Olen alkanut kokemaan katkeruutta siitä etten saa viettää häitä

Se on totta etteivät kaikki avioliittoa kaipaa. Hyvä että olet löytänyt oman vastinparisi tuon asian suhteen. Olisitteko menneet naimisiin, jos kumppanisi olisi tehnyt vuosien varrella selväksi että hänelle naimisiinmeno on erityisen tärkeää?

Minusta nämä ovat niitä perustavia asioita, jotka jutellaan aika alkuvaiheessa, mutta viimeistään siinä kohtaa, kun muutetaan yhteen. Eli mihin suuntaan ylipäätään lähdetään ja miten.

Tietysti myös mielipiteet ja toiveet voi yhdessä olo aikana muuttua. Mutta minä ajattelen, että se, joka muuttaa mielensä alkuperäisestä sopimuksesta on velvollinen perustelemaan, miksi toisenkin pitäisi mielensä muuttaa. Ja jos se ei onnistu, miettiä, haluaako sitten enää suhdetta. Kun sen toisen ajatuksissa ja elämän toiveissahan mikään ei ole muuttunut.

En osaa sanoa, miten olisi käynyt, kun kumpikaan ei ole alkanut haikailla avioliiton perään. Sen nyt tietysti minäkin toivoisin, että kyseessä ei olisi mikään somekuvien kateus, jos näin olisi käynyt.

Vierailija kirjoitti:

Siis eikö teillä ap ole romanttisia tunteita toisianne kohtaan? Onko teillä enemmänkin kaverillisesti fiilikset ?

Minulla on romanttisia tunteita miestä kohtaan, mutta ajattelen varmaan parisuhteesta vähän eri tavalla. Minulle avioliitto on tärkeä symboli ja romantiikka melko tärkeää, kun mies arvostaa uraa, rahaa ja erilaisia arvoja ja parisuhde tietynlainen hyötysuhde. Hän ei vaan ole romanttinen vaan käytännöllinen kaikessa tekemisessään. Aloittaja 

Vierailija kirjoitti:

Itselle tuli järkytyksenä suomalaisten miesten yrmeys. Tai lähinnä se, että oma isäni olikin poikkeus. Esimerkiksi naistenpäivä osti lahjat vaimolleen, äidilleen ja tyttärilleen. Ravintolassa maksoi aina. Oma mies ei muista koko naistenpäivää ja ravintolalaskut menee aina puoliksi. Ehkäpä kyse on sukupolvien eroista. 

Sukopolvien ero menee minusta lähinnä niin että ennen vanhaan isäsi kaltainen mies oli yksisarvisen kaltainen harvinaisuus, nykyisin sellaisia miehiä on enemmän. Ei liikaa mutta enemmän kuin ennen. 

Onneksi itsekin olen saanut huomioivan miehen joka tykkää kun saa ilahduttaa minua. On vielä sellainen harvinaisuus että muistaa jos olen joskus maininnut jostain asiasta että se on minusta kiva tai hieno ja sitten saatan saada seuraavana merkkipäivänä lahjakortin paikkaan josta niitä sai tai jotain vastaavaa.

"Itselle tuli järkytyksenä suomalaisten miesten yrmeys. "

Itse ihmettelen eniten ihmisten kyvyttömyyttä mennä ollenkaan oman mukavuusalueensa ulkopuolelle jos se asia on toiselle tosi tärkeä. Jankataan vain sitä miten "ei sellainen ole minua varten" ja vastavaa. Ikäänkuin toisen toiveilla ei olisi väliä jos niiden takia joutuu itse tekemään mitään mitä ei muutenkaan tekisi.

Jos jotain omassa miehessäni ihailen ja arvostan niin se on hänen kykynsä mennä uusia asioita kohti ilman että hän on koko ajan neliraajajarrutuksessa. Välillä hänen pitää hetki miettiä ja pohtia mutta sitten toteaa että "ainahan sitä voi kokeilla". Monesti kun esitän varovasti jonkun uuden idean niin lopulta se on mieheni joka jalostaa sen paljon pidemmälle kuin olin itse koskaan ajatellut ja siitä tuli parempaa ja hienompaa kuin osasin odottaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis eikö teillä ap ole romanttisia tunteita toisianne kohtaan? Onko teillä enemmänkin kaverillisesti fiilikset ?

