Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kauanko pitää lasten takia jaksaa sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa on onneton?
01.09.2025 |
Avioliittomme alkuaika oli ihan onnellista aikaa, mutta siitä on jäljellä enää muistot vain. Meillä on kaksi aika pientä lasta (toinen 3, toinen ekalla). Ja olen onneton parisuhteessani. En saa mieheltäni yhtään mitään. En tukea missään, en osallistumista oikein mihinkään, vain valitusta ja vaatimuksia. Hän ei kerro minulle asioistaan juuri mitään, tulee ja menee miten sattuu kiinnostamaan, osallistuu kotona vain hyvin vähän mihinkään. Mitään ei voi suunnitella kun ei tiedä sattuuko miestä juuri silloin kiinnostamaan eikä tiedä aikooko hän edes olla paikalla. Kun häneltä jotain pyytää tai kysyy, niin mumisee vastaukseksi jotain, mistä ei voi tietää mikä se vastaus nyt sitten on. Lasten asiat jää minulle hoidettavaksi. En saa hänestä edes keskusteluseuraa mihinkään aiheeseen. Hän silti vaatii minulta vaikka mitä. Joista suurinta osaa en kylläkään nykyään enää toteuta, koska en ehdi tai olen liian väsynyt jaksaakseni, osa asioista on sellaisia että ne ei edes minulle kuuluisi hoidettavaksi. Hän tietää kyllä, että olen onneton tässä suhteessa, koska olen sen hänelle kertonut ja kyllähän hän sen näkeekin (tai en tiedä vaivautuuko katsomaan). Kuinka pitkään lasten takia pitää tällaisessa yrittää jaksaa? Ilman lapsia olisin eronnut jo kauan sitten.
Kommentit (104)
Tuota se on, kun seksi loppuu parisuhteesta, ei miestä jaksa enää kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko te oikeasti että lapsilla on hyvä olla kodissa jossa vanhemmilla ei ole keskinäistä rakkautta? Se ehjä koti tarkoittaa kahta vanhempaa jotka aidosti rakastavat ja kunnioittavat toisiaan ja osoittavat sen myös. Ahdistava tai riitaisa ilmapiiri rikkoo ne lapset. Ei vanhemman aviosääty.
Ei varmaan kukaan luule, että lapsilla olisi erityisen hyvä olla tuollaisessa. Mutta siinä eroa miettiessään miettii sitä, että olisiko lapsilla vielä huonompi olla eron jälkeen olevassa tilanteessa. Jossa saattaa olla pahat eroriidat, uusia vaihtuvia kumppaneita, uusperhesotkuja, sitä että isää ei enää nappaa tavata lapsiaan kun uusi nainen innostaa enemmän kuin vanha tylsä elämä. Lapsia riepotellaan asunnosta toiseen tai isä ehkä hylkää kokonaan jne.
Ei ap voi pysyä p4skassa parisuhteessa sen takia, et
Näin. Ja ap:n kertoman mukaan mies ei välitä nytkään, ei edes ole läsnä vaan saattaa katoilla muualle. Mitä tuollaisella isällä kukaan lapsi tekee? Saa päivittäisiä hylkäämisen kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko te oikeasti että lapsilla on hyvä olla kodissa jossa vanhemmilla ei ole keskinäistä rakkautta? Se ehjä koti tarkoittaa kahta vanhempaa jotka aidosti rakastavat ja kunnioittavat toisiaan ja osoittavat sen myös. Ahdistava tai riitaisa ilmapiiri rikkoo ne lapset. Ei vanhemman aviosääty.
Ei varmaan kukaan luule, että lapsilla olisi erityisen hyvä olla tuollaisessa. Mutta siinä eroa miettiessään miettii sitä, että olisiko lapsilla vielä huonompi olla eron jälkeen olevassa tilanteessa. Jossa saattaa olla pahat eroriidat, uusia vaihtuvia kumppaneita, uusperhesotkuja, sitä että isää ei enää nappaa tavata lapsiaan kun uusi nainen innostaa enemmän kuin vanha tylsä elämä. Lapsia riepotellaan asunnosta toiseen tai isä ehkä hylkää kokonaan jne.
Ei ole pakko virittää uusperhesotkua. Onneton koti
Ei ole pakko. Mutta ei voi myöskään millään estää exää virittämästä uusperhehel vettiä.
