Lue keskustelun säännöt.
Kun oma mies alkaa tuntua... liian tavalliselta? Pitkä suhde ja statusahdistus.
22.08.2025 |
Tiedän jo otsikosta, että kuulostan pinnalliselta hirviöltä, mutta minun on pakko saada tämä ulos anonyymisti. Olen aivan solmussa tunteideni kanssa ja pelkään, että tuhoan hyvän elämän.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä yli 15 vuotta, naimisissa 10. Meillä on kaksi ihanaa lasta ja ulkoisesti kaikki on hyvin: omakotitalo (toki velkaa on), farmariauto ja perus vakaa arki.
Mieheni on kiltti. Siis todella kiltti, luotettava, tasainen ja hyvä isä. Hän tekee oman osuutensa kotitöistä ja on aina ollut uskollinen. Mutta siinä se ongelma taitaa ollakin. Hän on vain... niin tasapaksu, väritön ja tyytyväinen nykytilanteeseen.
Kun tapasimme nuorina, tämä ei haitannut. Mutta viime vuosina olen itse opiskellut lisää, edennyt urallani vaativiin johtotehtäviin ja alkanut pitää itsestäni huolta tosissani (käyn salilla ja ryhmäliikunnassa 4-5krt viikossa). Tunnen olevani elämäni parhaassa vedossa niin henkisesti kuin fyysisesti (olen 38v).
Mieheni taas on jämähtänyt paikoilleen. Hän on tyytyväinen perus duunarin työssään (joka ei ole kovin hyvin palkattu eikä todellakaan kovin arvostettu), hänellä ei ole mitään kunnianhimoa edetä, kouluttautua tai edes vaihtaa työpaikkaa. Ulkoisestikin hän on päästänyt itsensä rapistumaan. Hän on se perinteinen suomalainen mies: vähän kaljamahaa, aina samat kulahtaneet collegehousut jalassa ja olemus on jotenkin anteeksipyytelevä ja nuhjuinen.
Viime aikoina olen huomannut katselevani muita miehiä aivan eri tavalla. Kun näen työni kautta tai sosiaalisissa tilaisuuksissa miehiä, jotka ovat itsevarmoja, karismaattisia ja ennen kaikkea menestyneitä ja kunnianhimoisia, tunnen piston sydämessäni. Tunnen suorastaan kateutta heidän vaimojaan kohtaan.
Olen alkanut inhota sitä, että minä olen meidän suhteessamme se, joka tuo selvästi isomman osan rahoista kotiin ja jolla on se "status". Haluaisin miehen, jota voin katsoa ylöspäin. Miehen, joka on dynaaminen ja saa minut tuntemaan itseni naiselliseksi ja halutuksi, ei miehen joka tuntuu enemmänkin kämppikseltä tai veljeltä.
Pelkkä kiltteys ei enää sytytä, ja seksi onkin ollut jo pitkään todella vähäistä, koska minua ei yksinkertaisesti kiinnosta.
Olenko kamala ihminen, kun ajattelen eroa vain siksi, että mies on "liian tavis" ja kunnianhimoton? Onko väärin haluta enemmän - miestä joka vastaa omaa ambitiotasoani? Pelkään, että jos jään tähän, katkeroidun loppuelämäkseni.
Kommentit (131)
Olen pahoillani, olet 38v.
Et saa enää statusmiestä.
Tuon ikäiset saa duunareita tai rapajuoppoja.
Olisit miettiny asiaa,kun pahin tapahtui: täytit 25v.
Silloin oli viimeinen hetki muuttaa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Realismia peliin: miten helposti kuvittelet löytäväsi itsellesi sen "satusmiehen", jota katsoa ylöspäin ja joka haluaa uusperhekuvion.
Statusmies-sanan käyttö on merkki siitä, että aloitus on miehen tekemä provo. Siinä sulle sitä realismia kehiin.
Vierailija kirjoitti:
Polvilles ja suu auki
T. Manageri
P.s. muista kattoa ylöspäin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisenamiehen (tai jonku spin off -version) aloitus.
Sitten se vielä vastailee omiin aloituksiinsa vieläkin esittäen naista. Kaikenlaista porukkaa sitä täälläkin pyörii.
Jep, jotenkin noloa aina kun näkee näitä jotka yrittää piiskata kuollutta hevosta, kun oma provo ei oikein ottanut tulille.
Älä muuta sano. :D oudointa on vielä se, että he eivät edes yritä kirjoittaa kuin nainen. Tekoälyllä saisi jo ihan hyvääkin provoa aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Ne johtavassa asemassa olevat statusmiehet saattavat olla narsistisia, ylimielisiä, dominoivia, pettäjiä...liian ruusuisia kuvia ei kannata maalailla ulkoisten ominaisuuksien perusteella.
