Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi ihanaa keskustella niin, että keskusteltaisiin samasta aiheesta. Tapasin paria sukulaista juhannuksena, ja juttu meni niin, että jokainen kertoi omasta suosikkiaiheestaan, muut yritti kuunnella sen aikaa minkä jaksoi, eikä osannut kukaan oikein sanoa muuta kuin jaa tai niin niihin toisten juttuihin. Meillä ei vaan ole samat kiinnostuksen kohteet tai että tietäisi tai tuntisi niistä toisten aiheista jotain, että voisi kommentoida. Minä en tunne politiikkaa, tiedettä, musiikkia tai mitä näitä aiheita nyt oli. Ei tunneta samoja ihmisiä jne., mutta kun ollaan sukulaisia, niin joskus tavataan. Ja olihan se mukavaa tavallaan, muuten olisin ollut yksin juhannuksen. Kuten nyt taas ja tätä yksinäisyyttäni miettimässä. Eli kunpa olisi samanhenkistä seuraa eikä vaan ylipäätään seuraa silloin kun on. Toinen mikä mietityttää, että milloin ihmisestä tulee sellainen, ettei huvita tehdä oikein mitään koskaan. Minä olen nykyisin sellainen eli ei auta vinkit tekemisestä, kun mitään ei vaan huvita tehdä.

Tuo kuvaamasi taitaa olla yleisimpia tapoja olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa - siis silloin, kun on kyse esimerkiksi sukulaisista. Jää hieman tyhjä olo. . 

Yksinäisyys ei poistu sillä, että on toisten joukossa. Pitää myös pystyä jakamaan ajatuksia ja viihtyä yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi ihanaa keskustella niin, että keskusteltaisiin samasta aiheesta. Tapasin paria sukulaista juhannuksena, ja juttu meni niin, että jokainen kertoi omasta suosikkiaiheestaan, muut yritti kuunnella sen aikaa minkä jaksoi, eikä osannut kukaan oikein sanoa muuta kuin jaa tai niin niihin toisten juttuihin. Meillä ei vaan ole samat kiinnostuksen kohteet tai että tietäisi tai tuntisi niistä toisten aiheista jotain, että voisi kommentoida. Minä en tunne politiikkaa, tiedettä, musiikkia tai mitä näitä aiheita nyt oli. Ei tunneta samoja ihmisiä jne., mutta kun ollaan sukulaisia, niin joskus tavataan. Ja olihan se mukavaa tavallaan, muuten olisin ollut yksin juhannuksen. Kuten nyt taas ja tätä yksinäisyyttäni miettimässä. Eli kunpa olisi samanhenkistä seuraa eikä vaan ylipäätään seuraa silloin kun on. Toinen mikä mietityttää, että milloin ihmisestä tulee sellainen, ettei huvita tehdä oikein mitään koskaan. Minä olen nykyisin sellainen eli ei auta vinkit tekemisestä, kun mitään ei vaan huvita tehdä.

Tuo kuvaamasi taitaa olla yleisimpia tapoja olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa - siis silloin, kun on kyse esimerkiksi sukulaisista. Jää hieman tyhjä olo. . 

Yksinäisyys ei poistu sillä, että on toisten joukossa. Pitää myös pystyä jakamaan ajatuksia ja viihtyä yhdessä.

Nimenomaan näin. Siksi omassa syntymäperheessäkin voinut kokea tuleensa jätetyksi yksin, koska ajatusten jakamista ei ole ollut eikä ole viihdytty yhdessä.

Samasta syystä minusta kaikki kehotukset mennä vaikka naisten aamukahveille tai eläkeläisten tapaamisiin ovat huono idea. Yksinolo vain korostuu, Lukupiirit sen sijaan koen mielekkääksi tekemiseksi.

Olin juhannuksena vanhempieni luona ja mä en käsitä kuinka voi olla ettei kumpikaan heistä kuule (kuuntele) sanaakaan mitä sanon tai jos jotain kuulevat niin sitten tehdään just päinvastoin. Heillä siis ei ole mitään ongelmaa kuulla toisiaan tai vaikka naapureita eli mikään heikentynyt kuulo ei tätä selitä. Lopulta puuskahdin, että onpa kiva kun on kuin puhuisi seinille niin se sitten kyllä kuultiin ja siitä närkästyttiin.