Vierailija kirjoitti:
Ei yhtään tarvi jaksaa. Nyt vain asunto hakuun ja ero vireille.
Itse sinnittelin monta vuotta. Ero tosin oli helppo toteuttaa, kun lapset oli jo teinejä. Lasten kannalta tosin ihan kivutonta ei ollut, ja isä hylkäsi sitten. No näytti todella millainen isä oli.
Lasten takia ero niin pian kuin mahdollista, ennen kuin alkavat oireilla. Erosin omien lasteni alkkisisästä kun he olivat 1 ja 3 -vuotiaista ja hän hylkäsi heidät samantien, vaikka siihen asti oli ollut ihan kelpo isä. Toivottavasti sinun miehelläsi on edes selkärankaa kantaa vastuunsa isänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yhtään tarvi jaksaa. Nyt vain asunto hakuun ja ero vireille.
Itse sinnittelin monta vuotta. Ero tosin oli helppo toteuttaa, kun lapset oli jo teinejä. Lasten kannalta tosin ihan kivutonta ei ollut, ja isä hylkäsi sitten. No näytti todella millainen isä oli.
Lasten takia ero niin pian kuin mahdollista, ennen kuin alkavat oireilla. Erosin omien lasteni alkkisisästä kun he olivat 1 ja 3 -vuotiaista ja hän hylkäsi heidät samantien, vaikka siihen asti oli ollut ihan kelpo isä. Toivottavasti sinun miehelläsi on edes selkärankaa kantaa vastuunsa isänä.
Eihän se aapeen mies kanna vastuutaan isänä nytkään. Lues aloitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yhtään tarvi jaksaa. Nyt vain asunto hakuun ja ero vireille.
Itse sinnittelin monta vuotta. Ero tosin oli helppo toteuttaa, kun lapset oli jo teinejä. Lasten kannalta tosin ihan kivutonta ei ollut, ja isä hylkäsi sitten. No näytti todella millainen isä oli.
Lasten takia ero niin pian kuin mahdollista, ennen kuin alkavat oireilla. Erosin omien lasteni alkkisisästä kun he olivat 1 ja 3 -vuotiaista ja hän hylkäsi heidät samantien, vaikka siihen asti oli ollut ihan kelpo isä. Toivottavasti sinun miehelläsi on edes selkärankaa kantaa vastuunsa isänä.
Teit lapset alkoholistin kanssa ja erosit, vaikka isä ollut hyvä lapsille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja toivon tähän vastauksia sellaisilta ihmisiltä, joilla oikeasti on itsellään lapsia. Olisin nimittäin itse aikoinani lapsettomana antanut tällaiseen ihan erilaiset neuvot kuin nyt, kun minulla on lapsia ja ymmärrän oikeasti millaista se on, kun pitää miettiä lasten etua. Ap
Anteeksi kun vastaan, vaikka olen lapseton. Niin kauas kun voin muistaa, olen lapsena joutunut elämään tahtomattani avioliitossa jossa kaikki, sanan varsinaisessa merkityksessä , oli täyttä h.ttiä. Kerran sanoin äidillen miksi ette eroa, hänen vastaus: teidän lasten takia. Koko elämäni syytin itseäni siitä että minä se olenkin syyllinen siihen että väkisin pysytään yhdessä. Onko sekään oikein lapsia kohtaan että heidän harteilleen asetetaan " syyllisyys" kyseisessä avioliitossa. En tiedä , nämä oli minun kokemukseni ja tuntemukseni. Elämä on valintoja, mutta ne pitää tehdä siten ettei muita läheisiään liian rankasti ryhdy syyllistämään. Toivon onnea ratkaisullesi .
