Puolison ADHD - kaipaan kipeästi vertaistukea. Olen aivan loppu tähän.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen usein pyytänyt, että ADHD-puoliso kertoisi oman näkemyksensä siitä, miten, milloin ja kenen toimesta asiat kannattaisi tehdä, mutta harvoin saan mitään vastausta. 

Älä kysele, vaan sano että näistä asioista sovitaan xx.xx klo xx.xx. Se ei päästä puolisoa enää luistelemaan tilanteesta, ja jos häntä ei kiinnosta siltikään, tiedät mikä prioriteetti asioilla (ja sinulla) hänen elämässään on.

Jos, ja toivottavasti kun, puoliso asettuu sopimaan asioista, niin sen jälkeen vastuu on molemmilla. ADHD:lla on vastuu hoitaa lupaamansa asiat, ja ei-ADHD:lla on vastuu siitä, että maalitolpat ei liiku ja ymmärrystä löytyy myös sille jos niitä pölyjä ei olekaan muistettu pyyhkiä ihan joka pinnoilta tai pölyrättiin ei tartuta juuri sillä sekunnilla kuin pitäisi. Mikään ei syö keneltäkään intoa ja motivaatiota kuin se, että joku kulkee perässä arvostelemassa, varsinkin kun ADHDt on kuulleet arvostelua usein koko ikänsä. Se jättää syvän häpeän ja osaamattomuuden tunteen, vaikka moni ei osaakaan sanoittaa sitä. Ts. usealla on elämän mittainen trauma, joka heidän pitäisi ymmärtää hoitaa sekä oman että lähipiirin hyvinvoinnin vuoksi. Tämä tosin pätee moniin neurotyypillisiinkin.

Oli parisuhde millainen tahansa, niin solmutilanteissa molemmat tarvitsee pitkää pinnaa, muutosvalmiutta ja kommunikaatikykyjä. ADHD tuo oman lisämausteensa, mutta se ei oikeuta mitä tahansa. Se on selitys tiettyihin asioihin ja käyttäytymismalleihin, mutta jos kumppani on nätisti sanoen *ulkku, hän luultavasti olisi sitä myös ilman ADHD:ta. Kenenkään ei tarvitse sietää puolisolta mitä tahansa, oli neurotyypillinen tai ei.

T. Eron partaalla keikkunut ADHD.

Päädyin lukemaan vinkin kautta entisten kumppaneiden ketjua adhd-puolisoiden kanssa. Havahduin että monella muulla normaalikumppanilla oli samat kokemukset ja toistuvat kaavat/käytökset suhteessa. On ihanaa, hellää ja arvostettu olo, mutta siinä kaikessa intensiivisyydessä oli myös kääntöpuolensa. On väsyttävää muistuttaa jatkuvasti toista perusasioista, ehdottomuus, jumiutuminen, jolloin aloin itsekin käymään kuormittuessa usein ylikierroksella.

Tavallaan ymmärsin nepsykumppanin piirteitä ja yksilöllistä, mutta samalla myös synninpäästön miksi erota hyvästä miehestä ettei se hiljainen kaaos ollutkaan ainoastaan kuvitelmaa päässäni. Jälkikäteen pystyin kokemaan niitä lämpimiä tunteita stressin lauettua eron myötä. Surullista erot näytti olevan todennäköisempiä näissä suhteissa värittäen yhteisarkea voimakkaasti.

Vierailija kirjoitti:

Päädyin lukemaan vinkin kautta entisten kumppaneiden ketjua adhd-puolisoiden kanssa. Havahduin että monella muulla normaalikumppanilla oli samat kokemukset ja toistuvat kaavat/käytökset suhteessa. On ihanaa, hellää ja arvostettu olo, mutta siinä kaikessa intensiivisyydessä oli myös kääntöpuolensa. On väsyttävää muistuttaa jatkuvasti toista perusasioista, ehdottomuus, jumiutuminen, jolloin aloin itsekin käymään kuormittuessa usein ylikierroksella.