Minulla on romanttisia tunteita miestä kohtaan, mutta ajattelen varmaan parisuhteesta vähän eri tavalla. Minulle avioliitto on tärkeä symboli ja romantiikka melko tärkeää, kun mies arvostaa uraa, rahaa ja erilaisia arvoja ja parisuhde tietynlainen hyötysuhde. Hän ei vaan ole romanttinen vaan käytännöllinen kaikessa tekemisessään. Aloittaja 

Siis kumpaa nyt olet, romanttinen, jolle avioliitto on tärkeä symboli vaiko jokseenkin samaa mieltä, että avioliitto on vain paperi? Jos olet miehen kanssa yhtä ristiriitainen, ei ihme, että hän ei jaksa keskustella tuuliviirin kanssa.

"kun mies arvostaa uraa, rahaa ja erilaisia arvoja ja parisuhde tietynlainen hyötysuhde"

Ymmärrän että ihmiset ovat erilaisia ja ajattelevat eri tavoin. Mutta joskus ihmettelee että eivätkö nämä "parisuhde on hyötysuhde" ihmiset ymmärrä että se hyöty voi myös kadota ja koko suhde loppua jos siihen ei ollenkaan panosta enää alun jälkeen? Ikäänkuin heidän olisi tarvinnut vain panostaa ihan alussa ja hyöty jatkuisi automaattisesti siitä eteenpäin ilman mitään lisäpanostuksia. Eihän se niin toimi. 

Jos haluaa ajatella parisuhteen sijoituksena niin siinä ei voi olla vain passiivinen salkunhoitaja vaan sijoitusta on hoidettava aktiivisesti jotta se tuotto pysyy hyvänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis eikö teillä ap ole romanttisia tunteita toisianne kohtaan? Onko teillä enemmänkin kaverillisesti fiilikset ?

Minulla on romanttisia tunteita miestä kohtaan, mutta ajattelen varmaan parisuhteesta vähän eri tavalla. Minulle avioliitto on tärkeä symboli ja romantiikka melko tärkeää, kun mies arvostaa uraa, rahaa ja erilaisia arvoja ja parisuhde tietynlainen hyötysuhde. Hän ei vaan ole romanttinen vaan käytännöllinen kaikessa tekemisessään. Aloittaja 

Siis kumpaa nyt olet, romanttinen, jolle avioliitto on tärkeä symboli vaiko jokseenkin samaa mieltä, että avioliitto on vain paperi? Jos olet miehen kanssa yhtä ristiriitainen, ei ihme, että hän ei jaksa keskustella tuuliviirin kanssa.

Tarkoitin siis että en ole esim. uskovainen, joten avioliitto tai sen puute ei ole sen tason ongelma että ottaisin sen takia eron. Haluaisin kyllä naimisiin ja mies sen tietää, mutta se ei ole ylitsepääsemätön este tai mikään varsinainen elämäntavoite. Mutta sillä on itselleni kaunis merkitys ja uskoisin että ne pienimuotoisetkin hääjuhlat olisivat yksi elämän ikimuistoisimmista päivistä. Eikä siksi että haluaisin röyhelömekon ja käyttää puolet säästöistä häihin, vaan että saisi oman rakkaan kanssa juhlia yhdessä sitä omaa rakkautta. Olisi minulle merkityksellistä tulla kosituksi. Mies ei sitä tule tekemään, joten teen tietynlaista surutyötä sen kanssa ettei tuota pääse kokemaan. Mies tietää kantani hyvin ja ainoa syy miksi emme ole naimisissa on ettei mies halua, ei halua häitä, ei halua kosia, ei halua mennä edes maistraatissa kahdenkesken ja avioehdon kera. Aloittaja

"Minusta on niin käsittämätöntä miten joillekin (miehille) se voi olla niin jumalattoman vaikeaa sanoa, että välittää toisesta. Tästä olen kuullut niin usein, että tuon on oltava niin yleistä että on jopa jollain tavalla osa suomalaista kulttuuria. Jotenkin en yhtään ymmärrä miten naiset jaksavat tällaisia "suhteita"? "

Samaa mieltä. Ihan kuin joiltakin miehiltä puuttuisi joku osa aivoista niin että he eivät osaa lainkaan puhua tunteistaan tai sitten heillä ei vain niitä paljon ole.

Ja en siis kuvittele että jokainen olisi luonnostaan mikään sujuva tunteista puhuja. EIkä tarvitse olla. Mutta pitäisi edes yrittää. 

