Kuka enää tänä päivänä uskoo jumalaan?

Miten pitäisi suhtautua kun haluaa raamatullisesti tehdä minulle kuin itselleen? Piiskata jne.

Vierailija:

Ymmärrän, että kaikki eivät usko Jumalaan, mutta miksi pitää pilkata toisten uskoa?

Miksi koet pilkaksi, jos ihmisillä on eri mielipiteitä kanssasi?

Kaikki saavat julistaa ajatuksiaan, pöyhkeimmillään jopa " totuuksia" . Viisas valitsee oman " totuutensa" .

Jos henki pääsee lopullisesti eroon ruumiista, niin ehkä kiima ja ikuinen materian nälkä väistyy.

Vierailija:

Helvettikäsite taas on kopioitu Platonilta.

Oisko taustalla sittenkin heidän oma Gehenna?

Gehenna (or gehenom or gehinom) is the Jewish hell or purgatory. It has sometimes been described as a final punishment for the wicked and sometimes as a spiritual forge in which souls are purified after death. In English, Jews commonly use the term " hell" in place of " gehenna." The name derived from a burning garbage dump near Jerusalem (the valley of Hinnom), sometimes identified as an entrance to the underworld.

Gehenna also appears in the New Testament and in early Christian writing. It lends its name to Islam' s hell, Jahannam.

Se ei minua haittaa. Täällä vain on välillä ollut kommentteja, että aikuinen ja järkevä ihminen ei voisi uskoa Jumalaan. Itse ainakin koen, että tuollaisilla kommenteilla pilkataan ja vähätellään uskovia.

Eikö tuo ole hieman lapsellinen asenne? Itse pystyy aina valitsemaan miten käyttäytyy vaikka muut tekisivät mitä.

EI MITÄÄN. Silloinhan et kuollessasi tule koskaan tietämään olleesi väärässä, koska vain kuolet, piste, eikä sielusi siirry ajasta ikuisuuteen tai minnekään muuallekaan.

Kuka sitten menettää kuollessaan jotain, oli sitten oikeassa tai ei?



Jos uskova on ollut väärässä, eli ei ole kuolemanjälkeistä elämää, hän ei menetä yhtään mitään sillä tämän ajattelutavan mukaan tietoisuus sammuu kun sydän pysähtyy. Jos uskova on ollut oikeassa, ei menetystäkään tapahdu.



Jos ateisti on ollut väärässä, ei hän menetä mitään (paitsi ehkä ateisminsa ;)) kuoleman jälkeen. Silloin hän vain huomaa, että kuoleman jälkeen onkin elämää ja kaikki on hyvin. Sillä " kadotusta" ei ole. Jos ateisti on ollut oikeassa, ei hän jälleen kerran menetä yhtään mitään kuollessaan. Ks. uskovan kohta.



En ymmärrä muutenkaan, miksi on niin tärkeää ajatella, mitä menettää uskoessaan johonkin tai ollessaan uskomatta. Jokainen kuitenkin elää elämänsä niin, että on mahdollisimman onnellinen, eikö niin? :)

siksi olisi hyvä, jos oltaisiin ihmisiksi ilman uskonnon pelotetta...

Vierailija:

Alkulähde, josta kaikki on syntynyt. Tuo on näkymätön, valtava rakkaudenenergia, jota jokainen kutsuu omalla nimellään. Siksipä minulle Allah, Jumala, Jahve jne jne ovat kaikki samaa, eri nimellä vain. Eli uskon :))

Lue Raamattua ja Vanhaa testamenttia niin näet, mitä epäjumalanpalvelus ihmiselle aiheuttaa. Sinun logiikkasi mukaan jotkut Egyptin lukuisat jumalat ja Baal, jonka palvonta sai ihmiset irstailemaan mitä kuvottavimmilla tavoilla tai uhraamaan ihmisiä olisi tätä amaa " jumaluuttasi" . On vain yksi elävä Jumala ja muuta jumalat, Allahit ja Buddhat on epäjumalia ja Saatanasta lähtöisin.

Raamatun kirjoittajien ja ympäröivien kulttuurien vuorovaikutuksesta Raamatun sanoman muotoutumisessa.





