Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vuosi vaihtuu, ja samaa yksinäisyyttä ja surkeutta olen allakkaani kirjoittanut joka päivä v,2025 kun luin kulunutta vuotta. Ei mitään iloista tapahtumaa ollut, tätä tasasen tappavaa tyhjää elämää varmaan v,2026. 

Näitä kommentteja kun lukee niin moni nainen ei uskalla edes sopia treffejä, koska mies ei välttämättä tykkääkään naisesta, kun näkee tämän ilman vaatteita. Puhumattakaan jos on synnyttänyt niin voi näyttää vaikka kuinka kamalalta. Onneksi nykyään on kaikkia mielenkiintoisia harrastuksia mihin voi vapaa-aikansa käyttää ja kaupoissa myydään dildoja.

Välillä suren ihmisten käytöstä itseänikin kohtaan. Minutkin on arvosteltu esim ulkonäöllisesti lähes kokonaan. Kasvoistakin lähes kaikki. Näin kyllähän sitä itsekin näkee epäkohtansa, mutta pitääkö sitä sitten toisten vielä muistuttaa, kun en voi esim tätä päätä irrottaa ja vaihtaa parempaan. Näin tällä mennään ja pitäisi joku suunsa kiinni sitten. Samalla mietin mitä joku vammaantunut tai kasvoissa arpia omaava ihminen joutuu kokemaan jos taviksena jo olen kokenut kaikkea ikävää. 

Jos olis ensin hyvännäköinen, niin sitten varmaan syvällinen keskustelu vois alkaa. Muuten ei onneks ikinä tarvii. :/

Vierailija kirjoitti:

Välillä suren ihmisten käytöstä itseänikin kohtaan. Minutkin on arvosteltu esim ulkonäöllisesti lähes kokonaan. Kasvoistakin lähes kaikki. Näin kyllähän sitä itsekin näkee epäkohtansa, mutta pitääkö sitä sitten toisten vielä muistuttaa, kun en voi esim tätä päätä irrottaa ja vaihtaa parempaan. Näin tällä mennään ja pitäisi joku suunsa kiinni sitten. Samalla mietin mitä joku vammaantunut tai kasvoissa arpia omaava ihminen joutuu kokemaan jos taviksena jo olen kokenut kaikkea ikävää. 

Älä välitä, maailma on niin pinnallinen. Olet hyvä sellaisena kuin olet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä suren ihmisten käytöstä itseänikin kohtaan. Minutkin on arvosteltu esim ulkonäöllisesti lähes kokonaan. Kasvoistakin lähes kaikki. Näin kyllähän sitä itsekin näkee epäkohtansa, mutta pitääkö sitä sitten toisten vielä muistuttaa, kun en voi esim tätä päätä irrottaa ja vaihtaa parempaan. Näin tällä mennään ja pitäisi joku suunsa kiinni sitten. Samalla mietin mitä joku vammaantunut tai kasvoissa arpia omaava ihminen joutuu kokemaan jos taviksena jo olen kokenut kaikkea ikävää. 

Älä välitä, maailma on niin pinnallinen. Olet hyvä sellaisena kuin olet

Ei ne ankkahuletkaan ole kuin pahasti onnettomia mt-potilaita pahoine alemmuuskomplekseineen.

Vierailija kirjoitti:

Jos olis ensin hyvännäköinen, niin sitten varmaan syvällinen keskustelu vois alkaa. Muuten ei onneks ikinä tarvii. :/

Toisaalta eikö se ole aika perinteinen kuvitelma, että hyvännäköinen on tyhjäpää? Ettei kauneus ja äly viihdy samassa päässä.

No, ehkäpä nämä ulkonäköön keskittyvät ei vain itse kykene siihen syvällisempään keskusteluun, joten sille on keksitty näppärät tekosyyt miksi sellaista ei aloiteta minkäännäköisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kävin tänään pitkästä aikaa kaupoilla ja vaikka mitään en tarvitse niin ostin sitten kuitenkin itselleni joululahjan eli tuollaiset aino & reinon ruutukuosilla olevat flanellihousut. Aika ihanat, vähän ehkä paksumpaa flanellia ja oli alessakin.

Kun ei sitä vapaalla kerran muuta tee kuin ole kotona tai lenkillä niin onpahan nyt sitten ainakin kivat kotihousut.

