Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Niinpä, kun ei ole sellaista seuraa jonka kanssa voisi tehdä jotain ilman alkoholia, kun ne ystävyyssuhteet ovat vuosikymmenet liittyneet alkoholin käyttöön, täsdä iässä 62v ei uusia ystävyyssuhteita oikein enää solmita, kaikilla on jo se oma elämä omilla urillaan. Yksin oon sit, jos en ota alkoo.

Tuo on kyllä oikeasti kummallista ja niin surkeaa, että nuorenakaan toisille/monille ei mikään muu tekeminen kelpaa kuin se juominen ja mieluiten vielä niillä omilla nurkilla. Ihan sama mitä tuollaisille baaritutuille ehdotti ja kun pääasiassa sitä juomista/biletystä oli viikonloppuisin niin tuli ehdotettua, että mentäisiin vaikka tiistai-iltana syömään tai lenkille, mutta eihän se tai mitään käynyt kenellekään. Tuli ehdotettua sitäkin, että lähdettäisiin seuraavana viikonloppuna vaikka naapurikaupunkiin baarikierrokselle tai osallistutaan tuohon "isommalla kirkolla" järjestettävään ravintolasuunnistukseen, mutta ei. Se oli ihan jämähtänyttä vaikka ei silloin meno tietenkään vielä ollut samanlaista mitä heillä, jotka on juoneet vuosikymmeniä ja/tai ovat alkoholisoituneita. Silti vaan se juominen kävi ja siihen sai tulla seuraksi mutta that's it. Itseasiassa muistan yhdenkin kerran kun ajattelin olla limulinjalla, että porukka alkoi taivastella mitä mä siellä baarissa edes teen kun en kerran juo enkä ole autollakaan. Sitä tosiaan kelpaa vain jos juo eli ehdollista on tuokin seura vaikka monesti ajatellaan, että kaikki mahtuu mukaan eikä noissa porukoissa ole eroa onko herra vaiko narri. 

Vierailija kirjoitti:

Voi kun tietäis jatkuuko tämä yksinäisyys koko loppuelämän, turhaanko olen monta vuotta toivossa elänyt, että jotain valoa minunkin elämään tulisi, mutta ei, ne vähätkin puolitutut ovat kuolleet vuoden sisällä. En odota elämältä enää mitään.

Varsinaisesti en viitsi enkä uskallakaan asiaa ajatella, mutta kyllä se jossain takaraivossa on tunne (tai tieto) että ei tämä tästä muuksi _tai ainakaan paremmaksi_ ole koskaan muuttumassa. Jotenkin sitä pysyy kasassa kun ei ajattele eikä mieti vaan yrittää vain olla tässä hetkessä, koska mikään todennäköisyys ei sen puolella ole että tulevat vuodet olisi menneitä parempia. Ikävintä on, ettei ne menneetkään mitään riemun ja onnen ilotulitusta ole olleet vaan oikeastaan vuosi vuodelta on ollut vain ikävämpää tämä elämä. Itsellä ei ole ollut enää vuosikymmeneen puolituttuja, mutta kaksi kaveria oli vielä viitisen vuotta sitten ennen koronapandemiaa. Jonkun aikaa sen aikanakin, mutta oikeastaan siinä vaiheessa kun rajoituksista luovuttiin ja alettiin taas elää normaalisti niin eipä näistä kumpaistakaan enää kiinnostanut ainakaan minun kanssani nähdä tai tehdä mitään. Tuo oli muutenkin ikävää ja varsinkin siksi, että kaikkialla toitotettiin sitä kuinka tämä välimatka ja yksinolo jne on vain väliaikaista ja pian se on ohi. Sitten kun rajoitukset oli ohi ja kaikki muuttui normaaliksi niin minullapa ei enää ollutkaan yhtään kaveria eli se yksinolo olikin kohdallani lopullista eikä enää ollut paluuta edes siihen aiempaan normaaliin. Lopulta sitten hiipui se soittelukin puolin ja toisin kun en enää viitsinyt olla yksinäni se ainoa, joka yrittää pitää yhteyksiä. Eikä tuossa siis ollut mitään riitaa, ei mitään mikä tuon selittäisi. He vain molemmat ilmeisesti ymmärsi rajoitusaikana ettei minun kaveruuteni anna mitään ja elämä on aivan ok, vaikka ei enää nähdä eikä ihan niin usein soitellakaan mitä aiemmin. 

Mulla on nyt tosi tympääntynyt olo ja kaikki nämä vanhat sivut ja keskustelut joilla yleensä tapan aikaa kyllästyttää. Silti tulin taas lukemaan tätäkin ketjua. Ei terveellistä. Taidan yrittää pitää huomenna puhelinvapaan päivän. 

On se minunkin elämäni autiota ja niin pelkästään yksin oleilemista, että on kuin jokin apu kuhunkin päivään sekin, että tulen tänne lueskelemaan, mitä te kaikki täällä tuumailette. Että, kiitos kirjoituksistanne. 

Todella ykdinäinen päivä kääntyy yöksi, mieli maassa ollut koko päivän. Huomenna uudet valitukset. Öitä yksinäiset.

Sama täällä (viestisi 5465).  Pidän kyllä kesästä ja sen valoisuudesta varsinkin, sillä valo ainakin mun kohdalla auttaa apatiaan. Mutta, tämmöiset autiot päivät niin, etten saanut aikaiseksi edes ulkona käymistä, ovat aika kamalia. Tänään saamani kaksi viestiä eri henkilöiltä kyllä auttoivat jotakin, leikkasi erillisyyden tunnetta. Hyvää yötä, jaksua huomiseen.  

Vierailija kirjoitti:

Taas menin juomaan ostarille, että ei tarvitse yksin olla. En haluais juoda, mutta kun ei ole mulla muunlaista ystäväpiiriä, perheestä puhumattakaan. Taas huono olo, no nyt haluankin olla yksin, en ole juttutuulella.

Googlaa Helsinki Mission yksinäisyystyö. Vois löytyä jotain mielekkäämpää seuraa, kun kerran et ole tyytyväinen nykyiseen.

Minun kesäni on mennyt vähän kuin ohitse. Jotenkin, kun asiaa miettii niin viime kesänä vielä pystyin enemmän nauttimaan jostain jutuista. Nyt on ollut sellainen kesä, että lähinnä olen vaan tehnyt asioita ja kuluttanut aikaa, mutta pää on kuin jossain muualla. Se on surullista ja jotenkin ahdistavaa huomata, että on jo kohta, heinäkuun loppu ja mietin mihin kesä on mennyt. Olen aina halunnut tavallaan kerätä kesästä voimaa ja silti nyt tuntuu kuin se olisi mennyt niin etten edes kovin muista mitään. Yleensä silti jotain hetkiä jää mieleen ja nyt ei oikein mitään. Samalla katson tässä yhtä dokumenttia ja sen henkilö sai jotain tukea muilta, mutta ei silti jaksanut enää. Itse olen aina yrittänyt jaksaa yksin.