Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.
Mitä teille kuuluu tänään? Mitä ootte puuhailleet?
Kommentit (4276)
Vierailija kirjoitti:
Tuohon viestiin, jossa kerroin syöväni monta päivää samaa ruokaa. Ehkä itselle vähän pakollista ja ruokamenot pitää pysyä hyvin alhaisina. Budjetti kuulle on noin 150 euroa. En tiedä kuitenkaan nautinko monestikaan siitä, että syön monta päivää samaa. Sitten toisaalta iloitsen, kun ruokalasku pienenee.
Ehkä arvostan tuokaa sitä kautta, että onneksi on edes jotain ruokaa. Ymmärrän toisaalta myös, että moni haluaa syödä kuitenkin useammin eri ruokia ja panostaa ruokaan enemmän varsinkin jos pystyy.
Ruokabudjetti 150 e kuukaudessa kuulostaa ihan hurjan tiukalta. Toki jos tekee tiukkaa taloudellisesti niin ymmärrettävää. Itsekin suht pienituloinen mutta ruokaan riittää enemmän rahaa kyllä. Oletko työtön vai hyvin pienellä eläkkeellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku mietti tuolla edellä, miksi täällä ei paljon kommentoida muiden viestejä.
En ole varma, mutta syy voi olla se, että täällä oli aiemmin vähän samantyylinen ketju. Siinä ketjun perustaja kertoi, että se on hänen ketjunsa ja alkoi kommentoida asiattomasti muita kirjoittajia, joiden mielipiteet oli hänestä vääriä, ja poistatti asiallisia viestejä. Monet jätti ketjun.
Ehkä siksi ollaan varovaisia kommentoinnin kanssa. Tämä ketju toimii hyvin. Kiva, että se on perustettu
Aika harvoin tällä palstalla päästään 12. sivulle ilman, että menee ollenkaan asiattomaksi. Kiitän kaikkia keskustelijoita siitä. Tää on arvokasta ja toivoinkin, että lievitettäisiin toistemme yksinäisyyttä jotenkin, ja jokainen saisi kertoa, mitä mielessä on juuri nyt. En välttämättä ajattele, että toisten juttuja on pakko kommentoida, mutta ois ihanaa, jos tämä olisi turv
🥰
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ulkomailla asuva vähän yksinäinen. Lasten lukuvuoden eka kouluviikko on ohi, molemmilla uusi koulu mutta alkoi ihan hyvin. Sää on liian kuuma vuodenaikaan nähden, odotellaan normaalimpia ilmoja ettei kotiin tullessa olisi aivan poikki ja vaatteet hiestä läpimärät. Jaksaisi paremmin puuhailla kaikenlaista vapaa-ajalla. Nyt juuri joku koputti ikkunaan, tätä harrastaa naapurit aina unohdettuaan alaoven avaimen. Ehkä tämmöiset jutut tekee sen ettei olekaan niin yksinäinen mitä Suomessa olisi, arjen kohtaamisia on enemmän mikä sekin ilahduttaa mutta en jaksa selittää asioitani ihan kaikille kyselijöille ja puolitutuille joita täällä riittää. Mukavaa illanjatkoa kaikille
Voi kumpa suomalaisetkin olis sellasia ett tuosta vaan koputeltais naapurin ovea kun omat avaimet unohtui tai tarttis jotain lainata vuoroin kummankin. Sellasta sosiaalista yhteiseloa ilman ett aina ekaks tuli
Tuossa vaan tulee lopulta sellainen ongelma että itse on aina pyytämässä tavaraa/apua, sillä naapureilla on ne omat vehkeet ja apujoukot kuitenkin jo eivätkä he tarvitse tai halua minulta mitään 😁 tästä syystä meillä kaikilla seisoo kuomukärryt pihassa, vaikka yhdelläkin pärjättäisiin.
Tulin juuri töistä ja näin Podimo-mainoksen, jossa Sointu Borg lukee jonkun kuuntelijan kokemuksen, kuinka hänet skipattiin, kun kilisteltiin kaikille ryhmässä olijoille vuorotellen. Se vei mut nuoruusaikoihin, kun mukamas kuuluin yhteen 7 hengen porukkaan. Kaikille muille askarreltiin pitkin vuotta mahtavia A3-kokoisia 18 v. synttärikortteja ja juhlittiin. Tuli mun vuoroni, en saanut mitään korttia eikä juhlittu. Söin 18 v. synttärikakun yksinäisenä perheeni kanssa, joka kyseli tuleeko kukaan kaveri. Muistin tämän tuosta Soinnun lukemasta tekstistä ja alkoi itkettämään. Koko lapsuus ja nuoruus oli tuollaista. Tästä synttärikokemuksesta on aikaa pian 30 vuotta, mutta ulkopuolisuuden tunne ei ole väistynyt.
