Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

💌

*Minulta ei ketjussa muita

kommentteja. #5421 ainoa. 

E 

Menin tekemään taas sen virheen jakatsomaan sukulaisten instoja. Siellä on elämää, syntyy lapsia, on juhlija. Miks olen ainut lapsi, minulla ei ole ketään, nyt tuntuu siltä, että sama vaikka kuolen pois, en näe mitään syytä elämään.

Huomenta, kyllä on surullinen olo, ei mitään tänäänkään tiedossa, eilnenkin meni menneitä murehtiessa, ei ole elämää minulla.

Vierailija kirjoitti:

Menin tekemään taas sen virheen jakatsomaan sukulaisten instoja. Siellä on elämää, syntyy lapsia, on juhlija. Miks olen ainut lapsi, minulla ei ole ketään, nyt tuntuu siltä, että sama vaikka kuolen pois, en näe mitään syytä elämään.

Ihme valitusta. Ei ole mitään hätää!

Vierailija kirjoitti:

Huomenta, kyllä on surullinen olo, ei mitään tänäänkään tiedossa, eilnenkin meni menneitä murehtiessa, ei ole elämää minulla.

Huomenta vaan! Aurinko paistaa vielä tänään ja huomenna. Viikonloppuna sataa.

Lähde ulos tai vaikka naapuripaikkakunnalle katselemaan maisemia ja paikkoja. Syöt sitten samalla siellä. Kivaa päivää! 🙂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menin tekemään taas sen virheen jakatsomaan sukulaisten instoja. Siellä on elämää, syntyy lapsia, on juhlija. Miks olen ainut lapsi, minulla ei ole ketään, nyt tuntuu siltä, että sama vaikka kuolen pois, en näe mitään syytä elämään.

Ihme valitusta. Ei ole mitään hätää!

Lisään vielä että olen minäkin ainut lapsi. Sukulaisten hommat eivät pahemmin kiinnosta.

Elä ja nauti kesäpäivistä 💛

Vierailija kirjoitti:

Menin tekemään taas sen virheen jakatsomaan sukulaisten instoja. Siellä on elämää, syntyy lapsia, on juhlija. Miks olen ainut lapsi, minulla ei ole ketään, nyt tuntuu siltä, että sama vaikka kuolen pois, en näe mitään syytä elämään.

Mä en tunne sukulaisiani enkä tiedä edes serkkujeni nimiä ja se aiempi sukupolvi on hautausmaalla. Ei siis ole merkitystä vaikka tiedän vanhempieni sisarusten nimet eikä toisaalta kyllä kiinnosta alkaa selvittämäänkään minkä nimisiä heidän lapsensa ja/tai lapsenlapsensa on. Mutta niin, yhden kaukaisemman sukulaisen siis tiedän ja ihan vahingossa se sukulaisuus mulle selvisi eikä hän tiedä siitä mitään. Ei siitä että tiedän eikä varmaan sitäkään että olen ylipäätään olemassa, mutta joskus käyn vilkaisemassa hänen instaansa vaikka ei tietenkään pitäisi. Hän elää tosi monelta osin just sitä sellaista elämää mikä oli aina oma tavoite ja unelma. Ihan perhekokoa,  asuinpaikkaa, monia harrastuksia jne myöten ja mikä vähän ehkä pelottavaakin -hän on just siinä mun omassa haaveammatissa. Se kaikki olisi ollut mahdollista minullekin eikä mikään "kuu taivaalta"-tason setti ja siksihän sen näkeminen niin harmittaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenta, kyllä on surullinen olo, ei mitään tänäänkään tiedossa, eilnenkin meni menneitä murehtiessa, ei ole elämää minulla.

Huomenta vaan! Aurinko paistaa vielä tänään ja huomenna. Viikonloppuna sataa.

 

Lähde ulos tai vaikka naapuripaikkakunnalle katselemaan maisemia ja paikkoja. Syöt sitten samalla siellä. Kivaa päivää! 🙂

Niin. luuletko että kaikilla on rahaa lähteä tosta vaan syömään ja vielä kauemmas jos ei ole kotiinkaan varaa ostaa ruokaa. Kivaa päivää vaan tyhmille ehdotuksille ja ehdottajille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menin tekemään taas sen virheen jakatsomaan sukulaisten instoja. Siellä on elämää, syntyy lapsia, on juhlija. Miks olen ainut lapsi, minulla ei ole ketään, nyt tuntuu siltä, että sama vaikka kuolen pois, en näe mitään syytä elämään.

Ihme valitusta. Ei ole mitään hätää!

