Olen alkanut kokemaan katkeruutta siitä etten saa viettää häitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No otat asian uudestaan miehen kanssa puheeksi ja sanot mitä sinä haluat ja toivot. Vai eikö sinun haluillasi ole teidän suhteessa mitään merkitystä?

En ota, mies suuttuu jos aiheen mainitsee. Aloittaja 

Miksi hän suuttuu? Kai hänellä on hyvä syy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis eikö teillä ap ole romanttisia tunteita toisianne kohtaan? Onko teillä enemmänkin kaverillisesti fiilikset ?

Minulla on romanttisia tunteita miestä kohtaan, mutta ajattelen varmaan parisuhteesta vähän eri tavalla. Minulle avioliitto on tärkeä symboli ja romantiikka melko tärkeää, kun mies arvostaa uraa, rahaa ja erilaisia arvoja ja parisuhde tietynlainen hyötysuhde. Hän ei vaan ole romanttinen vaan käytännöllinen kaikessa tekemisessään. Aloittaja 

Mies kuulostaa aika raskaalta. Siis että parisuhde on vain hyötysuhde. Onhan se kieltämättä sitäkin, mutta parisuhteen hyötyihin pitäisi mielestäni kuulua myös se, että yhdessä on hauskaa ja kivaa ja ilahdutetaan toinen toista.

Mies suuttuu jos häneltä " vaaditaan" jotakin. Tuo kertookin sitten kaiken asenteesta toiseen. Itse olen ainakin lopen kyllästynyt näihin mammanpoikiin joilta mitään ei saa odottaa ( lue vaatia) tai heti alkaa ahdistaa.

"Me molemmat olimme valmiita seuraavaan askeleeseen, joka tuli luonnostaan. Ei niin, että toinen toivoo ja odottelee, vihjailee ja ohjailee tai ai kamala, aika kovasti tuuppaa. Maailman hirveintä olisi ollut saada kosinta, joka on seurausta siitä, että olen tuuppinut."

Yleensä asiat menevät luonnostaan jos se suhde etenee suunnilleen sitä keskimääräistä tahtia askel askeleelta. Sitten jos vaikka kosintaa pantataan jonnekin hamaan tulevaisuuteen ja jämähdetään jo siihen vanhan pariskunnan arkeen niin on aika hankala enää siinä löytää sitä luonnollista hetkeä. Silloin hyvin usein on se "tuuppija" ja se joka on vastahankainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis eikö teillä ap ole romanttisia tunteita toisianne kohtaan? Onko teillä enemmänkin kaverillisesti fiilikset ?

Minulla on romanttisia tunteita miestä kohtaan, mutta ajattelen varmaan parisuhteesta vähän eri tavalla. Minulle avioliitto on tärkeä symboli ja romantiikka melko tärkeää, kun mies arvostaa uraa, rahaa ja erilaisia arvoja ja parisuhde tietynlainen hyötysuhde. Hän ei vaan ole romanttinen vaan käytännöllinen kaikessa tekemisessään. Aloittaja 

Siis kumpaa nyt olet, romanttinen, jolle avioliitto on tärkeä symboli vaiko jokseenkin samaa mieltä, että avioliitto on vain paperi? Jos olet miehen kanssa yhtä ristiriitainen, ei ihme, että hän ei jaksa keskustella tuuliviirin kanssa.

Avioliitto on muutakin kuin paperi. Se on laillinen toimenpide. Ja en ole keskustelun aloittaja.

En ymmärrä, mikä avioliiton solmimisessa voi olla vaikeaa. Sen saa aina purettuakin tarvittaessa.

Jos olisin aloittaja, niin kosisin, jos haluaisin naimisiin. Jos tulisi pakit, niin asia olisi sitten selvä.

Jos on tarkoitus tehdä lapsia liitossa, niin ilman muuta olisi hyvä olla naimisissa. Mutta toki siihen riittää pistäytyminen maistraatissa. 

Kai se on se, ettei toinen vahingossakaan saa mitä haluaisi. Miksi edes olla suhteessa,  jos asenne on tuo? Tai mitä nämä miehet itse olettavat saavansa jos tuottavat toiselle vain pettymyksiä? Tyhmyyttä sanon minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Totta. Itse ajattelen että se joka haluaakin lopulta jotain muuta, on se joka joutuu (ainakin todennäköisesti) tyytymään siihen ettei muuta tule. Jos siis on sovittu ettei tule."

