Oletko jättänyt jonkun joka yhä rakasti sinua?

Vierailija kirjoitti:

Olen tuntenut syyllisyyttä päättäessäni suhteen ja minusta se on ihan terve reagtio. Kun on pitkä suhde ja lapsia, niin ei siitä lähdetä olkiaan kohautellen jatkamaan matkaa. Se, että tunnet syyllisyyttä ei tarkoita sitä, että loppuelämän jäät siihen kieriskelään ja uhriudut. Syyllisyyden tunnollakin on oma tehtävänsä. Se laittaa katsomaan omaa osuuttaan suhteen epäonnistumisessa ja tarkastelemaan laajemmin sitä, miksi rakkaus loppui. Vaikka itse olin vuosia yksinäinen suhteessani ja koin, että toinen ei ota vastuuta itsestään, vaan aina ongelma on ulkopuolella, niin silti myös minä olin osa sitä haitallista dynamiikkaa, joka lopulta tappoi rakkauden. Välttelin konflikteja, en uskaltanut puhua, suojelin omia ja toisen tunteita. En uskaltanut olla raa'an rehellinen. Ajattelen näin, vaikka toinen joko hyökkäsi tai uhriutui, kun yritin puhua tarpeistani, mutta silloin oltiin jo liian pitkään eletty hyssyttely dynamiikkaassa, josta toinen halusi kyns

Minulla myös kokemus uhriutujasta, jolle ei voinut sanoa mitään negatiivista ilman syöksykierteeseen joutumista. En vain pystynyt olemaan suora ja rehellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen ero on hyväksyttävä? Siis että toinen ei tule täysin ilman selityksiä jätetyksi mutta kuitenkin niin, että ei jää ikuisuudeksi selittämään ja hyvittelemään?

Jos puhutaan pitkästä suhteesta, jossa on mahdollisesti lapsia mukana, niin sellainen, jossa suhteelle on annettu aidosti mahdollisuus. Puolisolle on viestitty muutoksen tarpeesta, siitä, mikä hiertää, ja tällä on ollut aidosti mahdollisuus osallistua ongelman ratkaisemiseen. Jos ongelmia ei saada yhteistyöstä (ja ammattilaisavusta) huolimatta ratkaistua, tai puoliso ei osallistu niiden ratkaisemiseen siitä huolimatta, että hän on niistä tietoinen, niin ero on mielestäni hyväksyttävä.

Verrataan esim. tilannetta, jossa on etäännytty ruuhkavuosina puolisosta ja intohimo on täysin kuollut. Kerrotko tästä puolisolle, pyydät mukaan pariterapiaan, ja

Se on totta.  Tiedän pareja, jotka on käyneet paritetapioissa ja vaikka missä ja sitten kuitenkin on erottu.  Joskus se on vain sellaista tekohengityksen yrittämistä.  Vaikka miten yrität muuttaa omaa käsitystäsi ja katsantokantaasi, siihen palaa kuitenkin takaisin, kun samaan arkeen on kumminkin palattava.  Se on vähän kuin yrittäisi väkisin kääntää suupieliään ylöspäin, kun suututtaa tai itkettää.

Varsinkaan miehiä ei hevin kiinnosta mikään muuttuminen.  Vain naisen pitäisi heidän mielestään muuttua eli lakata olemasta vihainen tai harmissaan siitä, että mies juo liikaa tai käy vieraissa naisissa tai rähjää pikkuasioista tai ei auta missään kotitöistä tai suhtautuu lapsiin välinpitämättömästi tai mitä tahansa.

Tunnen yhden parin (jotka erosi myöhemmin), joiden yhteiseloa ei suinkaan helpottanut terapiassa käyminen, päinvastoin.  Mies alkoi tarkkailla vaimon käytöstä pikkumaisella tavalla, muistutella siitä, mitä se terapeutti antoikaan tehtäväksi, sun pitää miettiä käytöstäsi nyt tässäkin asiassa ja käsitellä tuntojasi ennen kuin sanot mitään ja pystyä ajattelemaan laajemmasti ja päläpäläpälä, eli otti kaiken vain siltä kannalta, että vaimon pitää nyt olla turpa rullalla ja käsitellä tunteitaan, kun hän itse tässä vähän vetää viinaa ja kuuntelee musiikkia volyymit kaakossa ja häiritsee älyttömällä mölyämisillään koko perhettä ja osin naapurustoakin.

