Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Joku harmitteli minne luovuttaisi kutomuksiaan ja lankojaan. 

Lahjoita vaikka seurakuntaan tarvitseville jaettavaksi tai Konttiin. Varmasti menevät eteenpäin.

Tässä pieni kuvafantasia sunnuntaihin: Vesi väsyy lumen alle

https://areena.yle.fi/1-432492

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuleva joulu on jo ahdistanut viikkoja kun taas ypöyksin. Juhannus menee kun voi ajella ulkona valoisassa "pakoon" mutta joulu on paha. Nolottaakin että on niin kykenemätön, ettei ketään.

Ihme, että tulevaa joulua on mainostettukin jo lokakuusta alkaen, ja sitä oikein hoetaan yhdessäolon juhlaksi. Lehdissäkin kartanon kokoiset kodit koristeltu viimeisen päälle, jotta suku sinne sitten kokoontuisi. Mietin, miksei sitä joulua voisi viettää vähän rauhallisemmin ja hiljentyen omissa oloissaankin. Aivan kuin yksinäisten joulu olisi nykyään vaiettu asia, ja vierestä olisi vaan seurattava muiden juhlahumua. 

Ne on mainoksia. Mielikuvien luontia pyrkimyksenä myydä enemmän. Ei tavallisten ihmisten joulut ole kuin Hallmark-elokuvissa. 

No ei kai kukaan aikuinen ihminen kuvittelekaan niiden jouluelokuvien olevan totta. Ne on satua eikä satuta kuten se, että mitään et voi jakaa kenenkään kanssa vaan olet yksin. Kaikkialta silti hierotaan naamaan sitä yhdessäoloa ja kuinka jaetaan yhdessä niin herkkuja kuin kokemuksiakin ja julistetaan kuinka kaikki on parasta yhdessä.

Nykyinen työelämä silppu- ja pätkätöineen ainakin estää sen, että jatkossa eläkkeelle jäävät huomaisi olevansa yksinäisiä ja kaverien jääneen työmaalle.

Niitä kun ei enää ole töissä ollessakaan.

Joo, ei lohduta eikä ollut edes hyvä vitsi mutta tulipahan mieleen. Anteeksi.

Yksin menee tämäkin päivä telkkaria tuijottaessa, no tähän on jo tottunut. Jos huomenna kävis jossain, ehkä kirjastossa.

Toivottavasti saatte jotain lohtua, te yksinäiset, tästä aihepiiristä. Tsemppiä 

Vierailija kirjoitti:

Yksin menee tämäkin päivä telkkaria tuijottaessa, no tähän on jo tottunut. Jos huomenna kävis jossain, ehkä kirjastossa.

Tuleekohan sieltä telkkarista oikein mitään katsomisen arvoista viikonloppuisin nykyään, kuin niitä uusintoja tms. Joissain kirjastoissa on kuulemma Cine east-systeemi, millä pääsisi katsomaan elokuvia. Ajattelin etsiä sieltä jonkun mukavan klassikon, ja katsoa sen kotioloissa.  

Kuuntelen joskus iltaisin vaihteeksi radiota ja teen vaikka ristikoita samalla. Järvi Radiosta tulee vaan niin haikeita kappaleita, että vetää mielen apeaksi. Toivekonserteissa paljon terveisien saajiakin, kun joillakin on, jolle niitä lähettää. Täytyy etsiä varmaan joku toinen kanava tilalle. 

Tänään taas on ollut kovin yksinäinen olo. Aamulla tein virtuaalijoogan jossa sentään joku ihminen muka puhui minulle. Sitten kävin pitkällä kävelyllä yksin, oli ihana auringonpaiste ja viileä ilma. Tein ruokaa itselleni, katsoin elokuvan Yle Areenasta, pesin pyykkiä. Olen ollut hiljaa ja puhumatta koko päivän. Joskus se on ihanaa, mutta tänään tuntui jotenkin tosi kurjalta.

Yle femmalta tuli leffa, jossa Alma Pöystin näyttelemä nainen joutui sairaalaan. Häntä meni katsomaan moni ihminen ja hänestä välitettiin. Mietin itsekseni, että jos minä joudun sairaalaan ei kukaan käy katsomassa. Näin on kerran käynytkin. Että toisista välitetään ja heitä kaivataan, toiset on ilmaa. Mutta eipä siinä mitään. Kun on tarpeeksi itsekseen ei edes haluakaan huomiota eikä osaa sitä ottaa vastaan vaikka saisi. 