Lisään vielä, että se vanha minä olisi laittanut noin kauniit housut visusti kaappiin odottamaan sitä päivää kun elää parisuhteessa ja kotoilee jonkun toisen kanssa. Vähän se "sitku-piru" vieläkin olalla koputtelee mutta ainakin pistin housut eilen koneeseen ja nyt ne on kuivumassa. Saa nähdä meneekö ne suihkun jälkeen jalkaan ja heti käyttöön, mutta ainakin se on tavoite.

Tuokin on kyllä yksi kumma kuinka sitä onkin rakentanut ja hankkinut kaikenlaista valmiiksi sitä omannäköistä elämäänsä jotta sitku on sitä ja sitku on tätä. Ja siis varsinkin kuinka tiukassa tuo ajatusmalli on vaikka se pitäisi jo tietää paremmin kuin hyvin, ettei se "sitku" tule ikinä toteutumaan eikä se omannäköinen elämä voi enää edes toteutua. Isolta osin se meni jo. Silti vaan elättelee toivoa.

Vierailija kirjoitti:

Näitä kommentteja kun lukee niin moni nainen ei uskalla edes sopia treffejä, koska mies ei välttämättä tykkääkään naisesta, kun näkee tämän ilman vaatteita. Puhumattakaan jos on synnyttänyt niin voi näyttää vaikka kuinka kamalalta. Onneksi nykyään on kaikkia mielenkiintoisia harrastuksia mihin voi vapaa-aikansa käyttää ja kaupoissa myydään dildoja.

Totta, mutta eipä ne dildot yksinäisyyttä poista. Vähemmän niistä juttukaveriksi on tai seuraa esim lenkille, reissuun tai kotoiluun.

Eikä tuota yksinäisyyttä poista mieskään ellei sitten oikeasti käy niin onnellisesti että tapaa kaikin puolin niin mahtavan ja sopivan tyypin, että kumpikin saa siinä samalla sekä elämänkumppanin että parhaan ystävän.

Harvemmin se puoliso kuitenkaan muita ihmissuhteita voi yksinään korvata ja melkoiset odotukset siinä toisen harteille kasaa. 

Olen tullut lopullisen araksi tutustumaan, koska liian monta kertaa olen jo huomannut sen etten osaa normaalia sosiaalisuutta enkä osaa tulkita toisia, etenkään normaaleita ihmisiä oikein. Liian paljon on kokemusta siitä, etten tule nähdyksi enkä kuulluksi että sitä on jo alkanut pitämään tavanomaisena ja normaalina. Sitten jos joku sattuukin muistamaan jotain minkä olen maininnut niin sitähän menee aivan sekaisin ja alkaa kuvitella ties mitä, koska mun maailmassa sen on pakko tarkoittaa jotain jos toinen noteeraa millään tavalla sanomani. 

Tiedostan siis kyllä, että noin ei tietenkään ole mutta en vaan voi sille mitään että alan kuvitella ties mitä, koska se vaan on mulle niin iso ja erikoinen asia että joku kuuli mitä sanoin.

Ja sama pätee ihan normaaliin ystävällisyyteen. Välillä se liikuttaa mut kyyneliin asti mikä on hirveän noloa. Nuorempana onnistuin myös kuvittelemaan kiinnostukseksi / ihastukseksi miehen normaalin sosiaalisuuden ja mukavuuden. Mulle kun oli tuttua ja normaalia se, että joko ollaan mykkiä tai sitten ärähdellään vaan.

Iski tuossa hetki sitten pieni epätoivo kyllä, kun mietin että nyt kun olen kohta juuri ja juuri taas selviytynyt tästä vuodesta niin pitäisi ottaa ja uusi vuosi haasteineen vastaan ja tuntuu, etten ole siihen valmis. Samalla on tyhjä olo, kun miettii mitä tämä vanhakin vuosi on mukanaan tuonut. Löydän hyvää silti. Kivoja juttuja tekemisineen ja pystyin niistä nauttimaan. Välillä vähän pakottaen ja itseään käskyttäen, mutta kuitenkin. 

Silti kokonaisuus ei ole ok kuitenkaan ja sillä tarkoitan sitä, että koen olevani voimieni suhteen hiipumassa kuitenkin ja elämäni ei ole hyvällä pohjalla kuitenkaan. Sitten iskee se ajatus, että tämä tilanne on jo nähty useasti. Ja tiedän, että ihmisen pitäisi itse yrittää parantaa elämäänsä, mutta elämässä kaikki ei riipu aina itsestä kuitenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olen tullut lopullisen araksi tutustumaan, koska liian monta kertaa olen jo huomannut sen etten osaa normaalia sosiaalisuutta enkä osaa tulkita toisia, etenkään normaaleita ihmisiä oikein. Liian paljon on kokemusta siitä, etten tule nähdyksi enkä kuulluksi että sitä on jo alkanut pitämään tavanomaisena ja normaalina. Sitten jos joku sattuukin muistamaan jotain minkä olen maininnut niin sitähän menee aivan sekaisin ja alkaa kuvitella ties mitä, koska mun maailmassa sen on pakko tarkoittaa jotain jos toinen noteeraa millään tavalla sanomani. 

