Olen alkanut kokemaan katkeruutta siitä etten saa viettää häitä

Olet ilmeisesti aika nuori vielä, koska et ole oppinut ettet voi saada kaikkea.

Kai voit ottaa asian vielä puheeksi miehen kanssa? Ei kai hän voi vaan ykskantaan ilmoittaa että ei käy, perustelematta asiaa mitenkään?

Itse kosin miestäni karkauspäivänä ns. vitsinä, kun kaverit yllyttivät. Ostettiin sormukset kun mies ajatteli että sellaiset on hyvä olla kun ollaan vuosia oltu yhdessä kuitenkin, mutta naimisiin hän ei halua. Nyt monta vuotta myöhemmin ollaan lähdössä pidemmälle kaukomatkalle, ja tokaisin ohimennen että nyt olisi timanttinen tilaisuus käydä juuri ennen matkaa maistraatissa. Mies kysyi että mistäs sellainen aika sitten varataan.

Ollaan siis menossa naimisiin, mieskin ihan vapaaehtoisesti, mutta nyt huomaan nyt muuttuvani mietteliääksi kun näen esim. häävalmistelu- tai kosintavideon jossain somessa. En halua hääjuhlia, en halua käyttää juhliin rahaa tai olla huomion kohteena millään tapaa, mutta tajusin vastikään ettei mies ole missään vaiheessa osoittanut oikeasti haluavansa kihloihin ja naimisiin. Oikeastaan päinvastoin. 

Mietin että miksi minä olen se nainen jota ei kosita. Ollaan oltu yhdessä 12 vuotta.

Pitkä sepustus mutta ymmärrän sinua hyvin, ap. Puhu asiasta vielä miehellesi ja kerro miten tärkeä asia avioliitto ja häät ovat sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Pitäähän naisen prinsessapäivä saada.

Kaikki naiset lienee narskuja, ei tuota muukaan selitä

Mitä jos ei halua olla prinsessa vaan morsian?

Päivä prinsessana 😂😂 lapsellista 

Vierailija kirjoitti:

Päivä prinsessana 😂😂 lapsellista 

Se on juurikin sitä. "Näen kauniita kuvia"

Vierailija kirjoitti:

En ole katkera, mutta kuitenkin.

Ostakaa AP:lle pari pakkaa kangasta kirjailtua marttyyrin viittaa varten.

En ajattele olevani marttyyri tämän suhteen. Tämä on henkilökohtainen tragedia ja surunaihe jos jotakin. Ja jos oikein lähtee analysoimaan niin kertoo jotain romanttisista suhteistani kun tuntuu että olen aina ollut se osapuoli joka yrittää enemmän ihan joka suhteessa. Aloittaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin se siitä sitten? Et kertonut sinun toiveistasi ja tarpeistasi, vaan miehen tokaisu on talon viimeinen sana niinkö? Nyt on sanottava, että itsellesi sen kuopan kaivoit.

Ei toista voi pakottaakaan ja se romanttinen idea avioliitosta kyllä rapisee jos pitää mies sinne painostaa. Aloittaja

Ei ole pakottamista tai painostamista, jos kertoo oman näkemyksensä siitä miksi kaipaa ja haluaa jotain. Se saattaisi saada toisen myös ymmärtämään ja ajattelemaan asiaa oman boksinsa ulkopuolelta. Ei kai se eroa mitenkään muustakaan keskustelusta, tarpeiden esiin tuomisesta ja näkemyseroista suhteessa? Toki jos ei halua edes yrittää ja ajattelee ettei mitään kompromisseja voi tehdä eikä tällaisista asioista voi puhua niin okei. 

Olen kyllä tuonut asiaa esille monesti mutta mies ei kommentoi asiaa millään tavalla tai huokailee. Mitään oikeaa keskustelua ei ole voinut käydä. Olen ihan ehdottanut maistraatin varaamistakin ja mies oli kirjaimellisesti mykkä. Joskus vuosia sitten itkinkin asiasta ja ei reaktiota. Joten kyllä, olen tuonut toiveeni esiin ja heittänyt kirveen kaivoon. Mies ei ole sellainen joka puhuu muutenkaan hirveästi joten mitään tuon syvällisempää en ole saanut hänestä irti ja turhauttaa koko aihe nykyisin. Aloittaja 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päivä prinsessana 😂😂 lapsellista 

Se on juurikin sitä. "Näen kauniita kuvia"

Häät ei ole lasten hommaa ollenkaan. Lapset eivät saa mennä naimisiin, eivätkä monet halua niitä edes hääjuhliin mukaan nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin se siitä sitten? Et kertonut sinun toiveistasi ja tarpeistasi, vaan miehen tokaisu on talon viimeinen sana niinkö? Nyt on sanottava, että itsellesi sen kuopan kaivoit.

