivänhimo, mutta nostaa minulla niin pahasti verensokeria, että paistoin kanaa.
Joo, mulla taas metwurstin himo, onko verenpaine sit niin alhaalla. Kaikki asiat kaatuu päälle ja ei ole eikä jaksa enää niiden kanssa niin sain mielen rauhan sillä, että päätän päiväni niin ei tarvitse tätä ilotonta elämää enää jatkaa.
Itselläkin oli taas suunnitelmissa sellainen maanantai jolloin palaan ruotuun ja alan taas elämään itselle omanlaista elämää edes siltä osin mitä se omissa käsissä on.
No, sehän alkoi sitten viimeisen päälle hienosti kun nukkuminen meni pelkäksi pyörimiseksi. Silti nousin seiskalta vaikka siinä vaiheessa olisin kyllä saanut unta ja lähdin aamulenkille, koska olin niin päättänyt että laiskottelu loppuu nyt. Ihan hyvän mittaisen lenkin tein vaikka ulkona oli kylmempi kuin oletin ja minkäänlaista hyvää oloa en tuntenut missään vaiheessa. Kaikki mahdollinen mikä on pielessä pyöri vaan päässä sättimisen säestyksellä ja yhden kerran onnistuin nyyhkäisemäänkin niin isoon ääneen, että siihen rääkäisi vastauksen pellonreunassa ollut fasaani. Säikähdin puolikuoliaaksi ja sen jälkeen itkua ei pidellyt enää mikään, vaikka joku muu tai kuka vaan normaali olisi varmaan tikahtunut nauruun. Nyt on silmät sitten niin punaiset ja puoli naamaa turvoksissa ettei kauppaankaan kehtaa lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla muillakin yksinäisillä tämä sama, että mitään ei kuulu eikä mitään tapahdu eikä enää jaksa edes tätä keskustelua. Mua ei huvita enää olla netissäkään kuten aiemmin ja se varmaan on ainoastaan hyvä asia, mutta saa tämä mökkiytyminen ihan uuden ulottuvuuden kun on oikeasti ihan vain omissa oloissaan. En ole telkkariakaan viitsinyt avata kun nyt on se sesonki käsillä kun yhdessäoloa, läheisiä ja antamisen iloa tungetaan joka mainoskatkolla. En voi sanoa että en ole katkera mutta kuitenkin vaan olen todellakin katkera kaikesta, samoin kaikki kaduttaa ja ihan sama onko se asia jonka teki vai sellainen mikä jäi tekemättä eikä millään ole enää väliä. Kivat kaikille niille joilla on elämässään ihmisiä ja syytä juhlaan ja vaikka sanotaan, ettei se ole multa pois niin tavallaan se kyllä varmaan on. Ainakin osittain.
Tuttuja tuntemuksia. Aivan kuin olisi joku sivullinen, ja seuraisi vain muiden elämöintia syrjästä. Ei huvittaisi katsoa paljon telkkariakaan, kun siellä möykätään suu naurussa, ja on olevinaan niin hauskaa ja yhtä juhlaa. Illat tuntuu pitkiltä, eikä jaksaisi aina lukeakaan, vaikka se veisi ajatukset muualle. Joskus kuuntelen musiikkia, mutta se saattaa tuoda niin haikeita ja ikävöiviä tunteita, että on pakko lopettaa. Yritän kuitenkin säilyttää tietyt päivärutiinit, että elämä pysyisi jotenkin hallinnassa. Lenkkeilen yksin, teen aina samat aamutoimet ja kauppareissut vakiopäivinä. Voisi tietysti olla rohkeampi ja kokeilla jotain uutta, ellei pelkäisi pettymyksiä.