Ei oma miehenikään mikään kaunopuhuja ole mutta kyllä hän saa hyvänä hetkenä kakistettua suustaan myös kauniita sanoja varsinkin siinä mitä niillä tarkoittaa. On esim. sanonut miten minun tapaamiseni muutti koko hän elämänsä suunnan ja iso osa kaikesta hyvästä joka hänen elämässään on nyt on sen ansiota. Ei tuolla mihinkään suurten rakkausluritusten kirjaan vielä pääse mutta onhan se ajatuksena todella kauniisti ja arvostavasti sanottu. 

"Olisi minulle merkityksellistä tulla kosituksi. "

Tässä lausessa on minusta koko asian ydin. Aloittaja haluaa että mies osoittaa hänelle että hän on miehelle ihan erityinen edelleen ja on sen valmis julkisestikin näyttämään. Ei sillä että kellahtaa samaan sänkyyn joka ilta vaan tavalla joka kohoaa vähän sen harmaan arjen yläpuolelle ja saa toisen tuntemaan itsensä tärkeäksi.

Joku voi pitää sitä vähän pinnallisena mutta itse ymmärrän tuon oikein hyvin jopa vaikka olen itse mies. Minusta ainakin oli upeaa miten oma vaimoni ensin vastasi silmät loistaen "kyllä" kun kysyin että mennäänkö naimisiin ja sen jälkeen asteli vierelläni alttarilla kaikkien ystävien ja sukulaisten edessä. Hän oli valmis näyttämään kaikille halunsa sitoutua minuun eikä ajatellut että kyllä kaikki sen sitoutumisen muutenkin näkevät.

Vierailija kirjoitti:

"Minusta on niin käsittämätöntä miten joillekin (miehille) se voi olla niin jumalattoman vaikeaa sanoa, että välittää toisesta. Tästä olen kuullut niin usein, että tuon on oltava niin yleistä että on jopa jollain tavalla osa suomalaista kulttuuria. Jotenkin en yhtään ymmärrä miten naiset jaksavat tällaisia "suhteita"? "

Samaa mieltä. Ihan kuin joiltakin miehiltä puuttuisi joku osa aivoista niin että he eivät osaa lainkaan puhua tunteistaan tai sitten heillä ei vain niitä paljon ole.

Ja en siis kuvittele että jokainen olisi luonnostaan mikään sujuva tunteista puhuja. EIkä tarvitse olla. Mutta pitäisi edes yrittää. 

Ei oma miehenikään mikään kaunopuhuja ole mutta kyllä hän saa hyvänä hetkenä kakistettua suustaan myös kauniita sanoja varsinkin siinä mitä niillä tarkoittaa. On esim. sanonut miten minun tapaamiseni muutti koko hän elämänsä suunnan ja iso osa kaikesta hyvästä joka hänen elämässään o

Oma teoriani on että moni mies on naisen kanssa ihan vain koska nainen tuo tiettyjä etuja pöytään. Maksaa laskuja, tekee ruokaa, siivoaa, pitää seuraa. Mitään romanttisia tunteita ei välttämättä ole joten ei ole mitään motivaatiota olla romanttinen tai panostaa sen enempää kuin en itsekään panosta naapurin Perttiin. 

"Oma teoriani on että moni mies on naisen kanssa ihan vain koska nainen tuo tiettyjä etuja pöytään. Maksaa laskuja, tekee ruokaa, siivoaa, pitää seuraa. Mitään romanttisia tunteita ei välttämättä ole joten ei ole mitään motivaatiota olla romanttinen tai panostaa sen enempää kuin en itsekään panosta naapurin Perttiin. "

Tuo teoria kuulostaa sinällään loogiselta. Sitä vastaan sotii kuitenkin se miten monen miehen elämä tuntuu menevä todella pahasti sekaisin kun se nainen sitten lopulta kyllästyy ja jättää miehen. Jos kyse olisi pelkästä hyödystä niin on hankala nähdä miksi niin moni mies ratkeaa ryyppäämään ja pilaa koko elämänsä tai masentuu pahasti kun tulee jätetyksi. Jotain syvempiä tunteita siellä tuntuu kuitenkin olevan takana ainakin osalla.

Pelkän hyödyn perässä menevä mies vain hankkisi uuden naisen josta jatkaisi hyötymistä.

