Kyllä keski-ikäinenkin nainen voi halutessaan jättäytyä kotirouvaksi, jos on sen tyyppinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin voi, vaikka aihe herättää aina täällä närää naisissa, joilla ei ole samaa mahdollisuutta. Jäin noin 45v. kotirouvaksi tai alkuun tein vähän oman alani töitä harrastukseksi, nyt olen töistä jo liian vieraantunut niitä tehdäkseni. Voin kuitenkin aloittaa tiukan paikan tullen uudelleenkin, jos tunnen tarvetta. 

Ratkaisu mahdollistaa, että voin matkustaa mieheni työmatkoilla mukana. Tykkäämme olla kahdestaan koko ajan, huomisesta kun ei tässä iässä tiedä. Virallinen eläke on kuuden vuoden kuluttua, miehellä jo aikaisemmin, mutta hän aikoo jatkaa työntekoa niin kauan kuin pystyy.

Voit siis luottaa siihen että pysytte koko ajan yhdessä? Entä jos mies jättää sinut?

Eihän siihen voi koskaan sataprosenttisesti luottaa, vaikka pidän sitä aika epätodennäköisenä 36 yhdessäolovuoden jälkeen, kun meillä on todella hauskaa yhdessä.

Mutta jos jättäisikin, niin mitä sitten? En oikein tajua kysymystäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan jonkun naisen elämän tarkoitus olla se, että saa tehdä vuorotyötä Saarioisen maksalaatikkolinjalla. Tai luututa tehtaan käytäviä.

Mulla on tuontyyppinen työ. Teen sitä osa-aikaisena muutaman kuukauden vuodesta, jotta saadaan kotiherran kanssa reissurahaa, ollaan kesät kaikki tien päällä. Se on se.elämän tarkoitus, ei työ. Työ mahdollistaa.

Tien päällä oleminenko elämän tarkoitus? Säälittävää.

Itsensä toteuttaminen, mitä se sitten kenellekin on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin voi, vaikka aihe herättää aina täällä närää naisissa, joilla ei ole samaa mahdollisuutta. Jäin noin 45v. kotirouvaksi tai alkuun tein vähän oman alani töitä harrastukseksi, nyt olen töistä jo liian vieraantunut niitä tehdäkseni. Voin kuitenkin aloittaa tiukan paikan tullen uudelleenkin, jos tunnen tarvetta. 

Ratkaisu mahdollistaa, että voin matkustaa mieheni työmatkoilla mukana. Tykkäämme olla kahdestaan koko ajan, huomisesta kun ei tässä iässä tiedä. Virallinen eläke on kuuden vuoden kuluttua, miehellä jo aikaisemmin, mutta hän aikoo jatkaa työntekoa niin kauan kuin pystyy.

Voit siis luottaa siihen että pysytte koko ajan yhdessä? Entä jos mies jättää sinut?

Eihän siihen voi koskaan sataprosenttisesti luottaa, vaikka pidän sitä aika epätodennäköisenä 36 yhdessäolovuod

Millainen on sinun eläkkeesi? 

"Millainen on sinun eläkkeesi? "

Kyllä silläkin toimeen tulisi, jos olisi pakko. Mistä tämä huoli eläkkeistä oikein kumpuaa? Luuletteko tosissanne, etteivät ihmiset ole miettineet raha-asioitaan jäädessään kotirouvaksi? Eläkekertymästä tulee aika ajoin kotiin kirje, myös muut rahaan ja omaisuuteen liittyvät asiat on hoidettava. 

Johtuuko se kenties siitä, että sinulla (tai heillä) ei ole mitään muuta omaisuutta kuin tuo eläke, joka on matalapalkka-alan töistä? Muunlaista on sitten vaikea edes kuvitella?

... Olen miettinyt elämäni loppusuoralla (ainakin työuran suhteen), että olen tehnyt kaiken elämässäni etuajassa. Tapasin mieheni kaikkein nuorimpana ystäväpiiristä, sain lapsen ensimmäisen, sairastuin vakavasti ensimmäisenä (paranin kyllä) ja jäin pois töistä paljon aikaisemmin kuin muut. 

Nyt vasta muutama ystävä on jäämässä kotirouvaksi vuoden parin sisällä. Mielestäni erinomainen ratkaisu. Ystäviä sairastuu ja kuolee, kaksi ystäväni ei ehtinyt viettää yhtäkään eläkepäivää ennen kuolemaansa nopeasti edenneeseen syöpään. Oliko järkeä tehdä näyttävä ura ja kerätä myös hyvä eläkepotti ja ajatella, että elää kivaa elämää sitten eläkkeellä ilman kiirettä ja stressiä. Ei minusta.

