Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Liekö tämä jatkuva harmaus ja pimeys vaiko vaan ikä tai joku sietokyvyn ylittyminen, mutta sen aiemman jatkuvan itkuisuuden kaveriksi ilmaantui jostain aivan karsea raivo. Yhtäkkiä olen vihainen ihan kaikelle ja kaikesta eikä mikään enää suju ilman noitumista ja rähisemistä, koska kaikkihan se menee pieleen jollain tavalla. Se on hurjaa kuinka nollasta sataan sitä voikaan kiihtyä ja syke hakkaa aivan kauheana ja korvissa oikein kohisee. Etenkin kun oikeasti on hyvinkin säyseä ja rauhallinen ihminen niin nyt voisi vaikka särkeäkin jotain kun raivo nousee.

Onneksi ei ole kukaan kuulemassa eikä näkemässä eikä varmaan olisi kantsinut kertoa teillekään. 

Moi, kyllä minulle käy myös noin. Ensin semmoinen alakulo, sitten turhautuminen ja raivo. Tuttua. Hyvä, kun kerroit. Minä kerran sitten kokeilin yhtä keinoa, kun, väsyin siihen tunteeseen. Eli kokeilin hengitys harjoitusta, joka löytyi netistä. Lyhyt ja napakka sisään hengitys ja pitkä puhallus ulos. Näitä lapsen itku jälkeisiä nyyskytyksiä muistuttavia hengityksiä jonkin aikaa ja alkoi tuntua paremmalta. Tällä tavalla aktivoi vagushermostoa. Tulee paljon seesteisempi olo. Mietin mikä minua suututtaa: sota, politiikka, epäsiisteys, ihmiset ja heidän tapansa, kaikki...moni semmoinen, jolle en mahda mitään. Vaihdevuodet varmaan alkamassa ainakin. Niille onneksi mahtaa jotain, ehkä. Voimia sulle. Joskus on hyvä ärähtääkin tälle hullulle maailmalle vaikka.

Vierailija kirjoitti:

Ihastuin heti pitkään ikäisekseen erittäin hyvin säilyneeseen mieheen (jotain 45-46 vuotiaita taidettiin olla), hän oli ihan hauska, siisti, hyvältä tuoksuva, selkeästi panosti myös vaatteisiin. Ei toki mikään keikari ja värikkäillä vaatteilla koreilija vaan miehisesti, urheilullisesti ja rennosti pukeutuva. Meillä oli samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja taas vastaavasti samoja aiheita mistä kumpikaan ei välitä. Ajattelin jo hetken että Wau, oisko tää tässä?  Tiesin että on hiljattain eronnut ja elää erittäin haastavaa aikaa myös taloudellisesti ja henkisesti. Optimistina ajattelin että kyllä tämä tästä ajan kanssa, aikuisiahan tässä ollaan enkä ole mitään perhettä enää perustamassakaan, haluaisin vain kumppanin jonka seurassa viihdyn, joka miellyttää silmää ja jonka kanssa tunnettiin molemmin puolin kemiaa. Olin ollut pitkään sinkkuna ilman mitään sutinaa ja oli todella kiva löytää elämään joku jota kaipaa ja jonka tie

Asialliset tyypit on kaikki jo varattuja. 

Vierailija kirjoitti:

Huomenta, yritän tänään taas lähteä sinne kaupungille, sitten näkis kun käy jossain auttaako se tähän synkkään oloon, suihkussa on ainakin jo käyty.

Kävin kaupungilla, ja näin tuttavia ja entisiä naapureita, kyllä kannatti lähteä, niin siellä muutkin aikansa kuluksi pyörivät.

Noihin asiallisiin tyyppeihin. Itse ajattelen niin, että asiallisia ja mukavia on vapaalla jalalla vaikka ja kuinka mutta jos kovasti paljon pistää painoarvoa sille ulkokuorelle niin sitten meneekin jo vaikeammaksi se helmen löytäminen. Maailma on valitettavan pinnallinen paikka ja siksi siinä on ilmeiset riskinsä, jos varsin puoleensavetävän ulkomuodon omaava tyyppi vapaalla jalalla kulkee. No, ainahan se poikkeus vahvistaa säännön.