Musiikin kuuntelu on miltei jäänyt juuri tuosta mainitsemastasi syystä ja nykyisin on sarjojen / leffojen katsominenkin melko erikoista kun niistä miltei aina löytää jotain mistä tulee tunteelliseksi. Siinä mielessä tietty ihan jees että on yksinäinen niin ei kukaan ole siinä vieressä näkemässä ja ilkkumassa kuinka sitä itkeä pillittää tai pistää ohjelman pauselle kun tuntuu niin pahalta. Se on hurjaa kuinka se todellakin ihan kirjaimellisesti puristaa rintaa ja tuntuu kun ei saisi happeakaan kunnolla kun se mikälie möykky sisuksissa tai sielussa herää henkiin. Välillä sitten sitä jää jotenkin kuin jumiin johonkin sarjan tunnelmaan ja niihin hahmoihin ja sellaisen voi sitten katsoa vaikka kuinka monta kertaa ja ikäänkuin elää sen kaiken itse. Ihan on sekopäistä meno meikäläisellä nyt kun alkaa miettiä.
Mietin monesti, että onko se kaikki vaan satua ja sellaista käsikirjoitettua toive-elämää kun nämä roolihahmot keskustelee asioista, vaikeistakin ja etenkin syvällisistä jutuista ihan tavallisen luontevasti ja tuntee toisensa hyvin. Tai että voi olla sille roolihahmollekin vaikeaa saada suutaan auki, mutta lopulta se onnistuu ja siitä ei tulekaan riitaa tai jos tuleekin niin se vain puhdistaa ilmaa ja lopulta se asioiden esiin tuominen oli vain hyväksi ja sen jälkeen ollaan vaan aiempaakin läheisempiä.
Tuo kaikki on ihan vierasta ja siksi sitä ihmettelen, että voiko se olla tuollaista. Oma kokemus kun on ettei mistään pidä puhua vaan kaikki ja etenkin ikävät asiat on sellaisia jotka pitää vaieta kuoliaaksi, koska jos jotain ottaa esiin niin siitä tulee kauhea tappelu ja sen jälkeen kaikki on vaan aiempaa huonommin.
Parempi on ollut pitää kaikki itsellään vaikka olisi ihan vain kyse siitä millainen on, mistä tykkää tai mitä ajattelee. Tuo on tullut opittua kantapään kautta että aina saa osakseen pilkkaa ja vähättelyä kun erehtyy jotain itsestään kertomaan jos siis toista edes kiinnostaa tuon vertaa. Aivan käsittämätön konsepti se mun näkökulmasta on, että ihmiset tutustuu toisiinsa ja juttelee kaikesta ja ajan myötä toisen ihmisen tuntee liki yhtä hyvin kuin itsensä.
Tämä on ollut hyvä vertaistukiketju kun näkee että samanlaista on ollut monella muullakin, kuin itsellä, ja kiva lukea siksi. Älkää siis lopettako tänne kirjoittelua, itse en oikein mitään laitettava keksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla muillakin yksinäisillä tämä sama, että mitään ei kuulu eikä mitään tapahdu eikä enää jaksa edes tätä keskustelua. Mua ei huvita enää olla netissäkään kuten aiemmin ja se varmaan on ainoastaan hyvä asia, mutta saa tämä mökkiytyminen ihan uuden ulottuvuuden kun on oikeasti ihan vain omissa oloissaan. En ole telkkariakaan viitsinyt avata kun nyt on se sesonki käsillä kun yhdessäoloa, läheisiä ja antamisen iloa tungetaan joka mainoskatkolla. En voi sanoa että en ole katkera mutta kuitenkin vaan olen todellakin katkera kaikesta, samoin kaikki kaduttaa ja ihan sama onko se asia jonka teki vai sellainen mikä jäi tekemättä eikä millään ole enää väliä. Kivat kaikille niille joilla on elämässään ihmisiä ja syytä juhlaan ja vaikka sanotaan, ettei se ole multa pois niin tavallaan se kyllä varmaan on. Ainakin osittain.
Olet tainnut ennenkin mainita tästä asiasta, kato ylen tai Teema kanavaa, niin ei tule mainoksia. Olet todella yksin ja olet alkanut liikaa kiinnittämään huomiota yhdesså olemiseen. No minulla pyörii omat murheet omassa päässä enkä jaksa kiinnättää muihin asioihin huomiota.
Vähemmän skrollausta ja ei muuta kuin puuhastelemaan kumppanin kanssa. Lisää arkiliikuntaa ja käy kaupassa yhdessä kumppanin kanssa ja mitäs kaikkea vastaavaa tuo yle just ohjelmien välissä tietoiskumaisesti neuvoi.