Silti asiasta pitää pystyä keskustelemaan avoimesti ja ihan kunnolla vaikka olisi miten aikaisemmin jotain sovittu. Ei voi olla niin että toinen ei suostu asiasta edes keskustelemaan ja kuuntelemaan sitä miksi se asia onkin nyt toiselle tärkeä vaikka on aikaisemmin toisin puhuttu.

Riippuu kyllä siitä, miten keskustellaan. Jos minulle tultaisiin aloituksen argumenttien kanssa kertomaan, mitä pitäisi tehdä, en jaksaisi varmaan edes keskustella. Somekuvat, hääjuhlat, kosinnat.

Jos sen sijaan puhuttaisiin suhteen syventämisestä ja tulevaisuuden turvaamisesta, kuuntelisin mielelläni. Mutta jos viesti on että kaveritkin menee ja et takuulla välitä minusta kun en saa omaa päivää ja muuta va

Keskustelu ei voi kuitenkaan mennä vain sen kaavan mukaan jolla sinä haluat ja suostut keskustelua käymään. Aito keskustelu on se jossa se toinen saa tuoda esiin myös ne näkökulmat jotka sinusta voivat tuntua järjettömiltä tai omasta mielestäsi täysin mitättömiltä. Sinun ei tarvitse olla samaa mieltä mutta olisi hyvä pystyä ymmärtämään että myös ne sinusta epärationaaliset tunteet ovat sen toisen aitoja tunteita ja hänelle tärkeitä. Huokailu ja turhista asioista keskustelusta kieltäytyminen on toisen mitätöintiä ja hänen tunteidensa lyttäämistä.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin aloittaja, niin kosisin, jos haluaisin naimisiin. Jos tulisi pakit, niin asia olisi sitten selvä.

 

Ei pidä mennä kosimaan ihmistä, joka on osoittanut ettei asia häntä innosta. Kuka haluaa vastahakoisen miehen kanssa kihlautua? Eihän siinä olisi mitään iloa.

Vierailija kirjoitti:

"Olisi minulle merkityksellistä tulla kosituksi. "

Minustakin on koko asian ydin on tässä. Aivan kuin nainen olisi passiivinen odottelija, jota mies kosii tai ei. Jos mieheni ei olisi kyennyt asialliseen aikuisten keskusteluun siitä, onko nyt, tai koska on, avioitumisen aika, emme olisi naimisissa. Minä en missään nimessä olisi halunnut, että mies päättää ajankohdan, jolloin on aika kosia. 

Me molemmat olimme valmiita seuraavaan askeleeseen, joka tuli luonnostaan. Ei niin, että toinen toivoo ja odottelee, vihjailee ja ohjailee tai ai kamala, aika kovasti tuuppaa. Maailman hirveintä olisi ollut saada kosinta, joka on seurausta siitä, että olen tuuppinut.

Kyllähän nainenkin voi kosia. Ei tarvitse odottaa sitä mieheltä vihjaillen epämääräisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Kai se on se, ettei toinen vahingossakaan saa mitä haluaisi. Miksi edes olla suhteessa,  jos asenne on tuo? Tai mitä nämä miehet itse olettavat saavansa jos tuottavat toiselle vain pettymyksiä? Tyhmyyttä sanon minä.

"Ero tuli ihan puskista, olin ällikällä päähän lyöty!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin aloittaja, niin kosisin, jos haluaisin naimisiin. Jos tulisi pakit, niin asia olisi sitten selvä.

 

Ei pidä mennä kosimaan ihmistä, joka on osoittanut ettei asia häntä innosta. Kuka haluaa vastahakoisen miehen kanssa kihlautua? Eihän siinä olisi mitään iloa.

Hän saamidi vastata kyllä tai ei. Jos vastaa ei, niin kosija tietää, ettei tästä mitään tule. Voi sitten lähteä.

