Lue keskustelun säännöt.
Oletko jättänyt jonkun joka yhä rakasti sinua?
Kommentit (278)
Olen. Rakasti kyllä ja syvästi, mutta väärällä tavalla minulle. Tukahdutti ja ahdisti. En pystynyt ottamaan vastaan saati vastaamaan hänen tunteisiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen. Rakasti kyllä ja syvästi, mutta väärällä tavalla minulle. Tukahdutti ja ahdisti. En pystynyt ottamaan vastaan saati vastaamaan hänen tunteisiinsa.
Ota tuttipullo.
Vierailija kirjoitti:
Rahasti
eikä halunnut menettää minua.
Minä olin menettänyt suhteen kuluessa itseni eikä minua ollut enää jäljellä.
Ehkä. Vai oliko se sittenkin enemmän omistamisenhalua, josta rakkautena puhuttiin. Ja tottumusta ja uskoa siihen, että pysyn aina vierellä, vaikka itse käyttäytyisi miten. En sellaisessa ilmapiirissä olisi mitenkään pystynyt elämään toisen ihmisen kanssa. En potenut huonoa omaatuntoa vaan helpotusta.
Kyllä. En halunnut kunnolla sitoutua ja tajusin syyn olevan suhteen toimimattomuudessa. En voinut aidosti kertoa mikä hiersi minua koska hän aina loukkaantui ja hänen omat ongelmansa triggeröityivät ja piti keskittyä niihin. Minun tunteeni jäivät sivuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritän juuri jättää mutta hän lähetti tänään viestin miten mahtava olen.
Vierailija kirjoitti:
Yritän juuri jättää mutta hän lähetti tänään viestin miten mahtava olen.
Voit siitä huolimatta jättää jos haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena olin eronnut pitkäaikaisesta suhteesta (yhteisymmärryksessä) ja olin ihan palasina. Sen jälkeen ajauduin seurustelemaan miehen kanssa, joka oli ihana ihminen ja hyvä ystävä, uusi tuttavuus mutta nopeasti tultiin läheisiksi. Ei mennyt kovin kauan kun aloin tajuta, että suhde oli väärin miestä kohtaan, koska tunnetasolla olin vielä ihan kiinni aiemman eroni käsittelyssä ja että tämä uusi mies toimi lähinnä laastarina yksinäisyyden pelkoa ja kipeiden tunteiden kohtaamista vastaan, vaikka pidinkin ja välitinkin hänestä aidosti ja pidin häntä suuressa arvossa. Eroaminen oli todella vaikeaa ja kivuliasta, koska en olisi halunnut satuttaa häntä enkä myöskään menettää häntä. Hän myös teki kaikkensa että emme eroaisi. Lopulta pidin pääni, koska muu tuntui niin syvästi väärältä. Se oli kauheaa ja podin valtavaa syyllisyyttä. Syyllisyys alkoi pikkuhiljaa hellittää, kun mies itse syyllisti minua aina lapsellisuuteen saakka ja menetti ihanan ihmisen auran silmissäni. Sen jälkeen minun oli helppo päästää hänestä irti.
Ratkaisu osoittautui oikeaksi erityisesti hänen kannaltaan, niin kuin tarkoitus olikin, koska hän löysi melkein saman tien uuden naisen, jonka kanssa on edelleen. Itse jäin käymään omia vaikeita asioitani läpi yksin vuosiksi, ennen kuin olin aidosti puhdistanut pöydän ja valmis uuteen rakkauteen. Se oli ensimmäinen ja viimeinen laastarisuhteeni. Never again. Suurin virhe ei ollut rakastavan ihmisen jättäminen vaan se, että edes rupesin seurustelemaan hänen kanssaan. Ystävyys olisi ollut oikea muoto, ja olisimme varmaan ystäviä edelleen, ja olisimme pysyneet siinä. Nyt emme ole olleet tekemisissä sen koommin, mutta en minä sitä asiaa harmittele. Molemmilla on hyvä ja rikas elämä tahoillaan.
Vierailija kirjoitti:
Yritän juuri jättää mutta hän lähetti tänään viestin miten mahtava olen.
Jätä se sika!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole. Minua ei ole koskaan rakastettu siten kuin minä rakkauden ymmärrän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole. Minua ei ole koskaan rakastettu siten kuin minä rakkauden ymmärrän.
Näin minäkin edesmenneen avioliittoni jälkikäteen ymmärsin. Naiset voivat rakastaa ainoastaan lapsiaan.
Tuhoontuomittu etäsuhde joka oli syöksymässä kohti päätäpahkaa rakastumista ... Jätin naisen ja siirryin eteenpäin. En suoraan kadu, mutta jää se ikuisesti kaivertamaan, että miten olisi käynyt jos olisikin päättänyt tehdä toisin ja heittäytyä tunteiden armoille ja unohtaa järjen ja todellisuuden.
Ainoa mitä kadun, on se tuon naisen satuttaminen äkkinäisellä erolla. Mutta en olisi sitä pystynyt muuten hoitamaan, kuin tuollaisena laastarin repäisynä. Sen häpeän tulen muistamaan aina.
Millainen ero on hyväksyttävä? Siis että toinen ei tule täysin ilman selityksiä jätetyksi mutta kuitenkin niin, että ei jää ikuisuudeksi selittämään ja hyvittelemään?
Vierailija kirjoitti:
Millainen ero on hyväksyttävä? Siis että toinen ei tule täysin ilman selityksiä jätetyksi mutta kuitenkin niin, että ei jää ikuisuudeksi selittämään ja hyvittelemään?
Jos puhutaan pitkästä suhteesta, jossa on mahdollisesti lapsia mukana, niin sellainen, jossa suhteelle on annettu aidosti mahdollisuus. Puolisolle on viestitty muutoksen tarpeesta, siitä, mikä hiertää, ja tällä on ollut aidosti mahdollisuus osallistua ongelman ratkaisemiseen. Jos ongelmia ei saada yhteistyöstä (ja ammattilaisavusta) huolimatta ratkaistua, tai puoliso ei osallistu niiden ratkaisemiseen siitä huolimatta, että hän on niistä tietoinen, niin ero on mielestäni hyväksyttävä.
Verrataan esim. tilannetta, jossa on etäännytty ruuhkavuosina puolisosta ja intohimo on täysin kuollut. Kerrotko tästä puolisolle, pyydät mukaan pariterapiaan, ja eroat, kun tunteita ei saada työskentelystä huolimatta syttymään? Vai ilmoitatko puolisolle, että nyt on käynyt näin, tunteet on loppu, ja työkaveriin ihastuminen tai rakastuminen on saanut sinut tajuamaan, mitä haluat?
Tietysti sellaiset tilanteet ovat vielä erikseen, jossa halutaan elämältä eri asioita, eikä molempia tyydyttävä kompromissi ole mahdollinen. Esim. lapsiluku, asuinpaikka, elämäntyyli.
Toki tämä on vapaa maa, ja jokaisella on oikeus erota jos huvittaa, mutta tämä on näkemykseni ns. moraalisesti hyväksyttävästä erosta.
No en tiedä. Ei mun tarvitse olla kenenkään kanssa siksi, että hän on rakastunut muhun. Semmoinen on järjetöntä.
Vierailija kirjoitti:
No en tiedä. Ei mun tarvitse olla kenenkään kanssa siksi, että hän on rakastunut muhun. Semmoinen on järjetöntä.
Kai se alussa on ollut molemminpuolista?
Osaa ne miehetkin kiukutella.