Kai se sitten on vaan niin normi että ihmisillä on se kumppani/läheisiä/kavereita että yksinäinen saa vaan sietää tätä jatkuvaa suolan viskelyä haavoihinsa. Yksinäistä ei arjessa muisteta eikä huomioida millään tavalla vaan ainoastaan niissä juhlapuheissa silloin kun on tarve kiillottaa omaa kilpeään sädekehä säihkyen ja/tai kalastella kannatusta seuraavissa vaaleissa esittämällä humaania ihmistä kyynel silmässä ja ääni väristen.
En mä ole huomannut tollaisia lauseita missään mainoksissa, vaikka tv:tä päivittäin kattelenkin.
Näkyy tuon mainoksen joku variaatio olevan ihan tällä palstallakin. Oho, iskikö scrollioosi ja niin päin pois.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut hyvä vertaistukiketju kun näkee että samanlaista on ollut monella muullakin, kuin itsellä, ja kiva lukea siksi. Älkää siis lopettako tänne kirjoittelua, itse en oikein mitään laitettava keksi.
Tämä on ainakin mulle parempaa apua kuin mikään juttelu työhönsä leipääntyneen auttaja-kuuntelijan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta yksinäisyyden paljastamisesta omille vanhemmille. Itse aina kaunistelin hurjasti todellisuutta ja oikeasti jopa keksin menoja ja tekemisiä muiden kanssa ja tämä alkoi jo kouluiässä. Muistan yhdetkin keksimäni kaverin synttärit tai oli se kaveri olemassa ja ne synttäritkin oli oikeasti, mutta se oli valetta että minut olisi niihin juhliin kutsuttu. Se ei ollut pahinta tuossa valeessa, että istuin sen muutaman tunnin yksinäni niissä juhlavaatteissa yhdellä kalliolla jossa tiesin olevani näkymättömissä vaan se että isäni antoi muutaman kympin (markka-aika tuolloin) sitä varten että saan ostaa lahjan ja varsinkin se, että äitini halusi auttaa lahjan paketoimisessa ja tuli laittamaan mun hiukset kivasti ja oli tosi innoissaan kun menen juhlimaan. (ei olisi pitänyt muistella tätä koska tuli aivan kauhea syyllisyys ja huono omatunto ja ikäväkin itkuineen)
Muutenkin sitä tai siis tätä on aina salaillut kaikkialla parhaansa mukaan ja vähän ehkä jopa halunnut antaa sitä kuvaakin, että olen oikein hyvilläni sinkkuudestani (kuka sitä parisuhdepalloa jalkaansa tahtoisi?) ja kuinka pärjään muutenkin itsekseni ja yksin on ihan ok lähteä reissuun jne. Tyhmää taatusti mutta jotenkin se häpeä ja yksinäisyyden nolottavuus vaati tuollaisen roolin tai suojamuurin. No, nyt sitten ei tarvitse enää häpeillä minkään muurin takana koska enää ei ole elämässä yhden ainutta ihmistä.
Lisään vielä, että jos se ihme tapahtuisi että elämässä joku ihminen vielä olisi niin eihän tätä sillekään paranisi kertoa. Siinä jäisi uuden tuttavan lusikka kahvikuppiin pyörimään ja ikkunasta näkisi vain loittonevat perävalot, jos menisi sivulauseessakaan mainitsemaan ettei ole ainuttakaan läheistä eikä ystävää, ei edes tuttua vaan tämä kahvittelu on eka sosiaalinen tilanne vissiin vuosikymmeneen..
