Mitä jos matkustaa pitkän matkan päähän tapaamaan ihmistä kenen kanssa on jutellut ja sitten huomaa ettei mitään kipinää olekaan

Kohteliaisuudesta kertapano ja sitten yhteydet poikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä en ikinä ymmärrä, miksi ihmiset etsivät kumppania kaukaa.

Ja mä en ymmärrä sitä, ettei missään nimessä koskaan voisi itse muuttaa mihinkään.

Ei ole kyse siitä, etteikö "koskaan" voisi muuttaa "mihinkään". Mutta jos toinen osapuoli asuu paikkakunnalla, jonne ei itse todellakaan haluaisi muuttaa - jossain pikkupaikkakunnalla vaikka - tai jos kummallakin on sellainen työ, joka on johonkin tiettyyn paikkaan sidottu... en ainakaan itse haluaisi luopua nykyisestä työstä ja tyytyä olemaan joku R-kioskin myyjä. Jase, jos joskus vuosien kuluttua saattaisinkin haluta muuttaa, ei tarkoita sitä, että haluaisin muuttaa vaikka vuoden tai kahden päästä. Ihan turha kehittää elämään lisää hankaluuksia etsimällä kumppania kaukaa. No, sen toki ymmärrän, että joskus on pakko, jos asuu jossain tuppukylässä, jossa ei vaan ole kiinnostavia ihmisiä. Eihän sille silloin mitään voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä en ikinä ymmärrä, miksi ihmiset etsivät kumppania kaukaa. Miten muka tapailu ja seurustelu onnistuu, ja kumpi sitten joutuisi muuttamaan, jos suhde etenee - vai jatkuisiko suhde loputtomiin etäsuhteena?

Todennäköisintähän se nimenomaan on, että ei ole kipinää. Sitä kun on niin harvoin kenenkään kanssa.

Selvitetään yksi este kerrallaan, sitten kun se tulee eteen. Ei tutustuessa (tai nykypäivänä muutenkaan) voi olettaa, että asuu koko loppuelämänsä paikkakunnalla a tai b. Jos käy niin, että rakastuu, niin sitten seurustellaan ja kokeillaan, että sovitaanko sittenkään yhteen ja sen jälkeen, jos sovitaan, niin aletaan miettiä asumiskuvioita. Yleensä tuossa menee vuosi tai pari (ellei ole niin vapautuneita ihmisiä ja itsensä tuntevia, että paukauttaa muuttavat yhteen viikon yhdessäolon jälkeen: sellaisiakin on), ja vuodessa ja parissa - nykyaikana- voi tapaht

Itse koen, että tapailu ja seurustelu olisivat kovin vaikeita, jos välimatkaa on paljon. Rakkauden voi löytää lähempääkin.

Muista varmistaa että vaiva ei ole yksipuolinen. Itse en enää lähde maakuntamatkailemaan kenenkään sellaisen perässä joka vaikuttaa kyvyttömältä arvostamaan sitä vaivannäköä. Esimerkiksi jos mies ei edes ruokaa tarjoa matkalaiselle, tai muutoin huomioi. Sun kannattaa jutella puhelimessa, videopuhelu tietysti paras, ja paljon ennen tapaamista. Voitte myös jutella siitä mahiksesta ettei kipinää olekaan, niin molemmat ymmärtää pelin hengen. Joskus (usein) ihan aikuisetkin miehet ihastuu päättömästi omiin mielikuvituksensa tuotoksiin ja sitten syyttää naista pettymyksen tuottamisesta. Jutelkaa, tutustukaa ennen panostusta.

Oon viime aikoina rutissut täälläkin ettei jaksa enää miehiä, mutta heti kun sanoo lopettavansa ja siirtyvänsä eläkkeelle deittimaailmasta, löytyikin kunnon helmi. Tää pitäis vaan hakea Ruotsista asti, eli samassa veneessä ollaan. Lycka till!