Kauanko pitää lasten takia jaksaa sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa on onneton?

Vierailija kirjoitti:

Meidän äiti järjesti onnettomassa liitossaan jakolinjat perheen sisällä niin, että olimme me: äiti ja lapset ja sitten oli se, eli isä. Erittäin, erittäin  vaikeaa ja raskasta, hajottavaa ja kamalaa toimintaa. Ei todellakaan KENENKÄÄN hyväksi. Siis yhdenkään perheenjäsenen. 

Erota ei voinut, muka lasten takia.

Olen tässä aikuisena alkanut miettiä, että ehkä erota ei voinut kun olis pitänyt luopua omakotitalosta ja kesämökistä ja alkaa monen lapsen kans yh:ksi. Isä tuniten mitään elareita ei olis saanut kuin hohtimilla jonkin pennin revittyä.

Isäukko on kuopattu ja äiti elää. Mutta eipä meillä lapsilla ole mitenkään lämpimät välitä tähän uhrautuneeseen äitiin. Minä ainakin olen vihainen. Olisi ollut huomattavasti vähemmän traumaattista elää niin, ettei tarvi koko ajan lapsena kuulostella ja aavistella, että mistä tänään tuulee, mistä suututaan, mitä me tehdään väärin ja miten tasapainoill

Nainen ei valitettavasti voi mitään siittävän koiraan luonnolle. Tuollaisia ne elukat ovat luonnossakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja toivon tähän vastauksia sellaisilta ihmisiltä, joilla oikeasti on itsellään lapsia. Olisin nimittäin itse aikoinani lapsettomana antanut tällaiseen ihan erilaiset neuvot kuin nyt, kun minulla on lapsia ja ymmärrän oikeasti millaista se on, kun pitää miettiä lasten etua. Ap

Mutta lastenetu ei ole se että  sinä olet tuollaisessa liitossa ja onneton.  Ota hyvä nainen itteesi niskasta kiini ja ajattele oikeesti onko elämä tuon kaiken arvoista.  Luulen ja jopa tiedän että lapsetkin löytävät enemmän iloa ja onnellisuutta elämäänsä kun äiti on äiti eikä isän menoihin ja asioiden alle tallattu kynnysmatto. Kerron tämän siksi koska minuakin alettiin kerran nollaamaan ja olin näkymätön panolauta/ kotiapulainen/lastenhoitaja. Mutta sitten aloin näkyä kun muutin omaan asuntoon ja hain avioeron.  Kolme lastam

Totuus jokaisesta suomalaisesta avioliitosta

Tuon tapainen järjetön yleistäminen paljastaa aina henkilökohtaisen neuroosin kirjoittajalla. Tai propagandan, se yleistää ja liioittelee aina.

Kannattaa jatkaa avioliitossa kavereina siihen saakka, kunnes nuorempi on vähintään 15v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi pariterapia? Yleensä lapsiperheen arki tuhoaa parisuhteen jos parisuhteesta ei pidetä huolta.

Tuota minkin ajattelin: uhkavaatimus terapiasta tai ero.

Mihin aikanaan rakastuit mieheesi? Et tainnut tuntea häntä ollenkaan?

 

Suhteet rakentuvat yleensä sen pohjalle, mitä nainen antaa miehelle. Jos nainen ei anna mitään, mitään suhdetta ei koskaan muodostu, sillä mies ei varmasti anna mitään (muuta kuin siitoksia). No, sitten kun tulevat lapset ja nainen alkaa samaan normaalia vuorovaikutusta, joka ei sisällä väkivaltaa tai seksuaalista hyväksikäyttöä, ja antaa luontonsa mukaisesti itsestään äitinä enemmän kuin h u o r a n a , mies ei olekaan enää kaiken huomion keskipiste, eikä pysty bondaamaan edes lapsiin kun ei ole naaras, tämä muuttuu helvetilliseksi.

Eli käytännössä jos nainen pystyy antamaan kaiken sosiaalisen huomionsa miehelle, suhde voi olla ok. Jos nainen kieltäytyy luonnostaan äitinä, perhe-elämä voi ehkä juuri ja juuri toimia. Jos nainen on äiti LAPSILLEEN eikä miehelle, mies katkeroituu ja tuhoaa perheen.

Toinen juttu, että liian moni parisuhde perustuu jatkuvalle seksille. On sairautta siittää naista 10 000 kertaa. Jos eläin tekisi toiselle näin, ne erotettaisiin toisistaan eläinrääkkäyksenä. Mutta miehet ovat saaneet hyväksikäyttää naisia mielensä mukaan ties kuinka kauan eivätkä suostu ymmärtämään, että tuo ei ole oikein.