Tutkittaessa kysymystä erityisesti Uuden testamentin kirjoittajien vuorovaikutuksesta ympäristön kansojen mytologioiden ja aatteiden kanssa on syytä huomioida eräitä seikkoja. Alkukirkossa ei ollut yhtenäistä suhtautumistapaa ympäristön mytologioihin ja aatevirtauksiin. Synoptisten evankeliumien traditio on valtaosin peräisin juutalais-kristillisestä taustasta, missä asenne myyttistä aineistoa kohtaan oli paljon epäluuloisempi kuin pakanakristilllisissä seurakunnissa.

Kuitenkin kristillinen usko rakentuu kahden erilaisen kulttuurin, juutalaisen ja kreikkalaisen perustukselle. Evankeliumin levitessä juutalaisuuden viitekehyksestä pakanoiden keskuuteen tapahtui myös siirtyminen uudenlaiseen henkiseen ja aatteelliseen ympäristöön, millä on ollut syvälliset ja kauaskantoiset seuraukset kristillisen uskon sisällölle ja luonteelle. Platonismin osalta mainittakoon Platonin Valtio-dialogin kirjaimelliseen tulkintaan palautuvat vaikutteet, joiden perusteella muotoiltiin voimakkaasti oppeja kiirastulesta ja helvetistä - tarkoitan tällä siis apostolisen ajan jälkeisinä aikoina, ettei tule epäselvyyksiä.



Helvettiin ja kiirastuleen liittyvät perinteiset kristillisinä pidetyt opit todellakin ovat vahvasti enemmän platonismia kuin alkuperäistä israelilaista uskonnollista perintöä. Keskiajan kristillisyyden helvetti-ja kiirastuliopit ovat hämmästyttävän samankaltaisia kuin Platonin kuvaukset Valtio-teoksessa. Mutta Platonin Valtion loppumyyttiin sisältyy oppi sielunvaelluksesta - se on täysin vieras VT:n ja myös UT:n sisällölle.



Kristillinen usko sai juutalaisuudesta ja kreikkalaisuudesta voimakkaita vaikutteita. Kysymys kuuluu, kumpi on vaikuttanut valmiiksi muotoutuneeseen kristinuskoon enemmän. Tärkeä lisäkysymys on edelleen, missä vaiheessa kummankin vaikutus on alkanut ja kuinka suuressa määrin? Toinen merkittävä kysymys on, onko jo UT sisällöltään enemmän kreikkalainen kuin juutalainen kirjoituskokoelma?

hän menettää mahdollisuutensa taivaspaikkaan. Jees elämää on, hän huomaa, mutta onko tuo sitten niin auvoisaa siellä helvetissä... (Correct me if I' m wrong, mutta eikös se taivas aukea nimenomaan uskoville?)

Vierailija:

Jos ateisti on ollut väärässä, ei hän menetä mitään (paitsi ehkä ateisminsa ;)) kuoleman jälkeen. Silloin hän vain huomaa, että kuoleman jälkeen onkin elämää ja kaikki on hyvin. Sillä " kadotusta" ei ole. Jos ateisti on ollut oikeassa, ei hän jälleen kerran menetä yhtään mitään kuollessaan. Ks. uskovan kohta.

En ymmärrä muutenkaan, miksi on niin tärkeää ajatella, mitä menettää uskoessaan johonkin tai ollessaan uskomatta. Jokainen kuitenkin elää elämänsä niin, että on mahdollisimman onnellinen, eikö niin? :)

Vierailija:

Kuka sitten menettää kuollessaan jotain, oli sitten oikeassa tai ei?

Jos uskova on ollut väärässä, eli ei ole kuolemanjälkeistä elämää, hän ei menetä yhtään mitään sillä tämän ajattelutavan mukaan tietoisuus sammuu kun sydän pysähtyy. Jos uskova on ollut oikeassa, ei menetystäkään tapahdu.

Jos ateisti on ollut väärässä, ei hän menetä mitään (paitsi ehkä ateisminsa ;)) kuoleman jälkeen. Silloin hän vain huomaa, että kuoleman jälkeen onkin elämää ja kaikki on hyvin. Sillä " kadotusta" ei ole. Jos ateisti on ollut oikeassa, ei hän jälleen kerran menetä yhtään mitään kuollessaan. Ks. uskovan kohta.

Kadotus nimenomaan on, näin Raamattu opettaa ja jokainen ateisti (Saatanan orja) joutuu sinne.

Kituminen kesti useita tunteja. Lopuksi uhri huusi " jumalani jumalani miksi minut hylkäsit?"

Vierailija:

Kituminen kesti useita tunteja. Lopuksi uhri huusi " jumalani jumalani miksi minut hylkäsit?"

