Lue keskustelun säännöt.
Oletko jättänyt jonkun joka yhä rakasti sinua?
Kommentit (278)
Vierailija kirjoitti:
Olen. Nuoruuden rakkauteni, kun mies ei saanut mitään aikaan. Tuli toinen ja oli aktiivinen ja hänen kelkkaansa lähdin. Syyllisyyttä tunsin kyllä. Mutta ne ajat ovat onneksi takana päin ja olemme molemmat isovanhempia ja elämämme kunnossa.
Sinä siis olet isovanhempi, mutta kuka toinen on? Sinun eksäsi vai uudempi mies?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä syyllisyydestä? En kokenut syyllisyyttä, koska en tehnyt mitään väärää. Olin toki pahoillani siitä, että häneen sattui, mutta hän ansaitsi puolison, joka pystyy palauttamaan tunteet. Löysi sellaisen myös myöhemmin.
Jos toinen haluaa olla kanssasi, vaikka sinä et halua häntä, ei se ole rakkautta vaan itsekästä omistamisenhalua.
Palauttamaan tunteet? Mitä tarkoitat?
Suomeksi olisi varmaan "vastaamaan hänen tunteisiinsa".
Return feelings? 😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Olen kaksi kertaa. En minä siitä tuntenut syyllisyyttä. Enemmän tunsin syyllisyyttä toisen kohdalla, kun pitkitin eroa ja hän siinä tavallaan hukkasi elämäänsä.
Hukkaan se elämä ennemmin menee erosta vuosikausia toipuessa ja terapiassa ravatessa, kuin laimeassa suhteessa ihan kivan tyypin kanssa.
No sinällään helposti, mulla on terve itsetunto ja tiedän ettei mun pidä olla suhteessa vain toisen mieliksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 143 aika kylmää touhua. Kyllä jättäjälläkin on vastuu muuten kyse on vain toisen hy väksikäytöstä. Eikö merkitse toisen tunteet ja suru kun tulee jätetyksi ja joskus ilman selitystä kun ei vain napannut enää (ghostaajat). Kyllä pitäisi osata toisen kanssa käydä aikuismaisesti läpi eroon johtavia syitä niin molemmat voisi oppia seuraavaa suhdetta varten. Mutta moni ei osaakaan puhua vaan vaan kylmästi jättää. Lapsellista. Tunteet ne on kaikilla ja kyse ei ole itsekkäästi vain sinusta vaan toisen ihmisen tunteista myös.
Ei sen toisen ihmisen tunteiden vuoksi kuitenkaan peruuteta eroa ja niiden perusteella päätetä olenko suhteessa vai en. Kyllä siinä eroamisessa on nimenomaan kyse siitä mitä eroa haluava haluaa, hänen tunteistaan ja hänen luvastaan erota ihan itsekkäästi itsensä vuoksi. Itsekkyys on hyvä asia kun se ilmenee terveellä tavalla. Hän ei voi ero
Eihän siinä toisen tunteiden huomioimisessa ole kyse mistään eron perumisesta. Hyvänen aika sentään miten tunnetaidottomia jotkut ihmiset onkaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kaksi kertaa. En minä siitä tuntenut syyllisyyttä. Enemmän tunsin syyllisyyttä toisen kohdalla, kun pitkitin eroa ja hän siinä tavallaan hukkasi elämäänsä.
Hukkaan se elämä ennemmin menee erosta vuosikausia toipuessa ja terapiassa ravatessa, kuin laimeassa suhteessa ihan kivan tyypin kanssa.
Tämä.
Olen käyny tyhjentelemäs erään friidun luona.
Oltiin kimpassa muutaman vuoden ajan.
Nykyään naimisissa olevana diplu-perheenisänä kaipaan välillä railakasta seksi-iloittelua, jopa kiimaista naintia
Piristää mieltä kairata ihan paljaalla laukeamispisteessä olevien kassien miltei kiehuessa.
t. Pertti 52 v dipl-ins Ruoholahti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kertaa tapahtunut että panokaveri on rakastunut minuun, vaikka tarkoitus oli vain pitää hauskaa.
Oli erittäin epämiellyttävä tilanne kertoa että tämä oli nyt tässä eikä sen enempää, kun heillä oli aivan eri käsitys ja tahtotila asioiden kehittymisestä.
Kai kerroit heti alussa että tarkoitus on vaan pitää hauskaa, etkä seksin toivossa vedättänyt ja antanut ymmärtää muuta?
Kohta on pakko... Palliatiiviset hoidot alkavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kaksi kertaa. En minä siitä tuntenut syyllisyyttä. Enemmän tunsin syyllisyyttä toisen kohdalla, kun pitkitin eroa ja hän siinä tavallaan hukkasi elämäänsä.
Hukkaan se elämä ennemmin menee erosta vuosikausia toipuessa ja terapiassa ravatessa, kuin laimeassa suhteessa ihan kivan tyypin kanssa.
Näinpä. Erota saa jos siltä tuntuu, mutta ihan turha puhdistaa omaa omaatuntoa sillä että muka tekisi jätetylle jonkun armeliaan laupeuden teon. Oksettava ajattelutapa.