Vierailija kirjoitti:

Lapset voivat hyvin, jos sinä äitinä voit hyvin. 

P*skanmarjat. Mun elämä meni pilalle, kun vanhemmat erosi ja äiti perusti perheen uuden miehen kanssa. Äiti varmasti voi paremmin kuin ennen, mutta mun elämältä katosi pohja. 

Vierailija kirjoitti:

Meidän äiti järjesti onnettomassa liitossaan jakolinjat perheen sisällä niin, että olimme me: äiti ja lapset ja sitten oli se, eli isä. Erittäin, erittäin  vaikeaa ja raskasta, hajottavaa ja kamalaa toimintaa. Ei todellakaan KENENKÄÄN hyväksi. Siis yhdenkään perheenjäsenen. 

Erota ei voinut, muka lasten takia.

Olen tässä aikuisena alkanut miettiä, että ehkä erota ei voinut kun olis pitänyt luopua omakotitalosta ja kesämökistä ja alkaa monen lapsen kans yh:ksi. Isä tuniten mitään elareita ei olis saanut kuin hohtimilla jonkin pennin revittyä.

Isäukko on kuopattu ja äiti elää. Mutta eipä meillä lapsilla ole mitenkään lämpimät välitä tähän uhrautuneeseen äitiin. Minä ainakin olen vihainen. Olisi ollut huomattavasti vähemmän traumaattista elää niin, ettei tarvi koko ajan lapsena kuulostella ja aavistella, että mistä tänään tuulee, mistä suututaan, mitä me tehdään väärin ja miten tasapainoill

Mutta mikä olisi ollut vaihtoehto? Äitisi olisi ottanut eron. Ja te olisitte olleet tuollaisen isän luona vähintään joka toisen viikonlopun. Ilman, että äiti olisi siinä enää mitenkään auttamassa tai tasapainottamassa. Luulen, että äitisi jäi siihen liittoon suojellakseen teitä tuolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset voivat hyvin, jos sinä äitinä voit hyvin. 

P*skanmarjat. Mun elämä meni pilalle, kun vanhemmat erosi ja äiti perusti perheen uuden miehen kanssa. Äiti varmasti voi paremmin kuin ennen, mutta mun elämältä katosi pohja. 

 

Sama täällä.

Sehän riippuu ihan siitä kuinka onnettomaksi haluat lapsesi tehdä ja kuinka pitkäksi ajaksi. Loppuiän terapiat varattu joa vai miten?

Jos kuvittelet ettei lapset aisti vanhempien välistä jännitettä tai syvää onnettomuutta olet väärässä. Lapset vaan kuvittelee olevansa itse pahan olon aiheuttajia sekä syypäitä suhteen toimimattomuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena toivoin että vanhempani eroaisivat.

Minäkin toivoin. Nyt nelikymppisenä koululaisten äitinä olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että he eivät eronneet. Erimielisyydetkin on vuosien saatossa hävinneet, ja nykyään mummola on ihana paikka lapsilleni. 

Vierailija kirjoitti:

Sehän riippuu ihan siitä kuinka onnettomaksi haluat lapsesi tehdä ja kuinka pitkäksi ajaksi. Loppuiän terapiat varattu joa vai miten?

Jos kuvittelet ettei lapset aisti vanhempien välistä jännitettä tai syvää onnettomuutta olet väärässä. Lapset vaan kuvittelee olevansa itse pahan olon aiheuttajia sekä syypäitä suhteen toimimattomuuteen.

Ei kuvittele. 

Vierailija kirjoitti:

Niin no ei se sopiminen siitä mihinkään helpotu vuoroviikkovanhemmuudessa. Kusipään kanssa ihan kaikki on vaikeaa ja mitä kauempana hänestä olet, sitä vähemmän hänellä on motiivia sinua miellyttää. Tämän vuoksi ne ovat yleensä juuri eronneita naisia, jotka mies tappaa.

En rehellisesti tiedä onko mitään mahdollisuutta nauttia elämästään ja tehdä pitkäjänteistä yhteistyötä pallillisen koiraan kanssa samanaikaisesti. Ellet suostu sihen että hän perustaa haaremin ja hänen onnensa tulee uusien naaraiden jahtaamisesta ja siittämisestä, ja sitten lapsesi kasvavat myös tähän malliin. 

