Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kauanko pitää lasten takia jaksaa sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa on onneton?
01.09.2025 |
Avioliittomme alkuaika oli ihan onnellista aikaa, mutta siitä on jäljellä enää muistot vain. Meillä on kaksi aika pientä lasta (toinen 3, toinen ekalla). Ja olen onneton parisuhteessani. En saa mieheltäni yhtään mitään. En tukea missään, en osallistumista oikein mihinkään, vain valitusta ja vaatimuksia. Hän ei kerro minulle asioistaan juuri mitään, tulee ja menee miten sattuu kiinnostamaan, osallistuu kotona vain hyvin vähän mihinkään. Mitään ei voi suunnitella kun ei tiedä sattuuko miestä juuri silloin kiinnostamaan eikä tiedä aikooko hän edes olla paikalla. Kun häneltä jotain pyytää tai kysyy, niin mumisee vastaukseksi jotain, mistä ei voi tietää mikä se vastaus nyt sitten on. Lasten asiat jää minulle hoidettavaksi. En saa hänestä edes keskusteluseuraa mihinkään aiheeseen. Hän silti vaatii minulta vaikka mitä. Joista suurinta osaa en kylläkään nykyään enää toteuta, koska en ehdi tai olen liian väsynyt jaksaakseni, osa asioista on sellaisia että ne ei edes minulle kuuluisi hoidettavaksi. Hän tietää kyllä, että olen onneton tässä suhteessa, koska olen sen hänelle kertonut ja kyllähän hän sen näkeekin (tai en tiedä vaivautuuko katsomaan). Kuinka pitkään lasten takia pitää tällaisessa yrittää jaksaa? Ilman lapsia olisin eronnut jo kauan sitten.
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Itse erosin kun lapset oli 10, 14,15 ja 19v ja parisuhdetta takana 27 vuotta. Olin päättänyt, etten eroa ennen kuin nuorinkin on täysi-ikäinen, mutta viimeset vuodet olin exän käytöksen vuoksi niin rikki ja loppu, että eropäätös oli lopulta helppo. No, ei se elämä sen jälkeen hetkeen ollut helppoa, ja elin monta kuukautta kuin robotti, kunnes alkoi helpottamaan, mutta oli se silti elämäni paras päätös, ja kadun vain sitä, etten lähtenyt aiemmin. En voittanut yhtään mitään niillä helvetin hirveällä parilla-kolmella vuodella, päin vastoin, menin vaan huonompaan kuntoon ja loputkin itsekunnioituksen rippeet meni muusiksi. Nyt, 8 vuotta erosta, on edelleen vaikea luottaa ihmisiin ja heidän vilpittömyyteensä.
Entä miten lapsillasi menee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse erosin kun lapset oli 10, 14,15 ja 19v ja parisuhdetta takana 27 vuotta. Olin päättänyt, etten eroa ennen kuin nuorinkin on täysi-ikäinen, mutta viimeset vuodet olin exän käytöksen vuoksi niin rikki ja loppu, että eropäätös oli lopulta helppo. No, ei se elämä sen jälkeen hetkeen ollut helppoa, ja elin monta kuukautta kuin robotti, kunnes alkoi helpottamaan, mutta oli se silti elämäni paras päätös, ja kadun vain sitä, etten lähtenyt aiemmin. En voittanut yhtään mitään niillä helvetin hirveällä parilla-kolmella vuodella, päin vastoin, menin vaan huonompaan kuntoon ja loputkin itsekunnioituksen rippeet meni muusiksi. Nyt, 8 vuotta erosta, on edelleen vaikea luottaa ihmisiin ja heidän vilpittömyyteensä.
Entä miten lapsillasi menee?
Kaikki pidemmissä parisuhteissa ja kaikilla opiskelu- ja/tai työpaikka. Ei todellakaan tarvitse olla heistä huolissaan. Useamman kerran vuodessa kokoonnutaan syömään ison pöydän ääreen, jossa mukana tietenkin myös kumppanit. Tai sitten reissataan yhdessä jonnekin ulkomaille. Mitä muuta haluat tietää?
Hankkikaa vertaistukea joltakin järjestöltä.
Teidän täytyy saada tuo toimimaan. Ero on harvoin nykyään järkevä ratkaisu. Erotaan liian helposti. Lapset kärsivät.
Myös teinit kärsivät, omilleen muuttaneet kärsivät jne.
Mun opiskelukaverin (yliopistossa) vanhemmat erosi. Vaikka kaverimies oli omillaan, vanhempien ero sai hänet tolaltaan ja puoleen vuoteen ei saanut sinuttakaan opintopistettä.
Mun naispuolinen kaveri ahdistui todella vanhempiensa erosta, kun äitinsä oli ihan hukassa. Kaverini stressasi mm sitä, että vanhemmat asuivat eron jälkeen eri kaupungeissa ja hän itse kolmannessa. Toisin sanoen pelkäsi, että vanhempien vanhuudenhoivat on vaikea järjestää. Näin se oli! Äitinsä dementoitui. Isänsä olisi pitänyt pitää puolisostaan huolimatta, mutta kaatui järjestelyt tyttärelle. (Veli kaverillani oli, mutta se ei osallistunut)
Alue: Aihe vapaa
Itse erosin kun lapset oli 10, 14,15 ja 19v ja parisuhdetta takana 27 vuotta. Olin päättänyt, etten eroa ennen kuin nuorinkin on täysi-ikäinen, mutta viimeset vuodet olin exän käytöksen vuoksi niin rikki ja loppu, että eropäätös oli lopulta helppo. No, ei se elämä sen jälkeen hetkeen ollut helppoa, ja elin monta kuukautta kuin robotti, kunnes alkoi helpottamaan, mutta oli se silti elämäni paras päätös, ja kadun vain sitä, etten lähtenyt aiemmin. En voittanut yhtään mitään niillä helvetin hirveällä parilla-kolmella vuodella, päin vastoin, menin vaan huonompaan kuntoon ja loputkin itsekunnioituksen rippeet meni muusiksi. Nyt, 8 vuotta erosta, on edelleen vaikea luottaa ihmisiin ja heidän vilpittömyyteensä.