Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Se raha antaisi ainakin hieman sitä vapautta joka yksinäisyyden vankilassa on kortilla. Elämästä saisi ainakin joltain osin enemmän omannäköistä ja voisi vaikka panostaa ihan eri tavalla hyvinvointiin. Mikään ei tietenkään korvaa läheisiä ihmisiä eikä korjaa niiden puuttumisen aiheuttamaa vahinkoa, mutta mieltään voisi haastaa ja virkistää monin tavoin jotka on köyhän ulottumattomissa. 

Just joku auton pitäminenkin olisi aika huoletonta jos olisi varaa hankkia uusi ja varmatoiminen auto ja siihen sitten vielä nämä kaikki sijaisauto- ja hinaus- sun muut palvelut sekä sekä kattavat vakuutukset. Ainakin minusta on yksinäisyyden myötä tullut mielenrauhan ystävä (vaikka sitä en olekaan vielä saavuttanut) joka ei siedä minkäänlaisia ylläreitä. Etenkin kun ne ei koskaan eikä ikinä ole mitään kivoja. Pelkkiä ikävyyksiä ja ylimääräisiä riesoja vain.

En tiedä mitä söis tämmöisellä helteellä.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mihin ne kaikki "hellehullutkin" oli nyt kadonneet kun ihan rauhassa ja yksinään sitä sai istua terassilla juomassa kupillisen kahvia. Olin siis kuvitellut meneväni torille ostamaan herneitä ja samalla torikahveille ja ehkä jätskillekin, mutta eihän tuolla torilla ollut edes torikauppiaita siitä kahvilasta puhumattakaan. Menin sitten yhteen ravintolaan ja pitkään mietin otanko sittenkin bissen tai limun, mutta kahvin sitten join. Olisi kyllä ehkä ollut parempi valinta jokin vähän viileämpi ja raikkaampi juoma. No, muuten meni ihan jotenkin hukkaan koko tuo keskustassa käyminen kun ei missään ollutkaan ihmisiä eikä sellaista ihmisvilinää jota odotin. Eihän ne tietenkään olisi yksinolemistani tai yksinäisyyttä muuksi muuttaneet mutta olisi saanut kokea olevansa yksi muista ja samanlainen kesäpäivän viettäjä. Nyt olin taas ihan kuin joku kummajainen vaan kun yksinäni istuin. No eipähän sitä kukaan ollut todistamassakaan että sikäli, mutta silti harmittaa.

Sitä tosiaan elää ihan kuin toisessa maailmassa ja todellisuudessa missä muut ihmiset. Yksinäisenä on tosi irrallinen olo kun ei kuulu mihinkään eikä minnekään ja sitten kun kuvittelee tekevänsä jotain tosi normaalia ja tavallista niin huomaakin, ettei missään olekaan ristin sielua vaan kaikki on jossain muualla. Ja siitä ei ole minkäänlaista hajuakaan, että missä se on mutta sen tajuaa että pieleen meni. Tälläkin kertaa ja joka kerta se on samanlainen pettymys vaikka mitään ihmeellistä ei edes odottanut.

Sitä putoaa kärryiltä kaikessa mahdollisessa ja vaikka kuinka yrittää pitää itseään siinä normaalissa maailmassa mukana niin ei se yksinään vaan onnistu. Ehkä ei edes pitäisi puhua syrjäytymisestä ja syrjäytyneistä vaan syrjäyttämisestä ja syrjäytetyksi tulleista, koska harvempi kai sitä nimenomaisesti tahtoo olla ihan ulkona kaikesta. Sitä ei vaan mahdu eikä pääse mukaan mihinkään edes sivusta seuraajana vaikka yrittää eikä edes ymmärrä heittää hanskoja tiskiin vaan tyhmänä yrittää aina vielä kerran.