Nyt aikuisena olen ajatellut olevani introvertti ja että en jaksa ihmisiä ja yhteydenpitoa, mutta olen herännyt pohtimaan onko se kuitenkin vain suoja, jonka olen luonut itselleni yksinäisyyttä vastaan. Onhan se osittain tottakin, kuormitun herkästi ja ihmisten tapaaminen nykyisin on väsyttävää. Täysin yksin en ole, on puoliso ja lapsia, mutta ei yhtään ystävää, jota tapaisin. Lapsuuden-/nuoruuden ystäviä ei ole. Töissä saan juteltua muiden kanssa. Ehkä tähän on jo tottunut.
Tänään saunaa ja kirjoittelua. Lueskelen Ulla-Lena Lundbergin Liekinkantajat-kirjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ulkomailla asuva vähän yksinäinen. Lasten lukuvuoden eka kouluviikko on ohi, molemmilla uusi koulu mutta alkoi ihan hyvin. Sää on liian kuuma vuodenaikaan nähden, odotellaan normaalimpia ilmoja ettei kotiin tullessa olisi aivan poikki ja vaatteet hiestä läpimärät. Jaksaisi paremmin puuhailla kaikenlaista vapaa-ajalla. Nyt juuri joku koputti ikkunaan, tätä harrastaa naapurit aina unohdettuaan alaoven avaimen. Ehkä tämmöiset jutut tekee sen ettei olekaan niin yksinäinen mitä Suomessa olisi, arjen kohtaamisia on enemmän mikä sekin ilahduttaa mutta en jaksa selittää asioitani ihan kaikille kyselijöille ja puolitutuille joita täällä riittää. Mukavaa illanjatkoa kaikille
Voi kumpa suomalaisetkin olis sellasia ett tuosta vaan koputeltais naapurin ovea kun omat avaimet unohtui tai tarttis jotain lainata vuoroin kummankin. Sellasta sosiaalista yhteiseloa ilman ett aina ekaks tuli
Mä kyllä introverttinä kammoan, että joku koputtaisi ovelleni. Naapurin kanssa haluan olla tervehtimisväleissä ja ehkä vaihtaa muutaman sanan säästä tms. Missään nimessä en halua tutustua heihin sen paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä kerrostalossa oli kivat seinänaapurit. Rapussa moikattiin. He lainasi meiltä etikkaa, me särkylääkettä heiltä. Mutkattomat välit. Moikkailtiin pitkään, vaikkei enää samassa talossa asuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohon viestiin, jossa kerroin syöväni monta päivää samaa ruokaa. Ehkä itselle vähän pakollista ja ruokamenot pitää pysyä hyvin alhaisina. Budjetti kuulle on noin 150 euroa. En tiedä kuitenkaan nautinko monestikaan siitä, että syön monta päivää samaa. Sitten toisaalta iloitsen, kun ruokalasku pienenee.
Ehkä arvostan tuokaa sitä kautta, että onneksi on edes jotain ruokaa. Ymmärrän toisaalta myös, että moni haluaa syödä kuitenkin useammin eri ruokia ja panostaa ruokaan enemmän varsinkin jos pystyy.
Ruokabudjetti 150 e kuukaudessa kuulostaa ihan hurjan tiukalta. Toki jos tekee tiukkaa taloudellisesti niin ymmärrettävää. Itsekin suht pienituloinen mutta ruokaan riittää enemmän rahaa kyllä. Oletko työtön vai hyvin pienellä eläkkeellä?
