Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kauanko pitää lasten takia jaksaa sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa on onneton?
01.09.2025 |
Avioliittomme alkuaika oli ihan onnellista aikaa, mutta siitä on jäljellä enää muistot vain. Meillä on kaksi aika pientä lasta (toinen 3, toinen ekalla). Ja olen onneton parisuhteessani. En saa mieheltäni yhtään mitään. En tukea missään, en osallistumista oikein mihinkään, vain valitusta ja vaatimuksia. Hän ei kerro minulle asioistaan juuri mitään, tulee ja menee miten sattuu kiinnostamaan, osallistuu kotona vain hyvin vähän mihinkään. Mitään ei voi suunnitella kun ei tiedä sattuuko miestä juuri silloin kiinnostamaan eikä tiedä aikooko hän edes olla paikalla. Kun häneltä jotain pyytää tai kysyy, niin mumisee vastaukseksi jotain, mistä ei voi tietää mikä se vastaus nyt sitten on. Lasten asiat jää minulle hoidettavaksi. En saa hänestä edes keskusteluseuraa mihinkään aiheeseen. Hän silti vaatii minulta vaikka mitä. Joista suurinta osaa en kylläkään nykyään enää toteuta, koska en ehdi tai olen liian väsynyt jaksaakseni, osa asioista on sellaisia että ne ei edes minulle kuuluisi hoidettavaksi. Hän tietää kyllä, että olen onneton tässä suhteessa, koska olen sen hänelle kertonut ja kyllähän hän sen näkeekin (tai en tiedä vaivautuuko katsomaan). Kuinka pitkään lasten takia pitää tällaisessa yrittää jaksaa? Ilman lapsia olisin eronnut jo kauan sitten.
Kommentit (104)
Itse sinnittelin lasten kouluikään asti, mutta nyt eronneena en oikein tiedä miksi. Yksin kaiken hoitaminen on toki välillä raskasta, mutta paljon raskaampaa oli se aika kun aamulla herätessä ja töistä tullessa mietit että mitähän siellä tällä kerta odottaa, onko siellä vastassa yksinäisyyttä, vai kiukkuinen kaikesta valittava mies. Enää ei tarvitse miettiä hänen valittamistaan ja se on vain ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän äiti järjesti onnettomassa liitossaan jakolinjat perheen sisällä niin, että olimme me: äiti ja lapset ja sitten oli se, eli isä. Erittäin, erittäin vaikeaa ja raskasta, hajottavaa ja kamalaa toimintaa. Ei todellakaan KENENKÄÄN hyväksi. Siis yhdenkään perheenjäsenen.
Erota ei voinut, muka lasten takia.Olen tässä aikuisena alkanut miettiä, että ehkä erota ei voinut kun olis pitänyt luopua omakotitalosta ja kesämökistä ja alkaa monen lapsen kans yh:ksi. Isä tuniten mitään elareita ei olis saanut kuin hohtimilla jonkin pennin revittyä.
Isäukko on kuopattu ja äiti elää. Mutta eipä meillä lapsilla ole mitenkään lämpimät välitä tähän uhrautuneeseen äitiin. Minä ainakin olen vihainen. Olisi ollut huomattavasti vähemmän traumaattista elää niin, ettei tarvi koko ajan lapsena kuulostella ja aavistella, että mistä tänään tuulee, mistä suututaan, mitä me tehdään väärin ja miten tasapainoill
Miten niin äitisi järjesti liitossa tuollaisen jakolinjan, että oli äiti ja lapset ja sitten oli erikseen isä? Luin koko tekstisi ja mitä kerroit isästäsi, niin kuulostaa kyllä ihan siltä, että se oli isäsi joka tuon jakolinjan rakensi.
