Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullinen olo nyt illalla varsinkin. On niin kova ikävä yli 25 vuotta sitten kuolleita veljeäni ja äitiäni. Muut sisaruksetkaan eivät pidä yhteyttä. 

Pesukone lakkasi eilen toimimasta, kesti yli 15 vuotta. Kauhea vaiva opetella käyttämään uutta vanhoilla päivilläni, ja rahanmenokin harmittaa

Tunnistan hyvin tuon iltaisin hiipivän surun ja alakulon joka tuntuu vain pahenevan iän ja ajan myötä. Itsellänikin on ikävä sitä sellaista perhe-elämää ja sukulointia ym arkista sosiaalisuutta mitä vielä varhaisaikuisuudessanikin oli, mutta johonkin se kaikki vain hiipui ja katosi edellisen sukupolven poismenon myötä. Lisäksi se ei käynyt koskaan edes mielessä vaihtoehtona, että näin perhekeskeinen parisuhdeihminen voisi jäädä lapsettomaksi ja yksinäiseksi ikisinkuksi. Näin kuitenkin kävi. Itselläni ei ole kuin

 

Voi kun voisin tulla avuksi!

Vierailija kirjoitti:

Minäkin oon vähän yksin. Yleensä katselen kaunista havupuuta ikkunasta ja mietin asioita. Unen päästä saan kiinni kun kuvittelen saavani lottovoitto, jota jaan hyväntekeväisyyteen ja sukulaisille ja ystäville. Näin siis jo monta vuotta. Monta hiljaista päivää ja kuukautta.

Kauniisti kuvailet tilannettasi. Ihan kuin runoa lukisi :)

Tuntuu siltä kuin koronasulun jälkeen eristyneisyydestä tuli tai tehtiin uusi hyve ja kaikki siirtyivät vain somen tai whatsupin käyttäjiksi. Missä pitkät puhelut, postikortit, kirjeet, kahvittelut, kyläilyt? 

Toivottavasti se lottovoitto napsahtaa kohdallesi !

Eksä laittoi epämääräisen viestin, kun pyysin jos käytäisiin syömässä. en ymmärtänyt. Ostin salikortin, mutta tuln kipeäksi, ei kannata vielä mennä. Huomenna menen kirjastoon, jee.

Vierailija kirjoitti:

Päivisin käyn töissä mutta yksin olen ollut vuodenpäivät ihan kaikki illat. Väsyin ihmisten juttuihin ja kuuntelemaan ihmisiä. Niin minusta tuli yksinäinen. Sitä en osaa selittää miksi jaksan tätä vauvapalstaa vaikka väsyin ihmisiin. Ehkä siksi että täällä ei ole pakko lukea eli kuunnella ketään loputtomiin vaan voi lopettaa heti kun ei enää jaksa? Jaksan ihmisiä vain tilanteissa jotka loppuvat nopeasti. Kaupassakäynti, kaikki asiointi vaikka kahvilassa, lyhyt sosialisointi yhdessä harrastusryhmässä, pakolliset jutut työkavereiden kanssa päivällä kestävät lyhyen aikaa. Ei mitään aavistusta olen yksinäinen vai yksin ja tyytyväinen, en osaa sanoa. En vain jaksa yhtään ketään ihmisiä.

Tuli mieleeni, että olet varmaan ylikuormittunut töissä tai muista syistä? Siksi et jaksa enää panostaa ihmissuhteisiin ja kuuntelemiseen. Miksi pitäisikään. Jaksamisen mukaan.

Joka päivä ulkoilen ja kävelen paljon. Tänäänkin kävelyä ja pyöräilyä. Ilman ulkona oloa tuskin pärjäisin niin, että esim unenpäästä saisin enää kiinni. Samoin aikaa kuluu ulkoillessa. Joku kirjoitti hyvin, että ehkä elämä maaseudulla on erilaista kuin kaupungissa. Minäkin mietin miten aikani kuluisi siellä.  Muuten mitäpä tästäkään päivästä kovin sanottavaa on. Hyvä päivä kuitenkin ollut.

Chatista tms joku kirjoitti. Itsekin kävin yhdessä paikassa pitkään ihan vaan seuran vuoksi, vaikka sivuston tarkoitus hieman toinen Kädet täristen kirjoitin parin tyypin kanssa. Olivat ihan mukavia, mutta jännitin jo sitäkin. Ymmärrän, ettei joku voisi käydä tuollaisessa paikassa, mutta itse sain jotain seuraa tuostakin ja pari talvea meni niin. Ehkä se on jokin yksinäisyyden pohja itselleni, että ainoa seura on joku melko ns  tuntematon ihminen ruudun takana joka kuitenkin piristää sinua ja on mukava ja auttaa selviämään taas eteenpäin. Ja, että hymyilet  taas. 

