Haluatko kysyä entiseltä huumenuorelta?
Täällä on viime aikoina ollut paljon keskustelua huumeista ja ajattelin, että kiinnostaako kuulla jotain siitä maailmasta siellä eläneeltä. Kuulun itse näihin, jotka tuohon maailmaan eksyivät jo alaikäisenä. Mitään yksityiskohtaisia käyttötapojen kuvailua tai aineiden vaikutuksia en ala kertomaan, ettei se madalla kenenkään kynnystä kokeilla.
Nyt ikää 36 vuotta ja noista ajoista alkaa olemaan jo 10 vuotta, joten etäisyyden tuomaa perspektiiviä alkaa olemaan jo.
Kommentit (371)
Vierailija kirjoitti:
Ap:n vastauksista näkee hyvin, ettei nää narkkarit osaa kantaa oikeasti vastuuta päätöksistään. Joka käänteessä tuodaan esille itkuvirttä siitä kuinka oli rankka lapsuus, vaikka on päässyt hyvin varhaisessa vaiheessa pois huonosta kodista. Siitä olisi voinut alkaa kyllä rakentamaan elämäänsä ihan eri suuntaan kuin narkkaamiseen.
Ei todellakaan pidä paikkaansa. Jollain taitaa olla vaikeuksia luetun ymmärtämisessä.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n vastauksista näkee hyvin, ettei nää narkkarit osaa kantaa oikeasti vastuuta päätöksistään. Joka käänteessä tuodaan esille itkuvirttä siitä kuinka oli rankka lapsuus, vaikka on päässyt hyvin varhaisessa vaiheessa pois huonosta kodista. Siitä olisi voinut alkaa kyllä rakentamaan elämäänsä ihan eri suuntaan kuin narkkaamiseen.
Yleisin käyttö on viihdekäyttöä ja vähiten haitallinen kannabis on yleisin aine. Tempaise siitäkin palkokasvi sieraimeen ja hauku kaikki narkkareiksi. Kun ei haluta nähdä muuta kuin ongelmakäyttö niin sehän ei vastaa todellisuutta. Vain joka viides aikuinen viihdekäyttää ja siihen on päälle ongelmakäyttäjät. Tuo on todellisuus ja käyttö jatkaa kasvamistaan samoin ongelmat koska huumepolitiikkaan ei ole tulossa muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä mielestäsi olisi paras ja toimivin ratkaisumalli, jotta nuoret lopettaisivat huumeiden käytön, tai eivät aloittaisi kokeiluja ollenkaan?
[minä vaan kysyn]
Tämä on vaikea kysymys, johon on vaikea vastata kovin lyhyesti ja ytimekkäästi.
Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että kaikkia kokeiluja on täysin mahdoton kitkeä. Huumeet ja niiden käyttö lisääntyvät valtavaa vauhtia, joten nuoret tulevat törmäämään noihin entistä suuremmalla todennäköisyydellä. Tästä syystä mielestäni olisi parasta keskittyä ensisijaisesti siihen, että kokeilut eivät luisuisi ongelmakäyttöön. Näkisin, että nuoret pitäisi saada paremmin kiinnittymään johonkin mistä kantavat vastuuta. Minun aikoinani jopa ammattikoulu oli vielä suht perinteistä opiskelua läsnäoloineen ja opettajan ohjauksessa. Tämä toi rytmiä niiden nuorten elämään joilta se kotiolo
Hyviä kirjoitus, Psyk.sh.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et mene töihin?
Miksi et mene pois ketjusta.
Voitaisiinko pitää tämä keskustelu asiallisena.
Vierailija kirjoitti:
Voitaisiinko pitää tämä keskustelu asiallisena.
Toivon samaa. Aihe on vakava ja ajankohtainen. Psyk.sh.
Vierailija kirjoitti:
Hitsi kuinka mielenkiintoinen ketju. Kiitos aloittajalle kun avasi tällaisen ja jaksat vastailla noista ihan sairaista kommenteista huolimatta.