Tiedostan siis kyllä, että noin ei tietenkään ole mutta en vaan voi sille mitään että alan kuvitella ties mitä, koska se vaan on mulle niin iso ja erikoinen asia että joku kuuli mitä sanoin.

Ja sama pätee ihan normaaliin ystävällisyyteen. Välillä se liikuttaa mut kyyneliin asti mikä on hirveän noloa. Nuorempana onnistuin myös kuvittelemaan kiinnostukseksi / ihastukseksi miehen normaalin sosiaal

Tietenkin on toiminut tämä toiseenkin suuntaan eli olen antanut kohdella itseäni tosi huonosti koska olen kuvitellut sen olevan normaalia. Se ei harmita yhtään, että omiin oloihinsa vetäytymällä ja erakoitumalla välttää nämä tällaiset ihmissuhteet mutta se harmittaa, että samalla menee se viimeinenkin mahdollisuus niihin normaaleihin ja hyviin ihmissuhteisiin. Tai siis mahdollisuus siihen, että oppisi elämään kuin normaali ihminen tai edes lukemaan sosiaalisia tilanteita sujuvammin kuin mitä aiemmin. Vaikka mä ihan pökkelö olenkin niin en ole mitenkään paha tai ilkeä vaan onnistun aina satuttamaan vain itseäni.

Taannoin tapasin joitakin kertoja nuorta neitiä, mutta lopetin piankin, kun ei vaikuttanut haluavan ehyellä sydämellä ja täysipainoisesti kulkea Elämän kaitaa tietä, esim. poltti "puolisalaa" tupakkaa (lainausmerkit siksi että eihän sitä tupakointia oikein voi salata, tupakoinnin päättymisen jälkeen kun tupakoitsijasta vielä pitkään lemuaa yököttävä myrkyllinen ja kroonisesti kuolettava löyhkä).

Mies käyttää vapaat viikonloput ja lomapäivät mieluummin yksin tai kaverin kanssa ryyppäämiseen, mulle jäi aikaa arki-iltaisin muutama tunti väsyneenä töiden jälkeen. Vaikeaa on suunnitella mitään yhteistä tekemistä, kun miehen tärkeysjärjestys on tämä.

Tälläinen päivä saa miettimään, että mitä järkeä elämässäni on. Jotenkin se ajatus korostuu. Jos mietin rakettien ampumista mistä en itse toisaalta piittaa, niin eikö se silti olisi typerää ampua melko p*skan vuoden jälkeen oikein kunnolla raketteja. Minusta olisi typerää juhlistaa p*skaa vuotta näin ja toisaalta juhlistaa tulevaa vuotta typerästi toivoen sen olevan sitten jotain niin ihanaa ja upeaa täynnä. Näin lopputuloksena minulla ei ole syytä juhlistaa vanhaa, eikä uuttakaan vuotta sen enempää. Mitä nyt taas on vuosi täällä tallusteltu. 

Voin silti mielessäni ajatella olevani joku toinen ihminen joka näkee järkeä ostaa isoilla rahoilla raketteja ja miettii kuinka on hyvä juttu juhlistaa kaikkea. En ole se tyyppi ja tämä ei ole kritiikkiä muita kohtaan vaan lähinnä huvitan itseäni miettimällä kuinka ammuskelisin p*skan vuoden jälkeen tuollapihalla raketteja juhlatunnelmassa. Huvittava ajatus toisaalta surkean päivän päätteeksi. 