Niin, tuosta autoilusta, ei mulla ole täällä ketään sukulaisiakaan mihin menisin autolla, ei ketään kyytiin tulijaa, ei miestä joka korjais tai tietäis viat, tai joku joka neuvois autonostossa. Sen ikäinen olen, että ei juoppokuskiskaan pääsis kun nekin ihmiset jo kuolleet. Siitä autosta tulisi mulle vaan kova stressi, jos edes läpäisin ajokokeen, mitä epäilen. N62v

Tuolla edellä oli puhetta, että on kiusallista kun kaupoissa seurataan varkauksien pelossa.  Minäkin tiedostan sen mahdollisuuden, että seurataan josko olen varkaissa, mutta ei se mua häiritse. Katselen, tutkin ja valitsen tuotteita just niin kauan kuin haluan. Sanoisin että kai mun itseluottamus kestää, jos joku työntekijä kaupassa epäilisi. Kassallahan se sitten on mahdollista tarkistaa, olinko varas. Kurjaa jos tuo kauppojen valvonta häiritsee. Tämä nykyaika ja todellakin varkauksien lisääntyminen on sen tehnyt, että tavalliset, rehelliset ihmiset joutuu seuratuiksi kaupassa. Kuulemma päältäpäin ei koskaan voi tunnistaa epärehellistä. 

Huomenta, nousin jo ylös 3 jälkeen, suihkussa käyty, uutiset luettu, aamupuuro syöty. Ei ole mitään pakollista menoakaan, yksin tämäkin päivä menee niin kun muutkin päivät.

Vierailija kirjoitti:

Huomenta, nousin jo ylös 3 jälkeen, suihkussa käyty, uutiset luettu, aamupuuro syöty. Ei ole mitään pakollista menoakaan, yksin tämäkin päivä menee niin kun muutkin päivät.

Huomenta. Mulla meni taas yö valvoessa, pyöriessä, miettiessä ja stressatessa enkä nukkunut varmaan kuin pari tuntia ja nekin jo iltayöstä. Nyt olen lähdössä hoitamaan pari asiaa ennen kuin tulee kaamea kuumuus vaikka olo on melko hutera ja niin väsynyt. Taas kerran. Ja kas kummaa, nyt kyllä varmasti saisi unta ihan ilman ongelmia.

Ei ole mitään ohjelmaa minullakaan noiden pakollisten lisäksi ja alan olla niin kypsä niihinkin ja niiden hoitamiseen kun vastapainoksi ei koskaan ole mitään kivaa ja mieluisaa menoa tai tekemistä. Miksi nuo pakolliset ja muut ikävyydet ei voi kadota elämästä samalla tapaa kuin kaikki muukin? Miksi ne kyllä pysyy ja lisääntyy?

Vierailija kirjoitti:

Kesä on vaikeaa aikaa minulle. Pitäisi olla kivaa ja mennä ja tehdä koko ajan, ettei "mene kesä hukkaan". No, minä istun yksinäisenä kotona ja odotan syksyä, lempivuodenaikaani. Silloin olen taas elossa. Yksin silloinkin, mutta elossa silti.

Olen kuullut hyvin monilta yksinäisiltä tai jossakin mielessä osattomiksi itsensä kokevilta, että kesä on raskasta aikaa ja kun syksy alkaa, elämäkin taas alkaa.

Itsekin kuulun näihin. Helle on aiheuttanut masennuksen. Kahtakymmentä astetta mieli  on kestänyt  aika hyvin. Kyse ei ole siitä, että pitäisi mennä suihkuun ja saada vilvoitusta (näitä neuvoja!) vaan huonoista helleaikaan liittyvistä muistoista aina lapsuudesta asti.

Tänä kesänä olen ihmeekseni havainnut, että hellepäivät eivät ole suistaneet minua alakuloon. Muita syitä alakuloon kyllä on ollut mutta kuumuuteen tila ei ole liittynyt. Eli kymmenien vuosien kitumisen jälkeen on tullut jotakin spontaania edistystä.

Ihan kun aika oisi pysähtynyt, elämä ollut vaikeuksia täynnä, olen vieraantunut lapsestani ja sukulaisistani. Ei ketään kehen luottaa, uskottua ystävää, tuttavia ja kavereita jäänyt elämän vuosilta mukaan, mutta ei ne korvaa sitä mitä haen.