Vierailija kirjoitti:
Ja toivon tähän vastauksia sellaisilta ihmisiltä, joilla oikeasti on itsellään lapsia. Olisin nimittäin itse aikoinani lapsettomana antanut tällaiseen ihan erilaiset neuvot kuin nyt, kun minulla on lapsia ja ymmärrän oikeasti millaista se on, kun pitää miettiä lasten etua. Ap
Lapset kyllä huomaa että olet onneton, ja että isä ei osallistu. Samalla annat myös lapsillesi parisuhteen mallin. Jos oma tyttäresi olisi sellaisessa avioliitossa kuin sinä, mitä sanoisit hänelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja toivon tähän vastauksia sellaisilta ihmisiltä, joilla oikeasti on itsellään lapsia. Olisin nimittäin itse aikoinani lapsettomana antanut tällaiseen ihan erilaiset neuvot kuin nyt, kun minulla on lapsia ja ymmärrän oikeasti millaista se on, kun pitää miettiä lasten etua. Ap
Mutta lastenetu ei ole se että sinä olet tuollaisessa liitossa ja onneton. Ota hyvä nainen itteesi niskasta kiini ja ajattele oikeesti onko elämä tuon kaiken arvoista. Luulen ja jopa tiedän että lapsetkin löytävät enemmän iloa ja onnellisuutta elämäänsä kun äiti on äiti eikä isän menoihin ja asioiden alle tallattu kynnysmatto. Kerron tämän siksi koska minuakin alettiin kerran nollaamaan ja olin näkymätön panolauta/ kotiapulainen/lastenhoitaja. Mutta sitten aloin näkyä kun muutin omaan asuntoon ja hain avioeron. Kolme lastamme alkoivat loistaa omina itsenään. Pienet lapset kertoivat"äiti sinusta on tullut nyt niin ihana/mukava ja sinä osaat nauraakin". Mutta nyt exä itkee äidilleni miten hän oli rakastanut minua ja olin ollut kuulema koko hänen maailmasa. Ja minä olin nyt se joka oli särkenyt ja tuhonnut hänen elämänsä.
Miehesi näkökulmasta noin varmasti todella onkin. Et voi kyseenalaistaa hänen kokemustaan.
Voimia sinulle kovasti! Tulin niin surulliseksi, kun luin kirjoitustasi. Tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan. Tuntuu ihan uskomattomalle, miten puolisosi voi käyttäytyä noin. Eron miettiminen on varmasti raskasta, mutta uskon, että pärjäisit kaikella tavoin paremmin eron jälkeen kuin nyt.
Omasta puolestani voi kertoa, että on olemassa myös hyviä, luotettavia ja puolisoa kannustavia ja perhe-elämään tasapuolisesti osallistuvia miehiä.
Kaikkea hyvää sinulle jatkoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän riippuu ihan siitä kuinka onnettomaksi haluat lapsesi tehdä ja kuinka pitkäksi ajaksi. Loppuiän terapiat varattu joa vai miten?
Jos kuvittelet ettei lapset aisti vanhempien välistä jännitettä tai syvää onnettomuutta olet väärässä. Lapset vaan kuvittelee olevansa itse pahan olon aiheuttajia sekä syypäitä suhteen toimimattomuuteen.
Ei kuvittele.
Just näin. Lapset ei yleensäkään mieti vanhempiensa onnellisuutta tai onnettomuutta, eikä heidän pidäkään. Huonot äidit ja isät vaan vastuuttaa lapsiaan omista ongelmistaan. Siinä ei silloin ole kauheasti väliä, ollaanko yhdessä vai erottu, lapset kärsii joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Voimia sinulle kovasti! Tulin niin surulliseksi, kun luin kirjoitustasi. Tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan. Tuntuu ihan uskomattomalle, miten puolisosi voi käyttäytyä noin. Eron miettiminen on varmasti raskasta, mutta uskon, että pärjäisit kaikella tavoin paremmin eron jälkeen kuin nyt.
Omasta puolestani voi kertoa, että on olemassa myös hyviä, luotettavia ja puolisoa kannustavia ja perhe-elämään tasapuolisesti osallistuvia miehiä.Kaikkea hyvää sinulle jatkoon!
Varmasti hyviä miehiä on, mutta ap:lle sanoisin: jos päätät erota, älä ainakaan hanki uutta puolisoa ennen kuin lapsesi ovat aikuisia! Uusperheet on lähtökohtaisesti kamalia lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voimia sinulle kovasti! Tulin niin surulliseksi, kun luin kirjoitustasi. Tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan. Tuntuu ihan uskomattomalle, miten puolisosi voi käyttäytyä noin. Eron miettiminen on varmasti raskasta, mutta uskon, että pärjäisit kaikella tavoin paremmin eron jälkeen kuin nyt.
Omasta puolestani voi kertoa, että on olemassa myös hyviä, luotettavia ja puolisoa kannustavia ja perhe-elämään tasapuolisesti osallistuvia miehiä.Kaikkea hyvää sinulle jatkoon!
Uskon kyllä, että tuollaisia hyviä ja luotettavia miehiä on. Ja siis varmasti onkin. Näin naisen näkökulmasta vain ongelma on se, että miten kummassa tuollaisen voisi tunnistaa ajoissa etukäteen. Koska myös ne epäluotettavat ja vastuuttomat tai ilkeät jne miehet esittää hyvää ja luotettavaa miestä ensimmäiset vuodet. Usein siihen saakka, että yhteinen lapsi on saatu.