Varsinkin nykyisin korostuu se asia, että pelkään aina tekeväni väärin ja mokaavani jotain. Ajattelen, että teen aina jotain väärin tai virheellisesti. Samoin monesti mietin olevani vääränlainen ihminen aina johonkin liittyen. Naurettava ja sellainen, ettei ole ihme jos joku pilkkaa. Sellainen ajatus on usein, että vaikka joku ikävä kokemus tuntuu väärältä niin toisaalta tiedän, että olen silti "helposti" pilkattava ja joku löytää jotain mihin tarttua. Epävarmuus näkyy ja se, että uudet tilanteet jännittävät. Samoin se ehkä on jotenkin julmaa, että ihmiset tietysti tarttuvat tähän kaikkeen. Sitä ihmistä on helppoa arvostella, joka on harmiton ja sillä tavalla omillaan. Niinhän se menee. Sitten jos joku kohtelee hyvin niin minä mietin paljon sitä, että se ehkä näki sen kaiken epävarmuuden ja silti viitsi kohdella asiallisesti. Näin ajattelen aina hyvää näissä hetkissä. Joku viitsii olla ystävällinen ja mukava minuakin kohtaan, vaikka olisin kuinka arvoton ihminen. Ilman ystäviä, sukua, asemaa, rahaa tms. Mitätön siinä mielessä. Itse silti arvostan ihmisiä asemastaan riippuen. Itseäni en juurikaan.
Jotenkin mietin olevani hukassa ja erakkoelämä mökissä olisi ehkä se paras vaihtoehto. Silti joskus löydän itsestäni hyvääkin. Ajattelen ihmisistä silti hyvää ja olen sellainen joku huomaa pienet asiat ja arvostaa niitä kaikesta huolimatta.
Tai sitten huolehdin jostain jutusta ja se asia pyörii vaan päässä loputtomiin. Nytkin moni asia sellainen, että hävettää joku juttu ja ei millään pääse siitä yli. Tämä ihan johonkin käytännön asiaan liittyen, että sanoinko väärin tai olisi pitänyt jossain tilanteessa toimia toisin ihmisten kanssa jne. Ihan jotain keskusteluja ja arki elämää mietin.
Mitä enemmän sitten näitä hetkiä tulee niin sitä enemmän se ajatusmylly pyörii, että miten keskustella muiden kanssa olematta ihan nolo ihminen tai pihalla. Miten olla ja miten puhua jne. Tämä vasta uuvuttaa, kun en enää pysty olemaan rento muiden joukossa. Kokemukseni ihmisissä vaikuttavat myös paljon. Enemmän saisi olla sitä hyvää ja jokainen sellainen hetki mietin, että olen kiitollinen. Kiitollinen tästäkin, kun itselleni on ollut vähän kuin oletus se, etten ansaitse mitään hyvää. Sellainen ajatus pohjana, vaikka järki sanoo muuta.
En tiedä sitten miten joku ihminen pystyy olemaan röyhkeä. Itselle koko olemassa oloni on joskus sellainen asia, että mietin onko oikeus esim vaatia mitään tai olla yhtään mitään. Itseäni pohdin ja tarkoitan ihan tavallista elämää. En mitään sellaista, että kenenkään tosiaan pitäisi minua ylöspäin katsoa. Minä katson muita.
Lisään vielä sen, että jos itsetunto on ihan nolla niin tavallaan se koko olemassa olo on sitä, että miettii ettei ansaitse mitään ja miettii onko minulla edes oikeus enää mihinkään. Ystäviin, parempaan elämään, onnistumisiin tai ylipäätään kävellä tuolla kadulla.
Joku ihminen tavallaan pitää meteliä itsestään. Joku ihan tarkoituksella, että vaan joku kuulee ja joku taas ajattelematta. Joku tapaus, jossa esim ihmiset puhuvat tosi kovaan ääneen pihassa ja nauravat tms (vaikkei se liittyisi minuun) ja se kuuluu pitkälle tuo sen ajatuksen, että itse en voisi toimia niin ja se olisi itselle vierasta, kun en halua nauraa ja huutaa sekä pitää meteliä itsestäni etenkään jos joku esim kävelee ohitse. En arvostele, mutta itseäni mietin näissä hetkissä. Toki tähän vaikuttaa myös persoonakin. Ymmärrän sen. Joku ei välitä mistään tuollaisesta ja elää rennosti.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut hyvä vertaistukiketju kun näkee että samanlaista on ollut monella muullakin, kuin itsellä, ja kiva lukea siksi. Älkää siis lopettako tänne kirjoittelua, itse en oikein mitään laitettava keksi.
Tämä on myös minulle hyvä ketju ja monet viestit tuovat ajatuksia elämääni liittyen. Joku paikka edes kirjoittaa ja samoja kokemuksia.
Viestiin 6418 siis tämä lisäys.