No mutta. Tuumasta toimeen, mitä jos sovittaisiin paikkakunnittain missä tavata? Tyyliin kuukauden eka tiistai klo 16, seurakuntatalon edessä. Tyyli vapaa. Tai jokin kahvila?

En ole tulossa tapaamiseen, mutta hienoa, että jollain on aloituskykyä ryhtyä johonkin toimiin yksinäisyyden vähentämiseksi.

Voin rehellisesti sanoa, että mielialani on parantunut tämän ketjun ansiosta, vaikka on ollut vasta muutaman päivän olemassa.

Pussilakanoista kirjoittaneelle: Katselen Prismassa melkein joka kauppareissulla, jos olisi alennuksella jotain kauniita settejä. Itsellänikin  varmaan on loppuiäkseni lakanoita enkä siksi hetken mielijohteesta osta uusia, vaikka mieli tekisi.

Alkoipa itkettää ketjun lukeminen, vaikka pääsääntöisesti häpeän kaikkia tunteita; mielestäni evoluution olisi jo pitänyt jalostaa ne meistä pois.

Taidan vihdoin olla valmis hyväksymään, etten pysty muuttamaan elämääni enää. En osaa muuttua sellaiseksi, että kelpaisin toisten ihmisten seuraan. Häpeän itseäni niin paljon, etten yksinkertaisesti voi tavata ketään - mieleni tekisi liikkua ulkona vain öisin lepakon tavoin, jottei kukaan minua näkisi. Ei tätä kestä; ei minua kestä, en itsekään.

Mutta kuulumisia: kävin eilen mummollani pesemässä ikkunat. Olen onnekas, kun minulla on hänet.

Krassit kukkii vielä parvekkeella, kirkkaankeltaiset tuoksuu ihan ruusulta. 🌹

Ihanaa jos tästä seuraa jotain livehyvääkin :) 

Kiinnitin huomioni siihen, että tosi monet tässä ketjussa kirjoittavat vain omasta päivästään tai ajatuksistaan, eivätkä (ainakaan samassa viestissä) kommentoi muiden juttuja sanallakaan. Lähipiirini yksinäisyyttä kokevilla on samaa taipumusta livenä. Mietin, vaikuttaako yksinäisyyteen ja/tai sen kokemukseen se, ettei itse ota kontaktia näin pienelläkään kynnyksellä? Ei hahmota sitä, että joku toinenkin on yksinäinen eikä hänenkään oloaan helpota se, että toinen puhuu vain omista asioistaan. Sellaiseen ottaa itsekin helpommin kontaktia, joka edes kohteliaisuudesta ottaa toisenkin huomioon. Huomioimattomuus taas kasvattaa helposti molempien yksinäisyyden kokemusta.

Olen itse kokenut raastavinta yksinäisyyttä ollessani jonkun seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa jos tästä seuraa jotain livehyvääkin :) 

Kiinnitin huomioni siihen, että tosi monet tässä ketjussa kirjoittavat vain omasta päivästään tai ajatuksistaan, eivätkä (ainakaan samassa viestissä) kommentoi muiden juttuja sanallakaan. Lähipiirini yksinäisyyttä kokevilla on samaa taipumusta livenä. Mietin, vaikuttaako yksinäisyyteen ja/tai sen kokemukseen se, ettei itse ota kontaktia näin pienelläkään kynnyksellä? Ei hahmota sitä, että joku toinenkin on yksinäinen eikä hänenkään oloaan helpota se, että toinen puhuu vain omista asioistaan. Sellaiseen ottaa itsekin helpommin kontaktia, joka edes kohteliaisuudesta ottaa toisenkin huomioon. Huomioimattomuus taas kasvattaa helposti molempien yksinäisyyden kokemusta.

Olen itse kokenut raastavinta yksinäisyyttä ollessani jonkun seurassa.