Kärsi meille kuuluvan rangaistuksen! Me olemme niitä rikollisia, jotka olisi kuulunut teurastaa ristillä. Mutta Jumala rakasti meitä niin paljon, että kuoli meidän puolestamme, kärsi meille kuuluvan rangaistuksen, voitti pimeyden vallat, koska kuoleman vallat ja pimeyden voimat ei voi pitää vallassaan synnitöntä ihmistä. Hän lunasti meidät pimeyden voimilta ja maksoi meistä täyden hinnan, niin paljon Hän rakasti meitä. Hän oli ainoa, joka sen saattoi tehdä. Hän pelasti meidät.

Meidän syntimme ja meidän tekomme oli syynä siihen, että Jeesus joutui kuolemaan. Jos Jeesus ei olisi kuollut puolestamme ja maksanut syntivelkaamme, me joutuisimme kaikki kadotukseen. Jokainen, joka turvaa Jeesukseen pelastuu, sillä hänen syntinsä on jo maksettu. Jeesus on maksanut meidät vapaaksi.

Jotkut tekevät siellä tuhatvuotisenkin taivalluksen, mutta useimmat pääsevät pois - paitsi esim. Ardiaios.

Well, I said, I will tell you a tale; not one of the tales which Odysseus tells to the hero Alcinous, yet this too is a tale of a hero, Er the son of Armenius, a Pamphylian by birth. He was slain in battle, and ten days afterwards, when the bodies of the dead were taken up already in a state of corruption, his body was found unaffected by decay, and carried away home to be buried. And on the twelfth day, as he was lying on the funeral pile, he returned to life and told them what he had seen in the other world. He said that when his soul left the body he went on a journey with a great company, and that they came to a mysterious place at which there were two openings in the earth; they were near together, and over against them were two other openings in the heaven above. In the intermediate space there were judges seated, who commanded the just, after they had given judgment on them and had bound their sentences in front of them, to ascend by the heavenly way on the right hand; and in like manner the unjust were bidden by them to descend by the lower way on the left hand; these also bore the symbols of their deeds, but fastened on their backs. He drew near, and they told him that he was to be the messenger who would carry the report of the other world to men, and they bade him hear and see all that was to be heard and seen in that place. Then he beheld and saw on one side the souls departing at either opening of heaven and earth when sentence had been given on them; and at the two other openings other souls, some ascending out of the earth dusty and worn with travel, some descending out of heaven clean and bright. And arriving ever and anon they seemed to have come from a long journey, and they went forth with gladness into the meadow, where they encamped as at a festival; and those who knew one another embraced and conversed, the souls which came from earth curiously enquiring about the things above, and the souls which came from heaven about the things beneath. And they told one another of what had happened by the way, those from below weeping and sorrowing at the remembrance of the things which they had endured and seen in their journey beneath the earth (now the journey lasted a thousand years), while those from above were describing heavenly delights and visions of inconceivable beauty. The Story, Glaucon, would take too long to tell; but the sum was this:-- He said that for every wrong which they had done to any one they suffered tenfold; or once in a hundred years--such being reckoned to be the length of man' s life, and the penalty being thus paid ten times in a thousand years. If, for example, there were any who had been the cause of many deaths, or had betrayed or enslaved cities or armies, or been guilty of any other evil behaviour, for each and all of their offences they received punishment ten times over, and the rewards of beneficence and justice and holiness were in the same proportion. I need hardly repeat what he said concerning young children dying almost as soon as they were born. Of piety and impiety to gods and parents, and of murderers, there were retributions other and greater far which he described. He mentioned that he was present when one of the spirits asked another, `Where is Ardiaeus the Great?' (Now this Ardiaeus lived a thousand years before the time of Er: he had been the tyrant of some city of Pamphylia, and had murdered his aged father and his elder brother, and was said to have committed many other abominable crimes.) The answer of the other spirit was: `He comes not hither and will never come. And this,' said he, `was one of the dreadful sights which we ourselves witnessed. We were at the mouth of the cavern, and, having completed all our experiences, were about to reascend, when of a sudden Ardiaeus appeared and several others, most of whom were tyrants; and there were also besides the tyrants private individuals who had been great criminals: they were just, as they fancied, about to return into the upper world, but the mouth, instead of admitting them, gave a roar, whenever any of these incurable sinners or some one who had not been sufficiently punished tried to ascend; and then wild men of fiery aspect, who were standing by and heard the sound, seized and carried them off; and Ardiaeus and others they bound head and foot and hand, and threw them down and flayed them with scourges, and dragged them along the road at the side, carding them on thorns like wool, and declaring to the passers-by what were their crimes, and that they were being taken away to be cast into hell.' And of all the many terrors which they had endured, he said that there was none like the terror which each of them felt at that moment, lest they should hear the voice; and when there was silence, one by one they ascended with exceeding joy. These, said Er, were the penalties and retributions, and there were blessings as great.