Tosin riskinsä on siinäkin, että jää yksinäiseksi ja sinkuksi pidemmäksi aikaa vaikka se ulkomuotokin on mitä on. Saman aiheuttaa tietty myös ikävät kokemukset ihmissuhteissa. Ainakin omalla kohdalla yksinäisyys on mahdollistanut melkoisen paljon kieroon kasvamista eli vaikka joskus muinoin olisin varmasti ollut varsin hyväkin kaveri sekä puoliso sopivalle ihmiselle niin enää en ainakaan takuuseen siitä menisi. Olisi kovin vaikeaa luvata toiselle yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista kun ei niitä enää voi uskotella itselleenkään.

Joo, se on just toi turhautuminen mikä aikaan saa sekä itkua että raivoa. Ja näin keski-iässä sitä turhautumista alkaa olla ihan omiksi tarpeiksi kun tuntuu ettei mikään enää suju kuten ennen. Itkun ja raivon lisäksi on tullut repertuaariin myös sellaista tuhahtelua ja varsin äänekästä huokailua eli sitä on jo melkoinen melusaaste ympäristölleen. Sekä myös itselleen eli turhauttaa ja ärsyttää tuo oma tuhina ja jupinakin niin, että voisi heittää vaikka paistinpannun seinään.

Miksi ihan aina jos jonkun tutun näkee niin se on sellainen tuttu jota ei olisi halunnut nähdä?! Miksiköhän sitä ei ikinä törmää sattumalta sellaiseen tuttuun jonka näkemisestä tulee kiva fiilis?

Mies vaikutti treffien jälkeen olevan todella kiinnostunut minusta ja olin itsekin täpinöissäni. Hän kuitenkin viikonloppuna postaili someen jonkun toisen naisen kanssa otettuja yhteiskuvia, laittoi jopa sellaisen reviirinmerkkauskuvan, jossa nainen otti selfietä miehen kännykällä ja mies näkyi taustalla, josta pystyi kyllä hyvin päättelemään, että kys. hó rolla oli läheiset välit tähän mieheen, koska kuka mies muka antaisi jonkun hälläväliätyypin koskea puhelimeensa? Eikä hän siis todellakaan ollut mikään sukulaistyttö. Mies vielä ihmetteli jälkeenpäin miksi olin poistanut hänet kavereistani, sanoin vain että näyttäähän sulla jo olevan muuta seuraa.

Tajusin että mies käyttää vain hyväksi, kelpasin ruuanlaittajaksi ja pedinlämmittäjäksi. Välillä piti tiivisti yhteyttä ja huomioi paljonkin, välillä taas oli ihan mulkku ja tuntui etten kiinnosta yhtään. Poistin yhteystiedot enkä enää vastannut viesteihin enkä puheluihin. Miehelle tuli ihan yllätyksenä että sain tarpeekseni.

Vierailija kirjoitti:

Mies vaikutti treffien jälkeen olevan todella kiinnostunut minusta ja olin itsekin täpinöissäni. Hän kuitenkin viikonloppuna postaili someen jonkun toisen naisen kanssa otettuja yhteiskuvia, laittoi jopa sellaisen reviirinmerkkauskuvan, jossa nainen otti selfietä miehen kännykällä ja mies näkyi taustalla, josta pystyi kyllä hyvin päättelemään, että kys. hó rolla oli läheiset välit tähän mieheen, koska kuka mies muka antaisi jonkun hälläväliätyypin koskea puhelimeensa? Eikä hän siis todellakaan ollut mikään sukulaistyttö. Mies vielä ihmetteli jälkeenpäin miksi olin poistanut hänet kavereistani, sanoin vain että näyttäähän sulla jo olevan muuta seuraa.

Jotkut deittaa montaa samanaikaisesti. Pyörittää rinkiä eikä edes salaa sitä. Tyyliä on monia.

Kaikki ei etsi vakikumppania, vaan tapailukumppania, jonka kanssa voi jakaa kaikkea kivaa. Käydä vaikka festareilla tai risteilyllä. Sitten kun jompikumpi kyllästyy, menee vaihtoon. On hyvä tunnistaa erilaiset arvomaailmat, ettei pety odotuksineen ja rupea moralisoimaan.