Ei toista voi pakottaakaan ja se romanttinen idea avioliitosta kyllä rapisee jos pitää mies sinne painostaa. Aloittaja

Ei ole pakottamista tai painostamista, jos kertoo oman näkemyksensä siitä miksi kaipaa ja haluaa jotain. Se saattaisi saada toisen myös ymmärtämään ja ajattelemaan asiaa oman boksinsa ulkopuolelta. Ei kai se eroa mitenkään muustakaan keskustelusta, tarpeiden esiin tuomisesta ja näkemyseroista suhteessa? Toki jos ei halua edes yrittää ja ajattelee ettei mitään kompromisseja voi tehdä eikä tällaisista asioista voi puhua niin okei. 

Olen

Kyllähän tuo vähän epäreilua on ettei mies voi edes keskustella asiasta.

Kyllä se aikalailla vie fiilikset yhdessäolosta, jos toinen tekee selväksi ettei sulle tärkeää asiaa noteerata mitenkään.  Ja että yksoikoisesti kieltäytyy asiasta, joka olisi voinut elävöittää teidän suhdetta jos ei muuten niin ilahduttamalla sinua. 

Oon tullut siihen tulokseen,  ettei tällaiset miehet ehkä kovinkaan korkealle arvosta suhdettaan tai naistaan. Että eipä niin haittaa vaikka se olis onneton ja lopulta lähtisin. Käsittämätöntä on että sit kuitenkin oletetaan, että toisen seksuaaliset halut säilyisi ennallaan. Mulla ne ainakin lähti lopulta vaikka pidin itseäni todella seksuaalisena ihmisenä.  Olen täysin kadottanut seksihaluni. 

Mun mielestä tää sama asenne näkyy ihan arkipäivässä tänkaltaisilla miehillä. Että ei esim koskaan voi ilahduttaa toista ostamalla vaikka yllärinä kukkia.  Vaikea ymmärtää,  kun eikö se nyt omaankin laariin sataisi, jos kumppani olisi iloinen ja tyytyväinen? Voisiko joku mies kommentoida tätä? 

Ja ikinä en itse kosisi miestä. Ihan vaan sen takia,  että haluan kokea että se toinen aktiivisesti haluaisi minuun sitoutua.  Jos olet tuonut esiin useampaankin kertaan, että haluaisit naimisiin eikä mitään tapahdu niin turha on itse enää kosia. Ihan vaan neuvona.

Mä olen 49v ja olen elänyt 19v avioliitossa, sen jälkeen lyhyessö tapailusuhteessa ja nyt 2.5v avoliitossa. En hukkaisi elämästäni enää sekuntiakaan keskenkasvuisen miehen kanssa, joka ei puhu, ei pussaa, ei ole mitään romantiikkaa mutta seksi kelpaa. Eka liitto oli aika pitkälti tuollainen ja pettämisen jälkeen lähdin. Jos ei mies osaa keskustella normaaleista parisuhteen asioista ja osoittaa hellyyttä, saa mun puolesta mennä muiden iloksi; itse en saa tuollaisesta mitään. Onneksi nykyisen puolison kanssa meillä on turvallista, rauhallista yhteiseloa mutta myös romantiikkaa ja kaikesta puhutaan, myös niistä häistä on puhuttu

Eli ongelma on paljon syvemmällä kuin siinä, että hän ei kosi. Hän kohtelee minua hyvin, ja varmasti rakastaakin, mutta jokin hänen sitoutumisessaan eläämään henkii sellaista arkista itsestäänselvyyttä, mikä on alkanut tökkiä. Mies on terve, valtiolla vakituisessa työssä, tasapainoisten lasten isä, velat ei ole isot ja ystäviä löytyy. Hän ei ehkä juuri tästä etuoikeutetusta asemastaan johtuen vaikuta pitävän juuri asioita sellaisessa arvossa, että tekisi töitä niiden vaalimisen eteen tai muistaisi osoittaa kiitollisuuttaan.

Entä sinä itse, mitkä ovat ne arkipäivän hemmottelut, joita sinä hänelle suot? Oikeasti, monilla on kaikenlaisia murheita, kuten nyt itselläni työttömyys ja silloin nämä ruikutukset ihmisiltä, joilla on kaikki hyvin, todella ärsyttää. Ehkä olen kateellinen. 

Miksi se, että kaikki on hyvin ei riitä? Miksi siihen pitäisi vielä lisätä jotain teennäisiä vakuutuksia, sillä eikö se, että molemmat elää kivaa, tasapainoista elämää, ole jo ihan tarpeeksi ja osoita arvostusta.

Mutta ennen kaikkea, sanotko käsi sydämellä, että itse olet jatkanut miehen huomioimista ja osoitat hänelle arjessa kiitollisuutta? Vai onko se ollut miehen homma koko ajan.