Miksi pitäisi jaksaa kurjassa parisuhteessa? Se syö elinvoimaa. Eron jälkeen on poissa kaikki se pettymys, mitä puoliso nyt tuottaa. Eli voimaa ja iloa alkaa löytymään aivan kummasti. Itse erosin pienten lasten kanssa ankeasta liitosta ja se oli hyvä ratkaisu, jonka myötä vähitellen ilo voimistui ja säteili lapsillekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tuossa ap:n kuvaamassa liitossa ole mitään hyvää lapsillekaan. Miehen toiminta/toimimattomuus vain vie energiaa. Ilo katoaa eikä lapsille voi teeskennelläkään.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa ap:n kuvaamassa liitossa ole mitään hyvää lapsillekaan. Miehen toiminta/toimimattomuus vain vie energiaa. Ilo katoaa eikä lapsille voi teeskennelläkään.
Mutta jos eroaa, niin sysää lapset tuohon samaan pas kaan isän kanssa vuosikausiksi. Nainen voi pelastaa itsensä tuollaiselta mieheltä. Mutta silloin lapset jää ilman äidin suojaa tuollaisen isänsä armoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa ap:n kuvaamassa liitossa ole mitään hyvää lapsillekaan. Miehen toiminta/toimimattomuus vain vie energiaa. Ilo katoaa eikä lapsille voi teeskennelläkään.
Mutta jos eroaa, niin sysää lapset tuohon samaan pas kaan isän kanssa vuosikausiksi. Nainen voi pelastaa itsensä tuollaiselta mieheltä. Mutta silloin lapset jää ilman äidin suojaa tuollaisen isänsä armoille.
Näin se on, ei tuossa ap:n tilanteessa olen ratkaisua, joka olisi kaikille hyvä. Painotankin aina sitä, että elämän tärkein päätös on omien lasten toisen vanhemman valinta. Siinä vaiheessa pedataan tulevien vuosien elämän suuntaviivat.
Vierailija kirjoitti:
Vai haluatko elää vanhuutesi katkerana valittaen, kun ei mies sitä ja tätä? Eron kokeneena voin sanoa, että yksin lasten kanssa on helpompaa. Tosin senttiä joutuu venyttää, mutta kyllä se arjen mieslapsen kanssa voittaa mennen tullen.
Tämä oli minulle se suurin syy valita ero. Olen nähnyt liikaa näitä suurten ikäluokkien naisia jotka ovat valinneet huonon liiton ja nyt elämän ehtoopuolella ovat vain katkeria.
Meillä on vain tämä yksi elämä. Olin 43 vuotias erotessani, henkisesti ainakin 10 vuotta vanhempi. Nyt pikkuhiljaa olen alkanut tuntemaan itseni taas sellaiseksi kuin oikeasti olen, iloinen ja innostuva ihminen. Exäni imi kaiken ilon ja elämän ympäriltään. Meillä ei viimeisinä vuosina ollut minkäänlaista fyysistä eikä psyykkistä yhteyttä. Pitkään sinnittelin juuri sillä ajatuksella etten halua perhettä rikkoa. Mutta on meillä edelleen ihan oikea perhe, kahdessa eri asunnossa vain.
Ennen eroa meillä minä tein kaiken ja mies lähinnä roikkui vastentahtoisesti mukana. Nyt eron jälkeen hän on alkanut rakentamaan suhdettaan lapsiin ja talosta ja taloudestakin on alkanut pitämään eri lailla huolta. Jostain syystä tehtiin toisistamme passiivisia ja alakuloisia, eron jälkeen molemmilla on ollut eri lailla virtaa.
Mies on vielä katkera siitä että jätin hänet mutta uskon että hänkin vielä kokee että tämä oli parhaaksi kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset voivat hyvin, jos sinä äitinä voit hyvin. Jos nyt päävastuu sinulla on lapsista, niin se on todennäköisesti sitä myös eron jälkeen. Ellei mies herää ja ottaa oman vastuunsa lapsista. Voit paljon paremmin, kun miesrasite on pois silmistä. Kuka tietää, parempaa voi olla kulman takana joskus tarjolla. Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Lapset eivät todellakaan automaattisesti voi hyvin jos äiti voi hyvin. Tai ole aina onnettomia, jos äiti on onneton. Lopettakaa itsenne huijaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai haluatko elää vanhuutesi katkerana valittaen, kun ei mies sitä ja tätä? Eron kokeneena voin sanoa, että yksin lasten kanssa on helpompaa. Tosin senttiä joutuu venyttää, mutta kyllä se arjen mieslapsen kanssa voittaa mennen tullen.
Tämä oli minulle se suurin syy valita ero. Olen nähnyt liikaa näitä suurten ikäluokkien naisia jotka ovat valinneet huonon liiton ja nyt elämän ehtoopuolella ovat vain katkeria.