Vielä taloudesta ja kotirouvan eläkkeestä se, että jos eläke on pieni, niin useimmilla on kuitenkin se oma asunto, jota vastaan on mahdollista saada käänteistä asuntolainaa. Se voi pelastaa talouden, kannattaa tutustua asiaan.

Itselläni on valmiit suunnitelmat kaikkia vaihtoehtoja varten, ei niinkään eroamisen suhteen, vaan sen varalta, että jäisin leskeksi. Haluan elää hyvin vaatimattomasti, paljon vaatimattomammin kuin nyt elämme. Yksinäni en esimerkiksi syö juuri mitään kallista eikä oikeastaan huvita enää ravintoloissakaan syödä. Olen matkustanut niin paljon elämässäni, ettei tarvitse matkustaa, koen sen itse asiassa välillä raskaana. Eläisin kahdessa paikassa, kesät kesämökillä, talvet ulkomailla hotellissa ja Stadissa. Ja jos sairastun vakavasti, lopetan itseni, ellei siihen mennessä ole eutanasiaa saatavana.

Vierailija kirjoitti:

Voihan jonkun naisen elämän tarkoitus olla se, että saa tehdä vuorotyötä Saarioisen maksalaatikkolinjalla. Tai luututa tehtaan käytäviä.

Niin ja saada täysin omaa rahaa ja eläkettä. Lisäksi pärjää, vaikka ukko vaihtaa nuorempaan. 

Mä ajattelen kotona lymyävistä naisista, ettei niistä ole työelämään, liikaa stressiä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan jonkun naisen elämän tarkoitus olla se, että saa tehdä vuorotyötä Saarioisen maksalaatikkolinjalla. Tai luututa tehtaan käytäviä.

Niin ja saada täysin omaa rahaa ja eläkettä. Lisäksi pärjää, vaikka ukko vaihtaa nuorempaan. 

Mä ajattelen kotona lymyävistä naisista, ettei niistä ole työelämään, liikaa stressiä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. 

Itse ainakin olen aika mukavuuden- eli vaihtelunhaluinen. Työ ei tuottanut mulle stressiä ja siihen liittyvä sosiaalinen kanssakäyminen oli mukavaa aivopähkinää, mutta en kaipaa sitä yhtään. Ehkä tärkein syy jättää työni lopullisesti oli se, että tuntui, että olen nähnyt jo kaiken sillä saralla. Olisi pitänyt tehdä jokin ihan uusi liike, että se olisi enää ollut kiinnostavaa. Ja sellaista en keksinyt. Olen tehnyt noita liikkeitä muutaman kerran urallani ja se on riittänyt mielenkiinnon säilymiseen niin että työni ei ole koskaan tuntunut tylsältä. 

Nämä ystäväni, jotka ovat nyt jättäytymässä pois töistä: kuulen aivan saman heidän puheissaan eli työ ei enää tuota sellaisia onnistumisen ja oivalluksen kokemuksia kuin ennen, vaan on tunne siitä, että kaikki on jo nähty. Stressi on positiivinen tekijä töissä, jos sen avulla tavoittelee päämääriä ja oppii uutta. Mutta jos sitä motivaatioita ei enää ole, ne asiat on jo opittu ja nähty moneen kertaan, se on vain stressiä ja tympääntymistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan jonkun naisen elämän tarkoitus olla se, että saa tehdä vuorotyötä Saarioisen maksalaatikkolinjalla. Tai luututa tehtaan käytäviä.

Mulla on tuontyyppinen työ. Teen sitä osa-aikaisena muutaman kuukauden vuodesta, jotta saadaan kotiherran kanssa reissurahaa, ollaan kesät kaikki tien päällä. Se on se.elämän tarkoitus, ei työ. Työ mahdollistaa.

Arvosta itseäsi. Miehen kuuluisi maksaa. Ei pahalla.

Ei kaikki halua, että mies maksaa kaiken tai kaikki miehet ei edes ala maksamaan. Elämä on niin ihmeellistä, että kaikilla ei ole samanlaista elämää.

Näissä keskusteluissa muuten näkee aika paljon siitä mitä edellinen kirjoitti, että kas kummaa miten eri tavoin elämästä voi ajatella. Se vaikuttaa ratkaisuihin valtavasti. 

Osalle on tärkeää olla hyvin itsenäinen ja muista riippumaton eli se tuo jonkinlaista varmuutta ja hyvinvointia, että on illuusio siitä, että taloudellinen varmuus on turvattu. Illuusio siksi, ettei varmuutta siitäkään ole. Koska oma isoäitini menetti kaiken, mukana oli vain muutama vaatekassi valtavasta omaisuudesta, on itselleni selvää nykyisessä maailmantilanteessa, että jokainen suomalainen voi kokea saman. Valtio voi romahtaa sodan, ydinvoimalaonnettomuuden tai talousromahduksen takia ja olemme nollapisteessä - jotkut onnekkaat voivat pelastaa omaisuutensa.