Samalla reissulla vaihdoin pari sanaa entisen naapurin kanssa tai siis pikemminkin yritin vaihtaa, koska en saanut kuin ynähdyksen ja pari joota vastaukseksi. Hänellä ei siis ollut mihinkään mikään kiire eikä mitään tuollaista vaan ilmeisesti se vaan on niin ettei mun kanssa halua kukaan jutella yhtään. Mietin jo sitäkin, että noinkohan mä vaan kuvittelen puhuvani mutta todellisuudessa en sano mitään tai ettei multa lähde ääntä koska tuntuu niin hulllulta että sitä juttelee mutta kukaan ei noteeraa mitään oikeastaan mitenkään. Sitä ei tosiaan tule kuulluksi missään eikä koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi ihanaa keskustella niin, että keskusteltaisiin samasta aiheesta. Tapasin paria sukulaista juhannuksena, ja juttu meni niin, että jokainen kertoi omasta suosikkiaiheestaan, muut yritti kuunnella sen aikaa minkä jaksoi, eikä osannut kukaan oikein sanoa muuta kuin jaa tai niin niihin toisten juttuihin. Meillä ei vaan ole samat kiinnostuksen kohteet tai että tietäisi tai tuntisi niistä toisten aiheista jotain, että voisi kommentoida. Minä en tunne politiikkaa, tiedettä, musiikkia tai mitä näitä aiheita nyt oli. Ei tunneta samoja ihmisiä jne., mutta kun ollaan sukulaisia, niin joskus tavataan. Ja olihan se mukavaa tavallaan, muuten olisin ollut yksin juhannuksen. Kuten nyt taas ja tätä yksinäisyyttäni miettimässä. Eli kunpa olisi samanhenkistä seuraa eikä vaan ylipäätään seuraa silloin kun on. Toinen mikä mietityttää, että milloin ihmisestä tulee sellainen, ettei huvita tehdä oikein mitään koskaan. Minä olen nykyisin sellainen eli ei auta vinkit tekemisestä, kun mitään ei vaan huvita tehdä.

Tuo kuvaamasi taitaa olla yleisimpia tapoja olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa - siis silloin, kun on kyse esimerkiksi sukulaisista. Jää hieman tyhjä olo. . 

Yksinäisyys ei poistu sillä, että on toisten joukossa. Pitää myös pystyä jakamaan ajatuksia ja viihtyä yhdessä.

Nimenomaan näin. Siksi omassa syntymäperheessäkin voinut kokea tuleensa jätetyksi yksin, koska ajatusten jakamista ei ole ollut eikä ole viihdytty yhdessä.

Samasta syystä minusta kaikki kehotukset mennä vaikka naisten aamukahveille tai eläkeläisten tapaamisiin ovat huono idea. Yksinolo vain korostuu, Lukupiirit sen sijaan koen mielekkääksi tekemiseksi.

Minä kasvoin äitini kanssa kaksin, ja hänen kasvatustapansa oli nolata ja häväistä minua muiden sukulaisten kuulen, siks kait omituinen ja epäonnistunut suvun mustalammas olenkin.

Ulkönäköön liittyen en ikinä arvostelisi muita siitä miltä näyttävät. Itsestäni on taas arvosteltu oikeastaan monet piirteet. Kasvoista varsinkin. Pahimpina hetkinä joku koulun juhla missä sinut arvostellaan täysin ja silti pitää vaan vetää se juhla läpi niin kuin et välittäisi mistään. Toinen hetki joku tavallinen päivä ostoskeskuksessa. Jotkut jo aikuiset ihmiset  puhuvat sinusta pahaa liittyen ikäviin puheisiin sinusta ja pilkkaavat vielä ulkonäön päälle ja nauravat niin, että ovat tukehtua. Tai joku muu hetki, kun joku puhuu ensin pahaa sinusta ja lisää vielä loppuun, että se on niin ruma. 

