Lue keskustelun säännöt.
Mikä ihme aiheuttaa tällaista käytöstä? Olen tajunnut vasta aikuisena kuinka kummallinen äitini on.
31.08.2025 |
Kävin taas pitkästä aikaa kotona ja tajusin miten omituisessa ympäristössä olen kasvanut.
Äitini ei saata vastata mitään jos tälle sanoo jotain. Kun asian toistaa uudestaan tämä saattaa sanoa ihan kysymykseenkin "juujuu" tai ärähtää, että kyllä hän kuulee. Ei tee tätä pelkästään minulle vaan myös isälleni, siskolleni, kaikille. Enkä usko että kyseessä on kuulo-ongelmatkaan, kun tätä tismalleen samaa on tapahtunut koko ikäni. Sama reagoimattomuus on myös isoissa uutisissa, eikä tätä tunnu kiinnostavan seurata yhtään mitä elämässäni tapahtuu.
Tämä saattaa jäädä jankkaamaan neuvoja tai asioita, jotka ovat vain yksinkertaisesti väärin. Siis en nyt puhu mistään mielipideasioista, mutta jos tämä toteaa vaikka että eikös se sinun kaverisi muuttanut Ouluun vaikka kyseessä oli Helsinki, tämä saattaa jäädä inttämään että kyllä se oli hänen mielestään Oulu. Puhuu päälle ja loukkaantuu, jos tästä sanoo. Omat yksityisasiani leviävät heti suvulle eikä tämä vaan hahmota mikä on yksityistä ja mikä ei, joten opin jo lapsena että oikeastaan mitään ei voi kertoa. Toisaalta hänestä jotkut ihan ei-yksityiset asiat ovat sitten sellaisia että niistä ei voi puhua eteenpäin, kuten juhlat.
Kaikenlainen ihmisiin kontaktin ottaminen on häiritsemistä. Soittaminen, viestittely ja kyläily. Juhlista tämä on repimässä perhettä pois ja lähtemässä aina parin tunnin sisään, kun kaikki muu on isäntäväen häiritsemistä. Ei tunnu tajuavan että oikeastaan on epäkohteliaampaa olla isoissa juhlissa pari tuntia, ja tehdä pikälähtö heti kun kahvit ja kakkupala on imaistu.
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Yhtä en ymmärrä näissä vanhemman ikäpolven naisissa. Miksi ne kommentoi kovaan ääneen (ja usein!) toisten ihmisten painoa? Anoppini saattaa katsoa ikkunasta ja todeta arkisesti "tuossa menee naapuri, sen vaimo on tosi lihava" tai äitini "vieläkö se sun kaveri Niina on yhtä lihava kun nuorena".
Se on sitä kun ei ole mitään omia saavutuksia tai tuon suurempia ajatuksia. Naisten painoasiat vaan pyörii päässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuorovaikutustaitojen puute ja kesken jäänyt henkinen kehitys. Ne taas voivat johtua useammastakin eri syystä. Joku ehdotti autismin kirjoa mutta ihan jo pelkät ongelmalliset kasvuolosuhteet voivat vinouttaa ihmisen persoonaa niin, ettei aikuisena hahmota ja tiedosta sitä, mikä on sopivaa ja tervettä käytöstä. Meillä on suvussa paljon käsittelemätöntä ylisukupolvista taakkaa ja se on näkynyt mm. juuri siinä, että rajat ovat itse kullakin olleet vähän vinksin vonksin. Tuo, että muidenkin henkilökohtaisia asioita kerrotaan avoimesti ympäriinsä mutta arkipäiväisiä kuulumisia hyssytellään kuulostaa erityisen tutulta. Olin jo itsekin reippaasti aikuinen, ennen kuin tajusin, että tämä ei ole asiallista käyttäytymistä ja antaa ihmisestä epäluotettavan ja epätasapainoisen kuvan.
