Vela-kommenteissa minua usein ihmetyttää se kun ne puhuu lapsista kuin ne olisi lapsia aina, etenkin pikkulapsiaikaa korostetaan

Vierailija kirjoitti:

Ehkä aikaisemmin oli helpompaa, kun näitä asioita ei sen kummemmin pohdittu. Naimisiin meno oli naiselle elämän päämäärä yleensä jo ihan oman hengissä selviämisen vuoksi, ja lapsia vain tuli. En sano, että ennen olisi ollut paremmin, vaikka siltä osin oli helpompaa, ettei noita asioita tullut mieleenkään kyseenalaistaa. 

Nykyään onneksi on mahdollisuus kuunnella itseään, myös naisella, eikä vain lampaana joutua naimisiin ja hankkimaan lapsia.

Kasvatusvastuu ja moraalinen vastuu jopa lapsen menestyksestä on aina vanhemmilla, vaikka lapsi on aikuinen. Ja sen jälkeen lapsenlapset sun muut. Sitten mukaan ei-toivotut vävyt ja miniät sun muut sotkemaan kuvioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä aikaisemmin oli helpompaa, kun näitä asioita ei sen kummemmin pohdittu. Naimisiin meno oli naiselle elämän päämäärä yleensä jo ihan oman hengissä selviämisen vuoksi, ja lapsia vain tuli. En sano, että ennen olisi ollut paremmin, vaikka siltä osin oli helpompaa, ettei noita asioita tullut mieleenkään kyseenalaistaa. 

Nykyään onneksi on mahdollisuus kuunnella itseään, myös naisella, eikä vain lampaana joutua naimisiin ja hankkimaan lapsia.

Mummoni, 5 lapsen äiti, sanat: Ei ennenkään lapsia haluttu, niitä vain tuli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä väärää on siinä että pyrkii onnellisuuteen, ts. että elämä on nautintoa?

Paradoksaalisesti se ei tuo onnellisuutta, vaan ahdistusta. Kuuluminen johonkin itseä suurempaan, johon liittyy myös velvollisuuksia, tuo elämään merkitystä ja onnea. 

Nuoret aikuiset, jotka keskittyvät omaan mielihyvään, ovat kaikkein ahdistuneimpia.

Sinulla menevät nyt iloisesti sekaisin mielihyvä, nautinto ja onnellisuus.  Turha kai sinunlaisillesi on selittää, että jotkut ihmiset eivät vain halua lapsia, piste.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älysit kuitenkin mistä siinä on kyse, paitsi et tajunnut että sille joka ei jotain halua, ei ole koskaan olemassa mitään palkintoa asiasta. 

Ajatteletko ihmissuhteista ylipäätään noin negatiivisesti? Miksi se  ihmissuhde aikuiseen lapseen on ajatuksenkin tasolla niin karmea? 

En tietenkään. Eikä se olekaan. Mutta en halua sitä. Maailmassa on ihan hurjan paljon hyviä, kivoja asioita, joita en halua, mutta en pidä niitä karmeina. En halua olla oliivinviljelijä, mutta en vihaa heitä ja syön mielelläni oliiviöljyä. En silti aio hakeutua oliivinviljelijäksi ja käyttää elämääni siihen, kun en halua.

Miksi keksit noin absurdeja vertauksia?

Jokaisella on jokin kokemus lapsista tai ylipäätään ihmissuhteista. Oliivinviljelystä harvalla. Siksi tuollainen vertaus tuntuu typerältä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen pian synnyttävä (ex)vela, joka sai tietää raskaudesta liian myöhään ja joka yrittää totutella ajatukseen koko identiteetin ja elämän muuttumisesta. Olen kuitenkin myös huolehtiva ja rationaalinen ihminen, ja uskon että elämäni ei ole sentään pilalla vaikka muuttuukin varmaan ainakin jonkin verran huonompaan suuntaan. Toivon kuitenkin että saan luotua läheisen siteen lapseeni.

Se minua ihmetyttää, että niin moni lapsia saanut kertoo just tuota, että se pikkulapsiaika on todella lyhyt ja äkkiä ohi. Ymmärrän että haluavat etukäteen lohduttaa minua että raskas vaihe on pian takana, mutta kun siis luulin, että nimenomaan se on ollut heille sitä antoisinta aikaa aiempien puheidensa perusteella. Nyt kun kerrankin olisin voinut ajatuksella kuunnella niitä pikkulapsiajan ihania puolia, niin ovatkin heidän suussaan typistyneet muotoon äkkiä se on ohi :D ja onko se nyt kovin äkkiä, monta vuotta kestää kuitenkin. Jää mielikuva, että tunt

Ensimmäisiä hymyjä ja sanoja ja askelia, joiden edessä pökerryt ihastuksesta. Hassuja ilmeitä uusia ruokia maistellessa. Rakkautta, haleja ja pusuja, olet pikkuihmiselle maailman napa. 

