Keski-ikäisen "Luopumisen vuodet" - miten muut olette pystyneet sopeutumaan?

Vierailija kirjoitti:

Outo keskustelu. Ei saisi elää 20-vuotiaan elämää, ei saisi haluta olla kaunis, ei saisi deittailla, ei saisi haluta seksiä. Pitäisi jatkuvasti märehtiä läheisten tulevaa kuolemaa, omaa kuolemaa, kehon rapistumista, lasten aikuistumista ja mitähän vielä.

Miksi te valitsette elää noin? Ja kyllä, se on valinta. Yksikään buumeri ei pilaa mun elämääni enää kun olen keski-ikäinen. Mä elän tasan niin kuin itse haluan. Joidenkin ikätoverien asenne kyllä ihmetyttää ja suuresti. Luovutetaan vaiheessa, jossa elämä on parhaimmillaan!

Ei kukaan ole kieltänyt noita eikä voikaan. Tosin täällä ei kukaan nyt jostain syystä kerro, että mitä sillä kaksikymppisen elämällään todella tarkoittaa. Jotain jatkuvaa seksin etsimistä? No siitä vaan, jos tuollainen kiinnostaa. Mut kieltämättä kuulostaa omaan korvaan vähän säälittävältä, jos viiskybäinen pyörii baareissa ja pubiruusuna seksiä metsästämässä ja on pelkästään hyvillään, että pääsi lapsistaan vihdoin eroon.  En sano, ettei saisi, mutta kerron, mikä tunne itsellä herää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä hyvä.

Mulla taas nilkka kipeytyi ilman näkyvää syytä 8 kk sitten enkä pysty edes kävelemään kunnolla. Kai se vielä paranee, mutta nää on näitä muistutuksia kuolevaisuudesta.

Se on vaan KIPEÄ NILKKA. Ei mikään muistutus kuolevaisuudesta! Voi hyvänen aika 😂😂

Vierailija kirjoitti:

Samoja mietteitä täällä. Nuorempi lapsi asuu vielä vuoden verran kotona, mutta en kyllä tajua miten sopeudun, kun kohta muuttaa :(

Minulla sama tilanne, mutta auttaa kun tiedän, että voimme pitää yhteyttä.

Sitten tiedostaen, että kukaan ei omista ketään toista ihmistä. Ei omaa lasta, ei puolisoa. Lapset on vain lainassa siihen asti kun he lähtevät kotoa.

Harrastukset auttaa ja vaikkapa lemmikki. Lähde uimahalliin tai lainaa kirjastosta luettavaa. Mutta ymmärrän, etenkin vaihdevuosissa tulee kaikenlaisia tuntemuksia, kolotuksia ja haikeutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo keskustelu. Ei saisi elää 20-vuotiaan elämää, ei saisi haluta olla kaunis, ei saisi deittailla, ei saisi haluta seksiä. Pitäisi jatkuvasti märehtiä läheisten tulevaa kuolemaa, omaa kuolemaa, kehon rapistumista, lasten aikuistumista ja mitähän vielä.

Miksi te valitsette elää noin? Ja kyllä, se on valinta. Yksikään buumeri ei pilaa mun elämääni enää kun olen keski-ikäinen. Mä elän tasan niin kuin itse haluan. Joidenkin ikätoverien asenne kyllä ihmetyttää ja suuresti. Luovutetaan vaiheessa, jossa elämä on parhaimmillaan!

Ei kukaan ole kieltänyt noita eikä voikaan. Tosin täällä ei kukaan nyt jostain syystä kerro, että mitä sillä kaksikymppisen elämällään todella tarkoittaa. Jotain jatkuvaa seksin etsimistä? No siitä vaan, jos tuollainen kiinnostaa. Mut kieltämättä kuulostaa omaan korvaan vähän säälittävältä, jos viiskybäinen pyörii baareissa ja pubiruusuna seksiä metsästämässä ja on pelkästään hyvillään, että pääsi lapsistaan vihdoin eroon.  En sano, ettei saisi, mutta kerron, mikä tunne itsellä herää. 

Kuulostat kyllä niin katkeralta että ei voi kuin nauraa. :DD 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoja mietteitä täällä. Nuorempi lapsi asuu vielä vuoden verran kotona, mutta en kyllä tajua miten sopeudun, kun kohta muuttaa :(

Minulla sama tilanne, mutta auttaa kun tiedän, että voimme pitää yhteyttä.

Sitten tiedostaen, että kukaan ei omista ketään toista ihmistä. Ei omaa lasta, ei puolisoa. Lapset on vain lainassa siihen asti kun he lähtevät kotoa.