Mutta mikään eläke tai Suomessa oleva omaisuus ei välttämättä säily. Hyvät ihmissuhteet säilyvät ja taidot, joita on elämän aikana hankkinut. Isoäitini oli streetwise ja hankki suomalaisittain hyvän elintason nollasta uudelleen, vaikkei se vetänyt vertoja ympäristölle ja elämälle, joka hänellä lapsena ja varhaisteininä oli. 

Kaikki rahat voi menettää. Mutta sitä mitä elämässä haluaa ja mitä kokee, sitä ei menetä. Sen takia painotan sellaisen elämän elämistä, jonka jokainen päivä on tärkeä ja merkityksellinen ja mielellään jokaisena päivänä oppii jotain uutta. Se voi tapahtua työssä tai vapaa-aikana, kunhan on elämässään hereillä. Unissakävijän ja varmistelijan elämä ei ole mun juttu. Olen aina ollut samanlainen ja tehnyt ns. järjettömiä ratkaisuja, esimerkiksi hylännyt työtarjouksia, jossa olisi ollut iso hyppy uralla ja huomattavasti parempi palkka. Ei vain tuntunut intuitiivisesti hyvältä. Ja kuulin jälkeenpäin, että intuitio oli ollut oikeassa (tosin huomasin varoitusmerkkejäkin, jotka vahvistivat intuitiota). Jos olisin ottanut sen duunin, olisin joutunut toimimaan arvojeni vastaisesti ja olisin kokenut stressiä ihan turhan takia. Kaikki oli ylätasolla pielessä siinä duunipaikassa.

Vierailija kirjoitti:

Näissä keskusteluissa muuten näkee aika paljon siitä mitä edellinen kirjoitti, että kas kummaa miten eri tavoin elämästä voi ajatella. Se vaikuttaa ratkaisuihin valtavasti. 

Osalle on tärkeää olla hyvin itsenäinen ja muista riippumaton eli se tuo jonkinlaista varmuutta ja hyvinvointia, että on illuusio siitä, että taloudellinen varmuus on turvattu. Illuusio siksi, ettei varmuutta siitäkään ole. Koska oma isoäitini menetti kaiken, mukana oli vain muutama vaatekassi valtavasta omaisuudesta, on itselleni selvää nykyisessä maailmantilanteessa, että jokainen suomalainen voi kokea saman. Valtio voi romahtaa sodan, ydinvoimalaonnettomuuden tai talousromahduksen takia ja olemme nollapisteessä - jotkut onnekkaat voivat pelastaa omaisuutensa.

Mutta mikään eläke tai Suomessa oleva omaisuus ei välttämättä säily. Hyvät ihmissuhteet säilyvät ja taidot, joita on elämän aikana hankkinut. Isoäitini oli streetwise ja hankki suomalaisitta

*jotkut onnekkaat voivat pelastaa omaisuutensa, jos se on hajautettu ympäri maailman (itselläni ei ole).

Vierailija kirjoitti:

Paljonko kotirouvalle kertyy eläkettä palvelusvuosista?

Ihan hyvin, kiitos kysymästä.

Mä olen jättäytynyt kotirouvaksi keski-ikäisenä, toki mulla on ihan omat varat joilla kustannan omat menoni. 

Kyllä tästä keski-ikäisestä tyyppiä löytyy, mutta rahan takia on pakko tehdä töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonko kotirouvalle kertyy eläkettä palvelusvuosista?

Tiesitkö, että Suomessa ei jää kukaan tyhjän päälle. Kyllä sitä rahaa aletaan maksamaan yksin jäänneellekin avoleskellekin tai eronneelle yksin asuvallekin naiselle ilman elättäjäänsä. Se on joko työttömyyskorvaus tai leskeneläke tms. toimeentulotuki. Ole huoleti, älä väitä muuta.

Eikö ole liikuttavaa kun kanssasisaret on niin huolissaan, tätä aina ihmettelen näissä kotirouvakeskusteluissa. Että edes hetki "ollaan solidaarisia" naisten kesken vaikka muuten syljetään myrkkyä hyvin toimeentulevan ja tyytyväisen kotirouvan päälle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan jonkun naisen elämän tarkoitus olla se, että saa tehdä vuorotyötä Saarioisen maksalaatikkolinjalla. Tai luututa tehtaan käytäviä.

Niin ja saada täysin omaa rahaa ja eläkettä. Lisäksi pärjää, vaikka ukko vaihtaa nuorempaan. 

Mä ajattelen kotona lymyävistä naisista, ettei niistä ole työelämään, liikaa stressiä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Itse jättäydyin kotirouvaksi keski-ikäisenä vaativasta työstä enkä ole katunut päivääkään. Elämä rikastui monella tavalla, myös taloudellisesti, aivan uskomattomalla tavalla, ja työssä olemalla en olisi voinut koskaan tätä ihanuutta kokea. 