T. ikänsä vela 

Vierailija kirjoitti:

Olen pian synnyttävä (ex)vela, joka sai tietää raskaudesta liian myöhään ja joka yrittää totutella ajatukseen koko identiteetin ja elämän muuttumisesta. Olen kuitenkin myös huolehtiva ja rationaalinen ihminen, ja uskon että elämäni ei ole sentään pilalla vaikka muuttuukin varmaan ainakin jonkin verran huonompaan suuntaan. Toivon kuitenkin että saan luotua läheisen siteen lapseeni.

Se minua ihmetyttää, että niin moni lapsia saanut kertoo just tuota, että se pikkulapsiaika on todella lyhyt ja äkkiä ohi. Ymmärrän että haluavat etukäteen lohduttaa minua että raskas vaihe on pian takana, mutta kun siis luulin, että nimenomaan se on ollut heille sitä antoisinta aikaa aiempien puheidensa perusteella. Nyt kun kerrankin olisin voinut ajatuksella kuunnella niitä pikkulapsiajan ihania puolia, niin ovatkin heidän suussaan typistyneet muotoon äkkiä se on ohi :D ja onko se nyt kovin äkkiä, monta vuotta kestää kuitenkin. Jää mielikuva, että tunt

Onnea uuteen elämäntilanteeseen. Olen aika varma, että ihmiselle ei ole liioin tervettä olla aivan liian haluttu ja toivottu vanhempiensa jatke. Sinun pian syntyvän lapsesi alku on juuri hyvä. Miksi siitä pikkulapsiajan lyhyydestä puhutaan? Kun se vain on niin lyhyt. Olen itse hyvin rationaalinen ihminen, enkä kertakaikkiaan ymmärrä, mihin ne lapsuusvuodet katosivat. Vein melkein kymmenen vuotta lapsia päiväkotiin ja yhtäkkiä näistä vuosista on vuosikymmen. Mukaan mahtuu joitain intensiivisiä muistoja, kuten ensimmäinen päiväuni yhtäaikaa kotona vauvan kanssa, jotain juhlia, hassutteluja ja hauskoja muistoja. Ja sitten ne vuodet vain menivät. Nyt aikuisten lasten kanssa aika on taas "pidempää".

Olen niin onnellinen, että elän tällaisena valistuneena aikana, jolloin nainen voi valita olevansa vela. Se on ollut mahdollista vasta jonkun vuosikymmenen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä sivusta seuranneena en ikinä halunnut samaa itselleni. En edes vaikka olisi kuinka lyhyt aika. Lisäksi ei ole ikinä ollut mitään mielenkiintoa tai halua olla äiti. 

Pidin itsekin esimerkiksi vauva-aikaa ja uhmaikää raskaana. En ole mikään "perheenäiti-tyyppi". Mutta silti ihmetyttää miksi usein se pikkulapsiaika näkyy niin merkittävänä, vaikka se on niin häviävä lyhyt aika vanhemmuudessa.

En tällä hetkellä keksi mitään negatiivista siinä että olen äiti. On ihanaa seurata läheltä kahden nuoren aikuisen elämää, ovat myös mitä parhainta keskusteluseuraa. 

Ap

En mä ainakaan oo mitään tuollaista ikinä korostanut.

En yleensäkään edes puhu itse asiasta, koska ei se ole mulle mikään juttu. Mutta kun se tuntuu olevan muille ihmisille joku isokin juttu ettei mulla ole lapsia ja kysyttäessä vastaan ettei ole aikeita sellaista ikinä hankkia.

Ja sitten aletaan tivaamaan syytä. Ja siihen ei riitä ettei halua.

Ja sitten tungetaan niitä sanoja mun suuhun ja taas kuvitellaan velan puhuneen "vaipparallista,", vaikka tosiasiassa se oli se äiti, joka siitä alkoi puhumaan. Kuten tämä aloitus sen jo todistaa, se oli se äiti, joka aloitti.

Velan ainoa syy oli ettei kiinnosta olla äiti yhtään minkään ikäiselle lapselle.

Sama homma kun ei kiinnosta omistaa virtahepoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä pointti, tuohon se tuntuu keskittyvän. Ei ikään kuin ajatella pitemmälle. Ehkä osa tuosta porukasta on muutenkin lyhytjänteisempää, tyyppiä "valitsen mieluummin heti kymmenen euroa kuin kuukauden päästä sata" tai "mieluummin heti satanen kuin kymmenen vuoden päästä kymppitonni".

