HS: "Helsinkiläisäiti on neuvoton lapsensa puhelinaddiktion vuoksi, sillä lapsi ahdistuu kun ei saa kännykkää käteensä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveyskeskuksen aulassa katoin, kuinka äiti piteli vauvaansa sylissä - yhdellä kädellä syötti pullosta ja toisella kädellä selasi puhelinta. Syönnin jälkeen vauva takaisin koppaan, jolloin molemmat kädet vapautuivat puhelimen selaamiseen. Ei minkäänlaista kontaktia omaan lapseensa.

Sama ilmiö ravintolassa. Muksuille tabletti tai puhelin nenän eteen. Hiljaa ruokia odotellessa koko perhe selaa ruutuja.

Nykyajan vanhemmille voisi someen laittaa rajoitukset. 

Sivusta huutelen että yksittäisten tilanteiden perusteella ei kannata tehdä tulkintoja myöskään. Me jos mennään perheellä ravintolaan (2 vilkasta poikaa) niin aluksi kyllä yritetään rauhallisesti yhdessä istua ja jutella, mutta lapset turhautuvat niin nopeasti että aika pian pistetään videot pyörimään. Koska vaihtoehtona on se, että alkavat juoksennella ja häiriköidä muita pöytiä, sosiaalisisia kun ovat. Ja mielellään me vanhemmat ravintolassa keskitytään syömiseen elämyksenä mieluummin kun kiireellä syömiseen, jatkuvaan kiinnipitoon tai perässä juoksemiseen.

Mutta miltä tilanne näyttää kotona: video/ pelaamisaikaa max 1-2krt/kk ja max tunti, TV:tä ei ole vaan me vanhemmatkin katsotaan mahd elokuvat (harvoin) lasten nukkumaanmenoajan jälkeen. Ja hyvin viihtyvät kotona ilman ruutuja kun on paljon virikkeitä ja saa olla vilkas, äänekäs ja sosiaalinen ilman että häiritsee muita. Ravintolassa haluaa antaa muille ruokarahaa, mutta vilkkaiden kanssa ei halua ravintoloita kokonaan jättää välistä tai siihen kun ovat isompia. Pienestä se harjoittelu alkaa ja toisaalta ruudun ääressä voivat tottua siihen että ravintolassa istutaan, jos ei sitä käytä "palkintona" = "saat ruudun jos et riehu". 

Saa pienet toki paikallaan pysymään, kun kiinnittää ne vaikka syöttötuoliin. Toki jos rupeavat huutamaan siinä tylsyyttään niin sitten on ongelma käsillä. Mutta voi viihdykkeeksi muutakin tarjota kuin ruutua.

Tämä oli keksitty juttu. Kertoo paljon Hesarin alennustilasta. Joku vielä uskoi..

 

 

Voi pyhät pyssyt taas. 

 

Kun näitä kommentteja lukee, kaikki huutavat siitä, että jokainen tilanne on uniikki, jonka taustoja ei voi tietää. 

 

Nämä kaikki yksittäiset tilanteet muodostavat ison ongelman. Kukaan ei katso peiliin, kun jokainen oikeuttaa oman toimintansa, joka on - anteeksi nyt vaan - välillä erittäin kaukana hyvästä, vastuullisesta ja aikuisesta vanhemmuudesta. 

 

 

 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LASU!!!

No olisi oikeastikin jo lasun paikka, mutta resurssit ovat niin vähäiset ettei se mitään mihinkään auta. Täysin heitteillä ovat nämä lapset. :(

Ei lastensuojelu voi opettaa aikuisia eikä lapsia kestämään pettymyksiä. Ennen vanhaan ajateltiin, että vanhemmat toimivat lastensa halujen kohtuullistajina. Sehän on loogista siksi, ettei lapsi tiedä aina omaa parastaan. Artikkelin tapauksessa heräsi ajatus siitä, että äidinkin olisi pitänyt kohtuullistaa siivoamista.

Harvalla koti on niin likainen, että sitä tarvii usein viittä tuntia putkeen siivota. Sekaisuus ei ole yhtä paha asia kuin likaisuus. Lapsen voi ottaa mukaan siivoamaan. Se on lapselle kuin leikkiä ja tekee hyvää olla yhdessä vanhempansa kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Jestas. Ihmiset.

