Vela-kommenteissa minua usein ihmetyttää se kun ne puhuu lapsista kuin ne olisi lapsia aina, etenkin pikkulapsiaikaa korostetaan

Älysit kuitenkin mistä siinä on kyse, paitsi et tajunnut että sille joka ei jotain halua, ei ole koskaan olemassa mitään palkintoa asiasta. Jos pystyt kuvittelemaan kivan kesämökin työrupeaman jäljiltä, niin haluat siinä kokonaisuudessa jotain ja olet valmis työskentelemään sen eteen. Tämä oli kiinnostava ajatus koska olen vela jolla on vanha talo. Olen kunnostanut sitä vuosia, hikeä ja verta. Mutta koska olen halunnut sitä, se on tuottanut positiivisia muistoja. Jotain ikäviäkin, pieni masennus, mutta jälkikäteen ok. 

Kun en halua lapsia enkä halua sitä elämää niin en halua sitä vaivaa, verta, hikeä, masennusta. Kestän sitä niissä asioissa joita haluan.

Etelänapavertaus on mainio siksi, että siitä voi saada kiinni miten joku yrittää perustella omasta näkökulmasta ihan absurdia asiaa. Tuolta meistä tuntuu, ja kun sanot että "ei sinne kukaan oikeasti halua muuttaa" niin pääset jo tosi tosi lähelle velan mielenmaisemaa. Ei kukaan HALUA sitä lasta. Ei kukaan!!! (anteeksi älä kimmastu kun nyt sanoin noin, mutta tuolta se tuntuu

Paska vertaus se on ja tiedät sen näköjään itsekin, kun piti noin pitkästi ja tekoälykkäästi perustella. Se kesämökkivertaus oli paljon parempi. eri

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten lasten kanssa taaksepäin katsottuna vaipparalli ja uhmaikä varmasti vaikuttaa lyhyeltä vaiheelta, mutta reaaliajassa vastoin tahtoa koettuna se on todella pitkä aika. Siihen päälle vielä raskausaika riskeineen, vanhemman velvollisuudet lasten harrastuksissa ja murrosiän ongelmat, niin puhutaankin jo - ylläri - parin vuosikymmenen raskaasta elämänvaiheesta.

Jo pienissä kunnissa on nykyään alakouluissa huumeongelmaa, saati sitten näissä suuremmissa kaupungeissa. Miksi ottaa riski saada huumeisiin kymmenvuotiaana sekoava kakara? Eihän siinä ole mitään järkeä! 

Ja minulle on sitten turha alkaa tuputtaa, että kyllä sinunkin mielesi vielä muuttuu. Olen ollut menopaussissa nyt kuusi vuotta. Hedelmällisyys on takana, lapsia nolla. 👍

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten lasten kanssa taaksepäin katsottuna vaipparalli ja uhmaikä varmasti vaikuttaa lyhyeltä vaiheelta, mutta reaaliajassa vastoin tahtoa koettuna se on todella pitkä aika. Siihen päälle vielä raskausaika riskeineen, vanhemman velvollisuudet lasten harrastuksissa ja murrosiän ongelmat, niin puhutaankin jo - ylläri - parin vuosikymmenen raskaasta elämänvaiheesta.

No tuo on tuollaista katastrofiajattelua ja pelkästään potentiaalisten negatiivisten puolten näkemistä vanhemmuudessa.

Usein mietin, että onko näillä vela-ihmisillä ollut niin ankea lapsuus ja koko elämänsä huonot välit perheenjäseniinsä, ettei näe ihan jo sille perheelle mitään arvoa? Että se ei ole koskaan tuonut elämään mitään iloa, rikkautta ja turvaa?



Mulla täyttää kohtsillään nuorinkin 18v, eikä meillä ole ollut mitään ihmeellisiä ongelmia tai raskaita aikoja yhdenkään lapsen ( 3kpl) kanssa. Elämä on ollut oikein mukavaa ja täyttä.