Tavallaan ymmärsin nepsykumppanin piirteitä ja yksilöllistä, mutta samalla myös synninpäästön miksi erota hyvästä miehestä ettei se hiljainen kaaos ollutkaan ainoastaan kuvitelmaa päässäni. Jälkikäteen pystyin kokemaan niitä lämpimiä tunteita stressin lauettua eron myötä. Surullista erot näytti olevan todennäköisempiä näissä suhteissa värittäen yhteisarkea voimakkaasti.

Kyseinen subreddit (jos nyt siitä on kyse) on varmasti silmiä avaava monelle. Se oli sitä myös itselleni. Haluaisin silti uskoa, että siellä näkyy eniten ne äärimmäiset tapaukset. Puolisoni ei tunnista minusta niitä piirteitä mitä siellä usein näkyy, ja meistä aika moni on tylsempi ja arkisempi tapaus. Meitä - niinkuin neurotyypillisiäkin - on joka lähtöön.

En silti tarkoita vähätellä kokemaasi. Jos parisuhde ei toimi ja tuottaa enemmän pahaa oloa kuin hyvää oloa, silloin on kaikki syyt lähteä. Toivoisin vain, että meitä ei-neurotyypillisiä ei jo oletuksena niputettaisi hankaliksi tai mahdottomiksi kumppaneiksi.

T. Eron partaalla jne.

Hanki sille lääkitys

Näkökulmaa toiselta puolelta. Olen itse adhd-piirteinen nainen ja voin sanoa, että emme ole typeriä, lapsellisia, kehitysvammaisia tai laiskoja. Adhd on ominaisuus, jossa on haastavia puolia, mutta myös tietystä näkökulmasta hyviä puolia. Olen itse totaaliyh ja pärjään hyvin enkä ottaisi mitään tavallisilla aivoilla varustettua kumppania tänne "uupumaan" minusta ja kokemaan että olen hirveä ongelma. Muistan hyvin lapsuudesta ja nuoruudesta sen tunteen, kun ei koskaan osannut tehdä mitään oikein, ja äiti piti minua täysin toivottomana tapauksena ja menetti hermojaan minuun koko ajan kun yritin vain elää elämääni. Olisi kyllä yhtä painajaista elää sellaisen kumppanin kanssa samassa taloudessa, joka suhtautuisi sellaisella tavalla. Ap:lle sanoisin, että jos et voi kestää miestäsi, niin eroa. Voi myös olla, että miehesi saattaa olla myös muuten vain ikävä tyyppi. Mutta et voi muuttaa hänen ominaisuuksiaan.

Ikävän monet nepsy-miehet ja -pojat on tottuneet siihen, että joku nainen hoitaa metatyön ja vaikeat asiat heidän puolestaan. Äiti tai kumppani siis. En ole havainnut nepsy-naisilla yleensä samanlaista. 

 

T. bi-seksuaali adhd-nainen, joka on tapaillut ja seurustellut useamman adhd:n kanssa

Vertaistuesta mihin? Että leikit parisuhdetta itsekkään apinan kanssa? Miksi? Miksi naiset tekevät tätä itselleen. Mikä siinä "puolisossa" on niin hieno status, että pitää rekrytä kirjaimellinen eläin tähän rooliin, mieluummin kuin että on ilman.

Monet parisuhteet toimivat, kun kumpikin keskittyy niihin kotitöihin joihin on kapasiteettia ja kiinnostusta. Joskus voi olla, että tietyt kotityöt eivät vain onnistu, koska ne edellyttävät kykyä suunnitella ja ohjata omaa toimintaa.

Ehkä joku tekee parhaiten kotiaskareita kuunnellen samalla äänikirjaa.

Nepsy ihmiselle voi olla hankalaa tehdä yhdessä kotitöitä samanaikaiseti kuulumisia vaihtaen. Joskus hyvin erikoisetkin järjestelyt voivat olla toimivia. 

Vierailija kirjoitti:

Ikävän monet nepsy-miehet ja -pojat on tottuneet siihen, että joku nainen hoitaa metatyön ja vaikeat asiat heidän puolestaan. Äiti tai kumppani siis. En ole havainnut nepsy-naisilla yleensä samanlaista. 