Vierailija kirjoitti:
Hei alleelit, kaikki kummallinen käytös EI OLE autismia. Älkää viitsikö levitellä harhaluuloja, se osoittaa vain tietämättömyytenne.
t. Aspergernainen, joka osaa käyttäytyä ja huomioi/hyväksyy muut ihmiset sellaisenaan. Elämä on opettanut ja ujoudestakin pääsin kun itsetuntoni kehittyi. Äitini oli autistinen, eikä sitä itse tiennyt joten ei osannut reflektoida omaa käytöstään.
Alleelit? En tiedä kuin ne alleelit joista biologian tunneilla puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini on samanlainen. Bonuksena vielä tyhmyyksien ja loukkauksien möläyttely. Eikä edes tajua sanoneesa mitään tyhmää, vaan sitten ihmettelee kun jostakin tutusta ei ole kuulunut viikkoihin mitään.
Mikä syy onkaan niin käytös on kärjistynyt vielä näin vanhemmiten. Olen joutunut toteamaan että tilanne ei parane vaikka kuinka yritän tsempata ja olla mukava tälle, joten olen sitten ottanut etäisyyttä.
Mun kaverista tuli pikku hiljaa tällainen 30+ vuotiaana ja nyt 15 vuotta myöhemmin emme ole tekemisissä enää ollenkaan.
Kaveri on eri asia kuin äiti. Kaverista pääsee aina eroon, kun taas liian moni sietää paskalta äidiltään paskaa käytöstä maailman anustappiin asti vain siksi, että äiti on äiti. Liian harvat uskaltavat pitää puolensa ja lähteä. Minä tein niin.
Kyllä yllättävän monet ajattelee että lapsuudessa solmittu kaveruus on ikuinen vaikkei välttämättä muuta yhteistä olisi ollut kuin sama postinumero ja kaikkea perseilyä pitää sietää ystävyyden nimissä vaikka toiselta puuttuu käytöstavat kokonaan
Vierailija kirjoitti:
Tuo on tosi tavallista tietyllä sukupolvella. 1940-luvulla syntynyt äitini ihan samanlainen. Itse ajattelen, että on kyse vaan siitä että on ollut aika vaikea elämä ja jo lapsuudessa monella tapaa henkisesti vaurioitunut. Nyt kun itsekin olen jo viisikymppinen, tunnen lähinnä myötätuntoa äitiäni kohtaan, ja suhtaudun hymyillen hänen juttuihinsa.
Ei se "oman aikansa lapsi" selitä mitään. Jokaisella on vastuu omasta käytöksestään.
Minun äitini on syntynyt ennen sotia, ja hän kaatoi kaikki traumansa omien pienten lastensa kannettaviksi. Hän oli väkivaltainen äiti joka ei koskaan pystynyt kyseenalaistamaan omia toimintatapojaan. Hän halusi päästä minusta eroon ja pääsi. Nyt hän on vanha ja minäkin alan olla vanha, mutta en vieläkään pysty antamaan hänelle anteeksi sitä mitä hän teki minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei alleelit, kaikki kummallinen käytös EI OLE autismia. Älkää viitsikö levitellä harhaluuloja, se osoittaa vain tietämättömyytenne.
t. Aspergernainen, joka osaa käyttäytyä ja huomioi/hyväksyy muut ihmiset sellaisenaan. Elämä on opettanut ja ujoudestakin pääsin kun itsetuntoni kehittyi. Äitini oli autistinen, eikä sitä itse tiennyt joten ei osannut reflektoida omaa käytöstään.
No itsekin todistit että vanhempi sukupolvi ei osaa reflektoida itseään ja ihan hyvinkin voisi ap:n äiti olla autisti. Mulla tätä lähipiirissä ja siihen juuri kuuluu tuo että ei vastaa kun kysytään, ei kerta kaikkiaan tavallaan kuule kysymystä, sekä esimerkiksi kaikenlainen jankkaus. Luulisi sinun assina tietävän kun olet niin hyvin perillä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on tosi tavallista tietyllä sukupolvella. 1940-luvulla syntynyt äitini ihan samanlainen. Itse ajattelen, että on kyse vaan siitä että on ollut aika vaikea elämä ja jo lapsuudessa monella tapaa henkisesti vaurioitunut. Nyt kun itsekin olen jo viisikymppinen, tunnen lähinnä myötätuntoa äitiäni kohtaan, ja suhtaudun hymyillen hänen juttuihinsa.