Toisaalta oletko itse sellainen, johon statusmiehet kokevat vetoa? Nuori, kaunis, timmi? Rikkoisitko lastesi ydinperheen uusperhekuvioksi joka ehkä toimii tai sitten ei?
Tää oli kans aloittaja vastailemassa itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän jollain tapaa aloittajaa. Kuulostaa myös vähän keski-iän kriisiltä, mutta tuossa tilanteessa sinun pitäisi olla rehellinen itsellesi. Oletko valmis olemaan mahdollisesti loppuelämäsi ilman kunnollista parisuhdetta, sillä siitä ei voi mennä takuuseen, että se löytyy loppupeleissä. Jos vastauksesi on kyllä, niin silloin ero olisi reilu kaikkia kohtaan. Miehesi tuskin tulee muuttumaan lähiaikoina kuvailemaksesi ihannemieheksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on kyllä feministisen tasa-arvon irvikuva kaikessa karuudessaan. Nainen saa vapaasti toteuttaa itseään, edetä uralla ja tienata enemmän, mutta voi sentään jos mies tyytyy olemaan se luotettava, tasainen ja lapsilleen läsnä oleva isä duunariduunissaan. Ei, miehen pitäisi silti olla se perinteinen "dynaaminen statusmies", jota voi katsoa ylöspäin.
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että ehkä miehesi "tavallisuus" ja kunnianhimon puute on juuri se, mikä on mahdollistanut SINUN nousukiitosi? Että samalla kun sinä olet painanut pitkää päivää, käynyt salilla ja opiskellut, joku on pitänyt sen kaikkein tärkeimmän, eli perheen arjen, vakaana ja turvallisena?
Haluat siis sekä syödä kakun että säästää sen: haluat menestyvän miehen statuksen, mutta samalla et ole valmis siihen, mitä se usein vaatii (poissaoloa kotoa, stressiä, vähemmän aikaa perheelle). Sinulla on hyvä, lapsilleen omistautunut mies, mutta se ei kelpaa, koska hän ei pönkitä sinun uutta, hienoa egoasi tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on kyllä feministisen tasa-arvon irvikuva kaikessa karuudessaan. Nainen saa vapaasti toteuttaa itseään, edetä uralla ja tienata enemmän, mutta voi sentään jos mies tyytyy olemaan se luotettava, tasainen ja lapsilleen läsnä oleva isä duunariduunissaan. Ei, miehen pitäisi silti olla se perinteinen "dynaaminen statusmies", jota voi katsoa ylöspäin.
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että ehkä miehesi "tavallisuus" ja kunnianhimon puute on juuri se, mikä on mahdollistanut SINUN nousukiitosi? Että samalla kun sinä olet painanut pitkää päivää, käynyt salilla ja opiskellut, joku on pitänyt sen kaikkein tärkeimmän, eli perheen arjen, vakaana ja turvallisena?
Haluat siis sekä syödä kakun että säästää sen: haluat menestyvän miehen statuksen, mutta samalla et ole valmis siihen, mitä se usein vaatii (poissaoloa kotoa, stressiä, vähemmän aikaa perheelle). Sinulla on hyvä, lapsilleen omistautunut mies, mutta se ei kelpaa,
Lopeta jo itsellesi vastailu AP. Tai yritä käyttää vähän eri kirjoitustyyliä, olisit sentään vähän uskottavampi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän tuon, meillä on vähän sama tilanne, lapsia vain ei ole. Ja 15v mittarissa myös! Arvostan miestäni kyllä, koska hän osaa asioita ja tästä on myös mulle apua: tekee ruokaa, hoitaa taloa ja pihaa, hoitaa kummankin auton korjaukset. Eli arki rullaa hyvin, hän kantaa oman vastuunsa. Olen päätynyt siihen, että ongelmamme on juuri tuo arkipäiväisyys. Kaipaan enemmän syvällisiä keskusteluja, että pääsisi henkisesti lähemmäs. Niiden kautta oppisi toisesta uusia asioita, ehkä kauniita ja arvostettaviakin juttuja. Ja sitähän sanotaan, että fyysinen läheisyys ja intohimo syntyy korvien välissä: kun tunnet toisen sisäisen kauneuden, siitä se rakkauskin syntyy.