Ihan mahdotonta alkaa tällaisessa paikassa keskustelemaan kenenkään yksittäisen ihmisen tajunnan virrasta. Tai kerro toki miten ITSE huomiot ja kommentoit muiden kirjoituksia? Minulle kun näytti että kirjoitit vain itsestäsi ja siitä miten sinä ajattelet 😉 

Minä olen ollut eläkkeellä puolitoista vuotta ja jäänyt yksin kun kaikki sosiaaliset suhteet loppui siihen.nyt en tiedä miten saisin seuraa ja kohdata muita ihmisiä ja seuraa ettei tarvisi olla aina yksin.tämä on tietenkin yksi keino jutella muiden kanssa mutta ei korvaa henkilökohtaista kohtaamista.kunpa joku keksisi keinon tai paikan missä yksinäiset sydämet voisivat kohdata.kapakat eivät ole sellaisia paikkoja missä ihmiset olisivat omia itsejään .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa jos tästä seuraa jotain livehyvääkin :) 

Kiinnitin huomioni siihen, että tosi monet tässä ketjussa kirjoittavat vain omasta päivästään tai ajatuksistaan, eivätkä (ainakaan samassa viestissä) kommentoi muiden juttuja sanallakaan. Lähipiirini yksinäisyyttä kokevilla on samaa taipumusta livenä. Mietin, vaikuttaako yksinäisyyteen ja/tai sen kokemukseen se, ettei itse ota kontaktia näin pienelläkään kynnyksellä? Ei hahmota sitä, että joku toinenkin on yksinäinen eikä hänenkään oloaan helpota se, että toinen puhuu vain omista asioistaan. Sellaiseen ottaa itsekin helpommin kontaktia, joka edes kohteliaisuudesta ottaa toisenkin huomioon. Huomioimattomuus taas kasvattaa helposti molempien yksinäisyyden kokemusta.

Olen itse kokenut raastavinta yksinäisyyttä ollessani jonkun seurassa.

Ihan mahdotonta alkaa tällaisessa paikassa keskustelemaan kenenkään yks

Fair point, mutta onhan täällä moni kommentoinut muidenkin juttuja. Mäkin ilmaisin vilkaisseeni ympärilleni sen verran, että ilokseni huomasin jatkoja ajatellun :) Noin muuten kommentoin vain muiden tapoja ilman että kukaan kysyi ;D



Hankalaa täällä keskustelemaan on alkaakaan kovin syvällisellä tasolla, mutta jotkut kaksikot(/monikot) ovat toistensa kanssa jutelleet edes muutaman viestin verran. Olleet toisilleen olemassa. Kiitos, että vastasit viestiini ja juttelit asiasta :)

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut eläkkeellä puolitoista vuotta ja jäänyt yksin kun kaikki sosiaaliset suhteet loppui siihen.nyt en tiedä miten saisin seuraa ja kohdata muita ihmisiä ja seuraa ettei tarvisi olla aina yksin.tämä on tietenkin yksi keino jutella muiden kanssa mutta ei korvaa henkilökohtaista kohtaamista.kunpa joku keksisi keinon tai paikan missä yksinäiset sydämet voisivat kohdata.kapakat eivät ole sellaisia paikkoja missä ihmiset olisivat omia itsejään .

Hei, osaatko tai tykkäätkö laulaa? Miltä kuulostaisi kuoroharrastus tai karaoke? 

Laulaja olen itsekin, mutta yksinäni vain.

Minusta täällä on moni kommentoinut myös toisten viestejä ja kertonut esim mieleen tulleita asioita niiden myötä. Ehkä ajatukset liittyvät siihen, että monilla on samanlaisia kokemuksia ja näin tulee itsekin pohdittua miten on kokenut ne asiat. 

Itse kyllä mieluummin kuuntelen muiden juttuja jos seurassa olen. En todellakaan puhu vaan omista asioistani. Mieluummin olen kuuntelija. Samalla ehkä jos mietin tätä ketjua niin ehkä haluan antaa muille tilaa kertoa asioistaan ilman, että esim kyselisin liikaa kaikesta.

Samalla todellakin ymmärtänyt kyllä, että varmasti tosi moni tähän ketjuun kirjoittanut on takuulla yksinäinen. Kyllä sen viesteistä huomaa ja niihin kokemuksiin samaistuu. Samalla jos mietin itseäni niin minua helpottaa jo se, että saan lukea muiden kokemuksia ja ajatuksia tähän kaikkeen. En tiedä voinko itsekään tavallaan vaatia kenenkään kommentoivan viesteihini. En minä sitä tavallaan vaadi, enkä odota sitä kaikkea kuitenkaan. 

Hei kaikille! 

Miten sinun päiväsi on kulunut? 

Tänään yksinäisyys on vyörynyt hyökyaallon lailla niskaan ja ajattelin kokeilla kirjoitella tähän ketjuun. Monen viesteissä on paljon asioita, joihin voin samaistua. Niin lakanoiden ostot, kehtaanko soittaa muuten vaan - mietinnät ja moni muukin asia. Toisaalta lohduttavaa, etten ole "yksin yksinäisyydessäni" ja toisaalta harmittaa muidenkin puolesta, kun tietää mitä tämä yksinäisyys on.

