Lue keskustelun säännöt.
Mikään ei auta sukupuolidysforiaani
01.09.2025 |
Tuntuu että en saa apua siihen.
Jos menen transpolille ja siinä tapauksessa että he eivät anna mun alottaa sukupuolenkorjausprosessia (pidän tätä aika todennäköisenä vaihtoehtona, mutta kuka tietää) niin saanko edes sieltä apua dysforian pois hoitamiseen. Olen nimittäin melko varmasti henkilö joka ei todellisuudessa ole transsukupuolinen mutta dysforiani on erittäin voimakasta, suorastaan itsetuhoisia ajatuksia aiheuttavaa. Jos transpolilla minut todetaan ei-transsukupuoliseksi, miten luulenkin asiassa käyvän, niin saanko mistään ikinä mitään apua dysforian pois hoitamiseksi? Tällä hetkellä käyn terapeutilla mutta en ole vielä ainakaan huomannut dysforian katoavan. Myös toinen terapeutti Sanoi että hänen kanssaan voisin jutella dysforiasta mutta en tiedä tulisiko sekään auttamaan. Mielialalääkkeet tuskin poistaa dysforiaa. Ajattelen vain että jos en ole transsukupuolinen niin pitäähän dysforia silloin saada jotenkin pois hoidettua, vaan mikään ei tunnu auttavan. Dysforiaa on ollut jo monta vuotta, tosin vähän erilaisena aiemmin. Vuonna 2024 tilanne pahentui todella paljon, sitä ennen se oli aivan toisenlaista mutta oli kuitenkin olemassa. Lapsena taas mulla ei ole mitään muistikuvaa mistään negatiivisesta. Vasta murrosiässä. Lapsena ei koskaan.
Alkaa vituttaa pikkuhiljaa kun elämä ei mene elämiseen vaan pelkkään suoraan sanottuna selviytymiseen. Tämä ei ole elämää. Silti tuntuu että kukaan ei pysty mua auttamaan. En tiedä haluaako kukaan edes yrittää auttaa. Mietin onko dysforian pois hoitaminen edes mahdollista kun näyttää siltä että minua ei voida auttaa niin hormonihoidoilla kuin keskusteluavullakaan kuin mielialalääkkeilläkään. Mikään ei tunnu dysforiaa poistavan. En tiedä mitä vaihtoehtoja jäljellä enää on.
Kommentit (581)
Sulla on ollut epäterve kasvuympäristö, sinua on kiusattu ja olet altistunut asioille, jotka eivät ole olleet kehitysvaiheeseesi sopivia. Sen sijaan, että etsisit syytä itsestäsi, ala etsiä tietä ulos näiden kokemusten tuomista rajoitteista mielellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulla on ollut epäterve kasvuympäristö, sinua on kiusattu ja olet altistunut asioille, jotka eivät ole olleet kehitysvaiheeseesi sopivia. Sen sijaan, että etsisit syytä itsestäsi, ala etsiä tietä ulos näiden kokemusten tuomista rajoitteista mielellesi.
Kiitti, mutta tosiaan en lupaa yrittäväni enää yhtään mitään. Oon sillä tavalla lopussa että joo voin kyllä käydä terapiassa yms mutta en voi luvata tekeväni yhtään mitään asioita jotka mua helpottaisi. Esim se kotoa pois muutto tai jokin ei ole sellainen asia minkä voin välttämättä luvata
Enkä myös lupaa tekeväni mitään harjoituksia vaan nimenomaan saatan tulla olemaan laiska p a s k a jolloin en tee terapian kanssa mitään muuta kuin käyn paikalla.
En todella ymmärrä miksi tein tämän keskustelun. Mitä edes yleensä teen täällä? Tässä maailmassa? Miksi? En ihan ymmärrä.
En ole koko ketjua lukenut ja ehkä on tullut jo ilmi minkä ikäinen olet? Ilmeisesti aika nuori?
En usko että mahdollinen "korjausleikkaus" auttaisi tuohon henkiseen pahoinvointiisi, varmaan vain pahentaisi kun
huomaisit että sama ahdistus jatkuu uudessa kehossasi.