Tämä! Lukekaa tuo ylläoleva ja ottakaa muutkin opiksi!
Vanhemmat sukupolvet ovat eläneet usein eri tavoin vaikean lapsuuden ja koko elämän. Minutkin on remmipiiskattu lannistuneeksi. Mitään tunteiden sanoittamista ei ollut, eikä hellyyden osoituksia. Omia lapsia olen sentään sylitellyt ja kehunut. Oma psyyke on kumminkin vaurioitunut ja nyt vanhemmiten vasta ymmärrän miten pahasti. Tuntuu kauhealta, jos nuoret pullasorsat nokkivat traumaperäistä olemistani selän takana.
N68
Kärtät myötätuntoa ja ymmärrystä ja haukut nuorempia pullasorsiksi. Sukupolvellasi on ollut monin tavoin naurettavan helppo elämä sekä edeltäjiinsä että myöhempiin sukupolviin verrattuna. Hyppää kaivoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on sinun kokemuksesi.
Juhlista on aika usein tarkoitus lähteä pois kahvin ja kakun jälkeen (oletus: söitte jo ruuat, isoista juhlista kun on kyse). Juhlien järjestäjänä mikään ei ole niin ikävää kuin porukka, joka ei ymmärrä, että juhlapaikan vuokra-aika on päättymässä ja vielä pitäisi ehtiä siivoamaankin.
Jos sinä puhut äidillesi jonnijoutavia, niin miksi puheeseesi pitää reagoida? Kun selkeästi suutut, jos kanssasi on eri mieltä asioista, niin eikö silloin ole loogista, että äitisi ei reagoi sanomisiisi, koska jos jotain sanoo, niin puhuu päällesi tai inttää omiaan. Kun on hiljaa, ei kelpaa sekään?
Yksityiset asiat ovat sellaisia, joita ei kerrota muille. Ei edes äidille. Jos niistä on tarvetta puhua, mene vaitiolovelvollisen henkilön puheille.
Olet nyt jakamassa meille äitisi yksityisiä asioita. Tuntuuko hyvältä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on tosi tavallista tietyllä sukupolvella. 1940-luvulla syntynyt äitini ihan samanlainen. Itse ajattelen, että on kyse vaan siitä että on ollut aika vaikea elämä ja jo lapsuudessa monella tapaa henkisesti vaurioitunut. Nyt kun itsekin olen jo viisikymppinen, tunnen lähinnä myötätuntoa äitiäni kohtaan, ja suhtaudun hymyillen hänen juttuihinsa.
Tämä! Lukekaa tuo ylläoleva ja ottakaa muutkin opiksi!
Vanhemmat sukupolvet ovat eläneet usein eri tavoin vaikean lapsuuden ja koko elämän. Minutkin on remmipiiskattu lannistuneeksi. Mitään tunteiden sanoittamista ei ollut, eikä hellyyden osoituksia. Omia lapsia olen sentään sylitellyt ja kehunut. Oma psyyke on kumminkin vaurioitunut ja nyt vanhemmiten vasta ymmärrän miten pahasti. Tuntuu kauhealta, jos nuoret pullasorsat nokkivat traumaperäistä olemistani selän takana.
N68
Olet oikeassa, että vanhemmat sukupolvet eivät useinkaan ole saaneet riittäviä eväitä muiden kanssa toimimiseen, saati omien lasten kasvattamiseen. Onneksi olet pystynyt katkaisemaan kierteen omalla kohdallasi ja tunnistat sen, miten saamasi kasvatus on henkiseen puoleesi vaikuttanut. Siksi vähän ihmettelen, miksi haukut nuorempia sukupolvia "pullasorsiksi"? Ovatko nuoret mielestäsi pullasorsia siksi, että ovat eläneet keskimäärin tasapainoisemman lapsuuden kuin vanhemmat polvet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on sinun kokemuksesi.