Lisään, että itse kyllä jälkikäteen kaipaan myös sitä pikkulapsiaikaa, vaikka se olikin paikoin hyvinkin työlästä. Mutta onhan pienet tuhisevat pallerot myös ihania.

Minulle riittää tuhiseva kumppanini. Onneksi nenänsä leikataan ensi kuussa, jolloin tuhinan pitäisi loppua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älysit kuitenkin mistä siinä on kyse, paitsi et tajunnut että sille joka ei jotain halua, ei ole koskaan olemassa mitään palkintoa asiasta. 

Ajatteletko ihmissuhteista ylipäätään noin negatiivisesti? Miksi se  ihmissuhde aikuiseen lapseen on ajatuksenkin tasolla niin karmea? 

En tietenkään. Eikä se olekaan. Mutta en halua sitä. Maailmassa on ihan hurjan paljon hyviä, kivoja asioita, joita en halua, mutta en pidä niitä karmeina. En halua olla oliivinviljelijä, mutta en vihaa heitä ja syön mielelläni oliiviöljyä. En silti aio hakeutua oliivinviljelijäksi ja käyttää elämääni siihen, kun en halua.

Koska tuossa sanottiin, että miksi se suhde aikuiseen lapseen tuntuu niin karmealta. Vastasin vain, että se oli väärä johtopäätös. Analogia oli, että vaikka ei jotain halua nyt itselleen, niin ei tarkoita että sen päätöksen potentiaalinen tuotos olisi karmea. Ymmärrätkö? Täällä käytetään todella reteää johdattelevaa kieltä, eikä kukaan takerru siihen. Sitä minä ihmettelisin enemmän, mutta ehkä se on sitten merkki myös että asia ymmärrettiin ja kiukuttaa että se tulee hyvinkin selväksi yliampuvilla vertauksilla? Ja ei jää jäljelle muuta kuin kiukutella sitä vertausta?

Vierailija kirjoitti:

 

Mitä höpötät? Velaus on valinta kuten vanhemmuus. Sitä pitää "tuoda tiskille" kuten vanhemmuutta, koska se on normaali elämänvalinta.

 

Pardon me, velasta ei ole normaali elämänvalinta. Sen tekevät ilmeisen traumatisoituneet ihmiset, jotka ovat menettäneet otteensa siihen mitä on olla ihminen. 

Myös terapiaan meno, tai siitä kieltäytyminen on valinta. 

Terapiassa kyllä sanotaan, että ei ole pakko tehdä lapsia, jos ei halua.

No siis minä en halua, enkä ole halunnut, minkäänikäisiä lapsia enkä vanhemmuutta 1v. 11v, 21, tai 41v lapsen vanhempana. Lapset on aina lapsia, ja aikuisilta lapsilta todennäköisesti tulee vielä lapsenlapsia siihen päälle. En halua niitä lapsenlapsiakaan missään iässä ja muodossa. 

Onneksi tälleen kohta viisikymppisenä saa olla jo rauhassa "mieli muuttuu, mieli muuttuu" mantran kuulemiselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä pointti, tuohon se tuntuu keskittyvän. Ei ikään kuin ajatella pitemmälle. Ehkä osa tuosta porukasta on muutenkin lyhytjänteisempää, tyyppiä "valitsen mieluummin heti kymmenen euroa kuin kuukauden päästä sata" tai "mieluummin heti satanen kuin kymmenen vuoden päästä kymppitonni".

Lisään, että itse kyllä jälkikäteen kaipaan myös sitä pikkulapsiaikaa, vaikka se olikin paikoin hyvinkin työlästä. Mutta onhan pienet tuhisevat pallerot myös ihania.

 

Minulle riittää tuhiseva kumppanini. Onneksi nenänsä leikataan ensi kuussa, jolloin tuhinan pitäisi loppua. 

Ei lopu. Nyt vaan erilliset huoneet nukkumiseen ja cpap laite tilaukseen.

Näin vapaaehtoisesti lapsettomana olen nyt tämänkin keskustelun perusteella päättänyt, että alan käyttäytyä kuten nämä tietyt äidit, jotka eivät kunnioita toisten ihmisten itsemääräämisoikeutta tai muuten haluavat jatkuvasti kertoa, miten heidän omat elämänratkaisunsa ovat parhaita. 