Siis kun sinusta tuo on "ihme valitusta", niin toisen pitää ymmärtää muuttaa oma tunteensa.?

Kieltämättä on paljon ihmisiä, jotka ovat lennosta valmiita tyrmäämään toisen, koska "en minä vaan tuollaista ajattele/tunne/koe/sairasta jne.

Tuo että jonkun somet osuvat, voi olla tilannekohtaistakin: joskus on niin heikoilla, että tuntee piston, joskus ei ollenkaan.

Joku kirejoitti tuossa sukulaisestansa, jonka elämässä kaikki näyttää olevan niin kuin hän haaveilisi. Kaiken olisi pitänyt olla hänellekin mahdollista. Niinpä. Olen itsekin joskus ihmetellyt ääneen, mitä ne (päällisin puolin) onnistuneet serkkuni ovat tehneet, kun heillä on kumppanit ja perheet. NImittäin kun heistä yhdellä on tapana lähettää sukulaisille kirjeitä, joissa selostaa kaikkien (tietysti kauniiden) onnistumisia parisuhdemarkkinoilla ja elämässä muutenkin.  No, he ovat löytäneet niitä esimerkiksi opinnoistaan. Aivan, minullakin ja aika monella muulla on opintoja mutta jäi lopulta tyhjä käsi. Välillä tuntuu musertavalta, välillä ei. En kuitenkaan arvosta kauheasti yksioikoisia ihmisiä, jotka ojentavat, miten pitäisi tuntea.

Tasan ei mene onnen lahjat, rahaa on mut sitä yksinäisemmäksi olen tullut.

Olutta juon, palstailen ja kohta menen alkoon.

Sub5-miehenä ei voi muuta tehdä kuin yksin odottaa kotona tämän paremmaksi muuttuvan. Kakattaa.

Vierailija kirjoitti:

Tasan ei mene onnen lahjat, rahaa on mut sitä yksinäisemmäksi olen tullut.

On varmaan niin, että jos ei ole joutunut kokeman taloudellista ahdinkoa, ei osaa nauttia varoistaan. 

Itse ajattelen niin, että kestäisin ihan kaiken, yksinäisyyteenkin liittyvän,  jos olisi edes hieman enemmän rahaa. Totta kai mieliala vaihtelisi muttta rahan tuoma helpotus hoitaa asioita ja rahastressin poistuminen olisi todella hienoa ja parantaisi elämänlaatua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menin tekemään taas sen virheen jakatsomaan sukulaisten instoja. Siellä on elämää, syntyy lapsia, on juhlija. Miks olen ainut lapsi, minulla ei ole ketään, nyt tuntuu siltä, että sama vaikka kuolen pois, en näe mitään syytä elämään.

Ihme valitusta. Ei ole mitään hätää!

Siis kun sinusta tuo on "ihme valitusta", niin toisen pitää ymmärtää muuttaa oma tunteensa.?

 

Kieltämättä on paljon ihmisiä, jotka ovat lennosta valmiita tyrmäämään toisen, koska "en minä vaan tuollaista ajattele/tunne/koe/sairasta jne.

 

Tuo että jonkun somet osuvat, voi olla tilannekohtaistakin: joskus on niin heikoilla, että tuntee piston, joskus ei ollenkaan.

 

Joku kirejoitti tuossa sukulaisestansa, jonka elämässä kaikki näyttää olevan niin kuin hän haaveilisi. Kaiken olisi pitänyt olla hänellekin mahdollista. Niinpä. Olen itsekin joskus ihmetellyt ääneen, mitä ne (päällisin puolin) onnistuneet serkkuni ovat tehneet, kun heillä on kumppanit ja perheet. NImittäin kun heistä yhdellä on tapana lähettää sukulaisille kirjeitä, joissa selostaa kaikkien (tietysti kauniiden) onnistumisia parisuhdemarkkinoilla ja elämässä muutenkin.  No, he ovat löytäneet niitä esimerkiksi opinnoistaan. Aivan, minullakin ja aika monella muulla on opintoja mutta jäi lopulta tyhjä käsi. Välillä tuntuu musertavalta, välillä ei. En kuitenkaan arvosta kauheasti yksioikoisia ihmisiä, jotka ojentavat, miten pitäisi tuntea.

Siirry hyvä ihminen elämässä eteenpäin, ei vanhojen muistelu auta yhtään mitään.Jotain uutta ja kivaa pitää yrittää keksiä nyky-elämään. Et voi elää sukulaisten kautta.

Hyvää kesää!

Vierailija kirjoitti:

Tasan ei mene onnen lahjat, rahaa on mut sitä yksinäisemmäksi olen tullut.