Juhlista on aika usein tarkoitus lähteä pois kahvin ja kakun jälkeen (oletus: söitte jo ruuat, isoista juhlista kun on kyse). Juhlien järjestäjänä mikään ei ole niin ikävää kuin porukka, joka ei ymmärrä, että juhlapaikan vuokra-aika on päättymässä ja vielä pitäisi ehtiä siivoamaankin.
Jos sinä puhut äidillesi jonnijoutavia, niin miksi puheeseesi pitää reagoida? Kun selkeästi suutut, jos kanssasi on eri mieltä asioista, niin eikö silloin ole loogista, että äitisi ei reagoi sanomisiisi, koska jos jotain sanoo, niin puhuu päällesi tai inttää omiaan. Kun on hiljaa, ei kelpaa sekään?
Yksityiset asiat ovat sellaisia, joita ei kerrota muille. Ei edes äidille. Jos niistä on tarvetta puhua, mene vaitiolovelvollisen henkilön puheille.
Olet nyt jakamassa meille äitisi yksityisiä asioita. Tuntuuko hyvältä?
Katos, passiivis-aggressiivinen äitsykkä löysi paikalle. Lisäpisteitä toisten puhumisten kutsumisesta jonninjoutaviksi.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä toi tahallinen vastaamatta jättäminen on passiivis-aggressiivisuutta. Kuulostaa vähän omalta äidiltäni, kuten tuo virheellisten tietojen jankuttaminenkin.
Olen samaa mieltä, se on huonoa käytöstä. Työkaveri harrastaa tätä. Meitä on joitakin naisia siinä ja teemme työtä melko tiiviinä porukkana. Hän puhuu töissä lähinnä puutarhastaan tai näyttää jotakin videota netistä, muusta ei suostu pukahtamaan. Kun tunnelmaa yrittää keventää höpöttelemällä jotakin, hän on hiljaa ja katsoo puhelintaan, ei vastaa mitään. Mukava tunnelma siinä sitten kun kukaan ei sano mitään, nuoremmatkin työntekijät syövät kusi sukassa tämän tuuliviirin seurassa, ilmeisesti pelkäävät että maiskutus ärsyttää. Surullista :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on sinun kokemuksesi.
Juhlista on aika usein tarkoitus lähteä pois kahvin ja kakun jälkeen (oletus: söitte jo ruuat, isoista juhlista kun on kyse). Juhlien järjestäjänä mikään ei ole niin ikävää kuin porukka, joka ei ymmärrä, että juhlapaikan vuokra-aika on päättymässä ja vielä pitäisi ehtiä siivoamaankin.
Jos sinä puhut äidillesi jonnijoutavia, niin miksi puheeseesi pitää reagoida? Kun selkeästi suutut, jos kanssasi on eri mieltä asioista, niin eikö silloin ole loogista, että äitisi ei reagoi sanomisiisi, koska jos jotain sanoo, niin puhuu päällesi tai inttää omiaan. Kun on hiljaa, ei kelpaa sekään?
Yksityiset asiat ovat sellaisia, joita ei kerrota muille. Ei edes äidille. Jos niistä on tarvetta puhua, mene vaitiolovelvollisen henkilön puheille.
Olet nyt jakamassa meille äitisi yksityisiä asioita. Tuntuuko hyvältä?
moi ap:n äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Autismi
Höpö höpö. Ihan vaan huonoa ja passiivisaggressiivista käytöstä.
Äidilläsi ei ole käytöstapoja. Erityisen huonoa käytöstä on vastaamattomuus.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on sinun kokemuksesi.