Olen bi ja tapasin baarissa kivan naisen, pussailtiin ja vaihdettiin yhteystietoja. Pari päivää myöhemmin sovittiin treffit kahvilaan. Nainen tuli ja ensi sanoikseen "Mennäänkö johonkin muualle, mie tahon kaljan!" klo oli 12 aamupäivällä.  Siirryttiin  sitten lähimpään baariin jossa nainen osti molemmille oluet ja alkoi valittaa miten  pas kamaista on pitää mennä ulos röökille, miten työkkäri yrittää saada hänet töihin hel vetin kirjastoon (mainittakoon tässä välissä että minä rakastan lukemista!), miten hän ei halua mitään per kelen edunvalvojaa.. kuuntelin suu auki että öhh? Sitten nainen, kutsutaan häntä nyt vaikka Tiinaksi haki toiset oluet ja tässsä vaiheessa vaihtoi "kevyempään" puheenaiheeseen alkaen kertoa  nuoruutensa festaripanoista ja  että vaikka tietää nyt olevansa lesbo, niin kyllä kelpais iso paljas kulli. Jutut oli kuin suoraan jostain pornolehdestä! Olin tukehtua kaljaani ja päätin että olisi pissatauon paikka , Tiina seurasi ja koetti lähennellä vaikka minulle oli oikeasti pissahätä enkä muutenkaan halunnut mitään vessaseksiä. Torjuntani selvästi suututti  ja kun tulin vessasta ulos, oli ulkona tupakalla ja liimautunut kahden  miehen seuraan.  Katsoi minua kuin ei näkisikään ja käänsi selän. Päättelin  treffien olevan ohi ja lähdin kotiin. Jostain syystä minä pöllö päätin kuitenkin suostua kun Tiina soitti seuraavana aamuna ja halusi tulla kahville, jos odotin anteeksipyyntöä niin turhaan odottelin. Tuli nimittäin kaula purtuna selvästi krapulassa ja nukahti sohvalle!  Heräsi jossain vaiheessa sen verran että  meni vessaan ja oksensi lavuariin, pyysin lähtemään ja se juttu oli siinä. Ei edes juonut sitä kahvia.

Myöhemmin kuulin, että tämä Tiina oli ihminen johon ei tosiaan kannattanut sekaantua, oli kuulemma pyörinyt  mustalaisten ja  ma mujen kanssa ennenkuin keksi olevansa (muka?) lesbo, alkoholin kanssa oli ongelmaa ja mt-puolellakin oli jotain diagnoosia. Asui myös yksissä aika epämääräisen maineen omaavissa puurivareissa jotka nykyään on purettu.

Että ei naisten välinen treffailukaan mitään poutapilviä ja hattaraa ole! 

Tää ketju on niin pilalla !

Ulkonäöstä ja toisten suhtautumisista tuli mieleen, kun katsoin youtubesta videon jossa oli vieraana Iida Vaino. Ihan helevetin rumasti kommentoijat kommentoivat häntä, että paha olo tuli hänen puolestaan. Se on niin, että kommentoijat kertovat itsestään enemmän kuin heidän kohteestaan. Ei sentään Iida ole tehnyt mitään pahaa, että täysin pahuuttaan häntä kritisoidaan. Iidakin elää ihan omaa elämäänsä vaan siten miten tahtoo. Vai onko kyseessä kateus elämäntyyli?

Yksinäisyyteni konkretisoitui kunnolla ensimmäistä kertaa, kun olin valmistunut ylioppilaaksi ja lähdin illalla juhlimaan kolmekymppisen siskoni ja hänen kahden kaverinsa kanssa. Kaupungilla kaikki muut lakkipäät olivat kaveriporukoiden kanssa, mutta minulla ei kavereita ollut, eikä siskoni halunnut jättää juhlakalua kotiin hakkaamaan wiitä. 

Nyt olen itse kolmekymppinen. Korkeakouluopinnot, muutama työpaikka ja pari harrastusta käyty läpi, eikä tilanne ole yhtään sen parempi kuin vuonna 2014. Yhtäkään kaveria en ole aikuisiällä saanut, olen kai vain liian tylsä, outo tai sosiaalisesti kankea. Tai epätoivoinen. Sitä ainakin olen, mutta ihmiset sen kun kaikkoavat luotani heti, kun suhde syvenee hyvänpäiväntuttua läheisemmälle tasolle

Vierailija kirjoitti:

Vuosi vaihtuu, ja samaa yksinäisyyttä ja surkeutta olen allakkaani kirjoittanut joka päivä v,2025 kun luin kulunutta vuotta. Ei mitään iloista tapahtumaa ollut, tätä tasasen tappavaa tyhjää elämää varmaan v,2026. 

Nyt on kuules vuoro hyvälle vuodelle 2026. Ota sinäkin motoksi että joka päivä on mahdollista tapahtua jotakin kivaa, itse saan voimia hokemalla hyviä asioita. Kannattaa yrittää!!!