 

T. bi-seksuaali adhd-nainen, joka on tapaillut ja seurustellut useamman adhd:n kanssa

Ja sitten kun kasvatte isoiksi tajuatte, että suurin osa miehistä (ja naisista) on tuollaisia. Mikään nipsudiagnoosi ei asiaa selitä, se on yksinkertaisesti miehen loisiva luonto.

Jollain AIKUISELLA miehellä oli joskus deittirprofiilissaan teksti, ett hänen unelma VAIMONSA on sellainen joka seuraa hänen perässään kun hän kiipeilee puissa. Hän oli ihan täysikasvuinen mies siis.

Lämmin suositus, että olkaa vaikka 5 vuotta ilman miehiä ja muodostakaa sellaista kokonaiskuvaa siitä, mitä miehet ovat ja miten he käyttäytyvät, sekaantumatta heihin sen syvemmin. Aika varmasti paluuta "parisuhteeseen" ei sen jälkeen ole.

Onko ap:lla läheisriippuvuutta? Ottaa siis liikaa vastuuta toisen kohelluksesta? Ja kuormittuu nyt, kun näkee sitä kohellusta enemmän, aiemmin oli helpompaa kun ei nähnyt? 



Jos näin on, ap, niin älä ota sitä vastuuta. Pidät rajaa itsellesi ja toteat, että toisen aikuisen ihmisen meininki ei ole minun vastuullani, ja hän on meiningillään selvinnyt vuosia ilman minun osallistumistani, joten miksei selviytyisi nytkin. 



Toista et voi muuttaa, itseäsi voit Etenkin, kun ongelma on selvästi sinun päädyssäsi, ei hänen. 

Ap, luulen että taustalla on jotain muutakin. Esimerkiksi stressi. Jatkuva henkinen kuormitus vähentää voimavaroja tehdä mitään ja keskustella.

Itse adhd henkilönä huomaan stressin voimistavan piirteitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen usein pyytänyt, että ADHD-puoliso kertoisi oman näkemyksensä siitä, miten, milloin ja kenen toimesta asiat kannattaisi tehdä, mutta harvoin saan mitään vastausta. 

 

 

Kun ei tuohon voi vastata etukäteen mitenkään, ei voi tietää mikä meno on viikon päästä perjantain tms.

 

 

Älä nyt viitsi, kotona on paljon tehtäviä, mitkä voin tehdä joustavasti.

 

Se, jolla on ADHD, voi esimerkiksi ilmoittaa ottavansa vastuulleen kylppärin pesun ja luvata että tekee sen suunnilleen viikottain. On ihan sama, tekeekö sen perjantai-iltana vai iltapäivällä tiistaina, ja tekeekö koko homman kerralla vai tänään lattia ja huomenna suihkukaappi, kunhan tulee tehtyä. Toinen ei patista eikä muistuttele, koska asia ei ole hänen vastuullaan, ja vastuuhenkilö puolestaan huolehtii itse että tehtävä tulee suoritetuksi, ja laittaa itselleen tarvitsemansa puhelimen hälytykset, kalenterimerkinnät tai tarralaput laput.

 

Samoin jonkun oikeasti nopean ja pienen homman voi opetella sisällyttämään päivittäisiin rutiineihin, esimerkiksi roskapussin vieminen töihin lähtiessä. Tällainen ohimennen tehtävä pikkuhomma ei sotke päivän muita aktiviteetteja ja menoja, ja sujuu automaatilla kun siihen tottuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen usein pyytänyt, että ADHD-puoliso kertoisi oman näkemyksensä siitä, miten, milloin ja kenen toimesta asiat kannattaisi tehdä, mutta harvoin saan mitään vastausta. 

 

 

Kun ei tuohon voi vastata etukäteen mitenkään, ei voi tietää mikä meno on viikon päästä perjantain tms.

 

 

Älä nyt viitsi, kotona on paljon tehtäviä, mitkä voin tehdä joustavasti.