Itseäni kiinnostaisi se, että nyt kun elämäsi on ilmeisesti melko normaalia, miltä ero menneeseen tuntuu? Kuinka paljon esim. avaat muille ihmisille taustaasi?
Tuntuu todella oudolta. Etenkin sellaiset hyvin normaalia elämää kuvaavat arkiset tilanteet saattavat tuntua välillä täysin vierailta. Esim. kesällä pihalla kumppanin kanssa grillaillessa kun tuli juteltua jotain ihan normaaleja arkisia asioita aidan yli naapurin kanssa tuli sellainen ihan epätodellinen olo hetkeksi. Huomaan katsovani yhtäkkiä tilannetta kuin itseni ulkopuolelta ja miettiväni, että tuossa minä olen, mutta tuo ei voi olla minun elämääni.
Lähipiirini tietää menneisyydestäni, mutta etäisemmille tutuille en sitä pahemmin avaa. Suurimpana syynä tähän se, ettei sitä voi oikein tehdä ilman traumadumppausta ja se taas tekee sosiaalisista tilanteista kaikille osapuolille vaikean. Tuntuu, että tällä hetkellä meillä milleniaaleilla on joku varhaisnostalgiavaihe meneillään ja usein illan istujaisissa ihmiset alkavat muistelemaan jotain lapsuus ja nuoruusmuistoja, sellaisia sukupolvikokemuksia. Ne ovat itselleni aina yhtä outoja tilanteita kun en muista lapsuudestani juuri mitään. Olen koonnut jonkinlaisen kokonaiskuvan hatarista muistoista, lastensuojelun asiakirjoista ja minusta tehdyistä lääkärinlausunnoista. Samaten kun porukka muistelee jotain abiristeilyjään ja kuinka siellä tuli otettua ja itse miettii, että tuossa vaiheessa minä jo piikitin. Niinpä minä sitten noissa tilanteissa tyydyn enemmän kuuntelijan rooliin ja tästä syystä minua pidetään usein hiljaisena ihminsenä.
Ap
AP on trolli eikä oikeasti tiedä mitään huumeidenkäytöstä.
Vierailija kirjoitti:
AP on trolli eikä oikeasti tiedä mitään huumeidenkäytöstä.
Ja sinähän tiedät ap:n elämän paremmin kuin hän itse.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n vastauksista näkee hyvin, ettei nää narkkarit osaa kantaa oikeasti vastuuta päätöksistään. Joka käänteessä tuodaan esille itkuvirttä siitä kuinka oli rankka lapsuus, vaikka on päässyt hyvin varhaisessa vaiheessa pois huonosta kodista. Siitä olisi voinut alkaa kyllä rakentamaan elämäänsä ihan eri suuntaan kuin narkkaamiseen.
Ap on trolli, koko ketju on vitsi. Ap on ollut korkeintaan viihdekäyttäjä jos sitäkään. Narkkareilla ei ole ystävyyssuhteita, ainoastaan "hyötysuhteita", narkkarit eivät pysty käymään säännöllisesti töissä, viihdekäyttäjät pystyvät. Narkkareiden työssäkäynti loppuu paitsi siihen ettei pysty, niin myös siihen ettei saatava palkka edes riitä huumeisiin/huumevelkoihin.
Typerää trollata tällaisella aiheella.
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi olet elossa? Ymmärrän, että tunnet olosi arvottomaksi, koska arvoton läjä pskaa olet. Ymmärrän hyvin että vanhempisi tappoi itsensä. 8 vuotta raukka joutui sinua sietämään ja toinenkin ymmärsi häipyä. On vain ajan kysymys milloin puolisosikin lähtee.. todennäköisesti oman käden kautta..
Ymmärrän että sinulla on paha olla kun purat sitä noin ihmiseen jolla menee varsin hyvin huonoista elämän lähtökohdista huolimatta. Suosittelen sinua hakeutumaan jonnekin hoitoon.