Olen menettänyt uskoni ihmisiin. Itselleni on nykyisin oikeastaan sama miltä näytän. En voi piirteitäni muuttaa. Silti miksi sanoa ääneen, että olen ruma. En ole mihinkään kauneuskisoihin menossa, mutta minunkin pitää elää täällä naamalla ja monen muun, vaikka ei olisi mikään kaunein. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi ihanaa keskustella niin, että keskusteltaisiin samasta aiheesta. Tapasin paria sukulaista juhannuksena, ja juttu meni niin, että jokainen kertoi omasta suosikkiaiheestaan, muut yritti kuunnella sen aikaa minkä jaksoi, eikä osannut kukaan oikein sanoa muuta kuin jaa tai niin niihin toisten juttuihin. Meillä ei vaan ole samat kiinnostuksen kohteet tai että tietäisi tai tuntisi niistä toisten aiheista jotain, että voisi kommentoida. Minä en tunne politiikkaa, tiedettä, musiikkia tai mitä näitä aiheita nyt oli. Ei tunneta samoja ihmisiä jne., mutta kun ollaan sukulaisia, niin joskus tavataan. Ja olihan se mukavaa tavallaan, muuten olisin ollut yksin juhannuksen. Kuten nyt taas ja tätä yksinäisyyttäni miettimässä. Eli kunpa olisi samanhenkistä seuraa eikä vaan ylipäätään seuraa silloin kun on. Toinen mikä mietityttää, että milloin ihmisestä tulee sellainen, ettei huvita tehdä oikein mitään koskaan. Minä olen nykyisin sellainen eli ei auta vinkit tekemisestä, kun mitään ei vaan huvita tehdä.

Tuo kuvaamasi taitaa olla yleisimpia tapoja olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa - siis silloin, kun on kyse esimerkiksi sukulaisista. Jää hieman tyhjä olo. . 

Yksinäisyys ei poistu sillä, että on toisten joukossa. Pitää myös pystyä jakamaan ajatuksia ja viihtyä yhdessä.

Nimenomaan näin. Siksi omassa syntymäperheessäkin voinut kokea tuleensa jätetyksi yksin, koska ajatusten jakamista ei ole ollut eikä ole viihdytty yhdessä.

Samasta syystä minusta kaikki kehotukset mennä vaikka naisten aamukahveille tai eläkeläisten tapaamisiin ovat huono idea. Yksinolo vain korostuu, Lukupiirit sen sijaan koen mielekkääksi tekemiseksi.

Minä kasvoin äitini kanssa kaksin, ja hänen kasvatustapansa oli nolata ja häväistä minua muiden sukulaisten kuulen, siks kait omituinen ja epäonnistunut suvun mustalammas olenkin.

Kamalan kuuloista. Luulen muuten, että monen yksinäiseksi tuomitun taustalla on lapselle kohtuuttomia kasvatusmenetlmiä tai yksin jättämistä esimerkiksi perheen ongelmissa.

Tai sitten koulukiusaamista, vaikka se ei edes olisi ollut hirveän jatkuvaa vaan ajoittaista ulos sulkemista herkässä kehitysvaiheessa.

 Näistä seuraa arvottomuuden ja kelpaamattomuuden tunee, joka vaikuttaa taustalla ja vaikeuttaa elämää, vaikka päällisin puolin voisi olla hyviäkin yleisessä katsannossa saavutuksiksi luettavia asioita elämässä.

Tänään on taas tosi orpo olo, kukaan ei ole kiinnostunut olemassa olostani, ei ketään eikä mitään. No nää on taas näitä päiviä.

Vierailija kirjoitti:

Ulkönäköön liittyen en ikinä arvostelisi muita siitä miltä näyttävät. Itsestäni on taas arvosteltu oikeastaan monet piirteet. Kasvoista varsinkin. Pahimpina hetkinä joku koulun juhla missä sinut arvostellaan täysin ja silti pitää vaan vetää se juhla läpi niin kuin et välittäisi mistään. Toinen hetki joku tavallinen päivä ostoskeskuksessa. Jotkut jo aikuiset ihmiset  puhuvat sinusta pahaa liittyen ikäviin puheisiin sinusta ja pilkkaavat vielä ulkonäön päälle ja nauravat niin, että ovat tukehtua. Tai joku muu hetki, kun joku puhuu ensin pahaa sinusta ja lisää vielä loppuun, että se on niin ruma. 

 

Olen menettänyt uskoni ihmisiin. Itselleni on nykyisin oikeastaan sama miltä näytän. En voi piirteitäni muuttaa. Silti miksi sanoa ääneen, että olen ruma. En ole mihinkään kauneuskisoihin menossa, mutta minunkin pitää elää täällä naamalla ja monen muun, vaikka ei olisi mikään kaunein. 