Vierailija kirjoitti:

Tajusin että mies käyttää vain hyväksi, kelpasin ruuanlaittajaksi ja pedinlämmittäjäksi. Välillä piti tiivisti yhteyttä ja huomioi paljonkin, välillä taas oli ihan mulkku ja tuntui etten kiinnosta yhtään. Poistin yhteystiedot enkä enää vastannut viesteihin enkä puheluihin. Miehelle tuli ihan yllätyksenä että sain tarpeekseni.

Mun tämänhetkinen seuralaiseni tässä kans just ajattelin kans deletoida elämänhaluani viemästä 🙄

Vierailija kirjoitti:

Liekö tämä jatkuva harmaus ja pimeys vaiko vaan ikä tai joku sietokyvyn ylittyminen, mutta sen aiemman jatkuvan itkuisuuden kaveriksi ilmaantui jostain aivan karsea raivo. Yhtäkkiä olen vihainen ihan kaikelle ja kaikesta eikä mikään enää suju ilman noitumista ja rähisemistä, koska kaikkihan se menee pieleen jollain tavalla. Se on hurjaa kuinka nollasta sataan sitä voikaan kiihtyä ja syke hakkaa aivan kauheana ja korvissa oikein kohisee. Etenkin kun oikeasti on hyvinkin säyseä ja rauhallinen ihminen niin nyt voisi vaikka särkeäkin jotain kun raivo nousee.

Onneksi ei ole kukaan kuulemassa eikä näkemässä eikä varmaan olisi kantsinut kertoa teillekään. 

Mä yritin aloittaa minipillerit pari viikkoa sitten endometrioosiin. Eihän siitä tullut mitään, kun jo kahden tabletin jälkeen olin ihan itkuna ja raivona aivan pikkuasioista. Joskus oon nähnyt painajaisia, joissa joku hirviö hyökkää mun kimppuun ja mun pitää tap paa se tosi väkivaltaisesti. Niissä unissa on just tollanen raivo, että tekee mieli vääntää jotain katki ja murskata, ja korvissa kohisee. Oli pelottavaa huomata, että niiden pillerien myötä aloin tuntea tuota tunnetta hereillä. En uskaltanut syyä niitä enempää.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihan aina jos jonkun tutun näkee niin se on sellainen tuttu jota ei olisi halunnut nähdä?! Miksiköhän sitä ei ikinä törmää sattumalta sellaiseen tuttuun jonka näkemisestä tulee kiva fiilis?

Krapulassa kun ei halua nähdä ketään, niin sillon niitä tuttuja ja vieraampia tulee juttusille.

Tässä yksinolossa on se hyvä puoli, että saa syödä sohvalla rauhassa ja katsoa telkkarista mitä haluaa. Tarpeeksi tylsää ohjelmaa, että alkaa nukuttaa. En nyt mitään isoa annosta syönyt manteleita ja rusinoita, mutta hyvää oli. Jostain pitäisi kyllä löytää seuraa, ei kai se nyt niin mahdotonta voi olla. Onhan toisetkin löytäneet, täytyisi vaan keksiä mikä tässä omassa toiminnassa mättää, kun ei ole onnistunut. Ehkä en ole yrittänyt tarpeeksi.

Tänään tuli uusi pyykinpesukone. Pesin kolme koneellista. Elokuussa hajosi edellinen. Kertynyt, kun kyllästyin käsipyykkiin. Tai tallomallahan saavissa pesin, kuunnellen podcasteja. Harmi, kun en suojannut lattiaa. Kymmeniä uusia naarmuja satojen vanhempien lisäksi. Kylppäri on remontoitu tällä vuosikymmenellä, mutta moni on ehtinyt vedättää ja nitkutteluttaa koneensa tuonne nurkkaan ja pois. Ensi kerralla nitkuttelen itse. Opinpahan. m48

Olen miettinyt, että syvä yksinäisyys on niin kaiken alleen nielevä olotila, että voi olla vaikea jo erottaa pahaa mieltä tuovia asioita toisistaan. Kun tuntuu, ettei ole ketään, jonka kanssa jakaa tärkeitä asioita, elämästä puuttuu mielekkyys. Kuitenkin myös ihminen, jonka elämässä on mielekkäitä asioita, kuten vaikka kiva työ tai oma lapsi, voi olla yksinäinen. Hänellä ei välttämättä ole myöskään ketään, jolle jakaa tärkeitä asioitaan. 