Harmi, että lapset on tehty nykyiseen lainsäädäntöön. Rukoilla voit tietysti, että jumala hoitaa miehen poist päiväjärjestyksestäsi, jos tätä oikeasti toivot.

Ikävä mutta nykyään samaa mieltä. Oli aloittajan kanssa samanlainen tilanne, lapsia vaan enemmän. Miehen käytös olikin sitten ennakkoa siitä, että hän nosti kytkintä ihan yhtäkkiä. Tosissaan jäi lähes roskista viemään eikä tullut enää yhteiseen kotiin. Sillon meillä vanhin lapsi vasta tokalla. Kaikki on mennyt siitä lähtien pieleen. Ei osallistu sitäkään vähää, ja lapsille puhuu paskaa minusta. Oletan että teilläkin miehen sikailujen taustalla suhde tai muuten vaan tekee suunnitelmia itseään varten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja toivon tähän vastauksia sellaisilta ihmisiltä, joilla oikeasti on itsellään lapsia. Olisin nimittäin itse aikoinani lapsettomana antanut tällaiseen ihan erilaiset neuvot kuin nyt, kun minulla on lapsia ja ymmärrän oikeasti millaista se on, kun pitää miettiä lasten etua. Ap

Anteeksi kun vastaan, vaikka olen lapseton. Niin kauas kun voin muistaa, olen lapsena joutunut elämään tahtomattani avioliitossa jossa kaikki, sanan varsinaisessa merkityksessä , oli täyttä h.ttiä. Kerran sanoin äidillen miksi ette eroa, hänen vastaus: teidän lasten takia. Koko elämäni syytin itseäni siitä että minä se olenkin syyllinen siihen että väkisin pysytään yhdessä. Onko sekään oikein lapsia kohtaan että heidän harteilleen asetetaan " syyllisyys" kyseisessä avioliitossa. En tiedä , nämä oli minun kokemukseni ja tuntemukseni. Elämä on valintoja,  mutta ne pitää tehdä siten ettei

Anteeksi, mutta äitisi oli kamala. Ikinä, siis ei koskaan saa vanhemmat vastuuttaa lapsiaan omista ongelmistaan. Tämä koskee myös aikuisia lapsia. Ei ole takeita, että elämäsi olisi ollut parempaa jos vanhempasi olisivat eronneet. Se sen sijaan on satavarmaa, että olisit ollut onnellisempi, jos äitisi ei olisi syyllistänyt sinua tilanteestanne. 

Eroa. Luota tunteisiisi. Mitä järkeä on elää suhteessa a) toinen vaatii, valittaa B) kaikki kaatuu yhden ihmisen päälle ja c) puhuminen on kielletty ja tai ei tue...

Vai haluatko elää vanhuutesi katkerana valittaen, kun ei mies sitä ja tätä? Eron kokeneena voin sanoa, että yksin lasten kanssa on helpompaa. Tosin senttiä joutuu venyttää, mutta kyllä se arjen mieslapsen kanssa voittaa mennen tullen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena toivoin että vanhempani eroaisivat.

Minäkin toivoin. Nyt nelikymppisenä koululaisten äitinä olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että he eivät eronneet. Erimielisyydetkin on vuosien saatossa hävinneet, ja nykyään mummola on ihana paikka lapsilleni. 

 

Mistä sinä tiedät mitä vanhempiesi parisuhde pitää sisällään? Ovatko erimielisyydet hävinneet? Onko heillä parisuhdetta tai eletäänkö vain lastenlapsille.? Toki sekin ihan ok elämää jos ei naisena/miehenä muuta tarvitse/halua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kun äiti on äiti eikä isän menoihin ja asioiden alle tallattu kynnysmatto. Kerron tämän siksi koska minuakin alettiin kerran nollaamaan ja olin näkymätön panolauta/ kotiapulainen/lastenhoitaja. Mutta sitten aloin näkyä kun muutin omaan asuntoon ja hain avioeron.  Kolme lastamme alkoivat loistaa omina itsenään.

Ystäväni teki saman, ukko juoppo ja juoksi vieraissa.

Kun ero koitti, yritti syyllistää äitiä elämänsä pilaamisesta, haukkui äitiä lapsille yms.

Lapset lasvoivat eivätkä enää suostuneet menemään isälleen!

Eivät kestäneet sitä vuosien haukkumista! Painotan vielä että mies itse oli joo kaiken paskan aiheuttanut, ei äiti, ei lapset!

Niin, täällä on joku tai useita kirjoittajia, jotka puhuvat miehistä kuin niillä ei olisi oikeuta elää, ja tuntuvat inhoavan miesten seksuaalisuuttakin, ja kehoa.