Meillä on vain tämä yksi elämä. Olin 43 vuotias erotessani, henkisesti ainakin 10 vuotta vanhempi. Nyt pikkuhiljaa olen alkanut tuntemaan itseni taas sellaiseksi kuin oikeasti olen, iloinen ja innostuva ihminen. Exäni imi kaiken ilon ja elämän ympäriltään. Meillä ei viimeisinä vuosina ollut minkäänlaista fyysistä eikä psyykkistä yhteyttä. Pitkään sinnittelin juuri sillä ajatuksella etten halua perhettä rikkoa. Mutta on meillä edelleen ihan oikea perhe
Mies lupaili meillä tätä, todellisuudessa muutama vuosi mennyt ja häntä kiinnostaa lähinnä juhliminen ja alkoholi silloin, kun töiltä jää vapaa-aikaa. Lasten asioista ei ole oppinut ottamaan yhtään enempää vastuuta. Elatusmaksuja pakoilee. On ihan itse luopunut vuoroasumisesta ja teinit palasivat mun luo, pienin käy isällä joka toinen viikonloppu.
Vierailija kirjoitti:
Lapsena toivoin että vanhempani eroaisivat.
Ja jos he olisivat eronneet, olisit toivonut, että eivät olisi. Tietysti poislukien päihde-, väkivalta- ym. ongelmaperheet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset voivat hyvin, jos sinä äitinä voit hyvin.
P*skanmarjat. Mun elämä meni pilalle, kun vanhemmat erosi ja äiti perusti perheen uuden miehen kanssa. Äiti varmasti voi paremmin kuin ennen, mutta mun elämältä katosi pohja.
Sama täällä. Jäin äidille ja hän alkoi saman tien toteuttamaan uutta elämäänsä. Olin öitä yksin kotona ja itkin itseni uneen kun äiti oli baareissa tai uudella juoppo-miesystävällään eri kaupungissa. Sukulaisille kaunistelin asioita ja häpesin.
Mutta silti olen sitä mieltä, että huonoon liittoon ei lopulta kannata jäädä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän lapset sen aistii, ettei kaikki ole kunnossa, joten onko järkeä olla pelkästään lasten takia yhdessä? Omat vanhempani erosivat kun olin 9-vuotias enkä kokenut sitä mitenkään traumaattisena asiana. Ehkä eniten mieleen on jäänyt se, että isälläni oli jonkin aikaa eron jälkeen tapana kritisoida äidin toimintaa minulle. En kuitenkaan muista, että he olisivat riidelleet minun ollessa paikalla, joten ero oli lapsen näkökulmasta sopuisa, ja se varmasti vaikuttaakin paljon siihen, millaiseksi lapsen kokemus muodostuu.
Mun vanhemmat erosi, kun olin kolme, eli en muista siitä mitään, mutta jotain siitä minne muutettiin ja missä asuttiin eron jälkeen. Tiedän, että ero oli todella verinen ja siinä pelattiin puolin ja toisin likaista peliä oikeutta myöden. Kuinka ollakaan, äitini ei koskaan puhunut isästäni mitään pahaa, sanoi vaan, että se oli hyvä tyyppi, mutta eivät kyenneet tulemaan toimeen. Mulla oli ihan onnellinen lapsuus, äidillä oli ok tulot, joten asuttiin kivasti ja matkusteltiinkin siskoni kanssa paljon.
Se on jäänyt kaivelemaan, etten sitten ehtinyt tapaamaan isää myöhemmin, kun hän kuoli muutama vuosi erosta, jolloin oikeus oli jo määrännyt mut äidille. Isä oli eräällä tapaamiskerralla aikonut viedä mut ulkomaille, joten taas oltiin oikeudessa. Tästäkään en tosin muista mitään, mutta sen vuoksi äiti sai yksinhuoltajuuden. Ollaan ihan supisuomalaisia, mutta isä oli valmistellut muuttoa ulkomaille ilman, että äitini siis tiesi asiasta mitään. Että osaa ne isätkin...
Eniveis, ei erosta aina seuraa lapsille traumoja, vaan riippuu paljon, miten vanhemmat sen hoitaa.
Ap, älä jää huonoon liittoon. Sinä ja lapset ansaitsette kodin, jossa on kaikilla hyvä olla.
Alue: Aihe vapaa
Vanhempien ero on aina lapsille järkytys ja shokki, siitä ei pääse mihinkään. Ap:n kannattaa miettiä, haluaako hän vaihtaa oman pahan olonsa lastensa pahaan oloon. Jos kyllä, sitten kannattaa erota, muuten ei.
t. erolapsi