 

Se, jolla on ADHD, voi esimerkiksi ilmoittaa ottavansa vastuulleen kylppärin pesun ja luvata että tekee sen suunnilleen viikottain. On ihan sama, tekeekö sen perjantai-iltana vai iltapäivällä tiistaina, ja tekeekö koko homman kerralla vai tänään lattia ja huomenna suihkukaappi, kunhan tulee tehtyä. Toinen ei patista eikä muistuttele, koska asia ei ole hänen

Hyvä neuvo. Oman kokemuksen mukaan jonkinlainen muistutus on pakko olla, koska muuten asia unohtuu hyvistä aikomuksista huolimatta. Päivittäin otettava lääke on minulla peilikaapissa niin, että näen sen heti ensimmäisenä aamulla. Harvemmin otettavalle on pakko olla kalenterimuistutus ja se täytyy ottaa heti, tai muuten unohtuu. Roskien vieminen on minulle todella vaikeaa, koska roskat ovat piilossa kaapissa ja aina kaapin avatessa näyttää siltä, että pussiin mahtuu vielä jotain. Jos taas pussi on laitettu valmiiksi oven viereen, ei ole mitään ongelmaa ottaa sitä mukaan ulos lähtiessä. 

Eroa. Ei tule muuttumaan tuo asia. Ota lapset itsellesi kun jo muutenkin sinun vastuulla ovat.

Silloin kun itse on lopussa niin pitää tehdä se päätös että pelastaa itsensä, ei toista. Muuten siinä romahtaa molemmat. Nyt omaa elämää rakentaa yksin.

Onko puolisollasi todella ADHD? Millaisia asioita hän ei hoida lupauksistaan huolimatta? Se, että puolisoilla on ero odotukset ei tarkoita, että toiselka on ADHD.

Lapsiarki varsinkin jos on useita lapsia voi olla kaoottista ja usein äidillä on ns. langat käsissään arjen sujuvoittamiseksi.

Kannattaa antaa puolisolle itsenäiset tehtävät, jotka helpottaa omaa arkeasi esim. Imurointi, auton renkaiden vaihto, viikonlopun ruokasuunnittelu, lasten kanssa ulkoilu viikonloppuaamuisin. Ja itselle kannattaa varata omaa aikaa kodin ulkopuolella, jotta pää pysyy kasassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö sun puolisolla ole lääkitystä, jos kerran asiat haastaa noin paljon? Lääkitys kuitenkin yleensä auttaa, kunhan vaan niin sanotusti saadaan kohdilleen.

Oon pohtinut, onko mulla ADHD. Toisaalta olen havainnut, että kuormituksen laskeminen ja hyvä vireystaso vähentävät oireilua. 

 

Ei ne lääkitykset aina järin kummoisesti toimi. Itselläni toimii sen verran, että pystyn tekemään keskittymistä vaativaa työtäni saamatta potkuja. Mutta sen työn jälkeen, lääkkeistä huolimatta, takki on tyhjä ja sitten kaaos pääsee valtaan.

- 3

Niinhän ADHD lääkitys toimii. Kun lääkepitoisuus pienee iltapäivällä elimistössä virta vähenee. Kun sait lääkityksen lääkäri varmasti kertoi tämän sinulle.

Mutta niin se menee meillä normaaleillakin ihmisillä. Iltaa kohden elimistö valmistautuu lepoon. Todella tiukkaa rutiinia noudsttavat pystyvät vielä iltaisinkin ottamaan itsestään täydet tehot irti esim. Opiskellen tai kuntoillen. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen usein pyytänyt, että ADHD-puoliso kertoisi oman näkemyksensä siitä, miten, milloin ja kenen toimesta asiat kannattaisi tehdä, mutta harvoin saan mitään vastausta. 

jos tuolla lailla olet pyytänyt, niin olet ollut toksinen ja syyllistävä. Ei ihme ettet ole saaut vastausta

"ja ei-ADHD:lla on vastuu siitä, että maalitolpat ei liiku ja ymmärrystä löytyy myös sille jos niitä pölyjä ei olekaan muistettu pyyhkiä ihan joka pinnoilta tai pölyrättiin ei tartuta juuri sillä sekunnilla kuin pitäisi. Mikään ei syö keneltäkään intoa ja motivaatiota kuin se, että joku kulkee perässä arvostelemassa, varsinkin kun ADHDt on kuulleet arvostelua usein koko ikänsä"

tämä.       ikolla kysynyt muistinsa menettäneenä, että missä se salasanalppu on, niin varmastikaan en olisi osannut vastata. 