Juhlista on aika usein tarkoitus lähteä pois kahvin ja kakun jälkeen (oletus: söitte jo ruuat, isoista juhlista kun on kyse). Juhlien järjestäjänä mikään ei ole niin ikävää kuin porukka, joka ei ymmärrä, että juhlapaikan vuokra-aika on päättymässä ja vielä pitäisi ehtiä siivoamaankin.
Höpöhöpö. Jos juhlilla on tiukka takaraja, tämä kerrotaan jo kutsussa. Tervetuloa vihkikahveille klo 12-14. Tai "klo 22 halukkaat voivat siirtyä jatkamaan lähiravintolaan"
Jos sinä puhut äidillesi jonnijoutavia, niin miksi puheeseesi pitää reagoida? Kun selkeästi suutut, jos kanssasi on eri mieltä asioista, niin eikö silloin ole loogista, että äitisi ei reagoi sanomisiisi, koska jos jotain sanoo, niin puhuu päällesi tai inttää omiaan. Kun on hiljaa, ei kelpaa sekään?
Miksi äidillä ei ole olemassa vaihtoehtoa vastata normaalisti? Vastaamattomuus on epäkohteliasta juurikin siksi että se saa toisen tuntemaan että hänen asiansa ovat "jonninjoutavia" ja tämä on todella tylyä käytöstä. Parempi olisi jopa suoraan sanoa että ei haluaisi keskustella asiasta juuri nyt, fiksumpi tietenkin hoitaa asian sulavammin.
Yksityiset asiat ovat sellaisia, joita ei kerrota muille. Ei edes äidille. Jos niistä on tarvetta puhua, mene vaitiolovelvollisen henkilön puheille.
Jos ei edes omalle äidille voi puhua yksityisistä asioistaan niin aika yksinäinen maailmankuva.
Olet nyt jakamassa meille äitisi yksityisiä asioita. Tuntuuko hyvältä?
Ap ei millään tavalla antanut ilmi äitinsä henkilöllisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismi
Tämä. Vanhemmassa ikäpolvessa on paljon diagnosoimattomia.
Jep, nuorempien sukupolvien outo, ilkeä tai törkeä käytös laitetaan liiankin helposti nepsyyden piikkiin, mutta vastaava käytös vanhemmilla ihmisillä on ilkeyttä/narsismia/boomeriutta tms
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismi
Tämä. Vanhemmassa ikäpolvessa on paljon diagnosoimattomia.
Onneksi mammapalstan tohtorit osaavat diagnosoida muutaman lauseen anekdoottien perusteella potilasta tapaamatta. Ja niitä diagnooseja sitten löytyykin jokaiselle repullinen, ei taatusti jää diagnosoimatta kukaan tässä käsittelyssä.
Kun on elänyt vuosikymmeniä autismi/adhd -ihmisten ympäröimänä, on helppo nähdä olennainen. T. Neurotyypillinen nepsyperheestä.
Vierailija kirjoitti:
Hei alleelit, kaikki kummallinen käytös EI OLE autismia. Älkää viitsikö levitellä harhaluuloja, se osoittaa vain tietämättömyytenne.
t. Aspergernainen, joka osaa käyttäytyä ja huomioi/hyväksyy muut ihmiset sellaisenaan. Elämä on opettanut ja ujoudestakin pääsin kun itsetuntoni kehittyi. Äitini oli autistinen, eikä sitä itse tiennyt joten ei osannut reflektoida omaa käytöstään.
Kyllä tuo on.
Ei muuten muutu. Olen nyt 56 vee ja viimeinkin sain laitettua rajat äidilleni. Samaa kummallista käytöstä, ymmärsin vasta hiljattain hänen autistiset piirteensä. Olen ollut ymmärtävä, positiivinen, kuunnellut ja kuunnellut mutta mikään ei ole auttanut. Tätä rajanvetoa vastaan tietenkin seuraa nyt mykkäkoulu kun minua kutsutaan ilkeäksi kun noin tein. Tottakai tyttären pitäisi olla kynnysmatto kuten tähänkin asti!