Menevätköhän näissä asioissa totaaliyksinäisiltä joskus vähän puurot ja vellit sekaisin? Mulla ainakin menivät ennen kuin sain lapsen. Olen onnellinen ja onnekas nyt monella tavalla, mutta edelleenkään mulla ei ole ketään, jolle puhua vaikkapa suruistani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liekö tämä jatkuva harmaus ja pimeys vaiko vaan ikä tai joku sietokyvyn ylittyminen, mutta sen aiemman jatkuvan itkuisuuden kaveriksi ilmaantui jostain aivan karsea raivo. Yhtäkkiä olen vihainen ihan kaikelle ja kaikesta eikä mikään enää suju ilman noitumista ja rähisemistä, koska kaikkihan se menee pieleen jollain tavalla. Se on hurjaa kuinka nollasta sataan sitä voikaan kiihtyä ja syke hakkaa aivan kauheana ja korvissa oikein kohisee. Etenkin kun oikeasti on hyvinkin säyseä ja rauhallinen ihminen niin nyt voisi vaikka särkeäkin jotain kun raivo nousee.

Onneksi ei ole kukaan kuulemassa eikä näkemässä eikä varmaan olisi kantsinut kertoa teillekään. 

Mä yritin aloittaa minipillerit pari viikkoa sitten endometrioosiin. Eihän siitä tullut mitään, kun jo kahden tabletin jälkeen olin ihan itkuna ja raivona aivan pikkuasioista. Joskus oon nähnyt painajaisia, joissa

Uskon sua 100 %, mutta koitapa saada gynekologi uskomaan tuo. Ei oo multa vielä onnistunut. Hormonithan sopivat KAIKILLE.

Ihan hyvin tämä syntymäpäivä on mennyt tässä mietin, kun kirjoitin jo tästä tänne eilen. Toisaalta aina sitä miettii, että joku vuosi joskus jos elämää on niin pitäisi jäädä jokin erilainen muisto näistä päivistä. Ei kai se ole aina tälläisen päivän tarkoitus, että viettää sen niin kuin muutkin päivät. Ehkä tähän asiaan liittyen minulla on vieläkin jokin ihme toive ja kaipuu siihen, että tämä päivä olisi se jolloin pitäisi kokea jotain erikoisempaa kuitenkin. Tämä näin vaan todettuna ja en minä asiasta valita. Lähinnä vaan ajatuksiani kirjoitan. Ja itsehän se pitäisi, vaikka puoliväkisin tehdä jokin pieni reissu yms tähän aikaan saadakseen sitä erilaisuutta. 

Äitini kanssa juteltiin näistä päivistä ja eipä meillä ole oikein ollut tapana suvussa viettää näitä päiviä. Isäni ei ole muistanut äitiäni kuin pari kertaa syntymäpäivänä. Äitini joskus lapsuudessa vietti näitä päiviä ja sai kyllä silloin suvultaan lahjoja, kun ns vanha polvi eli. Muuten ei vanhemmillanikaan ole oikeastaan ikinä ollut ystäviä niin kuin muilla. Joskus koulussa jotain. Äidilläni nuorena sentään pari ystävää. Näin ei meillä ole tavallaan ollut mikään tuttu asia näiden päivien vietto. Oikeastaan mummuni oli siitä hyvä ihminen, että "osasi" viettää näitä päiviä ja kestitä vieraita kuitenkin. 

Vanhempani eivät oikein ikinä ole kunnolla kaivanneet ystäviä. Äitinikin sanoi, ettei ole aikuisena enää kaivannut ketään ystäviä yms elämäänsä. Näin näistä asioista puhuminen on meillä hieman vaikeaa ollut, kun vanhemmat eivät sitten ole ikinä oikeastaan nähneet sitä, kuinka minä taas olisin kaivannut ystäviä ja kuinka välillä olen surrut tätä asiaa jo nuorena. Näin olen jäänyt oikeastaan yksinäisyyden kanssa omilleni ja se asia on tavallaan ollut minun oma asiani mikä on ollut elämässäni läsnä, mutta myös asia mistä ei ole puhuttu oikeastaan ikinä.

Toki mitä se puhuminen auttaa muuta kuin sen, että joku sanoisi ymmärtävänsä sen kuinka ikäiseni ihminen (ja toki moni vanhempikin) kaipaisi ystäviä elämäänsä. Itse oikeastaan kaipaan vaan avoimuutta näissä jutuissa. En minäkään muille valittaisi asiaa, mutta edes perheessä voisi olla ok puhua tästä kaikesta edes joskus. Se voisi olla hyväksi, kun olen tässä lukenut joidenkin perheen tarinoita.