Harrastukset auttaa ja vaikkapa lemmikki. Lähde uimahalliin tai lainaa kirjastosta luettavaa. Mutta ymmärrän, etenkin vaihdevuosissa tulee kaikenlaisia tuntemuksia, kolotuksia ja haikeutta.

Höpö höpö mitään uimahallia ja kirjastoa. Varaat matkan jonnekin, missä olet aina halunnut käydä, alat harrastaa jotain, mihin ei ole ennen ollut aikaa tai rahaa, etsit uusia ystäviä ja jos olet sinkku, menet myös sinne baariin ja Tinderiin. Nauttikaa elämästä! Älkää kuunnelko noita ankeuttajia, jotka haluaa että leikkaatte poikatukan ja jäätte kiikkustuoliin marisemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo keskustelu. Ei saisi elää 20-vuotiaan elämää, ei saisi haluta olla kaunis, ei saisi deittailla, ei saisi haluta seksiä. Pitäisi jatkuvasti märehtiä läheisten tulevaa kuolemaa, omaa kuolemaa, kehon rapistumista, lasten aikuistumista ja mitähän vielä.

Miksi te valitsette elää noin? Ja kyllä, se on valinta. Yksikään buumeri ei pilaa mun elämääni enää kun olen keski-ikäinen. Mä elän tasan niin kuin itse haluan. Joidenkin ikätoverien asenne kyllä ihmetyttää ja suuresti. Luovutetaan vaiheessa, jossa elämä on parhaimmillaan!

Jospa niillä ikätovereilla ei ole "elämä parhaimmillaan" kuten sulla. Onko käynyt mielessä?

Ei varmaan kaikilla olekaan, mutta se ei oikeuta lyttäämään muiden elämäniloa. :)

Jos vastapuoli määkii, että paska tilanne oma valinta ja miksi luovutatte kun elämä on parhaimmillaan niin en ihmettele jäyhää vastaanottoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti menee. Ei ole edes puolisoa ja lapsia. Aattelin kuolla itse pois tässä jonkun ajan päästä. 

Sama setti tai siis itselläkin on lähtösuunnitelmat jo valmiina ja toteutuksessa heti jahka ensin omaishoidan omat vanhempani kunnialla hautaan. Mä olen aivan loppu aivan kaikkeen.

No ei ihme jos omaishoidat vanhempiasi. Mutta sitten sinulla on aikaa lepoon ja virkistäytymiseen, kun he joutuvat hautaan!

Myöhäistä se sitten on kun en enää osaa enää haaveilla edes siitä että saisin nukkua edes yhtenä aamuna niin pitkään kuin nukuttaa eikä yön aikana tarvitsisi herätä yhden ainutta kertaa auttamaan ketään vessaan. Tuntuu että juoksen koko ajan kelloa vastaan pää märkänä ja sitten kun on hetken rauha niin muuhun ei enää kykene kuin jumittamaan tällä palstalla tai pelaamaan pasianssia..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti menee. Ei ole edes puolisoa ja lapsia. Aattelin kuolla itse pois tässä jonkun ajan päästä. 

Sama setti tai siis itselläkin on lähtösuunnitelmat jo valmiina ja toteutuksessa heti jahka ensin omaishoidan omat vanhempani kunnialla hautaan. Mä olen aivan loppu aivan kaikkeen.

No ei ihme jos omaishoidat vanhempiasi. Mutta sitten sinulla on aikaa lepoon ja virkistäytymiseen, kun he joutuvat hautaan!

Myöhäistä se sitten on kun en enää osaa enää haaveilla edes siitä että saisin nukkua edes yhtenä aamuna niin pitkään kuin nukuttaa eikä yön aikana tarvitsisi herätä yhden ainutta kertaa auttamaan ketään vessaan. Tuntuu että juoksen koko ajan kelloa vastaan pää märkänä ja sitten kun on hetken rauha niin muuhun ei enää

Sitten laitat heidät laitokseen. Sanot että kieltäydyt hoitamasta, johonkin heidät on pistettävä. Ei ole kenenkään velvollisuus luopua omasta elämästä hoitaakseen vanhempiaan.

Täh? En koe tätä ikää luopumisen ikänä, vaan päinvastoin. Odotan innolla sitä, että lapset muuttavat pois kotoa ihan kohta. Sen jälkeen, kun kissakin vielä pääsee autuaammillié metsästysmaille, alan toteuttamaan kaikkia unelmiani. Miehen kanssa on suunniteltu yhteisiä harrastusreissuja ympäri Suomen ja matkailuautolla kiertelemistä. Aiomme myös toteuttaa unelmiemme taloremontin.