Vierailija kirjoitti:
Ja toivon tähän vastauksia sellaisilta ihmisiltä, joilla oikeasti on itsellään lapsia. Olisin nimittäin itse aikoinani lapsettomana antanut tällaiseen ihan erilaiset neuvot kuin nyt, kun minulla on lapsia ja ymmärrän oikeasti millaista se on, kun pitää miettiä lasten etua. Ap
Mutta lastenetu ei ole se että sinä olet tuollaisessa liitossa ja onneton. Ota hyvä nainen itteesi niskasta kiini ja ajattele oikeesti onko elämä tuon kaiken arvoista. Luulen ja jopa tiedän että lapsetkin löytävät enemmän iloa ja onnellisuutta elämäänsä kun äiti on äiti eikä isän menoihin ja asioiden alle tallattu kynnysmatto. Kerron tämän siksi koska minuakin alettiin kerran nollaamaan ja olin näkymätön panolauta/ kotiapulainen/lastenhoitaja. Mutta sitten aloin näkyä kun muutin omaan asuntoon ja hain avioeron. Kolme lastamme alkoivat loistaa omina itsenään. Pienet lapset kertoivat"äiti sinusta on tullut nyt niin ihana/mukava ja sinä osaat nauraakin". Mutta nyt exä itkee äidilleni miten hän oli rakastanut minua ja olin ollut kuulema koko hänen maailmasa. Ja minä olin nyt se joka oli särkenyt ja tuhonnut hänen elämänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja toivon tähän vastauksia sellaisilta ihmisiltä, joilla oikeasti on itsellään lapsia. Olisin nimittäin itse aikoinani lapsettomana antanut tällaiseen ihan erilaiset neuvot kuin nyt, kun minulla on lapsia ja ymmärrän oikeasti millaista se on, kun pitää miettiä lasten etua. Ap
Anteeksi kun vastaan, vaikka olen lapseton. Niin kauas kun voin muistaa, olen lapsena joutunut elämään tahtomattani avioliitossa jossa kaikki, sanan varsinaisessa merkityksessä , oli täyttä h.ttiä. Kerran sanoin äidillen miksi ette eroa, hänen vastaus: teidän lasten takia. Koko elämäni syytin itseäni siitä että minä se olenkin syyllinen siihen että väkisin pysytään yhdessä. Onko sekään oikein lapsia kohtaan että heidän harteilleen asetetaan " syyllisyys" kyseisessä avioliitossa. En tiedä , nämä oli minun kokemukseni ja tuntemukseni. Elämä on valintoja, mutta ne pitää tehdä siten ettei
Itse olen jäänyt huonoon liittoon lasten takia. Tai jään siksi aikaa, kunnes lapset kasvaa vähän isommaksi. Mutta en koskaan sanoisi tätä lapsille. Jos he kysyisivät miksi en ota eroa, niin sanoisin vain, että olen päättänyt, että kokonaisuuden kannalta on paras ratkaisu jatkaa yhdessä toistaiseksi. Sitten joskus kun lapset ovat jo aikuisia saattaisin kertoa, että oikea syy oli se, että en halunnut heidän joutuvan liian pieninä osaksi sitä, jonka tiesin tulevan eron jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko te oikeasti että lapsilla on hyvä olla kodissa jossa vanhemmilla ei ole keskinäistä rakkautta? Se ehjä koti tarkoittaa kahta vanhempaa jotka aidosti rakastavat ja kunnioittavat toisiaan ja osoittavat sen myös. Ahdistava tai riitaisa ilmapiiri rikkoo ne lapset. Ei vanhemman aviosääty.
Ei varmaan kukaan luule, että lapsilla olisi erityisen hyvä olla tuollaisessa. Mutta siinä eroa miettiessään miettii sitä, että olisiko lapsilla vielä huonompi olla eron jälkeen olevassa tilanteessa. Jossa saattaa olla pahat eroriidat, uusia vaihtuvia kumppaneita, uusperhesotkuja, sitä että isää ei enää nappaa tavata lapsiaan kun uusi nainen innostaa enemmän kuin vanha tylsä elämä. Lapsia riepotellaan asunnosta toiseen tai isä ehkä hylkää kokonaan jne.
Ei ole pakko virittää uusperhesotkua. Onneton koti
Ei se toinen vanhempi voi päättää kuinka monta kymmentä ä m m ä ä se mies yrittää virittää lapsille keinoemoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuota se on, kun seksi loppuu parisuhteesta, ei miestä jaksa enää kiinnostaa.
Eikö olekin vastuutonta antaa huoltajuuksia tällaisille elukoille, joita kiinnostaa vain siittäminen? Pikkuisen ylimitoitettu kuhnurien rooli yhteiskunnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko te oikeasti että lapsilla on hyvä olla kodissa jossa vanhemmilla ei ole keskinäistä rakkautta? Se ehjä koti tarkoittaa kahta vanhempaa jotka aidosti rakastavat ja kunnioittavat toisiaan ja osoittavat sen myös. Ahdistava tai riitaisa ilmapiiri rikkoo ne lapset. Ei vanhemman aviosääty.