Kunpa voisit kääntää ajatuksesi uusille urille pois tuosta itse-inhosta ja vihasta! Paras varmaan olisi päästä pois kotoa mutta eipä varmaan helppoa ole sekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole koko ketjua lukenut ja ehkä on tullut jo ilmi minkä ikäinen olet? Ilmeisesti aika nuori?
En usko että mahdollinen "korjausleikkaus" auttaisi tuohon henkiseen pahoinvointiisi, varmaan vain pahentaisi kun
huomaisit että sama ahdistus jatkuu uudessa kehossasi.
Kunpa voisit kääntää ajatuksesi uusille urille pois tuosta itse-inhosta ja vihasta! Paras varmaan olisi päästä pois kotoa mutta eipä varmaan helppoa ole sekään.
27v. Olet varmaan oikeassa, sillä olisihan minulla yhä naisen historia ja kuitenkin joiltain osin yhä naisen keho. Se tuskin auttaisi niin paljon lopulta.
Vierailija kirjoitti:
Enkä myös lupaa tekeväni mitään harjoituksia vaan nimenomaan saatan tulla olemaan laiska p a s k a jolloin en tee terapian kanssa mitään muuta kuin käyn paikalla.
Miks ees mennä toisaalta jossei oo intoa paranemiseen. Eikös nuo mielenterveyspalvelut oo aika kuormittuneita nykysin, nuokin resurssit vois kohdistaa johonkin joka oikeasti kokee että terapiasta vois olla apua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En todella ymmärrä miksi tein tämän keskustelun. Mitä edes yleensä teen täällä? Tässä maailmassa? Miksi? En ihan ymmärrä.
Tee vaikka salaatti. Tai kakku jos hurja oot
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä myös lupaa tekeväni mitään harjoituksia vaan nimenomaan saatan tulla olemaan laiska p a s k a jolloin en tee terapian kanssa mitään muuta kuin käyn paikalla.
Miks ees mennä toisaalta jossei oo intoa paranemiseen. Eikös nuo mielenterveyspalvelut oo aika kuormittuneita nykysin, nuokin resurssit vois kohdistaa johonkin joka oikeasti kokee että terapiasta vois olla apua
Siis kyseessä on aika lyhyt terapia, ei oikeastaan mikään kunnon. Mun kohdalla vielä luovuttiin siitä jostain hoitomuodosta mikä se alunperin oli koska terapeuttini sanoi ettei ole sopiva hoitomuoto, joten ehkä se on nyt enemmän vähän sellaista ettei niin hirveästi ole tavoitteena parantuakaan tossa vielä. Ehkä ne oikeasti meinaa että enemmän se parantuminen tapahtuisi siellä erikoissairaanhoidon puolella, tosin jos mua ei huvita parantua sielläkään tai siis tehdä yhtään mitään, niin en tiedä kannattaako niiden uutta lähetettä sinne kirjoittaakaan. Ehkä sanon vain että olen laiska p a s k a ja en jaksa tehdä mitään muuta kuin käydä paikan päällä. Ehkä ne sitten tajuaa että ei kannata laittaa mua mihinkään kun en parane anyway ja ehkä jonkinlainen hengissä pysyminen saattaa olla ainut tavoite että laitetaan jotain pientä jutteluaikaa sillon tällön kenties. Ja pari osastojaksoa ehkä joskus harvakseltaan jos itsetuho yltyy oikein kovaksi. Sillä setillä todnäk mennään loppuelämä mut joo. Toisaalta luulisi terapeuttini tietävän jo millainen olen ja missä kunnossa olen että en mitään harjotteita tule tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro terapeutille nämä ajatukset täsmälleen näin kuin kirjoitit ne. Tulosta tai näytä viesti.
Kysy voisiko sinut ohjata sukupuoli-identiteettiin perehtyneelle psykologille tai psykoterapeutille?
