Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Joku mietti tuolla edellä, miksi täällä ei paljon kommentoida muiden viestejä.

En ole varma, mutta syy voi olla se, että täällä oli aiemmin vähän samantyylinen ketju. Siinä ketjun perustaja kertoi, että se on hänen ketjunsa ja alkoi kommentoida asiattomasti muita kirjoittajia, joiden mielipiteet oli hänestä vääriä, ja poistatti asiallisia viestejä. Monet jätti ketjun.

Ehkä siksi ollaan varovaisia kommentoinnin kanssa. Tämä ketju toimii hyvin. Kiva, että se on perustettu.

Suosittelen psykologi Niina Junttilan kirjoja yksinäisyydestä, mm. Kaiken keskellä yksin ja Yksinäisyyden monet kasvot. Varsinkin sellaiselle ihmiselle, joka syyllistää itseään yksinäisyydestään nuo voi olla tosi vapauttavia lukukokemuksia. Kuten tässäkin ketjussa huomataan, meitä on tosi paljon, ja syitä yksinäisyyteen on lukemattomia, usein kasaantuvia, ja vain osaan voi itse vaikuttaa.

Laittakaa kirjastosta varaukseen! Ja en tiedä vaikka löytyisi äänikirjoinakin.

Ei olla yksin yksinäisiä, meitä on paljon. Suomessa yksinäisyyden kokemus on tosi yleinen.

Vierailija kirjoitti:

Siivoilin kotia. Tein ruoaksi nakkeja perunoita ja ruskeaa kastiketta. Oli tosi hyvää! Kerrankin uskaltauduin paistamaan jauhoja lähes mustaksi.

Mielessä hängertää virhe jonka tein töissä ja joudun ottamaan asian esille maanantaina. En tykkää olla huomion kohteena. Tuntuu pahalta, mutta ei voi muutakaan. Ihminenhän sitä vain on

                   Eikö yhtään  tullut mieleen, nakit ja korvennetut kastikejauhot eivät todellakaan  ole hyväksi ?

Vierailija kirjoitti:

Joku mietti tuolla edellä, miksi täällä ei paljon kommentoida muiden viestejä.

En ole varma, mutta syy voi olla se, että täällä oli aiemmin vähän samantyylinen ketju. Siinä ketjun perustaja kertoi, että se on hänen ketjunsa ja alkoi kommentoida asiattomasti muita kirjoittajia, joiden mielipiteet oli hänestä vääriä, ja poistatti asiallisia viestejä. Monet jätti ketjun.

Ehkä siksi ollaan varovaisia kommentoinnin kanssa. Tämä ketju toimii hyvin. Kiva, että se on perustettu

Aika harvoin tällä palstalla päästään 12. sivulle ilman, että menee ollenkaan asiattomaksi. Kiitän kaikkia keskustelijoita siitä. Tää on arvokasta ja toivoinkin, että lievitettäisiin toistemme yksinäisyyttä jotenkin, ja jokainen saisi kertoa, mitä mielessä on juuri nyt. En välttämättä ajattele, että toisten juttuja on pakko kommentoida, mutta ois ihanaa, jos tämä olisi turvallinen paikka kaikille puhua arkisia asioitaan ilman tuomitsemista. Ap

Ja kiitos myös siitä kaikille, ettei tartuta ilmiselviin provoihin ja aleta väittelemään esimerkiksi siitä, saako joku syödä nakkikastiketta. Ap

Jatketaanhan huomenna täällä taas? Musta on ihanaa lukea teidän pussilakanoista ja sipuleista :) Hyvää yötä kaikille!

Yritän joka päivä pitää itseni kiireisenä. Ulkoilen paljon ja kävelen sekä marjoja poimin. Tykkään välillä leipoa ja ruokaa laittaa. Muuten kyllähän minäkin tiedän, että monesti teen vaan asioita, että saisin aikani kulumaan ja päivistä mukavampia. Välillä keksimällä keksin kaikkea. 

Läheisiä minulla on vaan äiti oikeastaan. Hänellä omat huolensa esim terveyden ja töiden kanssa ja nyt varsinkin pari viime vuotta ja viime talvi varsinkin raskasta aikaa. Nämä jutut ovat itsellekin huolta tuoneet. Jatkuvasti jotain mikä tuo huolta.

Jotenkin olen varpaillani monien juttujen vuoksi ja välillä mietin, että toivon edes hetken kaiken olevan ok ja hyvin. En oikein jaksa aina jotain huonoja uutisia milloin mistäkin. Joku sanoisi, että mitä stressaat, mutta omakin elämäni on mitä on ja toisen valitustakin on  välillä raskasta kuunnella. Välillä hänelläkin  menee yli tietyt asiat. Samalla pitäisi keskittyä omaan elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Tänään on ollut mukava lukea teidän muiden juttuja, vaikka ei kaikilla niin mukavia juttuja olekaan mielen päällä. Ei ole mullakaan, mutta ehkä tämä tästä tai sitten ei. Toisaalta se lohduttaa etten ole ainoa yksinäinen jonka ajatukset on apeita oikeastaan aina, mutta toisaalta taas en haluaisi tällaista elämää edes pahimmalle vihamiehelle jota siis sellaistakaan ei ole. Ei ole enää ketään ja ehkä se on jo ihan ok.