Ei varmaan kukaan luule, että lapsilla olisi erityisen hyvä olla tuollaisessa. Mutta siinä eroa miettiessään miettii sitä, että olisiko lapsilla vielä huonompi olla eron jälkeen olevassa tilanteessa. Jossa saattaa olla pahat eroriidat, uusia vaihtuvia kumppaneita, uusperhesotkuja, sitä että isää ei enää nappaa tavata lapsiaan kun uusi nainen innostaa enemmän kuin vanha tylsä elämä. Lapsia riepotellaan asunnosta toiseen tai isä ehkä hylkää kokonaan jne.
E
Ei mitään, mutta laki pakottaa lapsen isukin hoiteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja toivon tähän vastauksia sellaisilta ihmisiltä, joilla oikeasti on itsellään lapsia. Olisin nimittäin itse aikoinani lapsettomana antanut tällaiseen ihan erilaiset neuvot kuin nyt, kun minulla on lapsia ja ymmärrän oikeasti millaista se on, kun pitää miettiä lasten etua. Ap
Anteeksi kun vastaan, vaikka olen lapseton. Niin kauas kun voin muistaa, olen lapsena joutunut elämään tahtomattani avioliitossa jossa kaikki, sanan varsinaisessa merkityksessä , oli täyttä h.ttiä. Kerran sanoin äidillen miksi ette eroa, hänen vastaus: teidän lasten takia. Koko elämäni syytin itseäni siitä että minä se olenkin syyllinen siihen että väkisin pysytään yhdessä. Onko sekään oikein lapsia kohtaan että heidän harteilleen asetetaan " syyllisyys" kyseisessä avioliitossa. En tiedä , nämä oli minun kokemukseni ja tuntemukseni. Elämä on
Ja mikä se oli? Uusperhehelvetti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja toivon tähän vastauksia sellaisilta ihmisiltä, joilla oikeasti on itsellään lapsia. Olisin nimittäin itse aikoinani lapsettomana antanut tällaiseen ihan erilaiset neuvot kuin nyt, kun minulla on lapsia ja ymmärrän oikeasti millaista se on, kun pitää miettiä lasten etua. Ap
Anteeksi kun vastaan, vaikka olen lapseton. Niin kauas kun voin muistaa, olen lapsena joutunut elämään tahtomattani avioliitossa jossa kaikki, sanan varsinaisessa merkityksessä , oli täyttä h.ttiä. Kerran sanoin äidillen miksi ette eroa, hänen vastaus: teidän lasten takia. Koko elämäni syytin itseäni siitä että minä se olenkin syyllinen siihen että väkisin pysytään yhdessä. Onko sekään oikein lapsia kohtaan että heidän harteilleen asetetaan " syyllisyys" kyseisessä avioliitossa. En tiedä , nämä oli minun kokemukseni ja tuntemukseni. Elämä on valintoja, mutta ne pitää tehdä siten ettei
Ja sitten kun eroavat, uudet puolisot pahoinpitelevät lapsia, vanhemmat syyttävät lapsia siitä etteivät saa uusia puolisoita, jne. jne. jne.
Kusipää on kusipää sekä aviossa että sen jälkeen. Turha kuvitella, että ero olisi poistanut vanhempiesi kusipäisyyden.
Meidän äiti järjesti onnettomassa liitossaan jakolinjat perheen sisällä niin, että olimme me: äiti ja lapset ja sitten oli se, eli isä. Erittäin, erittäin vaikeaa ja raskasta, hajottavaa ja kamalaa toimintaa. Ei todellakaan KENENKÄÄN hyväksi. Siis yhdenkään perheenjäsenen.
Erota ei voinut, muka lasten takia.
Olen tässä aikuisena alkanut miettiä, että ehkä erota ei voinut kun olis pitänyt luopua omakotitalosta ja kesämökistä ja alkaa monen lapsen kans yh:ksi. Isä tuniten mitään elareita ei olis saanut kuin hohtimilla jonkin pennin revittyä.