Mua jaksaa kyllä aina myös ihmetyttää se, että joku vaipanvaihto-aika nähdään kovin ällöttävänä ja vaikeana, mutta sitten joku lemmikin koko elämän ajan kestävä paskanpyörittely ei ole ollenkaan sama asia. Ja kun tässä tuota omaa rakasta 8-v koirulia katselen, niin kyllä se ihmilapsi kahdeksassa vuodessa kasvaa merkittävästi omatoimisemmaksi ja kykenevämmäksi, ja jatkaa sitä kasvuaan koko ajan. Kun taas lemmikki on ikuisesti kuin pieni lapsi ja vaatii aina saman määrän hoivaa, alussa ja lopussa toki vielä paljon enemmänkin.



Ja edelleen, jokainen tekee kuten tykkää, mutta monet noista vela-perusteluista näyttäytyy tästä näkökulmasta vaan niin kummallisina.

 

Vierailija kirjoitti:

Antaa velojen olla veloja. Turha antaa turhaa huomiota heille. Kaikki tekee omat valintansa. Toiset on sitten enemmän vieraantuneita ihmisyydestä kuin toiset - sillekään ei voi mitään. Keskitytään vaan omaan ja toisten hyvinvointiin ja autetaan muita kun mahdollisuus on. Ei tämä maailma paremmaksi ainakaan muutu tuomalla vela-asiaa tiskille.

Hyvää päivää teille kaikille!

Mitä höpötät? Velaus on valinta kuten vanhemmuus. Sitä pitää "tuoda tiskille" kuten vanhemmuutta, koska se on normaali elämänvalinta.

Vai ajattelitko että velojen pitää olla hiljaa ja vaieta seurakunnassa, koska ovat vähempiarvoisia?

Mietipä itsekin.

 Vanhemmuusko loppuu, kun lapsi menee eskariin? Ihan sama huoli ja vaiva siitä muksusta on 1-, 11- ja 21-vuotiaana, ne muuttavat vain muotoaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä sivusta seuranneena en ikinä halunnut samaa itselleni. En edes vaikka olisi kuinka lyhyt aika. Lisäksi ei ole ikinä ollut mitään mielenkiintoa tai halua olla äiti. 

Pidin itsekin esimerkiksi vauva-aikaa ja uhmaikää raskaana. En ole mikään "perheenäiti-tyyppi". Mutta silti ihmetyttää miksi usein se pikkulapsiaika näkyy niin merkittävänä, vaikka se on niin häviävä lyhyt aika vanhemmuudessa.

En tällä hetkellä keksi mitään negatiivista siinä että olen äiti. On ihanaa seurata läheltä kahden nuoren aikuisen elämää, ovat myös mitä parhainta keskusteluseuraa. 

Ap

Varmaan siksi että se on kovin raskasta aikaa. Hyvä kun eivät tee lapsia.Ei se mua haittaa. Meillä lapset vähän vanhempia kun sun lapset. Asuvat vielä kotona.

Eihän tässä ole kyse meistä vaan muista. Ihmiset on erilaisia. Jos ei ole tunnepuolta asiaan niin ei niitä sitten teekkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etelänapa vertaus oli hyvä. Just tuo, että hehkuttaja kertoo "joo rakennusvaiheessa on kylmä mutta kun on tää paljon muutakin, etenkin kun se lämmin tila on rakennettu niin ei kylmäkäön haittaa" , niin ei se silti muuta asiaa miksikään siitä, että se etelänapa itsessään ei välttämättä nappaa yhtään. 

Mun mielestä ehkä huonoin vertaus koskaan minkä olen kuullut. Se etelänapa on ja pysyy kylmänä ja aina palelet, eikä sinne oikeasti kukaan halua muuttaa. Mikä vanhemmuudessa samalla tavalla pysyy ikuisesti raskaana ja negatiivisena? Miksei joku vähän neutraalimpi vertaus, ostat vaikka heikkokuntoisen kesämökin jonka laittamiseen menee aluksi paljon vaivaa ja aikaa? 

Se etelänavan kylmyys on ja pysyy, ja on mielestäni toimiva vertaus siksi, että sen kylmyyden voi verrata vaikka siihen vastuuseen ja huoleen lapsesta. Vaikka lapsi kasvaa, ne eivät katoa kokonaan ikinä. Monelle kylmyys on se ihana luonnon raikkaus, mikä on omalla tavallaan juuri se paras puoli, vaikka se välillä koetteleekin. Monelle se vastuu ja huoli ovat niitä puolia, jotka tekevät suhteesta omaan lapseen erityisen, vaikka ne välillä riipivätkin sydäntä. Mutta jos et kertakaikkiaan halua sitä ikinä alunperinkään, niin ajatus kummasta tahansa on hirveä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikista ei ole edes siihen vaipparalliin. Olisiko näillä mitään annettavaa lapsilleen myöhemminkään?