AP, kiitokset tästä avauksesta. Tuo äskeinen kuvauksesi liittyy varmaankin siihen, mitä aiemmin kuvailit elämiseksi kahdessa eri todellisuudessa. Toivon sinulle kaikkea mahdollista hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Olen todella pahoillani rankasta lapsuudestasi. Ei ole ollut helppo alkutaival.
Kerroit käyneesi normaalisti töissä koko huumeidenkäyttöaikasi. Onnistuitko ilmeisesti myös hoitamaan opiskelusi huumeista huolimatta?
Kyselen tätä siksi, että tekstisi on niin laadukasta, mikä kertoo siitä, että kouluja on tullut käytyä.
Räpiköin amiksen läpi, eli ihan sillä pohjalla ollaan liikkeellä. Koulu oli minulle aina helppoa ja ilmeisesti olen ihan älykäs, vaikka elämänvalintani eivät siitä kielikään. Ala-asteella tein tehtäviä yläasteen oppikirjoista ja yläasteella sitten taas lukion oppikirjoista. Uskon, että hyvä koulumenestys oli syy sille, miksi ongelmani pysyivät monesti piilossa.
Viime vuosina olen välillä miettinyt, että pitäisikö vielä joskus hakeutua opiskelemaan. En ole kuitenkaan toistaiseksi vielä vienyt edes ajatusta kovin pitkälle. Minulla ei ole kokemusta näistä "mitä minusta tulee isona" ajatuksista. Huomaan myös, että menneisyys on jättänyt minusta sellaisen ajelehtijan, etten oikein osaa alkaa edes miettimään pitkän tähtäimen suunnitelmia. Kumppanin kanssa yhteen muutto ja asuntolaina olivat minulle niin valtavat askeleet, nyt tuntuu paremmalta ajatukselta vain totutella tähän tilanteeseen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP on trolli eikä oikeasti tiedä mitään huumeidenkäytöstä.
Ja sinähän tiedät ap:n elämän paremmin kuin hän itse.
En tietenkään tiedä, mutta narkomaanit kyllä sitäkin paremmin.
1. Keskimäärin montako aborttia / nisti?
2. Käyttikö kukaan, jaksoiko kiinnostua ehkäisystä vai pantiinko menemään mentiinkö panemaan?
3. Protection. Oliko kortonkia usein tai ei koskaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP on trolli eikä oikeasti tiedä mitään huumeidenkäytöstä.
Ja sinähän tiedät ap:n elämän paremmin kuin hän itse.
En tietenkään tiedä, mutta narkomaanit kyllä sitäkin paremmin.
Eli kun tiedät ehkä muutaman narkomaanin, he kaikki ovat samanlaisia vaikkeivät enää eläisi sitä itsetuhoista elämää?
Vierailija kirjoitti:
Jos nykyään näät poliisit jossain, tulee sekärangasta mitään "kytät, äkkiä pois täältä" ajatuksia?
Heh, tämä oli niin random kysymys, että vastaan.
Ei, en ajattele mitään tuollaista, mutta ei tuo kysymys nyt ihan tuulesta temmattu myöskään ole. Jostain selkärangasta todellakin tulee kaupungin keskustassa tai isommassa yleisötapahtumassa sellainen alueen skannaus. Eli pistän merkille missä on poliisit (sivarit mukaan lukien), missä jäket, missä käyttäjiä, missä myyjiä, missä potentiaalisia ostajia jne.
Ap
Pelkän amiksen käynyt ei kyllä ilmaise itseään näin, sen voin sanoa omasta kokemuksestani amiksen äidinkielen opettajana. Tosin ne kokemukset ovat viime vuosilta, kun koko ammattikoulutus on pilattu.
Lukemista, ajattelua ja analysointia voi jatkaa läpi elämän, opiskeluakin. Siihen sinulla on kaikki edellytykset.
Onnea matkallesi!
Kiitos AP tarinasi jakamisesta!
Itseanalyysi = yhy yhy, vaikea lapsuus, muiden vika