Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Ei kiinnosta mikään, kuolemaa odotan.

Ymmärrän vaikkakaan en itse tosiaan odota kuolemaa ellen sitten saa itse päättää lähtöpäivääni. Mutta joo, tuo ampumahiihto oli hyvä esimerkki eli jos sen olisi missannut niin se olisi harmittanut, mutta nyt sitten harmitti kun sitä katsoi, koska ei se vaan ollut yhtään niin kiva kun ne normaalit kisat. Paikan päällä varmaan ihan ok, mutta telkkarissa minusta tyhmä vain vaikka Oikarista kuuntelenkin aina mielelläni. Sama oikeastaan kaikessa, että harmittaa jos tekee ja harmittaa jos ei tee. Se harmittaa jos ei osta jotain herkkua viikonlopuksi mutta sitten se vaan harmittaa kun sellaiseen meni tuhlaamaan rahojaan, koska ei se vaan ollutkaan hyvää vaan pettymys. Tavallaan siis ei kiinnosta mikään vaikka samaan aikaan kiinnostaa liikaakin eikä mikään miellytä. Aivan sekopäistä.

Vierailija kirjoitti:

Taas alkaa ärsyttää tämä yksinäisyys, miksi juuri minä ole meidän suvusta se yksin jäänyt epäonnistuja?

Ou yksilö, ei vanhempia, ei sisaruksia, kaikilla serkuilla perheet.

Mä en ymmärrä miksi kenenkään pitää olla yksinäinen epäonnistuja. Miksi meistä toisten täytyy pärjätä yksinään ja olla aina yksin vaikka tätä yksinäistä erakkoelämää ei ole itse valinnut? Miksi yksinäinen ei saa eikä koskaan ole saanutkaan valita? Tai miksi ei saa valita uudelleen jos ekalla kerralla mokaa? Miksi yksinäisen osalta jokainen pikkujuttukin on jotenkin määrittelevä ja peruuttamaton eikä armoa ole olemassakaan. Ihan kuin yksinäisen pitäisi olla (ollut) jotenkin kaikessa täydellisen hyvä ja osaava eikä mihinkään virheisiin tai haparointiin ole annettu mahdollisuutta vaan se on n.s laaki ja vainaa. Uusintaa et saa missään asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Saunasta kirjoittaneelle: sain tuosta vähän niin kuin inspiraation, lämmitin pitkästä aikaa pihasaunan, sisäsaunaa minulla ei olekaan. Katselin lauantaidekkarin kylpytakki päällä, join appelsiinimehua, vähän kuin lapsena aikanaan. Tästä tuli hetkeksi sellainen hyvä rauha, nousi mieleen hyviä muistoja sieltä lapsuusajoilta.

Jos muistelen menneitä, muistelen ylipäätään useimmiten lapsuusvuosia tai niitä ihan varhaisnuoruuden aikoja, kun lähdin ammattikouluun ja muutin kotoa. Lapsuus oli hyvää aikaa, ensimmäiset opinnot samoin. Valmistumisen jälkeen ja työelämään siirryttyäni on sitten hiljalleen hiljennyt, tämä elämä, vuosi kerrallaan. Mutta haluan ajatella, että ainakin oli nuo mukavat vuodet myös. 

Alkosta ostin viikolla pienen pullon pumpkin spice -glögiä, taidan lämmittää sitäkin mukillisen. Väri ainakin on kivan syksyinen eikä ollut kallis, jos on kamalaa niin ei harmita jos menee hukkaan.

Inspiroiduit ilmeisesti minun saunahaaveilustani ja minä taas luin viestistäsi tuosta glögistä mistä en ollut koskaan kuullutkaan. Taidan ostaa sitä itsekin jahka alkon ohi kuljen. Tässä kävi nyt hyvin ilmi miten se tärkeää ne ihmissuhteet ja sosiaalinen elämä olisi, koska elämä muuttuu rikkaammaksi ja saa ideoita joita ei itse keksisi tai ehkä keksisi mutta se toinen saa tietämättään myös motivoiduksi johonkin kun saakin yhtäkkisen inspiksen siitä toisen jutusta.

Kiva tietty tämäkin, mutta silti niin julma muistutus sosiaalisen elämän tärkeydestä ja mukavuudesta. 

6242/6243.  Aivan ihanaa elämän kuvausta teitiltä. Oli jotensakin kannustavaa. Kannattaa pyrkiä löytää jokin oma juttu, mistä nauttii edes hetken.  Ja on niin totta, miten toisen kanssa jutustelu avaa asioita, antaa inspiksiä ja motiivia taas jatkaa pakertamista. Toisen kanssa jotakin vaan pääkopassa liikahtaa.  Kyllä tämäkin palsta siis on jonkinlaista seuraa, on jotakin vähän samaa kuin livenä seurassa olossa. Myös äänipuhelu ystävän tai tutun kanssa auttaa paljon eteenpäin, puheluita vaan nykyisin ei enää niin paljon harrasteta. 

Vierailija kirjoitti:

6242/6243.  Aivan ihanaa elämän kuvausta teitiltä. Oli jotensakin kannustavaa. Kannattaa pyrkiä löytää jokin oma juttu, mistä nauttii edes hetken.  Ja on niin totta, miten toisen kanssa jutustelu avaa asioita, antaa inspiksiä ja motiivia taas jatkaa pakertamista. Toisen kanssa jotakin vaan pääkopassa liikahtaa.  Kyllä tämäkin palsta siis on jonkinlaista seuraa, on jotakin vähän samaa kuin livenä seurassa olossa. Myös äänipuhelu ystävän tai tutun kanssa auttaa paljon eteenpäin, puheluita vaan nykyisin ei enää niin paljon harrasteta. 