Mä olen todella kiitollinen miehen tuesta nyt tänä vaikeampana aikana ja kerron ihan sanoilla, että kiva, kun teit näin, vaikka hakee mut kaupungilta. Tai ostan jonkun pienen herkun vaikka kun käyn kirjastossa hänelle. Näin olemme kyllä aina toimineet, molemmat sitä huomiota antaa. Mutta jos olet möksänä vain ottanut kahvikupin vastaan niin en ihmettele, jos ne eleet jää.

"Entä sinä itse, mitkä ovat ne arkipäivän hemmottelut, joita sinä hänelle suot? Oikeasti, monilla on kaikenlaisia murheita, kuten nyt itselläni työttömyys ja silloin nämä ruikutukset ihmisiltä, joilla on kaikki hyvin, todella ärsyttää. Ehkä olen kateellinen. 

Miksi se, että kaikki on hyvin ei riitä? Miksi siihen pitäisi vielä lisätä jotain teennäisiä vakuutuksia, sillä eikö se, että molemmat elää kivaa, tasapainoista elämää, ole jo ihan tarpeeksi ja osoita arvostusta.

Mutta ennen kaikkea, sanotko käsi sydämellä, että itse olet jatkanut miehen huomioimista ja osoitat hänelle arjessa kiitollisuutta? Vai onko se ollut miehen homma koko ajan.

Mä olen todella kiitollinen miehen tuesta nyt tänä vaikeampana aikana ja kerron ihan sanoilla, että kiva, kun teit näin, vaikka hakee mut kaupungilta. Tai ostan jonkun pienen herkun vaikka kun käyn kirjastossa hänelle. Näin olemme kyllä aina toimineet, molemmat sitä huomiota antaa. Mutta jos olet möksänä vain ottanut kahvikupin vastaan niin en ihmettele, jos ne eleet jää."

Mitä jos aapeen mielestä kaikki ei ole hyvin, kun mies ei halua edes keskustella naimisiinmenosta?

Mihin vedetään raja tuossa kaikki on kuitenkin ihan hyvin-jargonissa? Paskassa suhteessa täytyy olla tyytyväinen, kun mies ei lyö ja joku toinen on suhteessa jossa mies lyö?

Mun mielestä tää sama asenne näkyy ihan arkipäivässä tänkaltaisilla miehillä. Että ei esim koskaan voi ilahduttaa toista ostamalla vaikka yllärinä kukkia.  Vaikea ymmärtää,  kun eikö se nyt omaankin laariin sataisi, jos kumppani olisi iloinen ja tyytyväinen? Voisiko joku mies kommentoida tätä? 

Pahoittelen, että kommentoin naisena, mutta oikeasti suomalaiseen kulttuuriin ei vaan kuulu eräänlainen kosiskelu vakiintuneessa parisuhteessa. Eihän naisetkaan odottele miehiä tavallisesti pikkuasuissa ruusu hampaissa töistä.

En näe, että mun iloisuus parisuhteessa on kiinni yllärikukista, vaan enemmän siitä, että toinen huomioi pienillä teoilla. Lähtiessään töihin riipaisee lumet munkin auton päältä, ostaa viikonlopuksi sen herkkujuuston, vaikka ei ole oma suosikki jne.

Lisäksi ajattelen, että normisti suomalaiset parisuhteet ovat hyvin tasa-arvoisia. Eli ei ole asetelmaa, jossa mies tavoittelee naista, vaan on yhteinen halu ja sopimus olla yhdessä ja edetä molempien tahtiin. Miksi miehen pitäisi naista enemmän osoittaa haluavansa juuri tämän naisen kuin naisen miehelle? Joku kosimisrituaali, jossa mies anelee ja nainen armollisesti myöntyy. Minäkin pitäisin nöyryyttävänä!

Me menimme aikanaan yhteen, treffejäkin oli, jos ne semmoisena näkee (mies soitti ja pyysi kävelylle), yhdessä päätettiin, että nyt on aika luopua toisesta kämpästä ja jossain vaiheessa saunan lauteilla alettiin puhumaan, että olisiko se jo naimisiin menon aika. En edes muista, kumpi otti puheeksi. Häät sovittiin meidän budjetin mukaan. 

Jos mies olisi alkanut mulle ehdotella, että pitää olla jotkut rituaalit, joilla todistan, että hän on minulle tärkeä, enemmän kuin nyt arjessa kykenen tekemään, niin voi olla, että itsekin menisin lukkoon ja en haluaisi edes asiasta puhua.