Tämä jopa hymyilytti: Tosi yksinäisellä ei ole edes vihamiehiä. Hyvin sanottu! 👍

Olen yksin kotona.odotan että ovikello soisi tulisipa joku käymään tervehtimään mutta ei kukaan tiedä kuinka yksinäinen olen.ajatukset vaeltavat tämän hiljaisuuden keskellä mietin onko tässä elämässä mitään mieltä jatkaa mutta silti- elämä voittaa ja usko paremmasta tulevaisuudesta  pitää kiinni pienellä otteella joten en anna vielä periksi.

Ööh

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin kotona.odotan että ovikello soisi tulisipa joku käymään tervehtimään mutta ei kukaan tiedä kuinka yksinäinen olen.ajatukset vaeltavat tämän hiljaisuuden keskellä mietin onko tässä elämässä mitään mieltä jatkaa mutta silti- elämä voittaa ja usko paremmasta tulevaisuudesta  pitää kiinni pienellä otteella joten en anna vielä periksi.

Tämä on just kuin mun elämästä tällä hetkellä.kiitos tästä

Mukavaa perjantaita teille, täällä on sakea sumu. Sadetta ennustettu tällekin päivälle.

Vierailija kirjoitti:

Meillä taas oli kaikenmaailman ajanhaaskauspuheluita. Vaikka siivottiin samalla, kun puhuttiin, pääasia, että linjan päässä oli joku :D

Kaipaan noita lankapuhelinaikoja, jolloin ihmiset olivat vielä "puheväleissä" Tekstiviestit veivät osan puheelta, puhelin katosi ja tuli tietokone, tietokone muutti ihmiset myksiksi. Ilmeisesti ääniviestit ovat olleet jossain suosiossa, mutta ääniviesti on yksinäinen. Se ei ole kommunikaatiota ja sen hetkistä vuorovaikutusta toisen kanssa, vaan yksinäinen viesti, joka ehkä kuunnellaan -joskus. Ehkä siihen tulee vastauskin... Joskus joskuksen jälkeen. Tai sitten ei.

 

Sama. Aiemmin oli useinkin just koko illan puhelimessa ja siinä samalla puuhasteli kaikkea, pyyhki pölyjä jne kun ei aina jaksanut olla menossa mutta silti yksinasuvana kaipasi sosiaalista elämää. Oma käsitys on, että yhtä mieluisia nuo puhelut sille toisellekin oli ja me vielä tehtiin niinkin että eka puhuttiin toisen laskuun ja sitten vaihdettiin soittajaa. Jossain vaiheessa oli sellainen puhepakettikin millä sai saman operaattorin liittymiin puhua käytännössä rajattomasti sillä kk-maksulla.

Sitten tuo vain jäi ja moni pariutui ja perheellistyi sekä tuli nämä somet sun muut joita itse olen aina vierastanut. Lopulta tuli koronarajoitukset ja se ihmeellinen vihan- ja pelonlietsonta jopa poliitikkojenkin suulla joiden mukana meni sitten se viimeinenkin sosiaalinen elämä. Ei ollut vielä ihan noin kahelia menoa sen sikainfluenssan aikana vaikka silloinkin kai jotkut panikoitsijat pisti rokotusjonossa painiksi.

Rajoitusten aikana oli paljon puhetta siitä kuinka tuhoisaa yksinäisyys on ja suunnilleen mediassakin laskettiin kuinka kauan kestää että yksinäisyyttä pitää vielä jaksaa. Jotenkin hassusti sitä itsekin kuvitteli, että oma yksinäisyyskin on mennyttä, kunhan taas maailma palaa normaaliin päiväjärjestykseen mutta pahemmaksihan kaikki omassa vain elämässä vain muuttui ja nykyään olen totaaliyksinäinen.

Tuntuu että elämästä tuli kokonaisvaltaisesti pelkkää luopumista eikä mitään enää saa tilalle. En olisi ikinä arvannut nuorena, että elämä voi mennä tällaiseksi jo keski-iässä. Jotenkin kuvittelin, että nämä on sitten mahdollisia murheita joskus eläkeikäisenä (kun kenties jää itse leskeksi ja ystäviäkin alkaa kuolla) mutta siihen asti elämä on varsin mukavaa. 

Pitkiä viestejä yllä, ei voi oikein lainata: musta tuntuu, ettei vieläkään tapaamiset ole koronaa edeltävällä tasolla. Muistan vanhan tätini, jonka kanssa aina halattiin nähdessä. Kuoli just ennen koronaa. Jäi halaukset, jäi kättelyt. Vasta tänä kesänä ollaan ystävien kanssa alettu halata. Tapaamiset on tosi harvoin.