Ja jossain muuten oli, että nainen kasvaa täyteen kukoistukseensa 40 vuotiaana. Samassa iässä miehet taas alkavat arvostaa pysyvyyttä ja rauhaa, elämä alkaa olla ns. valmis ja uomissaan. Tästä aiheutuu kitka: nainen toivoo miehen kasvavan mukanaan, mies taas ei näe sille tarvetta. Tähän auttaa kuulemma se, että mies antaa naisensa kukoistaa ja antaa tälle ihailunsa, arvostaa tämän femiinistä voimaa ja viisautta. Ja tämän tunnustuksen saanut nainen rakastaa paistatella tässä ihailussa, joka taas palaa miehelle takaisin arvostuksena ja rakkautena. Pitäisikö meidän kummankin, ap, ottaa härkää sarvista, ja puhua miehillemme, missä nyt mennään?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tuon, meillä on vähän sama tilanne, lapsia vain ei ole. Ja 15v mittarissa myös! Arvostan miestäni kyllä, koska hän osaa asioita ja tästä on myös mulle apua: tekee ruokaa, hoitaa taloa ja pihaa, hoitaa kummankin auton korjaukset. Eli arki rullaa hyvin, hän kantaa oman vastuunsa. Olen päätynyt siihen, että ongelmamme on juuri tuo arkipäiväisyys. Kaipaan enemmän syvällisiä keskusteluja, että pääsisi henkisesti lähemmäs. Niiden kautta oppisi toisesta uusia asioita, ehkä kauniita ja arvostettaviakin juttuja. Ja sitähän sanotaan, että fyysinen läheisyys ja intohimo syntyy korvien välissä: kun tunnet toisen sisäisen kauneuden, siitä se rakkauskin syntyy.
Ja jossain muuten oli, että nainen kasvaa täyteen kukoistukseensa 40 vuotiaana. Samassa iässä miehet taas alkavat arvostaa pysyvyyttä ja rauhaa, elämä alkaa olla ns. valmis ja uomissaan. Tästä aiheutuu kitka: nainen toivoo miehen kasvavan mukanaan, mies taas ei näe sille tarve
Lopeta jo itsellesi vastailu AP. Tai yritä käyttää vähän eri kirjoitustyyliä, olisit sentään vähän uskottavampi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on kaikki kliseet saatu yhteen aloitukseen tungettua. Ollee provo, vaikka todellinen elämäkin on yleensä tarua ihmeellisempää.
Jos nyt tosissasi olet niin mieti kunnolla ennen kuin toimit tuossa vapauden huumassasi. Kuinka todennäköistä on, että löydät itsellesi tasapainoisen statusmiehen? Onko riskinottamisen arvoista lähteä toimivasta vaikkakin laimeasta liitosta? Vain sinä voit tietää vastauksen, mutta itse myös kannat seuraukset jos myöhemmin oma mahdollinen hölmöys kaduttaa.
Miksi luulette että muka vastailen itselleni?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi luulette että muka vastailen itselleni?
Ap
Lopeta jo itsellesi vastailu AP. Tai yritä käyttää vähän eri kirjoitustyyliä, olisit sentään vähän uskottavampi.
Kiitos "rakentavasta" palautteesta. Odotinkin, että totuus osuu ja uppoaa moneen arkaan paikkaan täällä anonyymipalstalla.
On huvittavaa lukea näitä katkeroituneita "realismipuheita" siitä, miten 38-vuotias, itsestään huolta pitävä ja menestyvä nainen on muka joku "yli-ikäinen mummeli", jonka pitäisi olla kiitollinen, jos saa edes sen oman nuhjuisen duunarinsa pitää. Tämän täytyy tulla sellaisten näppäimistöltä, jotka ovat itse tyytyneet keskinkertaisuuteen ja joiden ainoa ilo on yrittää lannistaa muita, jotka vaativat elämältä enemmän.
Ja ei, en ole mies. On vain ilmeisesti niin käsittämätön ajatus, että nainen voi olla kunnianhimoinen ja haluta rinnalleen vertaisensa kumppanin eikä lastenhoitajaa ja kämppistä, että se on pakko selittää miehen kirjoittamaksi provoksi.
Kyllä, minä olen se perheen pääasiallinen elättäjä. Kyllä, minä olen se, joka on kehittänyt itseään viimeiset 15 vuotta. Ja kyllä, alan olla todella väsynyt siihen, että minun pitäisi samalla toimia jonain henkilökohtaisena cheerleaderina aikuiselle miehelle, jolla ei ole mitään omia tavoitteita. Kiltteys ei maksa asuntolainaa eikä sytytä intohimoa makuuhuoneessa.
Te, jotka varoittelette "narsistisista statusmiehistä", voitte huokaista helpotuksesta. En ole etsimässä sellaista, vaan tasavertaista kumppania. Mutta ilmeisesti se on nykyään vieläkin harvinaisempaa.
Ap
38 v , kaksi lasta. Hm. Ei välttämättä helppoa löytää elämänkumppania. Ellei ota miestä , jolla myös parii lasta. Sitten tulevatkin uudet haasteet.
Anna mulle sun miehes, mulle kyllä kelpaa. PS olet oksetus, haukut täällä vauvapalstalla kilttiä, tunnollista ja rehellistä miestäsi, suututtaa tuollaiset bitcit joilla kaikkea ja siihen päälle vielä oikeasti ihana mies, ei hakkaa, ei petä, ei juopottele ja silti viitsit marista.
Hauskaa nää mammat jotka luulee että tuo on miehen kirjoittamaa. 🤣🤣🤣🤣
Mun teoria on, että naisenamies on joku fetissi.