Jos tilanne käy todella synkäksi ja itsetuhoiseksi, ota yhteyttä kriisipäivystykseen, esimerkiksi:
Mieli ry:n kriisipuhelin: 09 2525 0111 (24/7)
Sekasin-chat: https://sekasin.fi
Paikallinen terveysasema, päivystys tai psykiatrinen ensiapu
Vierailija kirjoitti:
Kerro terapeutille nämä ajatukset täsmälleen näin kuin kirjoitit ne. Tulosta tai näytä viesti.
Kysy voisiko sinut ohjata sukupuoli-identiteettiin perehtyneelle psykologille tai psykoterapeutille?
Jos tilanne käy todella synkäksi ja itsetuhoiseksi, ota yhteyttä kriisipäivystykseen, esimerkiksi:
Mieli ry:n kriisipuhelin: 09 2525 0111 (24/7)
Sekasin-chat: https://sekasin.fi
Paikallinen terveysasema, päivystys tai psykiatrinen ensiapu
Mitä viestiä meinaat, aloitusviestiä vai jotain muuta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä myös lupaa tekeväni mitään harjoituksia vaan nimenomaan saatan tulla olemaan laiska p a s k a jolloin en tee terapian kanssa mitään muuta kuin käyn paikalla.
Miks ees mennä toisaalta jossei oo intoa paranemiseen. Eikös nuo mielenterveyspalvelut oo aika kuormittuneita nykysin, nuokin resurssit vois kohdistaa johonkin joka oikeasti kokee että terapiasta vois olla apua
Siis kyseessä on aika lyhyt terapia, ei oikeastaan mikään kunnon. Mun kohdalla vielä luovuttiin siitä jostain hoitomuodosta mikä se alunperin oli koska terapeuttini sanoi ettei ole sopiva hoitomuoto, joten ehkä se on nyt enemmän vähän sellaista ettei niin hirveästi ole tavoitteena parantuakaan tossa vielä. Ehkä ne oikeasti meinaa että enemmän se parantuminen tapahtuisi siellä erikoissairaanhoidon puolella, tosin jos mua ei huvita parantua sielläkään tai siis tehdä yhtään mitään, niin en tiedä kannattaako niiden uutta lähetettä sinne kirjoittaakaan. Ehkä sanon vain että olen laiska p a s k a ja en jaksa tehdä mitään muuta kuin käydä paikan päällä. Ehkä ne sitten tajuaa että ei kannata laittaa mua mihinkään kun en parane anyway ja ehkä jonkinlainen hengissä pysyminen saattaa olla ainut tavoite että laitetaan jotain pientä jutteluaikaa sillon tällön kenties. Ja pari osastojaksoa ehkä joskus harvakseltaan jos itsetuho yltyy oikein kovaksi. Sillä setillä todnäk mennään loppuelämä mut joo. Toisaalta luulisi terapeuttini tietävän jo millainen olen ja missä kunnossa olen että en mitään harjotteita tule tekemään.
itse en oo ikinä oikeen ymmärtänyt terapiaa. ehkä se voi joissain tilanteissa olla avuks mutta en usko että se voi koskaan pysyvästi muuttaa näkemystä maailmaa tai ihmisiä kohtaan, koska sille terapeutille maksetaan siitä mitä se sitten tekeekin, eli se ei ole aito ihmiskontakti ja omasta mielestä vaan aidot kokemukset voi muuttaa ihmistä
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin miksi et haluaisi olla nainen. Naisia koko ajan esineellistetään. Kaikki pyörii naisten rintojen, perseiden ja alapään ympärillä. Tätä on kaikkialla. Mainokset, elokuvat, keskustelupalstat yms. Naisten ulkonäköä jatkuvasti vertaillaan ja kommentoidaan. Esimerkiksi jos joku nainen tekee jotain positiivisesti merkittävää niin tietenkin hänen ulkonäköäänkin pitää kommentoida vaikka se ei liittyisi mitenkään mihinkään. Naiset joutuvat kestämään seksuaalista häirintää ja kommentointia.
Itse vihaan rintojani. Haluaisin leikkauttaa ne pois koska ne aiheuttavat mulle ongelmia ja lisäksi ne ovat minulle aivan turhat.