Vierailija kirjoitti:
Nuorena olin eronnut pitkäaikaisesta suhteesta (yhteisymmärryksessä) ja olin ihan palasina. Sen jälkeen ajauduin seurustelemaan miehen kanssa, joka oli ihana ihminen ja hyvä ystävä, uusi tuttavuus mutta nopeasti tultiin läheisiksi. Ei mennyt kovin kauan kun aloin tajuta, että suhde oli väärin miestä kohtaan, koska tunnetasolla olin vielä ihan kiinni aiemman eroni käsittelyssä ja että tämä uusi mies toimi lähinnä laastarina yksinäisyyden pelkoa ja kipeiden tunteiden kohtaamista vastaan, vaikka pidinkin ja välitinkin hänestä aidosti ja pidin häntä suuressa arvossa. Eroaminen oli todella vaikeaa ja kivuliasta, koska en olisi halunnut satuttaa häntä enkä myöskään menettää häntä. Hän myös teki kaikkensa että emme eroaisi. Lopulta pidin pääni, koska muu tuntui niin syvästi väärältä. Se oli kauheaa ja podin valtavaa syyllisyyttä. Syyllisyys alkoi pikkuhiljaa hellittää, kun mies itse syyllisti minua aina lapsellisuuteen saakka ja menett
Ihan sairasta käyttää toista laastarina ja sitten vielä päälle jättää. Ansaitsit kyllä kaikki syyllistykset kun laitoit hänet noin kärsimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon jätetylle pitää antaa selityksiä?
Itse olen antanut aina kerralla niin tyhjentävän selityksen ettei jälkikysymyksiä ole koskaan tullut. Olisi henkistä väkivaltaa jättää jätetty roikkumaan sillä tavoin että hänelle jää avoimia kysymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Minusta on jättäessä tuntunut siltä, että rakkautta ei ole ollut. Ainakaan kovin paljon.
Sinun osalta että millään voi tietää toisen osapuolen mieltä tuossa vaiheessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan jokainen nainen on tehnyt niin jos on joskus jättänyt miehen!! Joka muuta väittää valehtelee törkeasti
Vierailija kirjoitti:
Ihan jokainen nainen on tehnyt niin jos on joskus jättänyt miehen!! Joka muuta väittää valehtelee törkeasti
No jaa, minulle on 2 miestä sanonut, että ei enää rakasta. Toinen sanoi myös, että ei edes kunnioita. Se oli pahempi isku.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeasti selvisin koska oli omatkin tunteet. Mutta kaikesta selviää, sanotaan.
Parisuhteet on loppuneet minusta yhteisymmärryksessä. Väkivalta on ainoa, mitä on ollut pakko paeta.
Mä oon paennut lapseen ja lemmikkieläimiin kohdistuvaa väkivaltaa. Lapseen vielä fyysisen lisäksi henkistä.
Minuun ei uskaltanut koskea, mutta mitä tapahtui kun en ollut kotona. Se selvisi kun lapsi oppi puhumaan.
Samalla tajusin, miksi meidän koira oli jo pennusta asti ollut vihainen ja puri häntä. Lasta tai minua ei koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kaksi kertaa. En minä siitä tuntenut syyllisyyttä. Enemmän tunsin syyllisyyttä toisen kohdalla, kun pitkitin eroa ja hän siinä tavallaan hukkasi elämäänsä.
Hukkaan se elämä ennemmin menee erosta vuosikausia toipuessa ja terapiassa ravatessa, kuin laimeassa suhteessa ihan kivan tyypin kanssa.
Näinpä. Erota saa jos siltä tuntuu, mutta ihan turha puhdistaa omaa omaatuntoa sillä että muka tekisi jätetylle jonkun armeliaan laupeuden teon. Oksettava ajattelutapa.
Minusta taas ei ole ollenkaan oksettava ajattelutapa, vaan viisas ja ainoa moraalinen, oikea ja toden totta, armelias tapa. Se on palvelus. Yksi tärkeimmistä palveluksista ja rehdeistä teoista mitä ihmissuhteissa voi toisen eteen tehdä. Ei se ole mitään omantunnon puhdistamista eikä minulla ainakaan omatunto kolkuttele siitä että joskus voi suhteissa niinkin käydä, että haluaa erota. Ei siitä tarvitse tuntea yhtään huonoa omaatuntoa. Se on inhimillistä ja kuuluu elämään ja suhteisiin. Jos ei kykene tavallista eroa kestämään syyllistämättä, ei pidä alunalkaenkaan alkaa suhteisiin ja pitää ennemmin tutustua omaan suhteeseensa rakkauteen, rajoihin ja sen ymmärtämiseen mitä tarkoittaa että on oma, aikuinen ja muista erillinen yksilönsä. Eri
En tiedä miksi siitä pitäisi tuntea syyllisyyttä. Ei rakkaus ole mitään yksipuolista hyväntekeväisyyttä, vaan sen pitäisi aina perustua molemminpuolisuuteen. Jos toinen ei enää rakasta, niin ero on ainut oikea vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Olen. Nuoruuden rakkauteni, kun mies ei saanut mitään aikaan. Tuli toinen ja oli aktiivinen ja hänen kelkkaansa lähdin. Syyllisyyttä tunsin kyllä. Mutta ne ajat ovat onneksi takana päin ja olemme molemmat isovanhempia ja elämämme kunnossa.
Mitä itse yritit saada aikaan? Ei kiinnostanut tarpeeksi tehdä mitään?
Ei sen toisen ihmisen tunteiden vuoksi kuitenkaan peruuteta eroa ja niiden perusteella päätetä olenko suhteessa vai en. Kyllä siinä eroamisessa on nimenomaan kyse siitä mitä eroa haluava haluaa, hänen tunteistaan ja hänen luvastaan erota ihan itsekkäästi itsensä vuoksi. Itsekkyys on hyvä asia kun se ilmenee terveellä tavalla. Hän ei voi eron hetkellä ottaa jätettävän tunteita huomioon siten kuten jätettävä toivoo eli perua tahtonsa erota ja olla näin "hyvä ja epäitsekäs". Eropäätös on asia jonka ei tule riippua kumppanin tunteista vaan vain ja ainoastaan siitä mitä itse tuntee tai haluaa.