Vanhempien kuolema tulee koskettamaan ikävästi, mutta näin nuoren lesken näkökulmasta se on luonnollista elämänkulkua, jolle ei voi mitään. Olen pyrkinyt kehittämään resilienssiäni erilaisten vastoinkäymisten varalle. Niitä ei ole elämästäni puuttunut tähänkään asti.Paras vastalääke on tehdä omasta elämästä mieleistä ja nautittavaa, tehdä sellaisia asioita, joista tulee onnelliseksi.

Musta on ihanaa vanheta. Olen nyt 44 enkä ole koskaan kokenut mitään ikäkriisiä. Ehkä sen vuoksi että sairastuin jo alta kolmikymppisenä moneen krooniseen sairauteen ja menetin  monia asioita joiksikin vuosiksi tai ihan ihan kokonaan. Nyt suurin sairauksista on tasapainossa lääkkeiden  ja tunnen voivani paremmin kuin vuosiin. Lapset ovat kasvaneet ja minulla on paljon enemmän aikaa kuin aikaisemmin ja olen voinut aloittaa uusia harrastuksia. Muiden mielipiteet kiinnostavat minua vähemmän kuin koskaan. Lisäksi takana on yksi hometalosta luopuminen ja avioero, joten luopumista on tullut harrastettuna jo nuorena eikä se pelota enää. 

Olen ärsyttävyyteen asti kiitollinen pienistä asioista ja jokaisesta aamusta ja näen aina lasin puoliksi täynnä. 

Kauanko tuota lapsettoman lapsen omaishoitajuutta on kestänyt? Minusta ei ole liikaa vaadittu, että jokainen (myös miehet!) laittaa jokusen vuoden elämästään hoivatehtivään yöheräilyineen, vaikka se onkin tosi rankkaa. Lapseton ei ole tätä tehnyt seuraavan sukupolven vuoksi, niin ihan kohtuullista käyttää jokunen vuosi vanhempien hoivaan.

Mutta. Pikkulapsiaika ei montaa vuotta kestä, eikä pidä kestää hoivavastuun vanhemmistakaan. Jos sitä raskasta hoitamista jatkuu vuodesta toiseen, niin ei sitä kukaan jaksa. Silloin on laitettava vanhukset laitokseen.

Lyhytaikaista univelkaa ja rasitusta ihminen jaksaa, mutta ei kovin montaa vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Täh? En koe tätä ikää luopumisen ikänä, vaan päinvastoin. Odotan innolla sitä, että lapset muuttavat pois kotoa ihan kohta. Sen jälkeen, kun kissakin vielä pääsee autuaammillié metsästysmaille, alan toteuttamaan kaikkia unelmiani. Miehen kanssa on suunniteltu yhteisiä harrastusreissuja ympäri Suomen ja matkailuautolla kiertelemistä. Aiomme myös toteuttaa unelmiemme taloremontin.

Vanhempien kuolema tulee koskettamaan ikävästi, mutta näin nuoren lesken näkökulmasta se on luonnollista elämänkulkua, jolle ei voi mitään. Olen pyrkinyt kehittämään resilienssiäni erilaisten vastoinkäymisten varalle. Niitä ei ole elämästäni puuttunut tähänkään asti.Paras vastalääke on tehdä omasta elämästä mieleistä ja nautittavaa, tehdä sellaisia asioita, joista tulee onnelliseksi.

Mäkin suhtaudun tähän "luopumiseen" ennemminkin eroon pääsemisenä. 😄😄😄 Lapset asuu omillaan, ei ole miestä jaloissa, ei ole lemmikkejä enkä todellakaan ota niitä enää sitomaan itseäni kotiin. Mä olen VAPAA ja se tuntuu ihanalta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on suht tyytyväinen menneeseen elämäänsä, on saanut tehdä, nähdä ja kokea mitä on toivonut, on helppo hyväksyä, että monet noista asioista on lopullisesti takanapäin. Nyt eletään toisenlaista vaihetta.

Miksi te lakkaatte elämästä jo keski-ikäisenä? Tuossa ei ole hiventäkään järkeä. Mitkä asiat on muka lopullisesti takanapäin? Mulla ainoa on lastenteko tai se että lapset asuu kotona. Kaikki asiat on nyt helpompia kuin esim kaksikymppisenä, kun kaikki oli vasta edessä. Voin silti tehdä ihan kaikkea kuin kaksikymppisenäkin, nyt on vain enemmän rahaa ja rohkeutta toteuttaa unelmia.