Ei tietenkään ole. Velat ovat täysin tyhjäpäitä tohveleita. Kukaan heistä ei ole kerho-ohjaaja, opettaja, maisteri tai asiantuntija. Kaikki ovat myös sosiaalisesti lahjattomia autisteja. Fakta.936

Vierailija kirjoitti:

Ja minua häiritsee näissä keskusteluissa se, että tämän maagisen raskauden ja synnytyksen ja sen tuoman siteen lapseen kokenut kuvittelee, että se kokemus on sama kaikilla. Maailma on väärällään ihmisiä, jotka ovat kokeneet sen, eivätkä silti tunne läheistä suhdetta lapseensa. Jos tietää mistä etsii, netistä löytyy lukemattomia anonyymejä kertomuksia, joissa vanhemmat puhuvat siitä, kuinka heitä kaduttaa, koska tuota maagista sidettä ei ole ikinä syntynyt. Kuinka he uskoivat kun heille sanottiin, että asia on eri kun saa oman lapsen, mutta sitä sidettä ei sitten tullutkaan, ja sitä tuntee itsensä aivan hirveäksi ihmiseksi. Ja toisaalta maailmassa on järjetön määrä ihmisiä, jotka ovat päätyneet hoitamaan vaikka juuri sitä siskon lasta, ja kiintymys siihen on suurinta ikinä, isompaa kuin mikään muu maailmassa, ja saa näkemään maailman ihan eri tavalla.

Kyllä tämä on aika marginaalisen pieni ryhmä äitejä joille ei kehity minkäänlaista sidettä omaan lapseen. Vaikka netissä nyt olisikin lukemattomia tarinoita.. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä pointti, tuohon se tuntuu keskittyvän. Ei ikään kuin ajatella pitemmälle. Ehkä osa tuosta porukasta on muutenkin lyhytjänteisempää, tyyppiä "valitsen mieluummin heti kymmenen euroa kuin kuukauden päästä sata" tai "mieluummin heti satanen kuin kymmenen vuoden päästä kymppitonni".

 

Nämä velat on muutenkin suurimmaksi osaksi nuoria ja suurin osa niistä tulee tekemään lapsia, niin se nyt vain menee. 

Ei mee. 

"Näissä keskusteluissa häiritsee se, että vela ei voi ymmärtää äitiyttä, piste. Vela on "katsonut sivusta" jonkun tuttavan vaipparallia ja myhäilee tyytyväisenä, ettei tarvitse vaihtaa vaippoja. Koko sitä biologisen äitiyden ulottuvuutta on mahdotonta välittää ihmiselle, jolla ei ole takanaan raskautta ja synnytystä, koska ne muuttavat naisen maailman ja suhde siihen lapseen on jotain aivan muuta, kuin suhde vaikkapa sisaren lapseen. (Ja nyt joku pelle tietysti vetää tähän adoptiot, mutta niissäkin muututaan saman tyyppisesti, kuin raskauden aikana ja suhde adoptoituun lapseen on samanlainen, kuin bioäitiydessäkin.) "

Ei se äitiys nyt niin mystistä ole. Tuota mystiikkaa ja "äidin rakkautta" käytetään kätevänä tekosyynä jopa niissä tilanteissa, joissa aikuinen mies pilaa omien vanhempiensa vanhuudenpäivät. Kun puhuin itse voimattomana sisaruksena tästä asiasta sukulaisillemme äidin jo kuoltua ja taistellessani isän hoidon puolesta tilanteessa, jossa veli jo uhkaili kotihoitoa ja poliisi soitti asiasta minulle, niin sain vastaani näitä veisuja, miten en nyt vain ymmärrä sitä "äidin rakkautta".