Sama ajatus kuin muutamalla muulla: puhelin pois, selitys lapsentasoisesti: Sä et voi käyttää tuota noin paljon, se nappaa sut kokonaan mukaansa. Pitää tehdä myös muuta, että susta kasvaa iso ja vahva! Nyt lähetään metsäkävelylle. Opetellaan ajamaan pyörällä! Lapsi kiukkuaa jonkin aikaa ja sitten unohtaa. Eikä sitten jätetä sitä 5-vuotiasta yksin kiukunkaan kanssa.

Onneksi oma lapsi on jo melkein 18 ja päästiin pitkälle toiselle kymmenelle ikävuodelle ennen kuin älypuhelimet tuli meille. 

Tuossa voi kiikastaa se, ettei aikuisesta ole seisomaan lapsensa rinnalla kun lapsi kokee vaikeita tunteita kohdatessaan rajoituksia. Lasta ei ole oikein jättää yksinkään niiden vaikeiden tunteiden kanssa. Siten perheen aikuisen pitää kasvaa ihmisenä ja alkaa seistä lapsensa rinnalla. 

Mitä voi odottaa joltain 20-30 vuotiailta äideiltä joiden elämänkatsomus on kuvata römpsäänsä netissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos äiskä paiskaisi täydellä voimalla lapsen puhelimen asfalttiin? Meneekö väkivallan puolelle?

Näin minä tekisin, jos lapsi ei varoituksista huolimatta ymmärrä tukkia suutaan hyvissä ajoin ja olla raivoamatta. Brutaali viimeinen keino, joka poistaa ongelman. Ja uutta puhelinta ei tule ennen kuin lapsi tienaa itse rahat siihen.

Kylläpä on kehittymätön ongelmanratkaisumalli, jonka lapsillesi annat. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on ohjattu käyttämään puhelinta, nyt lapsi täytyy ohjata tekemään jotain muuta, mistä lapsi saa mielihyväntunteita. Esimerkiksi joku ohjattu harrastus on tälläinen. Metsäretki voi ainakin aluksi olla liian neutraali toimintaa tällaiselle puhelinriippuvaiselle. 

 

Ei liity itse aiheeseen, mutta olipa Hesarilta outo artikkeli. Tuollainen mielipiteen ja artikkelin sekoitus. Olikohan jonkun tettiläisen kirjoittama? Ei kerrota edes äidin nimeä, puhutaan lapsen puhelinriippuvuudesta ja yhtäkkiä aihe onkin siirtynyt luokattomiin kouluihin? Wtf?

Ei tarvita metsäretkeä. Ihan kotona voi alkaa vieroittaa lasta pomodoro-tekniikan avulla pois puhelinriippuvuudesta. Pointti on siinä, että annetaan lapsen saada samanlaisia dopmiiniryöpsäyksiä kuin puhelimen kanssa, ihan tavallisista asioista. Ne voivat olla pieniä tehtäviä, jotka suoritetaan ja joiden suorittamisesta kehutaan lasta vaikka halaamalla tai taputtamalla ystävällisesti selkää. Viidestä suoritetusta tehtävästä sitten isompi halaus ja pusu poskelle, verbaalinen kehu.

Kaikkea tuota voi tehdä kotoaan poistumatta. Kannattaa muistaa, että lapsen oma mielikuvitus on paras apuri vieroittautumisessa. Terve lapsi nimittäin ottaa aina leikillisesti lisän tekemiseensä lajittelipa samanlaisia sukkia yhteen tai imipä roskia pienellä rikkaimurilla lattialta. Lapsi eläytyy tehtäväänsä ja se on leikinomaisuudesta huolimatta hänelle täyttä totta. Hänelle tulee turvallinen tunne kun hän saa olla laumansa mukana. 

Miten lapsi pärjää päiväkodissa, vai oliko kotihoidossa?

Onkohan tuo äiti ihan terve jos ei osaa lasta kasvattaa

Suosittelen huostaanottoa. T: sosiaalityöntekijä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveyskeskuksen aulassa katoin, kuinka äiti piteli vauvaansa sylissä - yhdellä kädellä syötti pullosta ja toisella kädellä selasi puhelinta. Syönnin jälkeen vauva takaisin koppaan, jolloin molemmat kädet vapautuivat puhelimen selaamiseen. Ei minkäänlaista kontaktia omaan lapseensa.

Sama ilmiö ravintolassa. Muksuille tabletti tai puhelin nenän eteen. Hiljaa ruokia odotellessa koko perhe selaa ruutuja.