Jos on tarpeeksi rahaa, niin voi palkata vaikka autonkuljettajan. Sitten pääsee halutessaan uusiin maisemiin eikä ole stressiä autosta, James hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenta, kyllä on surullinen olo, ei mitään tänäänkään tiedossa, eilnenkin meni menneitä murehtiessa, ei ole elämää minulla.

Huomenta vaan! Aurinko paistaa vielä tänään ja huomenna. Viikonloppuna sataa.

 

Lähde ulos tai vaikka naapuripaikkakunnalle katselemaan maisemia ja paikkoja. Syöt sitten samalla siellä. Kivaa päivää! 🙂

Niin. luuletko että kaikilla on rahaa lähteä tosta vaan syömään ja vielä kauemmas jos ei ole kotiinkaan varaa ostaa ruokaa. Kivaa päivää vaan tyhmille ehdotuksille ja ehdottajille.

Te olette aivan uskomattoman negatiivisia ihan joka päivä. Ei ihme että ei ole kavereita eikä tule. Mitkään neuvot ei myöskään kelpaa koskaan. Antaa olla kirjoittelut sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tasan ei mene onnen lahjat, rahaa on mut sitä yksinäisemmäksi olen tullut.

On varmaan niin, että jos ei ole joutunut kokeman taloudellista ahdinkoa, ei osaa nauttia varoistaan. 

 

Itse ajattelen niin, että kestäisin ihan kaiken, yksinäisyyteenkin liittyvän,  jos olisi edes hieman enemmän rahaa. Totta kai mieliala vaihtelisi muttta rahan tuoma helpotus hoitaa asioita ja rahastressin poistuminen olisi todella hienoa ja parantaisi elämänlaatua.

Vaikka raha ei yksinäisyyttä poistaisi mihinkään niin olisihan elämä kummasti parempaa varoissaan kuin köyhänä. Siitä kun just puuttuisi tuo jatkuva stressi rahasta sekä olisi mahdollista tehdä monenlaista mikä parantaisi elämänlaatua verrattuna tähän kämäisillä kotikulmilla pyörimiseen. Voisi vaikka toteuttaa sen muutonkin sellaiselle paikkakunnalle jossa viihtyy ja siellä voisi alkaa harrastaa itselle mieluisia asioita sekä voisi hankkia auton. Ja nimenomaan sellaisen auton josta ei olisi jatkuvaa stressiä ja murhetta vaan auto olisi luotettava ja uusi (ainakin melkein) ja olisi takuut ja kaikki vielä. Siihen päälle nuo kaikki palvelut joita rahalla saa niin mikäs siinä olisi omistaa auto. Ei tarvitsisi itse ymmärtää siitä sen kummempia eikä tarvitsisi olla elämässä ihmistä joka ymmärtää autojen päälle. Veisi vaan huoltoon ja saisi sijaisauton siksi aikaa eikä kirpaisisi maksaa laskua. 

Elämästä tulisi riittävän varallisuuden myötä rennompaa ja huolettomampaa.

Silloin olisi todellakin helpompi sietää yksinäisyyttä ja sen aiheuttamaa stressiä ja turvattomuutta vaikka eihän tämä edelleenkään mikään nautinto olisi. Kokonaiskuormitus olisi paljon pienempi. Lisäksi elämästä voisi nauttia yksinäänkin aivan eri tavalla kuin persaukisena joka just pärjää kun laskee tarkasti kaikki menot ja on luopunut aivan kaikesta yhtään ylimääräisestä ja paljosta ei-niin-ylimääräisestäkin. Kyllä se vielä välttää ja kelpaa vaikka onkin liki riekaleina tai teipillä kasassa ja esim telkkariahan ei edes tarvitse kun se hajosi. No, kyllä sen oikeasti tarvitsisi mutta kun ei ole varaa niin ei ole varaa. Aina tulee joku akuutimpi rahareikä.

Yksinäisyys on jo pelkästään prsiistä, mutta etenkin näiden kerrannaisvaikutusten kanssa tämä on aika h*lvettiä. Jostain syystä tähän oikein kasaantuu kaikki mahdollinen ikävyys mitä vaan olla voi, ihan kuin se pelkkä yksinäisyys ei olisi tarpeeksi yhdelle ihmiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenta, kyllä on surullinen olo, ei mitään tänäänkään tiedossa, eilnenkin meni menneitä murehtiessa, ei ole elämää minulla.

Huomenta vaan! Aurinko paistaa vielä tänään ja huomenna. Viikonloppuna sataa.