Ihmisillä on valtava tarve selittää itselleen parhain päin tällaisiakin painajaismaisia tilanteita, kun tottahan toki se uhriksi joutuva äiti kuitenkin on niiin onnellinen lapsestaan ja ihan vapaaehtoisesti varmaan hoitaa tämän asioita viimeiseen hengenvetoonsa asti. Olen ihan varma, että äitini ei todellakaan ollut onnellinen. Vaikka tietysti olenkin vapaaehtoisesti lapseton enkä varmaan vain ymmärrä, miten ihanaa tämä kaikki olikaan ja se "äidin rakkaus" pelasti kaiken. (Paitsi että ei todellakaan pelastanut.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten lasten kanssa taaksepäin katsottuna vaipparalli ja uhmaikä varmasti vaikuttaa lyhyeltä vaiheelta, mutta reaaliajassa vastoin tahtoa koettuna se on todella pitkä aika. Siihen päälle vielä raskausaika riskeineen, vanhemman velvollisuudet lasten harrastuksissa ja murrosiän ongelmat, niin puhutaankin jo - ylläri - parin vuosikymmenen raskaasta elämänvaiheesta.

Jo pienissä kunnissa on nykyään alakouluissa huumeongelmaa, saati sitten näissä suuremmissa kaupungeissa. Miksi ottaa riski saada huumeisiin kymmenvuotiaana sekoava kakara? Eihän siinä ole mitään järkeä! 

Ja minulle on sitten turha alkaa tuputtaa, että kyllä sinunkin mielesi vielä muuttuu. Olen ollut menopaussissa nyt kuusi vuotta. Hedelmällisyys on takana, lapsia nolla. 👍

Velaonnea sinulle 😇

Vierailija kirjoitti:

Eniten ihmettelen kun sellainen vela, joka pistää koko elämänsä koirille, mouhkaa miten lapsi sitoo likaa.

Ei vee, keskity kuule ihan vaan siihen omaan elämääsi, en minäkään, vaikka mieti jonkun lapsettomuutta, vaikka itsellä on kolme. Tosin meillä on mennyt asioita vähän eri lailla kuin suunniteltiin, ei ole kaikki lapset olleet terveitä, ja yksi erityinen. Elämä on liian raskasta. Ihastuin liikaa pieniin lapsiin ja vauvoihin, jos nyt saisin päättää hankkisin vain yhden. Ja tosin hyvin ymmärtää niitäkin, jotka ei halua yhtään tälläiseen maailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiaika on se hauskin aika. Hauskempaa myös kuin aika ennen lapsia. Elämä 2-5-vuotiaan kanssa on ihan Kummelia aamusta iltaan.

Kaipa se riittää silloin, kun vanhemman aivot ovat kummelitasoa.

Niin, eikä kaikille sovi sellainen toisesta ihmisestä huolehtiminen. Jotkut kykenevät ajattelemaan vain itseään. Kyllä sen sitten usein huomaakin, että on jäänyt yksi iso kehitysvaihe käymättä läpi. 

Vierailija kirjoitti:

Älysit kuitenkin mistä siinä on kyse, paitsi et tajunnut että sille joka ei jotain halua, ei ole koskaan olemassa mitään palkintoa asiasta. Jos pystyt kuvittelemaan kivan kesämökin työrupeaman jäljiltä, niin haluat siinä kokonaisuudessa jotain ja olet valmis työskentelemään sen eteen. Tämä oli kiinnostava ajatus koska olen vela jolla on vanha talo. Olen kunnostanut sitä vuosia, hikeä ja verta. Mutta koska olen halunnut sitä, se on tuottanut positiivisia muistoja. Jotain ikäviäkin, pieni masennus, mutta jälkikäteen ok. 

Kun en halua lapsia enkä halua sitä elämää niin en halua sitä vaivaa, verta, hikeä, masennusta. Kestän sitä niissä asioissa joita haluan.