Ei olisi kannattanut maksaa mitään kalliista terapiasta.  Ero tuli, mutta olihan terapoitu.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen.  Hän ilmeisesti rakasti minua, minä en enää häntä.

Hänen rakkautensa oli perin raskasta.  Minulla ei olisi saanut olla yhtään liikkumavaraa, hän vahti jokaista askeltakin.  Ja niitä askeleita, joita ei pystynyt vahtimaan (kun olin työpaikalla tms.) hän käytti sairasta mielikuvitustaan niiden kuvailemiseen ja luulotteluun.  Väkivaltaa, tappouhkauksia, kieroutuneisuutta.

Tätä alusta alkaen, ensin tietysti vain hienovaraisesti.  Olin liian nuori ja kokematon, hän oli ensimmäinen ja ainoa kaikin tavoin.  Ajoittain hän oli ihan ok.

Hän teki itsemurhan.  Siinä vaiheessa en enää jaksanut välittää.  Hänellä oli muitakin omituisuuksia, selviä mielitaudin oireita, joihin en pystynyt vaikuttamaan eikä hän halunnut kuullakaan mistään hoitoon menemisestä.  Mielisairaan ihmisen ka

Ei se ollut sinun vastuullasi. Eikä sinun tarvinnutkaan enää välittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielipide seuraavista syistä:

 

Tarvitsen rauhaa ja hiljaisuutta. Tarvitsen omaa aikaa ja palautumista. Tarvitsen tilaa ajatella omia ajatuksiani ja tuntea omia tunteitani. Tarvitsen aikaa omille harrastuksille ja kiinnostuksille. Tarvitsen rentoutumista työn vastapainoksi. Tarvitsen oman näköistä elämää omassa rytmissä. Tarvitsen kaikkea yllämainittua ilman, että aiheutan kenellekään mielipahaa. 

 

Nyt: kumppani puhuu koko ajan kun olen kotona. Pitäisi viettää hänen kanssaan vähäinen vapaa-aikani. Hänen ajatuksensa määrittävät myös minua ja rajoittavat, mistä voin puhua. Hänen tunnereaktionsa ovat voimakkaammat kuin minun ja ottavat vallan keskusteluista, pitää keskittyä hänen lohduttamiseen. Kun yritän tehdä omia juttuja, hän loukkaantuu. Hän työskentelee kotona, joten en voi rentoutua kotona kun hän stressaa töistä aamusta iltaan. Olemm

Kerropa??? 

Vierailija kirjoitti:

Mielipide seuraavista syistä:

 

Tarvitsen rauhaa ja hiljaisuutta. Tarvitsen omaa aikaa ja palautumista. Tarvitsen tilaa ajatella omia ajatuksiani ja tuntea omia tunteitani. Tarvitsen aikaa omille harrastuksille ja kiinnostuksille. Tarvitsen rentoutumista työn vastapainoksi. Tarvitsen oman näköistä elämää omassa rytmissä. Tarvitsen kaikkea yllämainittua ilman, että aiheutan kenellekään mielipahaa. 

 

Nyt: kumppani puhuu koko ajan kun olen kotona. Pitäisi viettää hänen kanssaan vähäinen vapaa-aikani. Hänen ajatuksensa määrittävät myös minua ja rajoittavat, mistä voin puhua. Hänen tunnereaktionsa ovat voimakkaammat kuin minun ja ottavat vallan keskusteluista, pitää keskittyä hänen lohduttamiseen. Kun yritän tehdä omia juttuja, hän loukkaantuu. Hän työskentelee kotona, joten en voi rentoutua kotona kun hän stressaa töistä aamusta iltaan. Olemme erirytmisiä, hän virkistyy illalla kun minua nuk

Olisiko helpompaa jos pystyisitte määrittelemään rajat työhön käytettyyn aikaan, ja vaikka treffiajat vapaa-ajalle, jolloin keskittyisitte toisiinne? Voisiko hän tehdä töitä muutaman päivän viikossa kodin ulkopuolella, ja rajata työntekoa myös tiettyihin aikoihin,niin että voit olla itseksesi myös? Entä vastamelukuulokkeiden käyttö, jos et jaksa kuunnella jatkuvaa höpötystä (kukaan ei jaksa)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielipide seuraavista syistä:

 

Tarvitsen rauhaa ja hiljaisuutta. Tarvitsen omaa aikaa ja palautumista. Tarvitsen tilaa ajatella omia ajatuksiani ja tuntea omia tunteitani. Tarvitsen aikaa omille harrastuksille ja kiinnostuksille. Tarvitsen rentoutumista työn vastapainoksi. Tarvitsen oman näköistä elämää omassa rytmissä. Tarvitsen kaikkea yllämainittua ilman, että aiheutan kenellekään mielipahaa. 

 

Nyt: kumppani puhuu koko ajan kun olen kotona. Pitäisi viettää hänen kanssaan vähäinen vapaa-aikani. Hänen ajatuksensa määrittävät myös minua ja rajoittavat, mistä voin puhua. Hänen tunnereaktionsa ovat voimakkaammat kuin minun ja ottavat vallan keskusteluista, pitää keskittyä hänen lohduttamiseen. Kun yritän tehdä omia juttuja, hän loukkaantuu. Hän työskentelee kotona, joten en voi rentoutua kotona kun hän stressaa töistä aamusta iltaan. Olemm

Entäpä omat asunnot?

En ole vielä täysin selvinnyt, vaikka olen ollut 7-vuotta onnellisessa parisuhteessa. Törmäsin kesällä exään ja tunteet taisivat nousta pintaan. Asiaa ei helpottanut, että soitti minulle seuraavana päivänä. Sovimme ettei välillemme tule enää mitään. En tiedä miksi soitti ja miksi piti sopia tuollaista. Olen päättänyt olla nykyisen kanssa loppuelämän jos mahdollista. Exäni oli elämäni suurin rakkaus, mutta suhde oli destruktiivinen minun kannalta. Voin koko ajan pahoin siinä suhteessa. M51

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielipide seuraavista syistä:

 

Tarvitsen rauhaa ja hiljaisuutta. Tarvitsen omaa aikaa ja palautumista. Tarvitsen tilaa ajatella omia ajatuksiani ja tuntea omia tunteitani. Tarvitsen aikaa omille harrastuksille ja kiinnostuksille. Tarvitsen rentoutumista työn vastapainoksi. Tarvitsen oman näköistä elämää omassa rytmissä. Tarvitsen kaikkea yllämainittua ilman, että aiheutan kenellekään mielipahaa. 

 

Nyt: kumppani puhuu koko ajan kun olen kotona. Pitäisi viettää hänen kanssaan vähäinen vapaa-aikani. Hänen ajatuksensa määrittävät myös minua ja rajoittavat, mistä voin puhua. Hänen tunnereaktionsa ovat voimakkaammat kuin minun ja ottavat vallan keskusteluista, pitää keskittyä hänen lohduttamiseen. Kun yritän tehdä omia juttuja, hän loukkaantuu. Hän työskentelee kotona, joten en voi rentoutua kotona kun hän stressaa töistä aamusta iltaan. Olemm

Työajoista on väännetty vuosikausia eikä muutosta tapahdu. Ei työskentele kodin ulkopuolella. Ei myöskään juuri poistu kotoa kuin kauppaan. Eli en ole koskaan yksin kotona kuin Max pari tuntia viikossa. Olen yrittänyt kuulokkeita mutta loukkaantui niiden käytöstä ja tuli silti puhumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olen. Rakasti kyllä ja syvästi, mutta väärällä tavalla minulle. Tukahdutti ja ahdisti. En pystynyt ottamaan vastaan saati vastaamaan hänen tunteisiinsa.