Toisin sanoen alan kyseenalaistaa toisten ihmisten lastenhankkimisaikeita jatkuvasti. Erityisesti ajattelin keskittyä erilaisiin sukujuhliin, myös häihin ja kastajaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on alistettu ajatukseen, että pitää tehdä ja sietää asioita, joista ei nauti ja joita ei halua. Otatko kakkoseenkin vain siksi, että miehesi mielestä "kaikkea pitää kokeilla", "eihän se kestä kuin hetken", "voit miellyttää toista, vaikka et itse siitä pidä", jne.? Kuule kun elämässä ei tarvitse sietää kakkalapsia, eikä kakkapanoja. Jatkaa vaan omaa elämäänsä ja antaa muiden hoitaa kakkelit.

Vai oikein alistettu ajatukseen.. Se on varmaan hyvässä lykyssä prosentti ihmisistä , tuskin sitäkään, joiden ei oikeasti tarvitse tehdä asioita joista ei nauti tai halua tehdä.

Suurin osahan ihmisen elämässä on asioita/tapahtumia, jotka parhaimmillaankin on neutraaleja, yleensä sinne tympeään kallellaan ja silti ne on vain tehtävä. 

En mä vaan tee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on alistettu ajatukseen, että pitää tehdä ja sietää asioita, joista ei nauti ja joita ei halua. Otatko kakkoseenkin vain siksi, että miehesi mielestä "kaikkea pitää kokeilla", "eihän se kestä kuin hetken", "voit miellyttää toista, vaikka et itse siitä pidä", jne.? Kuule kun elämässä ei tarvitse sietää kakkalapsia, eikä kakkapanoja. Jatkaa vaan omaa elämäänsä ja antaa muiden hoitaa kakkelit.

Vai oikein alistettu ajatukseen.. Se on varmaan hyvässä lykyssä prosentti ihmisistä , tuskin sitäkään, joiden ei oikeasti tarvitse tehdä asioita joista ei nauti tai halua tehdä.

Suurin osahan ihmisen elämässä on asioita/tapahtumia, jotka parhaimmillaankin on neutraaleja, yleensä sinne tympeään kallellaan ja silti ne on vain tehtävä. 

En mä vaan tee. 

Et maksa veroja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Vanhemmuusko loppuu, kun lapsi menee eskariin? Ihan sama huoli ja vaiva siitä muksusta on 1-, 11- ja 21-vuotiaana, ne muuttavat vain muotoaan.

No ei tasan ole 21-vuotiaasta samaa vaivaa kuin 1-vuotiaasta. :D

Tiedän tapauksen, jossa 56-vuotiaalla äidillä on syvä huoli 38-vuotiaasta pojastaan. Pojalta meni monta vuotta hukkaan huumeisiin eikä sieltä ylös nouseminen ole helppoa, sortumisia on tullut. 

Sitten tiedän tapauksen, jossa aikuinen poika tappoi keski-ikäisen äitinsä kodin pihamaalla. Huumeista psykoosiin joutunut poika hakkasi äidiltään pään pois. Tapaus löytyy minfosta. Tunsin äidin hyvin teinivuosinamme. 

Että kyllä niistä huolta on, vaikka ei tarvitsekaan enää takapuolta pyyhkiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älysit kuitenkin mistä siinä on kyse, paitsi et tajunnut että sille joka ei jotain halua, ei ole koskaan olemassa mitään palkintoa asiasta. 

Ajatteletko ihmissuhteista ylipäätään noin negatiivisesti? Miksi se  ihmissuhde aikuiseen lapseen on ajatuksenkin tasolla niin karmea? 

En tietenkään. Eikä se olekaan. Mutta en halua sitä. Maailmassa on ihan hurjan paljon hyviä, kivoja asioita, joita en halua, mutta en pidä niitä karmeina. En halua olla oliivinviljelijä, mutta en vihaa heitä ja syön mielelläni oliiviöljyä. En silti aio hakeutua oliivinviljelijäksi ja käyttää elämääni siihen, kun en halua.

1940-luvun Saksassa kaikilla oli kokemus natsismista. Joillain se oli tosi positiivinen ja joillain tosi negatiivinen. Uskon, että sinustä tämäkin on ihan yhyy nyyh itkupotku -tyhmä tyhmä tyhmä vertaus, mutta kun samaa asiaa ei voi tarkastella yhden linssin läpi, jos sitä ei koeta samanlaisena. Sitten pitää lähteä etsiä vertauksia, joilla se toinen voisi ymmärtää itseä. Mulle ei esimerkiksi ole missään vaiheessa ollut mitenkään vaikeaa ymmärtää että ihmiset jotka haluaa lapsia nauttii siitä elämästä enemmän kuin mistään. Mutta on ihmisiä jotka eivät pysty näkemään minun puoltani asiasta, niin yritän avata sitä vertauksilla.

No mitä sitten? Kun niitä lapsia ei halua, niin niitä ei vaan halua.