En yhtään ihmettele miksi tytöt ja naiset haluaisivat olla mieluummin miespuolisia.
En minä halua missään tapauksessa olla mies.
En kiinnitä mitään huomiota naisten esineellistämiseen. Ei liity minun elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin miksi et haluaisi olla nainen. Naisia koko ajan esineellistetään. Kaikki pyörii naisten rintojen, perseiden ja alapään ympärillä. Tätä on kaikkialla. Mainokset, elokuvat, keskustelupalstat yms. Naisten ulkonäköä jatkuvasti vertaillaan ja kommentoidaan. Esimerkiksi jos joku nainen tekee jotain positiivisesti merkittävää niin tietenkin hänen ulkonäköäänkin pitää kommentoida vaikka se ei liittyisi mitenkään mihinkään. Naiset joutuvat kestämään seksuaalista häirintää ja kommentointia.
Itse vihaan rintojani. Haluaisin leikkauttaa ne pois koska ne aiheuttavat mulle ongelmia ja lisäksi ne ovat minulle aivan turhat.
En yhtään ihmettele miksi tytöt ja naiset haluaisivat olla mieluummin miespuolisia.
En minä halua missään tapauksessa olla mies.
En kiinnitä mitään huomiota naisten esineellistämiseen. Ei liity minun el
patriarkka pakottaa laittamaan pyllytikoot kauppaan lähtiessä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä myös lupaa tekeväni mitään harjoituksia vaan nimenomaan saatan tulla olemaan laiska p a s k a jolloin en tee terapian kanssa mitään muuta kuin käyn paikalla.
Miks ees mennä toisaalta jossei oo intoa paranemiseen. Eikös nuo mielenterveyspalvelut oo aika kuormittuneita nykysin, nuokin resurssit vois kohdistaa johonkin joka oikeasti kokee että terapiasta vois olla apua
Siis kyseessä on aika lyhyt terapia, ei oikeastaan mikään kunnon. Mun kohdalla vielä luovuttiin siitä jostain hoitomuodosta mikä se alunperin oli koska terapeuttini sanoi ettei ole sopiva hoitomuoto, joten ehkä se on nyt enemmän vähän sellaista ettei niin hirveästi ole tavoitteena parantuakaan tossa vielä. Ehkä ne oikeasti meinaa että enemmän se parantuminen tapahtuisi siellä erikoissair
itse en oo ikinä oikeen ymmärtänyt terapiaa. ehkä se voi joissain tilanteissa olla avuks mutta en usko että se voi koskaan pysyvästi muuttaa näkemystä maailmaa tai ihmisiä kohtaan, koska sille terapeutille maksetaan siitä mitä se sitten tekeekin, eli se ei ole aito ihmiskontakti ja omasta mielestä vaan aidot kokemukset voi muuttaa ihmistä
Kai siitä jotain aitoa inhimillisyyttä kuitenkin voi välittyä, vaikka näille maksetaankin siitä etteivät sano mitä oikeasti ajattelevat
Tämä ei ole valitusta, vaan pohdintaa. Uskon etten tule koskaan muuttamaan mieltäni. Ainoastaan rav. Terapeutti voi olla jokin sellainen mistä on apua, ei toki muuhun kuin siihen. Muuhun en oikein usko.
Mutta miten ihmeelliseltä tuntuu edes syödä yksi tomaatti. Kun istuu koko aamun sängyssä eikä muutenkaan huvita tehdä mitään, tuntuu ihan omituiselta että yhtäkkiä tulee joku idea että vau syön yhden tomaatin. Jos se vaikka auttaisi jotain. Ei helvetti :D ja tuntuu niin kuin olisin tehnyt jotakin erikoista.
Mutta ihan sama minulla mitä täällä enää tapahtuu. On täysin ok jos tämä ei lähde koskaan pois. Mitä väliä, right? Ei minulle ole. Kärsimys kuuluu elämään. Joskus myös äärimmäinen kärsimys. Niin se on.
Ja tänään on 5.9.2025.