Nykyajan vanhemmille voisi someen laittaa rajoitukset. 

Sivusta huutelen että yksittäisten tilanteiden perusteella ei kannata tehdä tulkintoja myöskään. Me jos mennään perheellä ravintolaan (2 vilkasta poikaa) niin aluksi kyllä yritetään rauhallisesti yhdessä istua ja jutella, mutta lapset turhautuvat niin nopeasti että aika pian pistetään videot pyörimään. Koska vaihtoehtona on se, että alkavat juoku

Minulla kyse on 2-5 vuotiaista jotka eivät enää syöttötuolissa istu. Eivätkä toki syöttötuoli-ikäisenä ruutuja tarvinneet (Huom. kaikissa ravintoloissa ei ole vyöllisiä syöttötuoleja että vilkkaan 1.5v:n kanssa on sitten joutunut syömään niin että pitää jalasta kiinni kun muuten yrittää kiivetä tuolista alas) Juu tilanne on eri jos käy mäkkärissä jossa on leikkinurkkaus, tutussa ravintolassa jossa ei ole enää uutta tutkittavaa tai ravintolassa jossa on se leikkinurkkaus. Autot, piirtovälineet tms. kelpaavat jonkin aikaa ennen kuin alkaa kiinnostaa reviirin laajentaminen. Ja ei siinäkään muuten mitään mutta pahoja katseita tulee jos päästää kövelemään/juoksemaan ympäriinsä. Vilkkaita lapsia kun se uusi ympäristö kiinnostaa loputtomasti kun pitää odotella ruokaa tai sitä että vanhemmat syö. Ja minusta se on luonnollista että lapsi alkaa liikkua, se ei vaan tunnu Suomessa olevan hyväksyttyä jos lapsista tulee ääntä. Ja mieluummin soisin että ravintoloissa olisi ne leikkinurkkaukset, mutta minusta ei ole paha asia niinä harvoina hetkinä priorisoida siihen ruuduilla lasten syötyä että saa itse (ja ympärilläolevat) syödä rauhassa, eikä tarvitse kiirehtiä jottei häiritse muita. Ja ei tämä ole mikään automaatio, viimeksi kun oltiin lähes tyhjässä ravintolassa jossa musiikki kovalla, niin lapset intoutuivat tanssimaan käytävällä ja ei tarvittu ruutuja. Siinä tilanteessa se oli ok, mutta selkeästi moni ei ymmärrä ettei vilkkautta tai uteliaisuutta saa "kasvatettua pois". Lähemmäs 6 vuotiaita voi jo alkaa odottaa sitä että jaksaa puoli tuntia istua rauhassa.

Ps. Olen kasvatusalan ammattilainen 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tosi surullista. Osa syy tähän on kuitenkin myös lapsivihamielisessä ympäristössä. Itse en anna lapselleni puhelinta vaan esim bussissa ja muissa julkisissa paikoissa ihan vaan jutellaan ja joskus lapsi myös valitettavasti kiukuttelee. Lähes poikkeuksetta joku pyörittelee aina silmiään ja huokailee, kun 6v kyselee tyhmiä tai joskus marisee väsymystään ja noissa tilanteissa olisi todellakin niin paljon helpompaa vaan antaa lapselle se puhelin että olisi edes välillä hiljaa. Sitten saisivat aikuisetkin näprätä niitä kännyköitä ilman että napero häiritsee heidän sometustaan.

Silti en aio antaa periksi, mutta edes jonkinlainen empatia kanssaihmisiltä helpottaisi varmaan tämänkin äidin oloa. En hyväksy tuota että 5v tuijottaa puhelinta useamman tunnin päivässä, mutta ymmärrän kyllä miksi näin on.

Miksi ei voi opettaa lastaan siihen että bussissa ym j

Selkeästi täällä lapsettomat valittaa. Tottakai lapsia opettetasn miten julkisessa liikenteessä käyttäydytään, jos tiedät yhtään lapsen kehityksessä ymmärrät, että lapsi ei osaa eikä voi tietyssä iässä vielä reflektoids omaa käytöstään, jos tulee joku asia mieleen ja siitä innostuu, saattaa alkaa selittää kovaan ääneen huomiotaan (ja näistä usein tulee pahoja katsota) minusta edellisellä kommentoijalla oli hyvä lähtökohta (ei ruutua bussissa) ja silti tuomitaan ettei lapsi ole vielä oppinut "kuinka käyttäydytään". Ei se yhtäkkiä opi, vaan juuri noissa tilanteissa pitkäjänteisellä harjoittelulla. Ainut tapa millä voi opettaa lapset nopeasti hiljaiseksi on pelko, itse olet ilmeisesti lapsesi siihen kasvattanut.