Kai mussa on joku iso vika kun mikään muutos jonka saan lopulta tehtyä itse itseäni tsemppaamalla ja vähintään puoliksi pakottamalla ei kuitenkaan sitten lopulta oikein muuta mitään eikä ainakaan tunnu / näy missään. Ja on siis isojakin muutoksia tullut tehtyä kuten esim lopetettua röökinpoltto ja alkoholinkäyttö sekä aloitettua säännöllinen liikunta. Ikävä ei ole takaisin noiden tapojen pariin, mutta ei niistä luopuminen mitään sen kummemmin muuttanut eikä korjannut. En toki haise enää röökiltä eikä ole krapuloita, mutta siinäpä ne sitten onkin. Edes rahaa en huomaa säästyvän enkä ymmärrä ollenkaan millä ihmeen rahalla mä poltin ja join. En ole koskaan kierinyt rahassa, mutta kyllä noihin silti riitti. Nyt enää ei sitten tosiaan riittäisi vaikka ei mulla ole edes mitään uutta rahareikää noiden tilalla. En edes syö aiempaa kalliimmin vaikka paremmin ja laadukkaammin toki syönkin koska enää ei rahaa mene noutopizzoihin eikä limppareihin.

Tuokaan muutos ei näy missään. Iho ei ole kirkkaampi eikä vyötärö timmimpi. Eikä tuohon jälkimmäiseen vaikuta edes säännöllinen liikunta jonka aloitin vaan ihan yhtä plösö sitä on kuin ennenkin ja tuntuu että kaikki vaan valahtaa jatkuvasti alaspäin liikunnasta huolimatta eli kroppa muuttaa muotoaan kyllä, mutta ei millään tavalla parempaan suuntaan. 

Tätä se on kaikessa ja se on niin turhauttavaa kun haluaisi myös tuntea ja nähdä sen muutoksen eikä vaan ainoastaan tehdä sen ja ihmetellä, että samahan olisin saanut jatkamalla entiseen malliinkin. Mikään ei muutu hyväksi eikä korjaannu paremmaksi vaan joko pysyy ennallaan tai sitten menee huonommaksi vaikka kuinka tekee muutoksia entiseen.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kun aika oisi pysähtynyt, elämä ollut vaikeuksia täynnä, olen vieraantunut lapsestani ja sukulaisistani. Ei ketään kehen luottaa, uskottua ystävää, tuttavia ja kavereita jäänyt elämän vuosilta mukaan, mutta ei ne korvaa sitä mitä haen.

Samanlaista pysähtyneisyyttä elän myös.  Aivan kuin olisin se yksinäinen puu, joka yrittää selvitä myrskytuulessa. Lapsi haluaa elää omaa elämäänsä.  Tuskin tiedän tarkkaa asuinpaikkaakaan.  Laitoin itse kyllä sukulaisiin välimatkaa, kun kohtelivat huonosti. Yrittivät painaa alas ja vahingoniloisina tulivat kylään vain kenkkuilemaan.  Ystävät kadonneet vuosien mittaan.  Naapuritkin ilkeilevät, vaikken ole heidän kanssaan edes tekemisissä. 

Joskus mietin, pitäisikö muuttaa ulkomaille. Aloittaisi siellä ns. puhtaalta pöydältä, ja tutustuisi toisenlaisiin ihmisiin. 

Niin, kun en ole päässyt, saanut aikaseksi edes tästä asunnosta, jossa jo 12 vuotta asunut mihinkään. Ei kait se elämä muuttamalla mikskään muutu, olen ajatellut. Ja ulkomaille yksin yli 60 vuotiaana, hirvittää jo a8451jatuskin.

