Lue keskustelun säännöt.
Lemmikin kuolema ja parisuhde
30.08.2025 |
Vanha kissani alkoi reilu vuosi sitten sairastella. Asiaa tutkittiin eläinlääkärissä parisen kuukautta, mutta kissa meni lopulta niin huonoon kuntoon, että päädyin eläinlääkärin suosituksesta eutanasiaan.
Se oli erittäin rankkaa aikaa. Oli ajankäytöllistä ja taloudellista haastetta, koska eläinlääkärissä asioidaan keskellä päivää, hoitotoimenpiteitä piti tehdä monta kertaa päivässä ja halpaakaan se ei ollut. Ja tämä kaikki ihan valtavan stressin ja huolen alaisena. Laihduin tuona aikana paljon.
Surin kissaa kauan ja suren edelleen. Se oli minun paras ystäväni ja auttanut kaikissa omissa ongelmissani. Koko ajan on sellaisia pohdintoja, että teinkö tarpeeksi vai teinkö kenties liikaa, kun ystäväni joutui olemaan kipeänä.
Olen parisuhteessa ja asumme yhdessä. Kissan olin ottanut yksin ennen parisuhteen alkua. Tunnen katkeruutta siitä, miten kumppanini suhtautui minun kriisiini. Hän vaikutti välipitämättömältä, ei koskaan tarjoutunut auttamaan, eikä lohduttanut, vaan antoi minun itkeä yksin toisessa huoneessa. Pari päivää kissan kuoleman jälkeen ilmoitti, ettei hän halua meille enää uutta kissaa. Edellistä oli kuulemma sietänyt, koska se oli ollut minulla jo ennen suhteen alkua.
Minulla on tämän seurauksena mennyt maku kumppaniini, vaikka suhteessamme on paljon hyviäkin asioita. Tämä suru ja katkeruus on aiheuttanut sen, etten oikein välittäisi nähdä häntä enää saati koskea. Välillä unelmoin siitä, että eroan ja hankin itselleni kaksi kissaa. Olen kissaihminen ja huomannut, että kissan/kissojen seura on olennaista hyvinvoinnilleni.
Onko kellään vastaavia kokemuksia? Mihin päädyit?
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
En ikinä ottais naista joka ei halua mun kissoja.
Treffailen miestä, jolle kissansa ovat tärkeimmät. Olen itsekin kissaihminen (en tosin tällä hetkellä voi ottaa kissoja), joten hyväksyn asian. Ihmettelisin, jos kissat eivät menisi minun edelleni. Voi tosin olla, että itsekin vielä rakastun hänen kissoihinsa hitusen enemmän kuin itse mieheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en olisi tuollaisen miehen kanssa. Oletko sinä onnellisempi hänen kanssaan ilman kissoja vai kissojen kanssa ilman häntä (ja mahdollisesti sellaisen miehen kanssa, joka myös rakastaa kissoja ja tajuaa tukea kumppaniaan surussa)?
Ap:n puoliso on nainen.
Oli kumpi hyvänsä, en tuollaisen kanssa olisi, jos itselle eläimet on tärkeitä ja yksinään joutuu menetyksensäkin suremaan. Mitä sellaisella kumppanilla tekee?
Itselläni ei nyt ole kissaa, mutta tulen niiden kanssa hyvin toimeen. Muutin uuteen taloon muutama kuukausi sitten, ja toisinaan on porraskäytävässä tai pihalla tullut vastaan naapuri joka ulkoiluttaa kissaansa hihnassa. Tähän mennessä kissa on vain pälyillyt minua epäluuloisen näköisenä, niin kuin kissoilla on usein tapana. Yhtenä päivänä pysähdyin juttelemaan kissan omistajarouvan kanssa pihalla, ja vähän katseltuaan kissa hyppäsi penkiltä ja tuli luokseni, hieromaan poskiaan käteeni. Omistaja totesi, että harvinaista, ei se yleensä. Tuli hyvä fiilis, että nyt olen kotiutunut ja hyväksytty tähän taloon.
Tämä ei kyllä varsinaisesti liittynyt aloitukseen. Mutta siihen kyllä, että eläimistä kissat kaikessa varautuneisuudessaankin ovat aina reaktioissaan aitoja ja tosissaan, ja siten hyvää seuraa. Koiratkin toki ovat kivoja.
Noh siis. Olen kissaihminen ja mun kumppani myös todella kissarakas ihminen. Mulle tää on tosi tärkeää. Mulla oli esim exä, joka rakasti koiria muttei kissoja ja täähän oli yllättävän vaikea asetelma molemmille
Mun mielestä parisuhteessa kuuluu tukea kumppania lemmikin kuoleman jälkeen se ensimmäinen viikko. Mutta mun on pakko sanoa, että ei kenenkään tarvitse tukea toista, jos hän itkee vuoden lemmikin perään. Ammattilaiset on niitä, jotka auttaa jos suruprosessi ei etene.
Sinuna ottaisin uuden kissan ja jos mies lähtee niin menkööt menojaan. Jos kisu on hyväksi sun terveydelle niin laita oma terveys muun edelle
Vierailija kirjoitti:
Noh siis. Olen kissaihminen ja mun kumppani myös todella kissarakas ihminen. Mulle tää on tosi tärkeää. Mulla oli esim exä, joka rakasti koiria muttei kissoja ja täähän oli yllättävän vaikea asetelma molemmille
Mun mielestä parisuhteessa kuuluu tukea kumppania lemmikin kuoleman jälkeen se ensimmäinen viikko. Mutta mun on pakko sanoa, että ei kenenkään tarvitse tukea toista, jos hän itkee vuoden lemmikin perään. Ammattilaiset on niitä, jotka auttaa jos suruprosessi ei etene.
Sinuna ottaisin uuden kissan ja jos mies lähtee niin menkööt menojaan. Jos kisu on hyväksi sun terveydelle niin laita oma terveys muun edelle
Mihi se uus kissa menis jos ap (mies) joutuu mennä menojaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on 3-vuotias koira. Rakas kuin mikä. Nyt tuntuu, etten ota koskaan enää uutta, mutta toivon saavani elää tämän kanssa mahdollisimman pitkään.
En ota puolisoa, joka ei tykkää koirastani ja kuka ei halua ymmärtää rakkauttani koiraani ja olla siinä tukena. Ymmärrän, että rakkaus ja tunne himmenee, jos puolisosi ei ollut sun tukena ja laukoo sivistymättömästi tuollaisia kommentteja
Jättäisin sun tilanteessa miehen ja ottaisin kissan.
Ap:n puoliso on nainen.