Ehkä tarkoitat kysymykselläsi hyvää, mutta en ala nyt enempää selittää asiaa. Kyllä tuo budjetti on se mihin pyrin. Vinkkinä onhan täälläkin tuo miten syödä 100 eurolla kuussa, ketju. Kyllä moni säästää, vaikka ei tarvisikaan niin paljon. Oikeastaan tämä on itselleni tapakin. Joskus tosin menee enemmän rahaa, mutta jos pakastimeen saa, alesta tavaraa niin sitten voi taas toisessa kuussa pärjätä vähemmällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ollut yövuorossa koko viikon. Lenkillä käynyt arkisin, äänikirjaa kuunnellen. Lenkin jälkeen ruokaa laitan, jos tekee mieli syödä niin syön, muuten pakkaan evääksi ruokatunnille. Nyt vapaapäivänä siivosin ja suunnittelin, että huomenna vois poiketa keskustassa ja ehkä ostan jo syyskanervat ulkoruukkuihin. Toinen lasi viiniä menossa ja illan telkkariohjemia alan katsomaan. Kivaa viikonloppua kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ollut yövuorossa koko viikon. Lenkillä käynyt arkisin, äänikirjaa kuunnellen. Lenkin jälkeen ruokaa laitan, jos tekee mieli syödä niin syön, muuten pakkaan evääksi ruokatunnille. Nyt vapaapäivänä siivosin ja suunnittelin, että huomenna vois poiketa keskustassa ja ehkä ostan jo syyskanervat ulkoruukkuihin. Toinen lasi viiniä menossa ja illan telkkariohjemia alan katsomaan. Kivaa viikonloppua kaikille.
Kuulostaa kivalta illalta.itse aion tehdä samoin huomenillalla.tsemppiä sinulle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Istun sohvalla, katselen tummenevaa iltaa.
Viikko takana puurtamista, hetki levähtää.
Hyvä olo omissa nahoissa.
Mä olen se nainen jonka ympäriltä tuolit viedään. Mä olen se, joka vaan jotenkin unohtuu välistä, kun ringissä kysytään kuulumisia. Ei mulla ole yleensä mitään hauskaa sanottavaa. Ei ole kärkeviä mielipiteitä, jotka osaisin vimmalla perustella. Ei mun kanssa synny jänniä keskusteluja. Oon mielestäni kiva ja empaattinen, hyvä kuuntelija, osaan ottaa muut huomioon, mutta jään jalkoihin. Välillä se surettaa, välillä ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla alkoi pitkästä aikaa vapaa viikonloppu ja oikein jo puolilta päivin kun oli vaan lyhyt aamuvuoro tänään. Edellinen vapaa la-su olikin kesäkuussa ja vaikka sinänsä onkin ihan yhdentekevää onko vapaalla pe-la vaiko su-ma niin on tällaisessa normaalissa viikonlopussa oma viehätyksensä. Muutenkin sitä on harvemmin se kaksi vapaata peräkkäin eli usein on sunnuntain lisäksi tiistai tai torstai.. Ja siinä sitten lieneekin yksi iso syy sille miksi pullahdin kaveriporukasta ulkopuolelle. Nämä on näitä epäsäännöllisen vuorotyön iloja.
Viikonlopun ja kivan sään kunniaksi päätin lähteä pidemmälle kävelylenkille ja samalla sitten aikaa tappaakseni myös käydä ikeassa. Muutenkin tykkään siitä että on jokin päämäärä tai syy kävellä vaikka sitten kauemmaksikin ja itseni tuntien jätin pankkikortin matkasta eli otin vain vähän käteistä, koska aina sitä löytää mukamas jotain tarpeelllista ja nättiä ;-) Nyt sitten on uusi torkkupeitto.
Kävelin myös ruokakaupan ohi ja siellä oli paprikat tarjouksessa tai siis mainos oli pihalla, mutta paprikat loppu. Ja mun niin alkoi tehdä mieli täytettyjä paprikoita että tuo on sitten ruokalistalla seuraavaksi. Ehdin myös kokea jo annoskateuttakin kotiinpäin kävellessä kun paristakin pihasta tuli ihana savun ja grillauksen tuoksu eikä mulla sitten ollut repussa kuin -30% tarralla bongattu kanahampurilainen, mutta tuohan olikin yllättävän jees vaikka ei nyt mikään maailman paras ja terveellisin iltaruoka ollutkaan. Harmittaa kyllä aina tuo ettei itsellä ole minkäänlaista grillausmahdollisuutta tai kai sitä jonkun kertakäyttögrillin kanssa voisi johonkin puistoon lähteä tuusaamaan mutta ei ole ihan oma juttu se.