Nyt iski yksinäisyys. Olen itsestäni vuosikaudet antanut 80% enemmän ystävyyssuhteeseen kuin se toinen osapuoli. En kyllä sellaista enää voi pitää ystävyytenä. Vihdoinkin sen tunnustan ja päätin, että se ystävyys oli sitten tässä. Olo on kuin lypsetyllä lehmällä. Ja mikä pahinta; itse lypsin, antaakseni maitoa, joka ei sitten kelvannutkaan.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mitä söis tämmöisellä helteellä.

Täälläpäin ei tänään helteestä ole tietoakaan, mutta söin äsken eilisen hellepäivän jämät eli höyrytettyä kukkakaalia ja kesäporkkanoita sekä pannulla paistettuja BBQ-maustettuja kanaviipaleita (joku grillituote, mutta ei ole mulla grilliä ja hyvin onnistui noinkin). Itseasiassa tuota kanaa jäi vielä huomisellekin ja silloin teen ehkä ihan vaan vihersalaatin kaveriksi tai sitten keitän uusia perunoitakin. Saa nähdä. Kesällä se menee vähän tällaiseksi että läjäpäin kasviksia ja sitten kanaa/kalaa kylkeen ja ehkä vähän fetaa tai raejuustoa. Yksi oma yllärilempparilisuke on vesimeloni, se on yllättävänkin hyvä combo jääsalaatin kanssa.

Ei ole mitään maata mullistavaa ruokalistaa mulla.

"Mikään ei muutu hyväksi eikä korjaannu paremmaksi vaan joko pysyy ennallaan tai sitten menee huonommaksi vaikka kuinka tekee muutoksia entiseen."

Ja itse vanhenee. 

"Tämä siis tunnepuolen juttu. Vähän kuin jos katsot American Gigolo -leffan alkukohtauksen avoautoajeluineen."

Muistan siitä alkukohtauksesta vain Blondien (ja Giorgio Moroderin) "Call Me" -kappaleen. Hyvin kulkee.

Ulkomaille muutosta: siellä pitää olla samalla lailla aktiivinen kuin Suomessakin, jotta tutustuu ihmisiin. Osallistua säännöllisesti ja pitkään kuka-mihinkin-nyt-haluaa-ja-kykenee, ja silloinkin uudet tuttavuudet on usein muita ulkomaalaisia (ja se on tietty ihan ok).

Vaatii paljon enemmän kun tarvii ottaa haltuun uusi kieli, kulttuuri ja koko elämä. Ja toimeentulo olla alkuun turvattuna omasta takataskusta. Edes matalapalkkatöitä ei ilman kielitaitoa saa, ja sosiaaliturva on… noh… öhh… vähän muuta yleensä kuin meillä (kaikesta Suomen kiristyksestä huolimatta).

Ei paikallisia yleensä kiinnosta vieraat ihmiset ystävyysmielessä, vaikka olisivatkin ihan peruskohteliaita muuten - heillä on jo kaverit ja perheet ja suvut. Ihan niin kuin täällä Suomessakin on usein nähty, varsinkin aikuisena.

Olen asunut ulkomailla useassa maassa useita vuosia exäni töiden takia, ei ollut mikään helppo nakki vaikka Euroopassa oltiin.

Lomailu on ihan eri juttu, siitä saa varmasti helpommin uusia tuulia ja virkistystä elämään. Sitä suosittelenkin kaikille mahdollisuuksien ja toividen mukaan, myös itselleni - lomalla voi poimia rusinat pullasta

Olen nyt asunut 10 vuotta uudessa kaupungissa Suomessa, ja vasta nyt on edes jonkinlainen ihmisten löyhä, pieni joukko olemassa. En jaksaisi aloittaa enää alusta missään kaupungissa enkä maassa, vaikka olen suht ekstrovertti ja sosiaalisesti varsin pärjäävä ja aktiivinen. (Ynnä opetellut vieraita kieliä niska limassa ensin Suomessa ja sitten vuosia ulkomailla)

Toisaalta: olen nauttinut monissa maissa yleisestä ilmapiiristä ja kulttuurista paljon enemmän kuin Suomessa, että sikäli suosittelen. Tsemppiä ja uskallusta haaveiden toteuttamiseen, työtä se vaatii aina mutta riskin otto voi myös kannattaa! Ainakin voi olla tyytyväinen siitä että on yrittänyt!