Isäukko on kuopattu ja äiti elää. Mutta eipä meillä lapsilla ole mitenkään lämpimät välitä tähän uhrautuneeseen äitiin. Minä ainakin olen vihainen. Olisi ollut huomattavasti vähemmän traumaattista elää niin, ettei tarvi koko ajan lapsena kuulostella ja aavistella, että mistä tänään tuulee, mistä suututaan, mitä me tehdään väärin ja miten tasapainoilla niin että äitiä pitää lohduttaa ja piristää kun isä on niin ilkeä. Ja samalla yrittää pitää isä niin, ettei se hermostu ja suutu.
Voin kertoa, ettei ollut mitenkään vahvistava taikka itseluottamusta kasvattava perhe-elämä tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja toivon tähän vastauksia sellaisilta ihmisiltä, joilla oikeasti on itsellään lapsia. Olisin nimittäin itse aikoinani lapsettomana antanut tällaiseen ihan erilaiset neuvot kuin nyt, kun minulla on lapsia ja ymmärrän oikeasti millaista se on, kun pitää miettiä lasten etua. Ap
Mutta lastenetu ei ole se että sinä olet tuollaisessa liitossa ja onneton. Ota hyvä nainen itteesi niskasta kiini ja ajattele oikeesti onko elämä tuon kaiken arvoista. Luulen ja jopa tiedän että lapsetkin löytävät enemmän iloa ja onnellisuutta elämäänsä kun äiti on äiti eikä isän menoihin ja asioiden alle tallattu kynnysmatto. Kerron tämän siksi koska minuakin alettiin kerran nollaamaan ja olin näkymätön panolauta/ kotiapulainen/lastenhoitaja. Mutta sitten aloin näkyä kun muutin omaan asuntoon ja hain avioeron. Kolme lastamme alkoivat loistaa omina itsenään. Pienet lapset
Totuus jokaisesta suomalaisesta avioliitosta. Ja miehet todella kuvittelevat, että tuota nainen on.
Ennaltaehkäisy ja quittaaminen on siinä mielessä paras ratkaisu. Jos mies tekee elämästä helvettiä vielä eron jälkeenkin niin sitten täytyy harkita lähestymiskieltoa tai lasten hylkäämistä, jotta saa elää ihmisoikeuksiensa mukaista elämää.
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi pariterapia? Yleensä lapsiperheen arki tuhoaa parisuhteen jos parisuhteesta ei pidetä huolta.
Tuota minkin ajattelin: uhkavaatimus terapiasta tai ero.
Mihin aikanaan rakastuit mieheesi? Et tainnut tuntea häntä ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja toivon tähän vastauksia sellaisilta ihmisiltä, joilla oikeasti on itsellään lapsia. Olisin nimittäin itse aikoinani lapsettomana antanut tällaiseen ihan erilaiset neuvot kuin nyt, kun minulla on lapsia ja ymmärrän oikeasti millaista se on, kun pitää miettiä lasten etua. Ap
Anteeksi kun vastaan, vaikka olen lapseton. Niin kauas kun voin muistaa, olen lapsena joutunut elämään tahtomattani avioliitossa jossa kaikki, sanan varsinaisessa merkityksessä , oli täyttä h.ttiä. Kerran sanoin äidillen miksi ette eroa, hänen vastaus: teidän lasten takia. Koko elämäni syytin itseäni siitä että minä se olenkin syyllinen siihen että väkisin pysytään yhdessä. Onko sekään oikein lapsia kohtaan että heidän harteilleen asetetaan " syyllisyys" kyseisessä avioliitossa. En tiedä , nämä oli minun kokemukseni ja tuntemukseni. Elämä on valintoja, mutta ne pitää tehdä siten ettei
Sinä et voi tietää millaista elämäsi olisi ollut, jos vanhempasi olisi eronneet kun olit lapsi. Voi olla, että äitisi tiesi isälläsi olevan vaihtuvia naisia, joita tietenkin olisi ollut myös eron jälkeen. Tai voi olla, että äitisi tiesi isästäsi jotain sellaista, jolta hänen oli pakko suojella teitä lapsia sillä ettei eroa. Asiat ei ole niin yksinkertaisia kuin ehkä luulet.
Alue: Aihe vapaa
Ei ole pakko virittää uusperhesotkua. Onneton koti on huono paikka kasvaa.