Tää ois mun salainen haave, jos mies vaan suostuisi. Pelkään että mulle käy juuri noin etten pääse ikinä nauttimaan eläkepäivistä. Olen kova stressaamaan ja kuormitus, huomaan että olen jatkuvasti huolissani kun olen tunnollinen ylisuorittaja. Aivoni tai sydämeni pettää taatusti, ellei sitten joku syöpä iske ennen sitä.

Vierailija kirjoitti:

Paljonko kotirouvalle kertyy eläkettä palvelusvuosista?

Paljonko nykyaikuisille maksetaan eläkettä kun eläkejärjestelmä on romahtanut tai leikattu olemattomiin, heidän ollessaan 75 (tai mikä 85 eläkeikä silloin onkaan)?

Kauhean huolissaan täällä moni eläkekertymästä, mutta ei kovinkaan moni siitä että koko himmeli ei tule kestämään eläkeikään asti nykyisellään olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan jonkun naisen elämän tarkoitus olla se, että saa tehdä vuorotyötä Saarioisen maksalaatikkolinjalla. Tai luututa tehtaan käytäviä.

Niin ja saada täysin omaa rahaa ja eläkettä. Lisäksi pärjää, vaikka ukko vaihtaa nuorempaan. 

Mä ajattelen kotona lymyävistä naisista, ettei niistä ole työelämään, liikaa stressiä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Näissä keskusteluissa muuten tuntuu aivan absurdilta, että ainoa huoli joka naisella on, on se, että "ukko vaihtaa nuorempaan". Vai onko tuo ihmettelijä oikeasti mies? Ei kai nyt tuota pelätä ihan koko elämänsä, siis vielä keski-ikäisenäkin?

En ole koskaan pelännyt, että mieheni jättäisi minut. En vain käsitä tuollaista ajattelutapaa, että mitä helvetin järkeä on pelätä sitä? Mistä tämä pelko oikein kumpuaa ja kannattaisiko sitä oikeasti vähän käsitellä asiantuntijan kanssa? Se on selvää, että jokainen avioliitto päättyy, joko eroon tai kuolemaan, mutta koko elämän järjestäminen siltä varalta (aivan kuin mies ihan oikeasti olisikin kaiken turvan mitta) on minusta suoraan sanottuna vähän häiriintynyttä.

Tulee mieleen, että kyse on sisäisen turvan puutteesta, joka heijastetaan mieheen. Mies on elämän mitta ja näin ollen myös pelkojen lähde. Ja entäpä se, että "vaihdetaan nuorempaan". Se on vanhenemisen pelkoa ja pelkoa siitä, ettei olekaan rakastettu juuri sellaisena kuin on. Jos tuntuisi, etten ole ja elän jonkinlaisella veitsenterällä niin että jatkuvasti pelkäisin tulevani vaihdetuksi nuorempaan, niin täytyy kyllä sanoa, että lähtisin sellaisesta liitosta. Olisi varmasti helpompi elää yksin, jos on niin voimakkaita pelkoja, että koko elämän perusrakenteet rakentuvat niiden varaan turvallisuuden takaamiseksi.

Missä on oma elämä, oman työn ja persoonan arvostus, kun se roikkuu pelkäämisten ympärillä? Minusta kannattaisi käsitellä asioita psykoterapiassa niin että saavuttaa sisäisen turvallisuudentunteen. Se ei ole omassa rahassa ja miehessä, vaikka taloudellinen turvallisuus on jokaisen mietittävä. Ne ovat yksinkertaisia laskutoimituksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonko kotirouvalle kertyy eläkettä palvelusvuosista?

Paljonko nykyaikuisille maksetaan eläkettä kun eläkejärjestelmä on romahtanut tai leikattu olemattomiin, heidän ollessaan 75 (tai mikä 85 eläkeikä silloin onkaan)?

Kauhean huolissaan täällä moni eläkekertymästä, mutta ei kovinkaan moni siitä että koko himmeli ei tule kestämään eläkeikään asti nykyisellään olemassa.

Näinhän se on, jos emme saa tänne muualta ihmisiä töitä tekemään ja jos rauha säilyy ja ilmastonmuutokseen pystytään sopeutumaan. Mikään noista ei välttämättä toteudun, minkä vuoksi olen itse panostanut omaisuuden hankkimiseen. Mietin senkin, kun jäin kotirouvaksi. Eläkkeitä joudutaan varmasti leikkaamaan ja leikkaukset aloitetaan suurituloisista kuten tavallista. Suuren eläkkeen keräämisestä ei ole välttämättä mitään hyötyä, mutta sijoitukseni tuottavat suhdanteiden mukaan.