Siinäpä se kun ei ole edes heitä joiden kanssa voisi olla harrastamatta nykyisin enää puheluitakaan. Ei ole kerrassaan ketään missään tai onhan sitä jokunen tuolla maanpovessa, mutta sinne ei soitella eikä laulella.

Siinä olet oikeassa että se puhelukin ystävän kanssa auttaisi paljon vaikka mukavampi se olisi livenä nähdä. Pitäisi vain olla se ystävä tai edes joku tuttu :(

Ei niillä pikkujutuilla loputtomiin jaksa vaikka alkuunsa ne vielä avuksi jotenkin on. Sitten kun se pitkittyy että niitä edes hetken jeesaavia nautintoja ja iloja on aikansa kaivanut ties mistä niin enää ei vaan jaksa eikä pysty eikä oikein haluakaan tyytyä johonkin säälittäviin murusiin, joita tuskin kukaan muu edes huomaa. Sitä kaipaa jo jotain enemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

6242/6243.  Aivan ihanaa elämän kuvausta teitiltä. Oli jotensakin kannustavaa. Kannattaa pyrkiä löytää jokin oma juttu, mistä nauttii edes hetken.  Ja on niin totta, miten toisen kanssa jutustelu avaa asioita, antaa inspiksiä ja motiivia taas jatkaa pakertamista. Toisen kanssa jotakin vaan pääkopassa liikahtaa.  Kyllä tämäkin palsta siis on jonkinlaista seuraa, on jotakin vähän samaa kuin livenä seurassa olossa. Myös äänipuhelu ystävän tai tutun kanssa auttaa paljon eteenpäin, puheluita vaan nykyisin ei enää niin paljon harrasteta. 

Siinäpä se kun ei ole edes heitä joiden kanssa voisi olla harrastamatta nykyisin enää puheluitakaan. Ei ole kerrassaan ketään missään tai onhan sitä jokunen tuolla maanpovessa, mutta sinne ei soitella eikä laulella.

Siinä olet oikeassa että se puhelukin ystävän kanssa auttaisi paljon vaikka mukavampi se olisi livenä nähdä. Pitäisi vain olla se ystävä tai edes joku tuttu :(

Olen huomannut etteivät ihmiset enää soittele minulle ja syyllistänyt siitä itseäni. Mistä tämä johtuu? Itse olen liikaa koneella, katson televisiota ja luen, mutta ehtisin kyllä vastaamaan jos soitatte😁

Onpa täällä masentunut tunnelma. Luin kaksi viimeisintä sivua.

Yksinäisyyden tunnen kyllä, on tulllt tutuksi vuosien varrella. 

Tänään etelärannikolla on ollut kerrassaan hieno sää. 💚

Kyllä en olisi nuorempana uskonut miten yksin olen jäänyt elämässäni, kyllä se perhe oisi kiva asia ollut, ois nyt vanhempana jotain johon kuuluisi. Mutta näin elämä meni, ainoan aikuisen lapsenikaan kanssa ei ole mitään yhteyttä oikein. .Kyllä tulee paha mieli kun miettii pilaalle mennyttä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Krooninen yksinäisyys jatkuu, tietokone kait simahti, ei jaksa enää sen kanssa taistella eikä ole ketään ketä pyytäis jos ymmärtäis sen päälle. Välillä itkeskelen täällä yksikseni, olen niin väsynyt tähän yksinäiseen elämään.

Hemmottelin itseäni ja tilasin uuden läppärin, mitä niitä rahojaan säästelemään, varsinkin kun ei ole mitään muuta iloa elämässä.

En väittäisi niinkään masentuneeksi ketjun tunnelmaa vaan pikemminkin realistiseksi. Tällaista se yksinäisyys vaan on etenkin pitkittyessään ja turha sitä on yhtään kaunistella. Varmasti se osin masentaakin, koska eihän tämä nyt vaan ole millään tavalla hyväksi kuin korkeintaan heille jotka erakkoelämän ovat itse vapaasta tahdostaan itselleen valinneet. Toki siinäkin tapauksessa ne tietyt haittapuolet tullee esiin jotka aiheutuu ainaisesta yksinolosta, mutta erakkoelämässä niitä ei varmaan niin huomaa eikä haittanakaan pidä.

Jossain on taidettu todeta, että yksinäisyys on terveydelle vähintään yhtä vaarallista kuin röökinpoltto vaikka haittavaikutukset ei yksi yhteen olekaan.

Eikä se tunnelmaa ainakaan paranna että tullaan hehkuttamaan kuinka kiva on soitella ystävän kanssa tai että on niin kiva sää ja muut on vaan tyhmiä ja ankeita kun ei siitä revi riemua. Joillakin on kumma pakko oikein päästä lyömään lyötyä ja olemaan inhottava. Ilmeisesti se sitten tekee heille hyvän mielen, mutta vaikea on uskoa että tuollaisenkaan elämä hääviä on.

Olen kanssa miettinyt, että vankilassa olisi ihmisiä ympärillä, kuuluisi johonkin ja etsittäisiin jos katoaisi. Nyt ei kukaan edes huomaa jos häviää johonkin, mutta toisaalta olen kuullut,että vapauden menettäminen on hirveää. Kyllä alkaa olla näin illasta taas päässä vaikka minkälaista mietettä.

Minä olen tehnyt asioita nyt vähän sillä mielellä, että ne on minulle hyväksi, vaikka ei oikein huvittaisikaan. Eli lähtenyt vaan ulos kävelylle vaikka nyt esimerkiksi. Näytän edes paremmalta vaikka sisältäpäin tuntuisi miltä, kun on vähän liikkunut ulkona kuitenkin. Ei ainakaan pahentanut oloa sen voin sanoa jos ei nyt erityisesti parantanutkaan.