Itseasiassa sitähän oli tänään yllättävän paljon tekemistä ja ajatuksia kun näin niitä alkoi kirjaamaan, vaikka itsensä tuntee enemmänkin kuin joksikin automodella kulkevaksi zombiksi joka on vain elossa mutta ei elä. Pitäisikö sitä harkita ihan perinteistä päiväkirjaa.. hmmm. Joskus muksuna sellaista yritin pitää mutta en mä osannut kirjoittaa siihen mitään luontevasti vaan ennemminkin mietti vain sitä mitä tähän nyt pitäisi kirjoittaa että osaisi pitää päiväkirjaa.
Kiitti ap ketjusta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ulkomailla asuva vähän yksinäinen. Lasten lukuvuoden eka kouluviikko on ohi, molemmilla uusi koulu mutta alkoi ihan hyvin. Sää on liian kuuma vuodenaikaan nähden, odotellaan normaalimpia ilmoja ettei kotiin tullessa olisi aivan poikki ja vaatteet hiestä läpimärät. Jaksaisi paremmin puuhailla kaikenlaista vapaa-ajalla. Nyt juuri joku koputti ikkunaan, tätä harrastaa naapurit aina unohdettuaan alaoven avaimen. Ehkä tämmöiset jutut tekee sen ettei olekaan niin yksinäinen mitä Suomessa olisi, arjen kohtaamisia on enemmän mikä sekin ilahduttaa mutta en jaksa selittää asioitani ihan kaikille kyselijöille ja puolitutuille joita täällä riittää. Mukavaa illanjatkoa kaikille
Voi kumpa suomalaisetkin olis sellasia ett tuosta vaan koputeltais naapurin ovea kun omat avaimet unohtui tai tarttis jotain lainata vuoroin kummankin. Sellasta sosiaalista yhteiseloa ilman ett aina ekaks tuli
No jaa. Oma kokemus on ennemminkin se, ettei sen paremmin naapureihin kuin työkavereihinkaan kannata tutustua mitenkään paremmin vaan pitää hyvinkin etäisen asialliset ja viileät välit. Kumpaankin ihmisryhmään pätee se, ettei pidä syödä kuormasta (enkä siis meinaa mitään romanttista) koska siitä tulee yleensä ennemmin mutta viimeistään myöhemmin vain harmia ja riesaa. Ja sitten jos et ole halukas vaihtamaan työpaikkaa tai muuttamaan niin sittenpä onkin mukavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä yritin tehdä tänään etätöitä sairaan muksun kanssa. Muutaman kaverin kanssa viestiteltiin ja lapsen kummitäti soitti lapselle puhelun, mikä oli kiva. Välillä ihmettelen sitä, miten yksin olen koko ajan, vaikka kavereita kyllä on jonkin verran Kaverisuhteet vaan ovat aika löyhiä, ja liian harvoin näen ketään tai oikeasti juttelen kenenkään kanssa. Kukaan ei esimerkiksi oikeasti tiedä, mitä mulle kuuluu, eikä kenelläkään tunnu koskaan olevan aikaa ihan vaan tavata ja jutella.
Itsellä pienen lapsen yksinhuoltajuus rajoittaa menemisiä tosi paljon, en pääse oikein koskaan mihinkään. Jonkun pitäisi haluta ja jaksaa tulla meille joku ilta iltaa istumaan. Mutta kiirettä on kaikilla. Sen huomaa sitten aika kipeästi, kun on itsellä joku suru tai muuten vaikea tilanne, ettei se oikein ole kenenkään asia. Hirveästi en tohdi apuja pyydellä, kun on niin monta kertas tullut kylmää kättä, ja toisaalta siksikään, kun en just nyt tässä elämäntilanteessa pysty myöskään hirveästi olemaan muille avuksi.
Tuijottelen täällä whatsppia, että kehtaisinko jollekin laittaa viestiä ihan muuten vaan, kun on niin yksinäinen olo. En taida kehdata, kun ei ole oikein mitään asiaa.
Mietin tässä ajankulukseni mitä teen huomenna, kun voitan lotossa. Viisi tonniakin kun saisi, saisi hankittua tarpeelliset asiat, mm. ehjän tietokoneen ja vähän huonekaluja käyttöikänsä päähän tulleiden tilalle. Sit mietin, että entäs jos tulee vain tonni, minkä hankinnan sillä teen.