Ja kuten joku tuolla kirjoitti vähän tähän tapaan, että adhd ei ole mikään vamma tai heikkolahjaisuus, niin  samaa mieltä. Nolmien tuntuu olevan hyvin vaikea ymmärtää ettei kaikki käy samoilla neuroilla kuin he itse ja että se ei ole sairaus tai heikkolahjaisuus, jos toisella neuroverkot toimii monimutkaisemmin tai toisella tapaa ja on enemmän sidoksissa vireystiloihin. Pitää antaa toiselle tilaa tehdä itselleen parhaalla tavalla. 

Parisuhteessa pitää molempien tulla puolitiehen vastaan. Siistimmän ihmisen pitää oppia sietämään vähän enemmän sotkua (tai siivota itse mukisematta) ja vähemmän siistin pitää oppia olemaan enemmän siisti. Ei pidä tehdä sen pisteen jälkeen asioista yhtään sen monimutkaisempia, tai alkaa vahtia toista, että tekeekö se nyt sen mitä lupasi.  Jos itse ei pysty siihen, niin sitten todellakin täytyy miettiä, että voiko jatkaa elämistä siinä parisuhteessa. Siti toista ei saa syyttää siitä, että parisuhde meni pieleen toisen adhd:n tai vaikka toisen pakkoneuroottisen siistyesvaatimusten suhteen. Pitää kyetä ymmärtämään, että kyse on siitä ettei osattu olla yhdessä. 

Ketju ei onneksi juurikaan resonoi ADD-miehen kumppanina. Meillä ei ole lapsia, mutta kyllä tuolta hoituu palkkatyö ja talon työt. Ja hyvä niin koska vähän paha minun olisi olla nalkuttamassa tai tekemässä puolesta kun ei voimat tai taidot edes riitä kaikkeen täällä. 

Ainoa ongelma on että hän toki sählää ja unohtelee. Mutta hän paikkaa niitä omaan tahtiinsa, yleensä hyvinkin ripeästi. Minulla ei ole mitään vaikeutta paikata sieltä missä hänellä tuntuu aina kinnaavan ("mitä kaupasta", "onko bensaa", yleensäkin että sanon ääneen onko sitä ja tätä koska asiat eivät jotenkaan juolahda hänen mieleensä ja toiminnan aloittaminen voi olla vaikeaa etenkin rutiinin rikkoutuessa).

Teen nykyään myös ns. naisten työt talossa eikä se vaivaa itseäni vähääkään koska mies tekee ne yhtä huolellisesti ja elää siististi jo valmiiksi eli ei kylvä sotkua ympärilleen, päinvastoin. Isommat vuodenaika/juhlasiivoukset tai muutokset yhdessä.

Ei ole koskaan tullut riitaa mistään tällaisesta. Oikeastaan alussa vain siitä kun tulkitsin ettei hän välitä kun ei ole kuunnellut tai muistanut jotain, kunnes huomasin olevani turhaan puolustuskannalla tai sillä ennakko-odotuksella, että mies lusmuaa. Vaikka hän yksinkertaisesti oli vain ollut kyvytön sillä hetkellä kuulemaan koko asiaa. Hänellä on omat muistutussysteeminsä ja hän on huomattavan älykäs ja itsevarma niin nuokin hoituivat hyvin äkkiä ja osaan suhtautua ajoittaiseen sähläykseen niin että "jaa" koska hän korjaa kyllä asiat sitä mukaa kunhan kukaan ei mene sekoilemaan mukaan. :D