Tämä ketju on todella hyvää tsemppausta yksinäiselle, huomaa että on meitä samassa tilanteessa olevia paljon muitakin, kun synkkönö hetkenä tuntuu että on ainoa yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Meille on satanut lunta 20cm ainakin on jo lumikertymä. Talvi tuli yhdessä yössä. Ihan kiva, kun on valoisaa. Asun haja-asutusalueella, naapureita ei juuri ole. Kaupunkiin on 40 km. Mutta harvemmin tulee käytyä. On minulla sukua ympärillä, mutta eipä ne yhteyttä pidä, vaikka itse yritän käydä ja soitella. Ovat vielä työelämässä. Mutta ehtivät he ulkomailla matkustella, Thaimaassa ja Espanjassa, Euroopassa useamman kerran. Ohi ajavat, kun lähtevät. Kesällä ei käynyt kukaan, paitsi lapset perheineen lomiensa aikana. Asuvat kauempana. 

Hirvittävän yksinäistä on. Mies käy töissä ja toimii yhdistyksissä, illat poissa tai istuu tietokoneella. Mitähän sitä keksisi? Ystävät kun jäivät työpaikalle. 

Meilläkin on ollut pitkään vapaa-ajan asunto syrjäkylällä, ja siellä lähistöllä asuu puolison sukulaisia. Kuvittelin ennen, että maaseudulla olisi yhteishenkeä enemmänkin.  Paikkakunta on tuntuu vaan kovin sisään lämpeävältä, koska sukulaiset eivätkä naapuritkaan pidä yhteyttä. Heillä on kait ne omat suljetut klikkinsä, joihin ulkopuolisia ei kaivata. Kylässä olevaan seuraankaan ei ole pääsyä. Ehkä sama klikkiytyminen on yleistä vähän kaikkialla.  No, olemme saaneet olla siellä ainakin omassa rauhassa. Muu vilkkaampi elämä on sitten toisaalla. 

Vierailija kirjoitti:

Tosi masentunut olen, mikään ei tunnu onnistuvan

Voimia sinulle. Päivä ja askel kerrallaan. Joskus hetki kerrallaan. Toivottavasti tilanteesi helpottaa. Armoa itselle🙏

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on todella hyvää tsemppausta yksinäiselle, huomaa että on meitä samassa tilanteessa olevia paljon muitakin, kun synkkönö hetkenä tuntuu että on ainoa yksinäinen.

Vaikka aihe on kaikkea muuta kuin ihana niin on ihana saada vertaistukea ja lukea kuinka muut yksinäiset tuntee ja ajattelee samanlaisia asioita kuin itsekin ja joita ei tietenkään voi niitäkään muuten kenenkään kanssa jakaa. Yksinään kun vaan pyörittelee niin ei voi tietää onko ne normaalia ajattelua/tuntemusta ja täysin normaalia seurausta yksinäisyydestä vai pitäisikö niistä jo huolestua. Tietenkin sen tietää, että yksinäisyys ei ole hyväksi ja se aiheuttaa kaikenlaista ikävää mutta vasta kun sen konkreettisesti joutuu kokemaan niin sitten vasta se ikävyyden laaja-alaisuuden alkaa ymmärtää. Tai siis ei ala, vaan alkaa ihmetellä niitä ajatuksiaan ja tuntemuksiaan ja epäilee enemmänkin tulevansa hulluksi tai kenties sairastuneensa muuten vaikka todellisuudessa on ihan täydellisen terve ja reagoi yksinäisyyteen täysin normaalilla tavalla.

Tuntuu niin orvolta yöllä kun sängyssä valvoo, niin kukaan ei tiedä että olen siellä eikä kukaan välitä vaikka en koskaan nousisi sieltä ylös. Se on tosi pahalta tuntuvaa.

Tänään on itsemurhan tehneiden muistopäivä, ja kynttilä syttyi myös mun kotona.

Tiedän, että ystävä teki ratkaisunsa siinä ajatuksessa, että olisi muille parempi, ettei hän olisi täällä. Hänen mielensä oli sairas sellaisella tavalla, ettei hän pystynyt ymmärtämään sitä, kuinka monelle hän olikaan rakas.

Ikävä on ikuinen.