Kerro tarkemmin. Kiinnostavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tuntenut syyllisyyttä päättäessäni suhteen ja minusta se on ihan terve reagtio. Kun on pitkä suhde ja lapsia, niin ei siitä lähdetä olkiaan kohautellen jatkamaan matkaa. Se, että tunnet syyllisyyttä ei tarkoita sitä, että loppuelämän jäät siihen kieriskelään ja uhriudut. Syyllisyyden tunnollakin on oma tehtävänsä. Se laittaa katsomaan omaa osuuttaan suhteen epäonnistumisessa ja tarkastelemaan laajemmin sitä, miksi rakkaus loppui. Vaikka itse olin vuosia yksinäinen suhteessani ja koin, että toinen ei ota vastuuta itsestään, vaan aina ongelma on ulkopuolella, niin silti myös minä olin osa sitä haitallista dynamiikkaa, joka lopulta tappoi rakkauden. Välttelin konflikteja, en uskaltanut puhua, suojelin omia ja toisen tunteita. En uskaltanut olla raa'an rehellinen. Ajattelen näin,b vaikka toinen joko hyökkäsi tai uhriutui, kun yritin puhua tarpeistani, mutta silloin oltiin jo liian pitkään eletty

Miten voi jättää uhriutujan?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. En halunnut kunnolla sitoutua ja tajusin syyn olevan suhteen toimimattomuudessa. En voinut aidosti kertoa mikä hiersi minua koska hän aina loukkaantui ja hänen omat ongelmansa triggeröityivät ja piti keskittyä niihin. Minun tunteeni jäivät sivuun.

 

Asuitteko yhdessä, oletko mies vai nainen, oliko heterosuhde?

 

Samoin. Ne naisten kiukuttelut, huutamiset ja raivoamiset eivät kyllä tuntuneet ollenkaan rakkaudelta vaikka toisin väittivät.

 

MONTAKO NÄITÄ PÄÄTTYNEITÄ SUHTEITA ON OLLUT?

OLET PÄÄTTÄNYT NE KAIKKI?

 

Masensi vaan kamala käytös. Halutkin meni. Minulle erot olivat helppoja mutta haikeita tietysti. 

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Mä näen ankean Vastuu-nimisen koiran. Sitä kannattaakin paeta, sen pierut haisee pahalta ja se on muutenkin huonoa seuraa.

No kerro, miten Vastuu hoidetaan oikein eron hetkellä?

Vastuulle varataan suunniteltu pikatoimenpide eläinlääkärissä. Sillä sipuli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Kylmä tosiasia on, ettei jättäjä tunne välttämättä syyllisyyttä tai edes ajattele jätettyä. Vaikka olisi empaattinen. Oma elämä ja ajatukset valtaavat pikkuhiljaa sen tilan, jonka ennen vei rakastettu.

Olen jättänyt aina hyvästä syystä, en vain tunteiden päättymisen takia.

Olen myös jättänyt, vaikka itse yhä rakastin. Todella hyvästä syystä.

 

 -  Mistä syystä?

Olen kauan sitten ja vasta nyt tunnen syyllisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Kylmä tosiasia on, ettei jättäjä tunne välttämättä syyllisyyttä tai edes ajattele jätettyä. Vaikka olisi empaattinen. Oma elämä ja ajatukset valtaavat pikkuhiljaa sen tilan, jonka ennen vei rakastettu.

Olen jättänyt aina hyvästä syystä, en vain tunteiden päättymisen takia. Olen myös jättänyt, vaikka itse yhä rakastin. Todella hyvästä syystä.

 

Millaisia syitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helposti.

 

Millä keinoilla?

Paatunut taitaa olla.

-eri

Vastaaja kirjoittaa kolmannessa persoonassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt jättämässä.

Mutta miten vielä asua yhdessä kunnes löydän asunnon?

Toinen kuvittelee yhä että toivoa on. Minulta toivo on mennyt aikoja sitten.

Voitko mennä hotelliin tai kaverille?

Miten olisi airbn-asunto kuukausisopparilla ?  Siksi aikaa kun etsii, vuokra-asuntoja on runsaasti, kun ei ole turhan ronkeli. Tekosyy etsiä puoli vuotta asuntoa. Erohakemus vaan vireille ja kamat kassiin.

 

Paljonko maksaa asua hotellissa kuukausi?

 

Olen. Ei tullut syyllisyydentunteita. Eräs tapahtuma vain teki lopun kiinnostuksestani, eikä suhteemme ollut edes sillä tasolla, että siitä olisi voinut keskustella. Seksisuhde sen pitikin vain olla, mutta toiselle tuli tunteita, minulle ei. 

Kukaan ei ole koskaan rakastanut.