 

Lähde ulos tai vaikka naapuripaikkakunnalle katselemaan maisemia ja paikkoja. Syöt sitten samalla siellä. Kivaa päivää! 🙂

Niin. luuletko että kaikilla on rahaa lähteä tosta vaan syömään ja vielä kauemmas jos ei ole kotiinkaan varaa ostaa ruokaa. Kivaa päivää vaan tyhmille ehdotuksille ja ehdottajille.

Miksi otit ehdotuksen noin henkilökohtaisesti. Monelle pikkuretki lähikuntaan tms. on mahdollinen. Minäkin asun pk-seudulla. Bussilla pääsisin nopeasti vaikka Porvooseen. Siellä kuluisi päivi hienosti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tasan ei mene onnen lahjat, rahaa on mut sitä yksinäisemmäksi olen tullut.

On varmaan niin, että jos ei ole joutunut kokeman taloudellista ahdinkoa, ei osaa nauttia varoistaan. 

 

Itse ajattelen niin, että kestäisin ihan kaiken, yksinäisyyteenkin liittyvän,  jos olisi edes hieman enemmän rahaa. Totta kai mieliala vaihtelisi muttta rahan tuoma helpotus hoitaa asioita ja rahastressin poistuminen olisi todella hienoa ja parantaisi elämänlaatua.

Joo, mutta et sä enää kelpaa niihin kaveripiireihin joilla ei ole rahaa, juovat halvinta K-menu kaljaa ja vääntävät sätkiä, kyllä siinä pahalla katotaan  kun ite juot Sandellsia ja poltavat valmiita röökiä, olen kokenut tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menin tekemään taas sen virheen jakatsomaan sukulaisten instoja. Siellä on elämää, syntyy lapsia, on juhlija. Miks olen ainut lapsi, minulla ei ole ketään, nyt tuntuu siltä, että sama vaikka kuolen pois, en näe mitään syytä elämään.

Ihme valitusta. Ei ole mitään hätää!

Siis kun sinusta tuo on "ihme valitusta", niin toisen pitää ymmärtää muuttaa oma tunteensa.?

 

Kieltämättä on paljon ihmisiä, jotka ovat lennosta valmiita tyrmäämään toisen, koska "en minä vaan tuollaista ajattele/tunne/koe/sairasta jne.

 

Tuo että jonkun somet osuvat, voi olla tilannekohtaistakin: joskus on niin heikoilla, että tuntee piston, joskus ei ollenkaan.

 

Joku kirejoitti tuossa sukulaisestansa, jonka elämässä kaikki näyttää olevan niin kuin hän haaveilisi. Kaiken olisi pitänyt olla hänellekin mahdollista. Niinpä. Olen itsekin joskus ihmetellyt ääneen, mitä ne (päällisin puolin) onnistuneet serkkuni ovat tehneet, kun heillä on kumppanit ja perheet. NImittäin kun heistä yhdellä on tapana lähettää sukulaisille kirjeitä, joissa selostaa kaikkien (tietysti kauniiden) onnistumisia parisuhdemarkkinoilla ja elämässä muutenkin.  No, he ovat löytäneet niitä esimerkiksi opinnoistaan. Aivan, minullakin ja aika monella muulla on opintoja mutta jäi lopulta tyhjä käsi. Välillä tuntuu musertavalta, välillä ei. En kuitenkaan arvosta kauheasti yksioikoisia ihmisiä, jotka ojentavat, miten pitäisi tuntea.

Siirry hyvä ihminen elämässä eteenpäin, ei vanhojen muistelu auta yhtään mitään.Jotain uutta ja kivaa pitää yrittää keksiä nyky-elämään. Et voi elää sukulaisten kautta.

Hyvää kesää!

Ööh, tarkoitit kommenttisi varmaankin minulle, joka kirjoitin tuohon viimeksi. Voin kertoa, että en todellakaan elä sukulaisteni kautta.

On vain herättänyt hieman ihmetystä joissakin tuo outo amerikkalaistyylinen joukkokirje (itse en ole sellaista saanut) ja on käyty tällainen hupaisa sananvaihto, mistä he ovat näitä kauniita ja rphkeita löytäneet. Koska tuo vastaushan on nollavastaus, jolla ei ole selitysvoimaa. Lukuisat opiskelleet eivät ole löytäneet kumppaneita - ainakaan pysyviä - opiskeluaikoina.

Alkuperäisen viestin kirjoittaja tunsi piston sydämessään tutustuttuaan sukulaisensa instaan. Ei voi mitenkään päätellä, että hänkään eläisi sukulaistensa kautta. Hän haluaisi elää itse haluamallaan tavalla mutta ei tunne onnistuneensa.