Silti joissakin perheissä puhutaan paljon kaikista ongelmista ja on avoimuutta. Näin ehkä kynnys vaikeisiin asioihin voi olla matalampi. Silti eihän sekään takaa sitä, että hyvin käy. Elämä on mitä on. Muutenkin tykkään lukea ihmisten tarinoista, kun muuten en kenenkään elämänsä kuule tai saa ajatuksia elämääni liittyen.

Viime vuonna tänä päivänä eräät huutelivat kaikkea ikävää, kun olivat kuulleet minusta puhuttavan pahaa. Eivät toki tienneet, että täytän vuosia, mutta silloin mietin, että on se tänäkin kokemus. Näin olen ollut kiitollinen tästä päivästä kuitenkin tänä vuonna ja tämä on ollut rauhallinen ja ihan hyvä päivä.

Samalla en minä odota mitään erikoista, mutta ehkä minä en aina toivoisi elämäni olevan vaan arkea joka päivä. En tiedä sitten kaipaako kukaan muu sitä, että juhlapäivät erottuisivat tai viettääkö kukaan yleensä näitä synttäreitä tai joulua tms. Toisaalta ehkä aikuisen elämä on erilaista ja pitäisi itse vaan yrittää viettää nämä päivät edes jotenkin ja saada kiva fiilis kuitenkin oli sitten ihmisiä elämässä tai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvin tämä syntymäpäivä on mennyt tässä mietin, kun kirjoitin jo tästä tänne eilen. Toisaalta aina sitä miettii, että joku vuosi joskus jos elämää on niin pitäisi jäädä jokin erilainen muisto näistä päivistä. Ei kai se ole aina tälläisen päivän tarkoitus, että viettää sen niin kuin muutkin päivät. Ehkä tähän asiaan liittyen minulla on vieläkin jokin ihme toive ja kaipuu siihen, että tämä päivä olisi se jolloin pitäisi kokea jotain erikoisempaa kuitenkin. Tämä näin vaan todettuna ja en minä asiasta valita. Lähinnä vaan ajatuksiani kirjoitan. Ja itsehän se pitäisi, vaikka puoliväkisin tehdä jokin pieni reissu yms tähän aikaan saadakseen sitä erilaisuutta. 

Äitini kanssa juteltiin näistä päivistä ja eipä meillä ole oikein ollut tapana suvussa viettää näitä päiviä. Isäni ei ole muistanut äitiäni kuin pari kertaa syntymäpäivänä. Äitini joskus lapsuudessa vietti näitä päiviä ja sai kyllä s

Paljon onnea synttäripäivänäsi <3  Tänään rukoilen sulle jotain hyvää, mitä sun sydän kaipaa. En olekaan vuosiin rukoillut.

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvin tämä syntymäpäivä on mennyt tässä mietin, kun kirjoitin jo tästä tänne eilen. Toisaalta aina sitä miettii, että joku vuosi joskus jos elämää on niin pitäisi jäädä jokin erilainen muisto näistä päivistä. Ei kai se ole aina tälläisen päivän tarkoitus, että viettää sen niin kuin muutkin päivät. Ehkä tähän asiaan liittyen minulla on vieläkin jokin ihme toive ja kaipuu siihen, että tämä päivä olisi se jolloin pitäisi kokea jotain erikoisempaa kuitenkin. Tämä näin vaan todettuna ja en minä asiasta valita. Lähinnä vaan ajatuksiani kirjoitan. Ja itsehän se pitäisi, vaikka puoliväkisin tehdä jokin pieni reissu yms tähän aikaan saadakseen sitä erilaisuutta. 

Äitini kanssa juteltiin näistä päivistä ja eipä meillä ole oikein ollut tapana suvussa viettää näitä päiviä. Isäni ei ole muistanut äitiäni kuin pari kertaa syntymäpäivänä. Äitini joskus lapsuudessa vietti näitä päiviä ja sai kyllä s

Olet selvästi viisas ja syvällisesti pohtiva ihminen. Toivotan sinulle paljon onnea tänään ja tulevaisuudessa!