Entinen työkaveri ja ystävä kuoli koronan alkaessa. Hänellä oli perussairaus, jonka vuoksi joutui sairaalaan. Ei sitten toipunutkaan, oli altistunut ja sairastui pahasti. Aika nuori kuitenkin.

Kaipaan häntä. Hänellä oli positiivinen luonne ja kiva huumorintaju. Perussairaus sai hänet usein pohtimaan elämän rajallisuutta ja ainutlaatuisuutta. 

Hän mietti ajan nopeaa kulumista. Mielilause oli

"Nuo päivät, jotka tulivat ja menivät. En minä tiennyt, että se oli elämä".

En tiedä, mistä hän oli lainannut sen. Tuo ajatus, että jokainen päivä on liian arvokas hukattavaksi oli hänelle tärkeä. Hän ei valittanut koskaan.

Korona-aika oli ehkä itselleni aikaa jolloin mietin, että moni elää kuin minä edes hetken ilman läheisiä. Tavallaan omasta elämästäni tuli hetkeksi normaali asia ja ihmiset elivät samoin. Kotona-ajan jälkeen moni varmaan palasi elämään taas eri lailla jos vaan pystyi. Itse jatkoin taas elämää omalla tavallani. 

Valittamisesta. Ymmärrän positiivisia ihmisiä, mutta toivon myös, että esim tähän ketjuun voi jokainen kertoa elämästään ilman, että joku ärsyyntyy valitukseen. En itse ikinä tavallaan ole ymmärtänyt sitä, että ihmisen pitäisi väkisin olla onnellinen tai pitäisi ikävät jutut haudata jonnekin. Kyllä elämässä on myös monesti synkkiä aikoja ja on ihan tervettä myös reagoida niihin.

Varsinkin tälläisestä ketjussa luulisi ymmärrettävän sen, että elämä ei ole aina onnellista kuitenkaan. Samoin tuskin moni taas esim läheisilleen valittaa jos heitä on, vaikka ketjussa asioita kirjoittaisikin. Hyvin joku mainitsikin, että toivoo ketjun olevan paikka missä voi myös näitä asioita kertoa. 

Vierailija kirjoitti:

Valittamisesta. Ymmärrän positiivisia ihmisiä, mutta toivon myös, että esim tähän ketjuun voi jokainen kertoa elämästään ilman, että joku ärsyyntyy valitukseen. En itse ikinä tavallaan ole ymmärtänyt sitä, että ihmisen pitäisi väkisin olla onnellinen tai pitäisi ikävät jutut haudata jonnekin. Kyllä elämässä on myös monesti synkkiä aikoja ja on ihan tervettä myös reagoida niihin.

Varsinkin tälläisestä ketjussa luulisi ymmärrettävän sen, että elämä ei ole aina onnellista kuitenkaan. Samoin tuskin moni taas esim läheisilleen valittaa jos heitä on, vaikka ketjussa asioita kirjoittaisikin. Hyvin joku mainitsikin, että toivoo ketjun olevan paikka missä voi myös näitä asioita kertoa. 

Kirjoitin koronaan menehtyneen ystäväni ajatuksista ja tavasta suhtautua elämään.

Vaikka hän oli vakavasti sairas, jokainen päivä oli hänelle lahja, josta hän oli iloinen. Itse en olisi ehkä kyennyt ajattelemaan hänen tavallaan.

En ottanut mitään kantaa valittamiseen yleensä.

Musta tuntuu että koronan aikaan ihmiset karsivat elämästään ns löysät pois, eli ne kätettiin taakse jotka eivät niin tärkeitä olleetkaan. Minut karsi kaksi ihmistä, he keiden kanssa olis eniten tekemisissä ystävinä. Yhtäkkiä ei ollut enää kenen kanssa kahvitella tai kenelle soittaa ilot tai surut, kenen kanssa käydä kylillä. Eikä tilanne palautunut koronan jälkeen. He kyllä ilakoivat ja jakavat elämäänsä muiden ystävien kanssa, minut vain jätettiin elämästä pois.

En toki heidän seuraansa enää haikaile, enkä alkaisi enää ystäväkseen, mutta jäin myös tosi yksin kun he hylkäsivät. Olen tajunnut myöhemmin että minun olisi kannattanut etsiä parempia ystäviä, mutta käytin aikani heihin jotka heittivät minut sitten pois. Jos olisin omannut paremmat ystävät niin en olisi nyt yksinäinen. En vain tiennyt että he olivat käärmeitä, joten yli 10 vuotta käytin aikani valeystäviin.

Viikonloppu edessä ja aurinko paistaa. Syksy on kivaa lenkkeilyaikaa. Sukulaistyttö tuli jokin aika sitten Lapista. Ei ollut vielä ruskaa. Paras ruska-aika on kai lokakuussa. 

Lenkkeilyn sivussa luettavana IidaTurpeisen Elolliset. Tässä on punaisena lankana Stellerin lehmä, valtava meriotus, jonka luuranko on Helsingin eläintieteellisessä museossa. Sijoittuu 1700-luvulle, kuvaa tutkimusmatkoja.

Virkistävää viikonloppua kaikille.