Miten te meinasitte viettää illan? 

Itse lähden kohta käymään kaupassa ja yritän taas kerran, keksiä jonkin hyvän ruoan, jonka osaisin tehdä vain yhden ihmisen tarpeisiin. Vaikka on paljon yksin vietettyjä vuosia, niin en vaan opi tekemään järjellä yhdelle ihmiselle ruokaa. 

Mitä ruokia te yleensä teette?

Mikä on mielestäsi parasta "lohtu mättöä" yksinäiseen iltaan?

Vierailija kirjoitti:

Yksinäiselle on hyvä ystävä kissa tai koira. Voi jutella, pitää huolta toisesta ja saa ihanan unikaverin. Koiran kanssa ulkoillessa tapaa muita koiraihmisiä ja tulee juteltua. Ainakin maalla pienen koiran kanssa kaikki juttelee. Pienempikin lemmikki on hyvä. Kiva tulla kotiin kun koti ei ole tyhjä.

Itse nautin kun vihdoin asun yksin ja päätän omista asioistani. Elämäni on ollut seurallista, nyt, yli 60v., on aikaa itselle ja rauhoittumiselle. 

Onhan lemmikki tärkeä. Itsellekin oli ja uskon, että moni saa seuraa lemmikeistä. Toisaalta varsinkin yksinäisen tulee muistaa se, että lemmikki on riippuvainen sinusta ja jos sairastut tai sinulla on menoa yms niin sen hoitoon liittyvät asiat ovat monesti vaikeita. En minäkään olisi isoa koiraani voinut edes hoitolaan hoitoon viedä. Stressasi uusia paikkoja. Äitini hoisi ne harvat kerrat, kun reissussa ilman koiraa olin. Sen elämän aikana pari kertaa. Näin en enää ikinä ota lemmikkiä, vaikka pidän eläimistä.

En tiedä miten muilla. Onko eläinten pito ollut ns helppoa ja olette saanut asiat hoidon osalta tms järjestymään jos teillä on ollut lemmikkejä?

Iltaohjelmasta kysyttiin. Itse olen paljon ulkona. Lähden puolukkaan varmaan kohta ja teen kävelyn siinä samalla. Sitten seuraan ehkä Areenasta urheilua (jälkikäteen taas kerran) ja saunassa käyn. Opiskellakin pitäisi taas. 

Ruokaa teen yleensä moneksi päiväksi. Niin paljon, että sitten kun neljäs päivä tai jopa viides päivä  koittaa saman ruoan äärellä niin mietin, että olisi voinut vähemmänkin tehdä. Laatikoita esim makaroonilaatikko tai lasagne, keittoja (kala ja linssi) tai sitten jotain puolivalmista kaupasta. En paljonkaan välitä ruoan laadusta ja en ole hyvä kokki. Leivon mieluummin aina välillä jotain makeaa, kuten kuivakakkuja, piirakoita ja pullaa. Ehkä ne ovat itselle se paras lohturuoka. Toki välillä karkkia myös. 

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikille! 

Miten sinun päiväsi on kulunut? 

Tänään yksinäisyys on vyörynyt hyökyaallon lailla niskaan ja ajattelin kokeilla kirjoitella tähän ketjuun. Monen viesteissä on paljon asioita, joihin voin samaistua. Niin lakanoiden ostot, kehtaanko soittaa muuten vaan - mietinnät ja moni muukin asia. Toisaalta lohduttavaa, etten ole "yksin yksinäisyydessäni" ja toisaalta harmittaa muidenkin puolesta, kun tietää mitä tämä yksinäisyys on.

Miten te meinasitte viettää illan? 

Itse lähden kohta käymään kaupassa ja yritän taas kerran, keksiä jonkin hyvän ruoan, jonka osaisin tehdä vain yhden ihmisen tarpeisiin. Vaikka on paljon yksin vietettyjä vuosia, niin en vaan opi tekemään järjellä yhdelle ihmiselle ruokaa. 

Mitä ruokia te yleensä teette?

Mikä on mielestäsi parasta "lohtu mättöä" yksinäiseen iltaan?

Mun lohturuoka on luonnonjugurtti, puolukkasurvos ja pähkinät. On onneksi aika terveellistäkin. Ei paljoa sokeria.

Onpas täällä vilkasta. Aihe koskettaa monia, selkeästi.