Siis sä elät keski-iässä kaksikymppisen elämää ja mielenma

Minä en puhunut mitään kaksikymppisen elämästä vaan sinä. Sanoin että voin tehdä kaikkea mitä kaksikymppisenäkin. Niin kuin voinkin. Miksi sua ärsyttää niin kovasti, että nautin elämästäni? :DDD

"Voin silti tehdä ihan kaikkea kuin kaksikymppisenäkin, nyt on vain enemmän rahaa ja rohkeutta toteuttaa unelmia." 

Btw, ne ihailemasi parikybäisetkään ei käytä noita naurettavia nauruhymiöitä enää. Kertoo paljon ihmisestä jos täytyy kolmin kappalein noita viljellä lauseensa loppuun. Mitään järkevää keskustelua tuollaisen kanssa on turha odottaa. 

Paras aika on jos pääsee sorvin äärestä karkuun ajoissa ja terveenä. Aamukampaa nypitään jo.

Kaipaanko nyt kiirevuosia kun rakennettiin uraa, lyhennettiin velkaa ja ravattiin p...se pitkällä ympäri maailmaa asiakkaissa öitä ja viikonloppuja myöten? V: En todellakaan! Olihan se aikansa jännää jne. mutta mutta...

Aikansa kutakin, en haluaisi myöskään peruuttaa takaisin ala-asteelle, lukioon, nsimmäisiin teinisuhteisiin , armeijaan, etm.

"Sitten laitat heidät laitokseen. Sanot että kieltäydyt hoitamasta, johonkin heidät on pistettävä. Ei ole kenenkään velvollisuus luopua omasta elämästä hoitaakseen vanhempiaan."

Et taida seurata uutisia? Hoitodeista on erittäin vaikeaa saada paikkaa nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on suht tyytyväinen menneeseen elämäänsä, on saanut tehdä, nähdä ja kokea mitä on toivonut, on helppo hyväksyä, että monet noista asioista on lopullisesti takanapäin. Nyt eletään toisenlaista vaihetta.

Miksi te lakkaatte elämästä jo keski-ikäisenä? Tuossa ei ole hiventäkään järkeä. Mitkä asiat on muka lopullisesti takanapäin? Mulla ainoa on lastenteko tai se että lapset asuu kotona. Kaikki asiat on nyt helpompia kuin esim kaksikymppisenä, kun kaikki oli vasta edessä. Voin silti tehdä ihan kaikkea kuin kaksikymppisenäkin, nyt on vain enemmän rahaa ja rohkeutta toteuttaa unelmia.

Siis sä elä

Btw, ne ihailemasi parikybäisetkään ei käytä noita naurettavia nauruhymiöitä enää. Kertoo paljon ihmisestä jos täytyy kolmin kappalein noita viljellä lauseensa loppuun. Mitään järkevää keskustelua tuollaisen kanssa on turha odottaa. 

Sä et nyt osaa luovuttaa vai? :DD Hauskaa. Ei mua kiinnosta mitä parikymppiset tekee, he elää omaa elämäänsä ja toivottavasti nauttii siitä. Minä nautin omastani täysin rinnoin. :) Yritä sinäkin löytää elämästäsi jotain hyvää ja unohda tuo turha katkeruus ja pahan mielen lietsominen. :))

Ajattelen, että on lahja nähdä lastensa kasvavan, muuttavan pois, luopua asioista. Toinen vaihtoehto tälle olisi nimittäin se, että makaisin jo arkussa tai lapseni siellä makaisi. Asiat olisivat silloin menneet väärin, nyt ne menevät oikein. Tämä tuo kiitollisuuden lempeän tunteen mukanaan luopumiseen ja suruun.

"Sitten laitat heidät laitokseen. Sanot että kieltäydyt hoitamasta, johonkin heidät on pistettävä. Ei ole kenenkään velvollisuus luopua omasta elämästä hoitaakseen vanhempiaan."

Et taida seurata uutisia? Hoitokodeista on erittäin vaikeaa saada paikkaa nykyään.

Aikansa kutakin ja kohti uusia seikkailuja. Harkinnassa vaihtaa työpaikkaa ja kaupunkia. Vanhemmat kuoli jo 10 vuotta sitten, lapsi lähtee ehkä 2 vuoden kuluttua (toivottavasti), lapsen isän kanssa menee edelleen kivasti. En näin 50+ ajattele vielä luopuvani mistään.

Elätte ja vanhenette yhdessä miehesi kanssa, tukemalla uusia sukupolvia.

Vai ootteko heittäneet toisenne jo pihalle ja työntäneet luiskaan. Niska-perseotteella kaksi sikaa lentämässä pellolle, samaan aikaan.