Etelänapavertaus on mainio siksi, että siitä voi saada kiinni miten joku yrittää perustella omasta näkökulmasta ihan absurdia asiaa. Tuolta meistä tuntuu, ja kun sanot että "ei sinne kukaan oikeasti halua muuttaa" niin pääset jo tosi tosi lä

No älä nyt hiilly. Minulla vain on kokemusta molemmista mainituista asioista, niin ajattelin että sen auki pohdiskelu enemmän olisi kiinnostavaa. Pahoittelut että elämänkokemukseni ovat mielestäsi tekoälykkäitä, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Lasten hankkiminen on riskibisnestä. Sieltä voi tulla vammainen, muuten vaan vaikea ihminen, tuleva narkkari jne. Kuka sitten nämä riskit haluaa ottaa. Plus raskaus, synnytys ja pikkulapsiaika kun ei saa nukkua ja aina ollaan kipeänä jne. Etukäteen ei tiedä yhtään mitä on tulossa, jos lapsia hankkii.

Vela

Vierailija kirjoitti:

Sitä sivusta seuranneena en ikinä halunnut samaa itselleni. En edes vaikka olisi kuinka lyhyt aika. Lisäksi ei ole ikinä ollut mitään mielenkiintoa tai halua olla äiti. 

Onko se elämään kyllästyminen perinteisellä tasolla - perhekeskeisyydellä! Vai kykenemättömyys seurusteluun vastakkaisen sukupuolen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

--Lainaus:

Näissä keskusteluissa häiritsee se, että vela ei voi ymmärtää äitiyttä, piste. Vela on "katsonut sivusta" jonkun tuttavan vaipparallia ja myhäilee tyytyväisenä, ettei tarvitse vaihtaa vaippoja. Koko sitä biologisen äitiyden ulottuvuutta on mahdotonta välittää ihmiselle, jolla ei ole takanaan raskautta ja synnytystä, koska ne muuttavat naisen maailman ja suhde siihen lapseen on jotain aivan muuta, kuin suhde vaikkapa sisaren lapseen. (Ja nyt joku pelle tietysti vetää tähän adoptiot, mutta niissäkin muututaan saman tyyppisesti, kuin raskauden aikana ja suhde adoptoituun lapseen on samanlainen, kuin bioäitiydessäkin.) 

 

---

 

Vastaus: Niin siis miksi häiritsee? Ei minua häiritse että tavalliset ihmiset ei tiedä miltä tuntuu olla maanviljelijä. Kyllä moni varmaan tyytyväisenä myhäilee, että ei tarvitse herätä neljältä lypsämään lehmiä. Maanviljelyyden ulottuvuutta on

Kiva ettei häiritse. Minua se taas häiritsee. Maanviljelijä ei tilaa ostaessaan tai periessään käy läpi voimakkaita biologisia muutoksia, kuten äiti käy. Raskaus muuttaa naisen äidiksi ja tekee sen vuosimiljoonien evolutiivisella voimalla. Lisääntyminen on eläinlajien tärkein prosessi. Sitä ei voi typistää miksikään peliksi, jossa listataan plussia ja miinuksia ja kuvitellaan, että biologiset lait eivät koske ihmistä. 

Vierailija kirjoitti: Mua jaksaa kyllä aina myös ihmetyttää se, että joku vaipanvaihto-aika nähdään kovin ällöttävänä ja vaikeana, mutta sitten joku lemmikin koko elämän ajan kestävä paskanpyörittely ei ole ollenkaan sama asia. Ja kun tässä tuota omaa rakasta 8-v koirulia katselen, niin kyllä se ihmilapsi kahdeksassa vuodessa kasvaa merkittävästi omatoimisemmaksi ja kykenevämmäksi, ja jatkaa sitä kasvuaan koko ajan. Kun taas lemmikki on ikuisesti kuin pieni lapsi ja vaatii aina saman määrän hoivaa, alussa ja lopussa toki vielä paljon enemmänkin.

Kirjoitapa tuo niin, että kerrot olevasi univelkainen koirallinen vela. Saat pikkuisen erilaisia vastauksia äideiltä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikista ei ole edes siihen vaipparalliin. Olisiko näillä mitään annettavaa lapsilleen myöhemminkään?

Ei tietenkään ole. Velat ovat täysin tyhjäpäitä tohveleita. Kukaan heistä ei ole kerho-ohjaaja, opettaja, maisteri tai asiantuntija. Kaikki ovat myös sosiaalisesti lahjattomia autisteja. Fakta.936

Nyt tuli niin asiantuntevaa tietoa, että sosiaalisesti lahjaton autisti sitä itse jakeli. Fakta. 

Meni nääs hermot ihan täysin.