Kesäloman toinen viikko alkanut, missään en käynyt enkä ketään tavannut. Mitköhän sitä loman jälkeen työkavereille valetelis, nehän on olleet perheineen mökillä, vieneet lapsenlapsiaan huvipuistoihin ym. Minä yksin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Kai mussa on joku iso vika kun mikään muutos jonka saan lopulta tehtyä itse itseäni tsemppaamalla ja vähintään puoliksi pakottamalla ei kuitenkaan sitten lopulta oikein muuta mitään eikä ainakaan tunnu / näy missään. Ja on siis isojakin muutoksia tullut tehtyä kuten esim lopetettua röökinpoltto ja alkoholinkäyttö sekä aloitettua säännöllinen liikunta. Ikävä ei ole takaisin noiden tapojen pariin, mutta ei niistä luopuminen mitään sen kummemmin muuttanut eikä korjannut. En toki haise enää röökiltä eikä ole krapuloita, mutta siinäpä ne sitten onkin. Edes rahaa en huomaa säästyvän enkä ymmärrä ollenkaan millä ihmeen rahalla mä poltin ja join. En ole koskaan kierinyt rahassa, mutta kyllä noihin silti riitti. Nyt enää ei sitten tosiaan riittäisi vaikka ei mulla ole edes mitään uutta rahareikää noiden tilalla. En edes syö aiempaa kalliimmin vaikka paremmin ja laadukkaammin toki syönkin koska enää ei rahaa mene noutopizzoihin eikä limppareihin.

Tuokaan muutos ei näy missään. Iho ei ole kirkkaampi eikä vyötärö timmimpi. Eikä tuohon jälkimmäiseen vaikuta edes säännöllinen liikunta jonka aloitin vaan ihan yhtä plösö sitä on kuin ennenkin ja tuntuu että kaikki vaan valahtaa jatkuvasti alaspäin liikunnasta huolimatta eli kroppa muuttaa muotoaan kyllä, mutta ei millään tavalla parempaan suuntaan. 

Tätä se on kaikessa ja se on niin turhauttavaa kun haluaisi myös tuntea ja nähdä sen muutoksen eikä vaan ainoastaan tehdä sen ja ihmetellä, että samahan olisin saanut jatkamalla entiseen malliinkin. Mikään ei muutu hyväksi eikä korjaannu paremmaksi vaan joko pysyy ennallaan tai sitten menee huonommaksi vaikka kuinka tekee muutoksia entiseen.

Onnittelut kuitenkin siitä, että olet onnostunut noin paljon tekemään upeita elämänmuutoksia.

Hyvin kirjoitettu. Kertomuksen rakenne poikkeaa siitä, miten elämänmuutokset markkinoidaan: niistähän yleisimmän tarinan mukaan aukeaa kokonaan uusi elämä. Valitettavasti se ei useinkaan aivan kokonaisvaltaisesti ole niin.

Niin kuin ei avaudu mikään läsittämättömän ipea sosiaalinen aarreaitta mistään toisenlaisistakaan harrastuksista, joissa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa.

. 

Vierailija kirjoitti:

Kesäloman toinen viikko alkanut, missään en käynyt enkä ketään tavannut. Mitköhän sitä loman jälkeen työkavereille valetelis, nehän on olleet perheineen mökillä, vieneet lapsenlapsiaan huvipuistoihin ym. Minä yksin kotona.

Moni yksinäinen toivookin varmasti hienotunteisuutta, kun kysellään lomasuunnitelmista tai mitä lomalla tehtiin. Itse en tivaile koskaan keneltäkään mitään eksaktisti. Tulee jutellessa ilmi, jos luontevasti tulee ja toinen tahtoo sanoa jotain.

Joidenkin kauhean tarkat lomaselostukset kuvineen puolitutulle ovat minusta vaivaannuttavia eivätkä kovin hienotunteisia.