Suomessa liian monet päätyvät itsemurhaan. Jos sulla on mitään pohdintoja asiaan liittyen, soitathan Mieli ry:n kriisipuhelimeen. Yksinäisyys ja ulkopuolisuus voi kohdata kenet tahansa meistä, ja se on mielettömän raskasta. Täällä ei ole tarkoitus pärjätä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Joku harmitteli minne luovuttaisi kutomuksiaan ja lankojaan. 

Lahjoita vaikka seurakuntaan tarvitseville jaettavaksi tai Konttiin. Varmasti menevät eteenpäin.

Varmasti menee, mutta miksi yksinäinen nähdään aina vain ihmisenä josta muut voisi hyötyä jollain tavalla ja mielellään tietenkin vielä ilmaiseksi? Aina ehdotetaan hyväntekeväisyyttä jossain muodossa ja nimenomaan niin päin, että yksinäisen pitäisi olla se ainoa antava osapuoli vaikka aika moni yksinäinen on jo aikaa sitten ollut yhden elämän tarpeiksi se muiden cheerleedaaja ja asioiden mahdollistaja joka on kelpuutettu mukaan vain siksi, että siitä on ollut hyötyä.

Eksäni suku oli sellaisia sisäpiiriläisiä. Kahdella lapsella lapsia ja myöhemmin lapsenlapsia. Matriarkka johtajana joka piti huolen puhepuolesta. Yksi puoliso hyväksyttiin joukkoon kaikilta osin, kaksi muuta oli kummajaisia joita naurettiin. Minäkin kuuluin heihin kummajaisiiin, puhe hiljeni heti kun tulin paikalle vaikkei siinä ehkä minusta puhuttukaan. Toisen lapsen kummajaispuolisoa aina naurettiin kun oli mennyt sanomaan asioita suoraan. Sellaista ei suvaittu mutta suvaittiin naureskella niille jälkeenpäin. Yritin joskus keskustella toisen siskon kanssa mutta tyrehtyi siihen tai oliko kyse siitä että häntä ei kiinnostanut tutustua mitenkään. Minulla ei nyt suurta sukua ole ollut ikin mutta osaan kyllä keskustella vieraiden ihmisten kanssa sujuvasti. Ehkä olisi matriarkan pitänyt puhua hänen puolestaan. Ainoan pojan kanssa olin ja äidin kulta joka ikinä ei tehnyt mitään väärää. Äiti piti poikaansa aina kaikista suvussa tapahtuneista asioista tietoisena, soitti lähes kerran viikossa ellei kaksikin jos tapahtumia riitti. Matriarkka johti myös omaa puolisoaan kuten poikaansa. Jos nuorena pääsee tullaiseen sukuun, niin ehkä paremmin muovautuu tai sopeutuu tuollaiseen. Sisäpiiriin ei hevillä pääse oli se suku tai joku muu peräkylä.

Matriarkka sai poikansa takaisin ja suku omansa =) 

Huono yö takana, yksin tämäkin päivä, no kaupassa käyn, päivän kohokohta.

Minulla taas oli hyvä yö siinä mielessä että näin kivaa unta, missä oli kavereita ja mies. Oikeassa elämässä miehet ei kyllä katsele minuun päinkään mutta ainakin unimaailmassa on joskus vipinää! Välillä unet ovat niin todentuntuisia kuin olisi hetkeksi päässyt kurkistamaan rinnakkaismaailmaan jonkun toisen elämään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla taas oli hyvä yö siinä mielessä että näin kivaa unta, missä oli kavereita ja mies. Oikeassa elämässä miehet ei kyllä katsele minuun päinkään mutta ainakin unimaailmassa on joskus vipinää! Välillä unet ovat niin todentuntuisia kuin olisi hetkeksi päässyt kurkistamaan rinnakkaismaailmaan jonkun toisen elämään.

Nuo unet on ihania ja jotenkin niissä kaikki on niin oikeanlaista ja sitä on kuin kala vedessä niin parisuhteessa kuin muutenkin siinä sosiaalisuudessa. Paljon hankalampaa tähän yksinäisyyteen ja ikisinkkuuteen on ollut tottua mitä tuohon toisenlaiseen elämään mistä saa unissaan vähän maistiaisia. Ei tämä reaalimaailman elämä tunnu yhtään niin oikealta kuin tuo unimaailma.

Ja tuollaisesta unesta kun herää niin sitä on vaan pahalla päällä. Miksi pitää herätä elämään tätä painajaista?