Ja sitten mietin 20 vuotta nuorempaa itseäni katsomassa kauhuissaan sitä, miten vietän perjantai-iltaani tässä verkkareissa av:lla radion sinfonian konserttia telkkarista kuunnellen.
Töiden jälkeen kävin kaupassa ja sitten pitkälle lenkille koiran kanssa. Ihana aurinkoinen keli!
Nyt illalla lähdin yksin elokuviin. Nautin siitä. Ennen elokuvan alkua en selaa puhelinta vaan kuuntelen toisten ihmisten juttelua hämärässä salissa.
Uusi lenkki koiran kanssa, ja nyt alan lukea Inari Fernandezin uutta kirjaa "Vapaus".
Vapaa viikonloppu edessä. Niin nautinnollista.
Vierailija kirjoitti:
Töiden jälkeen kävin kaupassa ja sitten pitkälle lenkille koiran kanssa. Ihana aurinkoinen keli!
Nyt illalla lähdin yksin elokuviin. Nautin siitä. Ennen elokuvan alkua en selaa puhelinta vaan kuuntelen toisten ihmisten juttelua hämärässä salissa.
Uusi lenkki koiran kanssa, ja nyt alan lukea Inari Fernandezin uutta kirjaa "Vapaus".
Vapaa viikonloppu edessä. Niin nautinnollista.
Minkä leffan katsoit?
En tiedä miten itse ajattelin tulevaisuuteni ollessani nuorempi. Kai minä toivoin muutosta johonkin asiaan. Toisaalta minulla meni nuoruus ilman ystäviä ja näin "tuttu" asia minulle tuo kaikki. En ala enempää nyt kirjoittaa, mutta paljon kiusaamista taustalla myös.
Vuosia sitten koin myös sen hetken, kun tavallaan muulla ei ollut väliä kuin sillä, että pääsen muuttamaan ja on edes perusjutut kunnossa ja voimaa jatkaa eteenpäin. Koirani hoisin ja se oli minulle tärkeä. Näin elämä jatkui eteenpäin ja minä ehkä jotain oppineena ymmärsin, että välillä täytyy valita huonoista vaihtoehdoista, vaikka kumpikaan ei tunnu oikealta. Pitää vaan tehdä päätöksiä. Toisaalta nämä päätökset voivat vaikuttaa elämään pitkän aikaa esim asuinpaikan muodossa.
Jos mietin tätä päivää niin en minä oikeastaan häpeä sitä ettei ole ystäviä. Enemmän soimaan itseäni jos minusta ei ole ystäväksi muille jonkun asian vuoksi tai en osaa tai uskalla tutustua. Tai mietin, ettei kukaan pidä minusta. En sääli itseäni, mutta tavallaan tiedostan sen, etten ole "hyvässä pisteessä" tutustumaan muihin. Olen myös ollut aivan liikaa jo yksin. Jotenkin se on todella tuttu asia minulle.
En tiedä miten sitten voisi tavallaan saada itsensä siihen pisteeseen, että muihin tutustuminen olisi ok ja helppo asia, kun nyt se ei sitä ole. Vai voiko tavallaan itseään enää muuttaa niin paljon, vaikka toisaalta kaipaa seuraa. Joku kirjoittaa tai puhuu jossain ystävistäkin kuin arkisestä asiasta niin mitä mietin, kuinka vieras asia se itselleni on.
Tänään on ollut hyvä päivä. Ulkoilin paljon ja näin kurkiauroja. Oli kaunis sääkin. Samalla leipomis- ja ruoanlaitto päivä myös. Kysymyksenä muille (jos tänne asti jaksoit), että missä tilanteissa ja hetkissä yksinäisyyden tunteenne korostuu? Minulla kai ihmisten seurassa eniten jos huomaan etten pääse tai kuulu muiden porukkaan tai en uskalla tutustua
Alue: Aihe vapaa
Tästä tuli mieleen, että mulla kuoli vähän aikaa sitten läheinen, ja mulle todellakin tehtiin selväksi, kun soitin parille kaverille, että ei olisi pitänyt. Häiritsin. Viestiä saa, mutta ei soittaa. Olisin todella kaivannut juttuseuraa surussani. Enpä muista vastaavaa yksinäisyyden tunnetta ennen kokeneeni kuin tuolloin, vaikka yksinäisyys muuten tuttua onkin.