Itse en jäisi roikkumaan ihmisessä, joka ei uskalla tuollaista asiaa. Tulkitsisin, ettei hän välitä minusta oikeasti, koska ei uskalla kanssani naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Olisi minulle merkityksellistä tulla kosituksi. "

Minustakin on koko asian ydin on tässä. Aivan kuin nainen olisi passiivinen odottelija, jota mies kosii tai ei. Jos mieheni ei olisi kyennyt asialliseen aikuisten keskusteluun siitä, onko nyt, tai koska on, avioitumisen aika, emme olisi naimisissa. Minä en missään nimessä olisi halunnut, että mies päättää ajankohdan, jolloin on aika kosia. 

Me molemmat olimme valmiita seuraavaan askeleeseen, joka tuli luonnostaan. Ei niin, että toinen toivoo ja odottelee, vihjailee ja ohjailee tai ai kamala, aika kovasti tuuppaa. Maailman hirveintä olisi ollut saada kosinta, joka on seurausta siitä, että olen tuuppinut.

Kyllähän nainenkin voi kosia. Ei tarvitse odottaa sitä mieheltä vihjaillen epämääräisesti. 

 

Suurin osa kuitenkin haluaa että mies ottaa ohjat ja tekisi tuon askeleen, siinä ei ole mitään väärää. Harva mies myöskään oikeasti haluaa että nainen kosii häntä. Sori, faktat eivät ole idealistisia. Kukaan ei myöskään halua vaatia kosintaa toiselta, mutta ihan normaalia sitä on naisen odottaa kun sen verran luontainen askel parisuhteessa yleensä. VAi kuka muka vihjailee/ohjailee poikaystävää siihen? No ei kukaan, vaan jos sitä ei tapahtu ja mies ei tajua tehdä, niin sitten lopetetaan suhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselle tuli järkytyksenä suomalaisten miesten yrmeys. Tai lähinnä se, että oma isäni olikin poikkeus. Esimerkiksi naistenpäivä osti lahjat vaimolleen, äidilleen ja tyttärilleen. Ravintolassa maksoi aina. Oma mies ei muista koko naistenpäivää ja ravintolalaskut menee aina puoliksi. Ehkäpä kyse on sukupolvien eroista. 

Sukopolvien ero menee minusta lähinnä niin että ennen vanhaan isäsi kaltainen mies oli yksisarvisen kaltainen harvinaisuus, nykyisin sellaisia miehiä on enemmän. Ei liikaa mutta enemmän kuin ennen. 

Onneksi itsekin olen saanut huomioivan miehen joka tykkää kun saa ilahduttaa minua. On vielä sellainen harvinaisuus että muistaa jos olen joskus maininnut jostain asiasta että se on minusta kiva tai hieno ja sitten saatan saada seuraavana merkkipäivänä lahjakortin paikkaan josta niitä sai tai jotain vastaavaa.

 

Eipä noita ainakaan alle kolmekymppisissä vaikuta olevan. Onneksi hyvin yrmynkin kanssa pärjää kun tunnistaa hänen tapansa osoittaa rakkautta :)

Ero TULI. Olen aina ihmetellyt tätä, miksi puhutaan eron tulemisesta! Se mistään yhtäkkiä tule, kyllä se ihan aktiivisesti mahdollistetaan tai jopa rakennetaan. 

Minuakin harmittaa kun en koskaan päässyt ajamaan punaisella ferrarilla, mutta noh elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua ap. Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa 16 vuotta ja viimeisen vuoden aikana olen alkanut surra sitä, ettei miestäni ole koskaan kiinnostanut naimisiinmeno. Tänä kesänä 22 vuotta yhdessä olleet naapurit meni naimisiin. Oli todella vaikea olla heidän häissään, oikein puristi sydänalaa.

Kuuntelin sulhasen puhetta valtava suru puserossa; se oli ihanan arkinen mutta todella morsianta arvostava. En osaa kuvitella, että oma kumppanini sanoisi edes kahden kesken, miten ihana olen tai miten arvostaa minua. Ja jotenkin ne teoilla rakkauden osoittamisetkin ovat pikku hiljaa jääneet. Ennen keitti viikonloppuna kahvit sänkyyn tai yllätti ostamalla ihailemani huonekalun antiikkiliikkeestä. Nykyään huomiointi on suurinpiirtein sitä, että ei katso edeltä yhteisiä sarjojamme vaan odottaa keskiviikkoon, että katsomme ne yhdessä.

Eli ongelma on paljon syvemmällä kuin siinä, että hän ei kosi. Hän kohtelee minua hyvin, ja varma

Ehkäpä niillä 22 vuotta yhdessä olleella tuttavillasi oli kriisi, pettämistä vaikkapa, jonka jälkeen päättivät avioitua. 