Just tuo " kaikki on kuitenkin ihan hyvin" on niitä lauseita, jotka saa epäröimään omaa tunnetta tilanteesta.  Mitä jos mies osallistuu,  maksaa asioita, hoitaa lapsia yms. Mutta ei kuitenkaan rakasta ja nakkaa paskat sun tarpeista. Pitäskö siihen sitten tyytyä , kun voihan olla että seuraava mies ei tekis edes niitä kotitöitä? 

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tää sama asenne näkyy ihan arkipäivässä tänkaltaisilla miehillä. Että ei esim koskaan voi ilahduttaa toista ostamalla vaikka yllärinä kukkia.  Vaikea ymmärtää,  kun eikö se nyt omaankin laariin sataisi, jos kumppani olisi iloinen ja tyytyväinen? Voisiko joku mies kommentoida tätä? 

Pahoittelen, että kommentoin naisena, mutta oikeasti suomalaiseen kulttuuriin ei vaan kuulu eräänlainen kosiskelu vakiintuneessa parisuhteessa. Eihän naisetkaan odottele miehiä tavallisesti pikkuasuissa ruusu hampaissa töistä.

En näe, että mun iloisuus parisuhteessa on kiinni yllärikukista, vaan enemmän siitä, että toinen huomioi pienillä teoilla. Lähtiessään töihin riipaisee lumet munkin auton päältä, ostaa viikonlopuksi sen herkkujuuston, vaikka ei ole oma suosikki jne.

Lisäksi ajattelen, että normisti suomalaiset parisuhteet ovat hyvin tasa-arvoisia. Eli ei ole asetelmaa, jossa mies tavoittelee

Kukaan ei ole sanonut, että miehen pitäisi enemmän huomioida naista. Ennemminkin oli niin, että nämä möllöt ei huomioi ollenkaan sen jälkeen kun se nainen on kämppään saatu

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tää sama asenne näkyy ihan arkipäivässä tänkaltaisilla miehillä. Että ei esim koskaan voi ilahduttaa toista ostamalla vaikka yllärinä kukkia.  Vaikea ymmärtää,  kun eikö se nyt omaankin laariin sataisi, jos kumppani olisi iloinen ja tyytyväinen? Voisiko joku mies kommentoida tätä? 

Pahoittelen, että kommentoin naisena, mutta oikeasti suomalaiseen kulttuuriin ei vaan kuulu eräänlainen kosiskelu vakiintuneessa parisuhteessa. Eihän naisetkaan odottele miehiä tavallisesti pikkuasuissa ruusu hampaissa töistä.

En näe, että mun iloisuus parisuhteessa on kiinni yllärikukista, vaan enemmän siitä, että toinen huomioi pienillä teoilla. Lähtiessään töihin riipaisee lumet munkin auton päältä, ostaa viikonlopuksi sen herkkujuuston, vaikka ei ole oma suosikki jne.

Lisäksi ajattelen, että normisti suomalaiset parisuhteet ovat hyvin tasa-arvoisia. Eli ei ole asetelmaa, jossa mies tavoittelee

Jaa, no mulla kyllä on ollut tapana yllättää miestäni ottamalla vastaan pikkuhepenissä yms .  Olen sitten ehkä vaan vääränlainen nainen tähän ankeaan kulttuuriin. 

Hienot häät vai onnellinen parisuhde ilman häitä?  Häät ei takaa mitään. Pareja eroaa, eletään kulissiliitoissa. Joku tietysti ihannoi jotain päivä prinsessana hetkeä.

Mitä jos aapeen mielestä kaikki ei ole hyvin, kun mies ei halua edes keskustella naimisiinmenosta?

Mihin vedetään raja tuossa kaikki on kuitenkin ihan hyvin-jargonissa? Paskassa suhteessa täytyy olla tyytyväinen, kun mies ei lyö ja joku toinen on suhteessa jossa mies lyö?

No ap on vetämässä rajaa naimisiin menoon. Sanoo, että muuten on ok suhde, vaikka itsekään ei ole panostanut suhteeseen yhtään enempää kuin mieskään. Ei ole järjestänyt heille alkuaikoina treffejä tms. sen kun vaan muuttanut yhteen asumaan.

Paskassa suhteessa ei missään nimessä tarvitse eikä kannata olla tyytyväinen. Mutta jos alkaa tehdä itselleen katkeruuden aiheita siitä, että toinen toimii kuten on aina parisuhteessa toiminut, niin kyllä sitä paskuutta hankkii ihan itse omaan elämään. Lähtee sitten.

Itse ihmettelen, miksi luotetaan siihen jargoniin, että olen tässä paskassa suhteessa onnellisempi kuin yksin. Sillähän ap perustelee jäämisensä. Selitä sinä, missä menee raja, jossa yksin todellakin on huonompi kuin paskassa suhteessa.

Minullakaan sillä suhteella ei ole mitään merkitystä mutta hääjuhlat haluaisin järjestää.

T Nainen