"Oma teoriani on että moni mies on naisen kanssa ihan vain koska nainen tuo tiettyjä etuja pöytään. Maksaa laskuja, tekee ruokaa, siivoaa, pitää seuraa. "

Kummallista on silti jos ajattelee näiden kaikkien etujen jatkuvan muuttumattomina vuosikymmeniä ilman että itse tuo mitään siihen suhteeseen. Aika tampio saa olla että niin uskoo.

Vierailija kirjoitti:

Se on totta etteivät kaikki avioliittoa kaipaa. Hyvä että olet löytänyt oman vastinparisi tuon asian suhteen. Olisitteko menneet naimisiin, jos kumppanisi olisi tehnyt vuosien varrella selväksi että hänelle naimisiinmeno on erityisen tärkeää?

Minusta nämä ovat niitä perustavia asioita, jotka jutellaan aika alkuvaiheessa, mutta viimeistään siinä kohtaa, kun muutetaan yhteen. Eli mihin suuntaan ylipäätään lähdetään ja miten.

Tietysti myös mielipiteet ja toiveet voi yhdessä olo aikana muuttua. Mutta minä ajattelen, että se, joka muuttaa mielensä alkuperäisestä sopimuksesta on velvollinen perustelemaan, miksi toisenkin pitäisi mielensä muuttaa. Ja jos se ei onnistu, miettiä, haluaako sitten enää suhdetta. Kun sen toisen ajatuksissa ja elämän toiveissahan mikään ei ole muuttunut.

En osaa sanoa, miten olisi käynyt, kun kumpikaan ei ole alkanut haikailla avioliiton perään. Sen nyt tietysti minäkin toivoisin,

Totta. Itse ajattelen että se joka haluaakin lopulta jotain muuta, on se joka joutuu (ainakin todennäköisesti) tyytymään siihen ettei muuta tule. Jos siis on sovittu ettei tule. Mutta ap ei ole sopinut mitään, hänen miehensä on ilmoittanut.

Voi olla sitä kuuluisaa keittiöpsykologiaa mutta itse ajattelisin että tuollainen kyvyttömyys näyttää ja sanoittaa tunteitaan voi olla jäänne jostain lapsuudesta. Ja koska se on niin yleinen niin jäänne jostain jonka aika moni kokee.

Itse ainakin muistan miten vaikka ala-asteella oli tosi noloa jos sanottiin miten joku poika tykkää jostain tytöstä tai joku on pihkassa johonkin. Se oli asia jolla muita kiusoiteltiin ja jos sitä itselle sanottiin niin se piti ihan ehdottomasti kieltää (vaikka se olisikin ollut totta). Itselle ainakin jäi pitkäksi aikaa tunne että toisesta tykkäämisessä on jotain noloa ja se on asia joka pitää pitää visusti salassa.

Senkin muistan miten kummissani olin kun äkkiä yläasteella jotkut alkoivat avoimesti kiinnostua vastakkaisesta sukupuolesta. Mietin että miten nuo uskaltavat ja eikö se nyt ole vähän noloa. Ja kyllä se minulle jäi jollain tavalla päälle niin että vaikka järjen tasolla tiesin että ihastumisessa ei ole mitään pahaa tai noloa, en vain osannut siitä luontevasti puhua. En millään meinannut saada sanotuksi kavereille että olen alkanut ensimmäistä kertaa seurustelemaan vaikka se tapahtui siis 18 vuotiaana ja oli siinä iässä enemmän kuin luonnollista. Ja edellen huomaan että minun pitää ihan pinnistellä että pystyn sanomaan puolisolleni että rakastan häntä.

"Totta. Itse ajattelen että se joka haluaakin lopulta jotain muuta, on se joka joutuu (ainakin todennäköisesti) tyytymään siihen ettei muuta tule. Jos siis on sovittu ettei tule."

Silti asiasta pitää pystyä keskustelemaan avoimesti ja ihan kunnolla vaikka olisi miten aikaisemmin jotain sovittu. Ei voi olla niin että toinen ei suostu asiasta edes keskustelemaan ja kuuntelemaan sitä miksi se asia onkin nyt toiselle tärkeä vaikka on aikaisemmin toisin puhuttu.

"Olisi minulle merkityksellistä tulla kosituksi. "

Minustakin on koko asian ydin on tässä. Aivan kuin nainen olisi passiivinen odottelija, jota mies kosii tai ei. Jos mieheni ei olisi kyennyt asialliseen aikuisten keskusteluun siitä, onko nyt, tai koska on, avioitumisen aika, emme olisi naimisissa. Minä en missään nimessä olisi halunnut, että mies päättää ajankohdan, jolloin on aika kosia. 