Edellinen keskustelu minkä tein samasta aiheesta tänne oli vissiin 13.6.2024.
Ja silloin tämä oikeastaan vasta toden teolla alkoi. No ei ihan siinäkään, vaan oikeastaan jossain helmikuun tienoilla 2024 jauhoin jo samantyyppisistä asioista. Sitten vuosi 2023 oli kyllä vähän erilainen kun en ilmeisesti keskittynyt sukupuoleen aivan yhtä vahvasti silloin. Joten ehkä tämä on taas vain vaihe joka kestää aikansa.
En todellakaan usko siihen että tämä poistuu kokonaan. Ei se lopu. Ei todellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja tänään on 5.9.2025.
Edellinen keskustelu minkä tein samasta aiheesta tänne oli vissiin 13.6.2024.
Ja silloin tämä oikeastaan vasta toden teolla alkoi. No ei ihan siinäkään, vaan oikeastaan jossain helmikuun tienoilla 2024 jauhoin jo samantyyppisistä asioista. Sitten vuosi 2023 oli kyllä vähän erilainen kun en ilmeisesti keskittynyt sukupuoleen aivan yhtä vahvasti silloin. Joten ehkä tämä on taas vain vaihe joka kestää aikansa.
En todellakaan usko siihen että tämä poistuu kokonaan. Ei se lopu. Ei todellakaan.
Niin oot jotain kohta jo 30v? Voi tosiaan olla ettei se koskaan katoa, vaan on parempi oppia elämään sen kanssa. Tosin sen perusteella mitä puhut sun ongelmat tosiaan tuntuu olevan laaja-alaisempia kuin jokin sukupuolidysforia. Jos et pidä omasta kehosta etkä halua sitä muuttaa niin kuten on todettua, ehkä voi hakea elämäänsä mielenkiintoa jostain muualta, kääntää se katse sisältä ulospäin. Aina tosin helpommin sanottu kuin tehty, kun jo pelkkä kivi kengässä riittää viemään ilon aurinkoisesta päivästä
Eikä sillä ole minulle mitään väliä loppuuko se vai ei, tai mitä tapahtuu. Mutta saan silti puhua siitä. Tai itse asiassa saan tehdä ihan mitä vaan. Muut voivat antaa vain neuvoja, eivät pakottaa mua mihinkään. Muut voivat vihata mua, mutta ei pakottaa. Mut voidaan heittää ulos himasta tai mitä tahansa, ok, no sitten varmaan löydän jonkun paikan jostain tai sitten asun kadulla. Meinaan että mitä tahansa voi tapahtua mutta mä saan silti tehdä ihan mitä vaan. Ei kukaan anna mulle sääntöjä. Ei edes vauvapalstalaiset. Kukaan ei voi sanoa mulle mitä pitää tehdä. Sen hinta on toki olla vihattu ja halveksuttu mutta se ei mua haittaa.
Mutta helpottaa jo hiukan kun ei tarvitsekaan tehdä yhtään mitään. Ja antaa vain kaiken olla. Se on jo heti hiukan helpompaa. Tämä skpl homma ei ehkä lähde pois elämäni aikana, mutta ei sillä ole lopulta väliä, sillä no, elämä on sellaista. Olen elänyt tässä tilanteessa jo yli vuoden. Pystyn elämään niin kauan kun tarvitsee. Jos en pysty, saatan yrittää itsemurhaa vaikka. Mitä sitten? Moni muukin tekee niin. Jotkut kuolee siihen. Big deal. Life goes on. Ei mun tarvitse millään lailla parantua. Totta kai mä kestän tätä niin kauan kun kestän. Ei sillä ole mitään väliä.
On pahoinvointia ja refluksitauti (ei todettu mutta aika selvästi pitäisi se olla) joten siitä varmaan johtuu se pitkälti. Lääkitys sertralin just aloitettu. Mä luulen että se inho tulee ihan siitä että mulla on alunperin niin sairaalloisen huono itsetunto kiusaamisen takia ja ehkä just isänkin takia niin sen takia kaikenlainen häpeä kaikesta vahvistuu vielä entisestään