Et voi tietää. 

Suurin osa kuitenkin haluaa että mies ottaa ohjat ja tekisi tuon askeleen, siinä ei ole mitään väärää. Harva mies myöskään oikeasti haluaa että nainen kosii häntä. Sori, faktat eivät ole idealistisia. Kukaan ei myöskään halua vaatia kosintaa toiselta, mutta ihan normaalia sitä on naisen odottaa kun sen verran luontainen askel parisuhteessa yleensä. VAi kuka muka vihjailee/ohjailee poikaystävää siihen? No ei kukaan, vaan jos sitä ei tapahtu ja mies ei tajua tehdä, niin sitten lopetetaan suhde.

Sukupolvikysymys. Olen X-polvea ja kyllä meidän suhteista on puuttunut tämä ihmeellinen prinsessaleikki, jossa nainen odottaa miesten ohjien ottamista yhtään minkään asian kanssa. Reilusti on sovittu yhteen muuttamiset, naimisiin menot, lasten teot ja raha-asiat. SIksi suurin osa ystävistäni onkin vielä naimisissa nyt kuuttakymppiä käymässä. 

Meitä nuoremmat ovat jo vähintään toisissa liitoissaan ainakin mitä sukua ja työkavereita katselee. Sukupuuolet vain etääntyvät toisistaan, toista ei nähdä enää edes ihmisenä vaan eletään jotain suurin osa naisista/miehistä kuvitelmia. Se jos mikä on idealistista, eikä faktaa. Koskaan ei  toisesta ihmisestä pitäisi ajatella, että suurin osa. Kyllä ollaan yksilöitä, niin miehet kuin naiset.

Ja siis: jos mies ei tajua, että nyt on se aika, vaan ajattelee, että no pari vuotta nyt ainakin saa mennä näin tms. niin nainen lopettaa suhteen? No tuskinpa, vaan nainenpa juurikin alkaa vihjailemaan, että nyt olisi aika ja huokailemaan sormuskauppojen ikkunoiden edessä. Meidän nuoruudessa näille naureskeltiin vanhanaikaisia hössötyksinä, mutta ainahan muoti kiertää. 

Vierailija kirjoitti:

Joo tää on hyvä, ja lisäksi: käsittele sitä, mitä niiltä häiltä oikeastaan haluat? Mikä on se tarve, fantasia tm. jota tämä unelma palvelee, minkä takia olet kiinni juuri "häät" -konseptissa (sivutuotteineen)?

Voit myös keskustella naimisissa olevien kanssa: takaan, että muistot vaikka kosinnasta tai itse häistä (varsinkaan niiden järjestelystä) eivät ole millään muotoa "täydellisiä" - some on vain pintaa. Ja sama tietysti pätee suhteisiin. Ja juttele avioeronneidenkin kanssa, siellä vasta alkaa tulla tvistiä niihin tunteisiin, joita ihmiset kokevat naimisiinemenostaan. 

Itsekin olen naimisissa, enkä siitä välittäisi, se liittyy omaisuuteen ja juridiikkaan. En tosiaankaan pitänyt häitä, kamalan kallista ja aivan turhaa. En olisi koskaan halunnutkaan tulla kosituksi, minusta naimisiinmenosta sovitaan yhdessä, ja niin tehtiinkin, en halua mitään passiivisen odottelijan roolia. Olen siis AFAB muunsukupuolinen ja kumppanin

Ei kai niiden muistojen tarvitsekaan olla täydellisiä? Mukavat muistot riittävät monelle. Monet ihmiset myös tykkäävät juhlista.

Ystäväni vietti juuri hääpäiväänsä ja laittoi minullekin hauskoja kuvia häistään. Tulin hyvälle mielelle, koska ne kekkerit tosiaan olivat onnistuneet. Ja pari on onnellisesti yhdessä näin vuosia myöhemmin. Miksi sellaista ei saa haluta omaan elämäänsä? Ei se, että toivoo miehen kosivan tai että saa pitää hääjuhlat tarkoita, että elämältä odotetaan jotain täydellistä, ulkokultaista somekulissia tai etteikö liitossa voisi koskaan tulla vaikeita aikoja vastaan.