Esimerkki: minä olen se joka antaa ravintolassa ruudun, mutta kas, mitenkäs omat lapseni bussissa muuttuvat hyvin kasvatetuiksi; istuvat aina hiljaa ja rauhassa koska bussissa on niitä virikkeitä, jatkuvasti ihmiset ja maisemat vaihtuvat, näkyy kaivureita ja muuta kiinnostavaa. Ja siinä sitten jaksavat istua, jutella, kysellä, keskustella rauhallisesti vaikka ravintoloissa ei onnistuisi. Julkisissa ei tulisi mieleenkään antaa ruutuja. Mutta kyllähän se ulkopuolinen aina tietää paremmin.

Ei siinä, aloituksen toimintatapaa en puolustele. Täysin järkyttävä tilanne ja kertoo minusta vaikeudesta sietää lapsen tunteita. 

Näin juuri toimitaan Kun vanhempi ei tiedä mitä on rajat.Lopputulema on ns "erikoislapsi"ja sen taakse on hyvä piiloutua. Lapsikin oppii, että on erioislapsi ja saa oikeutuksen riehumiselleen  yms ei toivotulle toiminalleen.

Mä en suostuisi koskaan siihen että lapselleni annetaudiin ko diagnoosi. En koskaan.Se sulkisi liian monta ovea.

Eiköhän tällekin lapselle löydy kasa diagnooseja ennen alakoulun päättymistä. Sitten voikin selitellä huonoa kasvatusta "erityislapsella". 

En ole koskaan halunnut enkä omistanut älypuhelinta. Alkaa tuntua kuin eläisi jossain rinnakkaistodellisuudessa. Ihmiset ympärillä kipuilevat asiasta, joka ei merkitse itselle yhtään mitään. 

M55

Minun on vaikea uskoa, että äiti ei olisi saanut neuvoja mistään. Aivan varmasti neuvolasta on tullut suosituksia ja ohjeita. Ongelma vaikuttaa olevan, että äiti kaipaa ratkaisua, jossa lapsen ahdistukselta ja raivolta voisi välttyä, ja sellaista ei ole, se on ihan totta. Tylsyys on kaikille epämukavaa, ja lapselle jolla on mahdollisuus poistaa tylsyys laitteiden avulla, se voi olla jopa täysin sietämätöntä. Amerikassa oli tehty koe, jossa ihmiset oli laitettu tylsistymään tarkoituksella, istumaan virikkeettömässä huoneessa tekemättä mitään. Nappia painamalla sai itselleen sähköiskun jos halusi, ja yllättävän moni oli painanut nappia. He aiheuttivat mieluummin itselleen fyysistä kipua, kuin olivat vain omien ajatustensa kanssa. Aivojen lepotilassa mieleen putkahtelee vaikeitakin kysymyksiä, epämukavia muistoja, epävarmuuksia ja pelkoja. Ihminen on löytänyt keinon poistaa nämä epämiellyttävät hetken luuriin tarttumalla. Ongelma syntyy, kun tylsyyden sietokyky painuu nollaan, ja ilman virikkeitä ahdistus on jatkuvaa. 

Miten käy kun lasta ei ole pienenä opetettu kestämään pettymyksiä. 

Näyttää siltä, että henkisesti lapsen tasolle jääneet  aikuiset lapset ovat saaneet lapsia ja ongelma on triplaantunut.

Aikuiset saa raivareita kuin parivuotiaat kersat?!

Lapsi hoitoon.

Hei haloo, jos oikeasti puhutaan 5-vuotiaasta lapsesta, niin tuon ikäisen puhelinaddiktoituminen on vain ja ainoastaan vanhempien syytä! Kuinka pienille te oikein annatte älylaitteet käsiin? ?

Totuushan tietenkin on, että pienten lasten vanhemmista suurimmalla osalla on itselläänkin puhelin liimautunut käteen ja sitten on tietenkin helppo tyrkätä se älyhärpäke aina sen muksunkin käteen, kun ei jaksa itse viihdyttää, eikä kuunnella huutoa.