Varmaan näitä uuden sukupolven nuoria naisia, joilla on enemmän vaikeuksia saada orgasmi yhdynnässä kuin 70-luvu nuorlla naisilla. (sanoo FinnSex-tutkimus v. 2006). Peniksellä ei ole heille vetovoimaa, ja mies käy tarpeettomaksi?

Vierailija kirjoitti:

 

Teit lapset alkoholistin kanssa ja erosit, vaikka isä ollut hyvä lapsille?

Ei tavatessa kukaan sano, että hei, olen Kalev poeg ja olen alkoholisti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi pariterapia? Yleensä lapsiperheen arki tuhoaa parisuhteen jos parisuhteesta ei pidetä huolta.

Tuota minkin ajattelin: uhkavaatimus terapiasta tai ero.

Mihin aikanaan rakastuit mieheesi? Et tainnut tuntea häntä ollenkaan?

 

Suhteet rakentuvat yleensä sen pohjalle, mitä nainen antaa miehelle. Jos nainen ei anna mitään, mitään suhdetta ei koskaan muodostu, sillä mies ei varmasti anna mitään (muuta kuin siitoksia). No, sitten kun tulevat lapset ja nainen alkaa samaan normaalia vuorovaikutusta, joka ei sisällä väkivaltaa tai seksuaalista hyväksikäyttöä, ja antaa luontonsa mukaisesti itsestään äitinä enemmän kuin h u o r a n a , mies ei olekaan enää kaiken huomion keskipiste, eikä pysty bondaamaan edes lapsiin kun ei ole naaras, tämä muuttuu helvetilliseksi.

Eli

Puhut kuin 1800-luvun keskiluokan äiti, joka antaa neuvoja tyttärensä hääyöksi: ajattele isänmaata. :)

Kai moni nainen voi nauttia seksistä, vaikka sinä et siihen pystykään. Älä yleistä liikaa omia kokemuksiasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena toivoin että vanhempani eroaisivat.

Minäkin toivoin. Nyt nelikymppisenä koululaisten äitinä olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että he eivät eronneet. Erimielisyydetkin on vuosien saatossa hävinneet, ja nykyään mummola on ihana paikka lapsilleni. 

 

Mistä sinä tiedät mitä vanhempiesi parisuhde pitää sisällään? Ovatko erimielisyydet hävinneet? Onko heillä parisuhdetta tai eletäänkö vain lastenlapsille.? Toki sekin ihan ok elämää jos ei naisena/miehenä muuta tarvitse/halua!

En tiedäkään. Sen sijaan sen tiedän, että he eivät enää riitele keskenään minun tai lasteni läsnäollessa, eli minun näkökulmasta erimielisyydet tosiaan ovat hävinneet. He ovat jo seitsemänkymppisiä, joten luulen ettei seksi ole enää kovin keskeisessä roolissa. Joka tapauksessa lapseni ovat omasta halustaan heidän luonaan viikoittain, ja kertovat aina kuinka kivaa mummolassa on. Pahimmista riidoista on jo kolmekymmentä vuotta aikaa. Luulen, että lamanaikaiset talousvaikeudet osittain aiheuttivat tunnelman kiristymistä kotona. 

t. tuo jolle vastasit

Vierailija kirjoitti:

Meidän äiti järjesti onnettomassa liitossaan jakolinjat perheen sisällä niin, että olimme me: äiti ja lapset ja sitten oli se, eli isä. Erittäin, erittäin  vaikeaa ja raskasta, hajottavaa ja kamalaa toimintaa. Ei todellakaan KENENKÄÄN hyväksi. Siis yhdenkään perheenjäsenen. 

Erota ei voinut, muka lasten takia.

Olen tässä aikuisena alkanut miettiä, että ehkä erota ei voinut kun olis pitänyt luopua omakotitalosta ja kesämökistä ja alkaa monen lapsen kans yh:ksi. Isä tuniten mitään elareita ei olis saanut kuin hohtimilla jonkin pennin revittyä.

Isäukko on kuopattu ja äiti elää. Mutta eipä meillä lapsilla ole mitenkään lämpimät välitä tähän uhrautuneeseen äitiin. Minä ainakin olen vihainen. Olisi ollut huomattavasti vähemmän traumaattista elää niin, ettei tarvi koko ajan lapsena kuulostella ja aavistella, että mistä tänään tuulee, mistä suututaan, mitä me tehdään väärin ja miten tasapainoill

Mitä äitisi olisi pitänyt mielestäsi tehdä?