Onpa ikävää, että olet joutunut kestämään tuollaista puhetta. Ulkonäön arvosteleminen on todella väärin ja pinnallista. Ehkä nuo arvostelijat ovat sisimmässään epävarmoja ja yrittävät korottaa itseään kyseenalaisin keinoin. 

Eräs mieleenjäävä kokemus yksinäisyyteen liittyen oli itselleni eräs hetki  vuosia sitten, kun kävin eräällä chat-sivustolla mihin en voinut edes tunnuksia luoda tiettyjen seikkojen myötä. No, kuitenkin kävin siellä ja ilman tunnuksia ei pystynyt edes kirjoittamaan tuonne. Näin vaan anonyyminä siellä olin. Jotkut tyypit siellä eivät tykänneet jos ilman tunnuksia omaava kävi siellä "huoneissa" katsomassa. Jotkut sanoivat, että lähde pois. Tämä siihen liittyen, ettei anonyymit ole edes maksevia tyyppejä siellä. 

No, tämä yksikin tyyppi sanoi, että lähtisitkö pois jne. Minä sitten epäröin, että lähdenkö ja oliko tyyppi tosissaan. Sitten siinä hän yhtäkkiä nopeasti peruikin sanansa ja sanoi, että voit jäädä tänne. Sen jälkeen kävin tuolla kuukausia. Hänellä tosi vähän katsojia ja näin "tunnisti" minutkin, kun aina samoihin aikoihin hänen huoneessaan kävin. 

Oli tosi ystävällinen ja kertoi paljon elämästään. Jutteli kaikkea minullekin, kun monesti oltiin kahdestaan siellä. Hän siellä päässä ja minä hiljaisena tyyppinä toisessa päässä, joka ei voinut edes kirjoittaa mitään. Silti arvosti jo minunkin seuraani, vaikka ei tiennyt yhtään mitään minusta. Kiitti seurasta, kun olin siellä niin kauan ja toivotti hyvää yötä. 

Arvostin häntä tosi paljon, että viitsi jutella minulle ja välitti minustakin, vaikka olin täysin hyödytön hänelle ja hänen ei olisi tarvinnut tehdä yhtään mitään vuokseni. Muistan aina sen kun kiitti seurasta ja toivotti hyvää yötä ja sanoi vielä, että mene nyt jo nukkumaan, kun olet valvonut kanssani niin monta tuntia. 

Anteeksi, että olen tälläinen ihminen, mutta tuo kokemus oli minulle tosi arvokas. Jotenkin kuvastaa sitä ymmärrystä mitä toisella voi olla Töölön suhteen. Ehkä hän ymmärsi sen, että minulla oli syy käydä tuolla ja kuunnella hänen juttujaan tuntien ajan. Hän lopetti tuolla sitten ymmärrettävistä syistä, kun ei katsojia ollut paljonkaan. Minä vielä viimeisen kerran siellä oleilin ja ei sanonut mitään, että se viimeinen kertansa siellä. Odotin, että tuleeko takaisin, mutta ei ikinä tullut.

Tämä yksineläjän mökkihöperyys on kurja juttu. Mä taannun koko ajan. Tänään en ole päässyt ovesta ulos. Tarkemmin sanottuna se kaatuu siihen, kun koen itseni niin kurjan näköiseksi. En saa itsestäni edes neutraalin fiiniä. On niin semmoinen ruma olo. Huohh.

Korjauksena siis toisen suhteen edelliseen. Ei Töölön suhteen. Pahoittelut. 

Vierailija kirjoitti:

Korjauksena siis toisen suhteen edelliseen. Ei Töölön suhteen. Pahoittelut. 

Tämä viestiin jossa chatista kirjoitin. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä yksineläjän mökkihöperyys on kurja juttu. Mä taannun koko ajan. Tänään en ole päässyt ovesta ulos. Tarkemmin sanottuna se kaatuu siihen, kun koen itseni niin kurjan näköiseksi. En saa itsestäni edes neutraalin fiiniä. On niin semmoinen ruma olo. Huohh.

No jospa huomenna pääsisit, ei joka päivä pakko ole lähteä mihinkään jos ei huvita,älä stressaa siitä.

Tänään oli minullakin työn ja tuskan takana saada itseni ulos. Iltaseiskalta se onnistui. Tein sentään lyhyehkön pyörälenkin. Yritän pitää kunnostani hyvää huolta, ja nämä heikoiksi jääneet päivät stressaavat. Juttelin myös naapurin kanssa aika pitkään.