Me molemmat olimme valmiita seuraavaan askeleeseen, joka tuli luonnostaan. Ei niin, että toinen toivoo ja odottelee, vihjailee ja ohjailee tai ai kamala, aika kovasti tuuppaa. Maailman hirveintä olisi ollut saada kosinta, joka on seurausta siitä, että olen tuuppinut.

Joo tää on hyvä, ja lisäksi: käsittele sitä, mitä niiltä häiltä oikeastaan haluat? Mikä on se tarve, fantasia tm. jota tämä unelma palvelee, minkä takia olet kiinni juuri "häät" -konseptissa (sivutuotteineen)?

Voit myös keskustella naimisissa olevien kanssa: takaan, että muistot vaikka kosinnasta tai itse häistä (varsinkaan niiden järjestelystä) eivät ole millään muotoa "täydellisiä" - some on vain pintaa. Ja sama tietysti pätee suhteisiin. Ja juttele avioeronneidenkin kanssa, siellä vasta alkaa tulla tvistiä niihin tunteisiin, joita ihmiset kokevat naimisiinemenostaan. 

Itsekin olen naimisissa, enkä siitä välittäisi, se liittyy omaisuuteen ja juridiikkaan. En tosiaankaan pitänyt häitä, kamalan kallista ja aivan turhaa. En olisi koskaan halunnutkaan tulla kosituksi, minusta naimisiinmenosta sovitaan yhdessä, ja niin tehtiinkin, en halua mitään passiivisen odottelijan roolia. Olen siis AFAB muunsukupuolinen ja kumppanini on mies.

Vierailija kirjoitti:

"Totta. Itse ajattelen että se joka haluaakin lopulta jotain muuta, on se joka joutuu (ainakin todennäköisesti) tyytymään siihen ettei muuta tule. Jos siis on sovittu ettei tule."

Silti asiasta pitää pystyä keskustelemaan avoimesti ja ihan kunnolla vaikka olisi miten aikaisemmin jotain sovittu. Ei voi olla niin että toinen ei suostu asiasta edes keskustelemaan ja kuuntelemaan sitä miksi se asia onkin nyt toiselle tärkeä vaikka on aikaisemmin toisin puhuttu.

Riippuu kyllä siitä, miten keskustellaan. Jos minulle tultaisiin aloituksen argumenttien kanssa kertomaan, mitä pitäisi tehdä, en jaksaisi varmaan edes keskustella. Somekuvat, hääjuhlat, kosinnat.

Jos sen sijaan puhuttaisiin suhteen syventämisestä ja tulevaisuuden turvaamisesta, kuuntelisin mielelläni. Mutta jos viesti on että kaveritkin menee ja et takuulla välitä minusta kun en saa omaa päivää ja muuta vastaavaa, huokailisin minäkin.

M43

Vierailija kirjoitti:

"Totta. Itse ajattelen että se joka haluaakin lopulta jotain muuta, on se joka joutuu (ainakin todennäköisesti) tyytymään siihen ettei muuta tule. Jos siis on sovittu ettei tule."

Silti asiasta pitää pystyä keskustelemaan avoimesti ja ihan kunnolla vaikka olisi miten aikaisemmin jotain sovittu. Ei voi olla niin että toinen ei suostu asiasta edes keskustelemaan ja kuuntelemaan sitä miksi se asia onkin nyt toiselle tärkeä vaikka on aikaisemmin toisin puhuttu.

Samaa mieltä, oli aiemmin sovittu tai ei. Ja kuten sanoin, ap ei ole miehensä kanssa edes sopinut mitään vaan mies on ilmoittanut kantansa asiaan.

Näinhän se taitaa mennä. Kyllä siitä miehestä romantiikkaa löytyisi jos olis niitä romanttisia tunteita. 

Se vaan, että miksi tällasessa suhteessa sitten olis, itsetuntohan siinä häviää. 

Meillä mies uskoo vilpittömästi että elämänsä olisi parempaa ilman tyytymätöntä muijaa,  joten ero on hänelle pelkästään positiivinen asia.  Minä yritän uskoa, että kohtaan vielä joskus jonkun joka arvostaa sitä mitä mulla on antaa ja rakastaa. Jos ei löydy niin sitten ei.