Now when the spirits which were in the meadow had tarried seven days, on the eighth they were obliged to proceed on their journey, and, on the fourth day after, he said that they came to a place where they could see from above a line of light, straight as a column, extending right through the whole heaven and through the earth, in colour resembling the rainbow, only brighter and purer; another day' s journey brought them to the place, and there, in the midst of the light, they saw the ends of the chains of heaven let down from above: for this light is the belt of heaven, and holds together the circle of the universe, like the under-girders of a trireme. From these ends is extended the spindle of Necessity, on which all the revolutions turn. The shaft and hook of this spindle are made of steel, and the whorl is made partly of steel and also partly of other materials. Now the whorl is in form like the whorl used on earth; and the description of it implied that there is one large hollow whorl which is quite scooped out, and into this is fitted another lesser one, and another, and another, and four others, making eight in all, like vessels which fit into one another; the whorls show their edges on the upper side, and on their lower side all together form one continuous whorl. This is pierced by the spindle, which is driven home through the centre of the eighth. The first and outermost whorl has the rim broadest, and the seven inner whorls are narrower, in the following proportions-- the sixth is next to the first in size, the fourth next to the sixth; then comes the eighth; the seventh is fifth, the fifth is sixth, the third is seventh, last and eighth comes the second. The largest (of fixed stars) is spangled, and the seventh (or sun) is brightest; the eighth (or moon) coloured by the reflected light of the seventh; the second and fifth (Saturn and Mercury) are in colour like one another, and yellower than the preceding; the third (Venus) has the whitest light; the fourth (Mars) is reddish; the sixth (Jupiter) is in whiteness second. Now the whole spindle has the same motion; but, as the whole revolves in one direction, the seven inner circles move slowly in the other, and of these the swiftest is the eighth; next in swiftness are the seventh, sixth, and fifth, which move together; third in swiftness appeared to move according to the law of this reversed motion the fourth; the third appeared fourth and the second fifth. The spindle turns on the knees of Necessity; and on the upper surface of each circle is a siren, who goes round with them, hymning a single tone or note. The eight together form one harmony; and round about, at equal intervals, there is another band, three in number, each sitting upon her throne: these are the Fates, daughters of Necessity, who are clothed in white robes and have chaplets upon their heads, Lachesis and Clotho and Atropos, who accompany with their voices the harmony of the sirens-- Lachesis singing of the past, Clotho of the present, Atropos of the future; Clotho from time to time assisting with a touch of her right hand the revolution of the outer circle of the whorl or spindle, and Atropos with her left hand touching and guiding the inner ones, and Lachesis laying hold of either in turn, first with one hand and then with the other.

että jumala kutsuu 3 kertaa elämän aikana luokseen. Lapsuudessa, aikuisuudessa ja kuoleman hetkellä. Olen jo aikuinen eikä minua ole kutsuttu kertaakaan, ei, vaikka lapsena (n. 10-vuotiaana) luulin uskovani jumalaan. Rukoilin iltarukouksen ja pyysin jumalalta apua.



Voinhan kääntää kelkkani sitten kuolinvuoteella jos joku tulee kutsumaan, eikö?



T: Ateisti eli ap

Pelastusoppi on ihmisen keksintöä. Jumalan ei tarvitse tulla maanpäälle uhraamaan itselleen yhtään mitään. Jumala on kaikkialla.

Ristiriitaista että Jumala uhraa itsensä itselleen. Jos näin olisi Jumala ei olisi kaikkivaltias.



" Luuletko" todella että Jumala näkee ihmisen oman luomansa saastaisena paskana täällä maanpäällä joka heitetään vajavaisena helvettiin. Sellainen ei ole rakastava Isä.



Sinun Jumalasi on ankara koston ja vihan Jumala.

riippunee siitä, miten jeesus ymmärsi käsitteen " lähimmäinen" . naapurikansat eivät ilmeisesti olleet lähimmäisiä. ainoastaan oman heimon ihmiset.