Nukuin iltapäivällä muutaman tunnin ja luulin, että en ikinä saa itseäni sängystä ylös. Yksin vietetty juhannus taisi ottaa voimille, vaikka oli juhannuksena hyviäkin hetkiä ja mielekästä tekemistä vaikkakin yksin.

Itkuinen olo ihmeellisesti näin illasta alkoi, olen niin surullinen kun elämäni meni näin, ei ole mitään yhteistä aikuisen poikanikaan kanssa, olisi silloin aikoinaan pitänyt elää toisin, nyt on myöhäistä enää. 

Kuka hullu oikeasti maksaisi juomapullosta 50€? Kyllähän sitä saa aina pyytää mutta pitäisi joku raja tuolla ahneudella olla.... Itse käyttäisin sen rahan ruokaan.

Minulla on lista, josta poimin tekemistä tyhjiin hetkiin. Ja ettei tulisi pelkästään syötyä ajankuluksi, ruoka on vähän ylikorostunut nykyisin, kun ei ole muita mielihyvän lähteitä oikein ollut viime aikoina. Siis nämä tekemiset on aika tavallisia, mutta lista auttaa sikäli, että siitä lukemalla voi valita sopivat, jos ei tule oikein mieleen mitään. Eli tänään lyhyt videojumppa, pyörälenkki, viihdesarjaa katsoessa silittäminen, kahden ikkunan pesu vain ulkopuolelta ja lämmin suihku. Tässähän voisi olla aika tyytyväinen itseensä, ellei olisi mennyt aika monta palaa marjapiirakkaa joka välissä. Hyviä karviaiset oli kuitenkin vaniljakastikkeen kanssa. Sen piirakan leipominen oli siis eilisen tekeminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkönäköön liittyen en ikinä arvostelisi muita siitä miltä näyttävät. Itsestäni on taas arvosteltu oikeastaan monet piirteet. Kasvoista varsinkin. Pahimpina hetkinä joku koulun juhla missä sinut arvostellaan täysin ja silti pitää vaan vetää se juhla läpi niin kuin et välittäisi mistään. Toinen hetki joku tavallinen päivä ostoskeskuksessa. Jotkut jo aikuiset ihmiset  puhuvat sinusta pahaa liittyen ikäviin puheisiin sinusta ja pilkkaavat vielä ulkonäön päälle ja nauravat niin, että ovat tukehtua. Tai joku muu hetki, kun joku puhuu ensin pahaa sinusta ja lisää vielä loppuun, että se on niin ruma. 

 

Olen menettänyt uskoni ihmisiin. Itselleni on nykyisin oikeastaan sama miltä näytän. En voi piirteitäni muuttaa. Silti miksi sanoa ääneen, että olen ruma. En ole mihinkään kauneuskisoihin menossa, mutta minunkin pitää elää täällä naamalla ja monen muun, vaikka ei olisi mikään kaunein. 

Onpa ikävää, että olet joutunut kestämään tuollaista puhetta. Ulkonäön arvosteleminen on todella väärin ja pinnallista. Ehkä nuo arvostelijat ovat sisimmässään epävarmoja ja yrittävät korottaa itseään kyseenalaisin keinoin. 

Kaikki haukkuminen ja nimittely nyt kertoo vaan sen haukkujan alhaisestä älykkyydestä. Olemattomasta älystä. En ikipäivänä haukkuisi ketään vaikka rumaksi. Tai yhtään miksikään enkä missään. Tainneet nämä nimittelijät jäädä lapsen tasolle ja kaikki kasvaminen aikuiseksi on jäänyt väliin juuri siitä älykkyyden puutteesta. En siis kirjoittanut tuota viestiä mutta todella järkyttävää että tuollaista tapahtuu. 

Huono yö takana, ja siksi vielä pahempi mieli tästä elämästä, olkapäässä paha nivelrikko, torstaina saan siihen kortisonipiikin, edes tämä kipu jättää minut rauhaan sitten, toivottavasti.

Nivelrikkokipu on raastavaa. Ja unettomuus kivun takia. Olen kokenut lonkkakivun takia, onneksi leikkaus auttoi. Toivottavasti kortisoni auttaa. Ja auttaakin.