Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Keski-ikäisen "Luopumisen vuodet" - miten muut olette pystyneet sopeutumaan?
19.08.2025 |
Kiinnostaisi kuulla fiksuja kommentteja siitä, miten muut olette pystyneet hyväksymään keski-ikään kuuluvat monet muutokset / luopumiset (oma vanheminen/mahdolliset vaivat, vanhempien/läheisten sukulaisten kuolema, omien lasten muuttaminen pois kotoa jne.). Itsellä on tämä vaihe elämästä nyt menossa ja pakko myöntää, että kovin hankalaa on hyväksyä monia asioita ja taidan kyllä jopa ihan masentunut olla :( Jotenkin tällä hetkellä kovasti tuntuu siltä, että paras aika elämässä alkaa olla lopullisesti ohi.
Kiitos asiallisista kommenteista.
Kommentit (218)
Vierailija kirjoitti:
Outo keskustelu. Ei saisi elää 20-vuotiaan elämää, ei saisi haluta olla kaunis, ei saisi deittailla, ei saisi haluta seksiä. Pitäisi jatkuvasti märehtiä läheisten tulevaa kuolemaa, omaa kuolemaa, kehon rapistumista, lasten aikuistumista ja mitähän vielä.
Miksi te valitsette elää noin? Ja kyllä, se on valinta. Yksikään buumeri ei pilaa mun elämääni enää kun olen keski-ikäinen. Mä elän tasan niin kuin itse haluan. Joidenkin ikätoverien asenne kyllä ihmetyttää ja suuresti. Luovutetaan vaiheessa, jossa elämä on parhaimmillaan!
Jospa niillä ikätovereilla ei ole "elämä parhaimmillaan" kuten sulla. Onko käynyt mielessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pari ikätoveria on kuollut. Lapsi muuttanut kotoa. Mies jätti yhtäkkiä ilmoittaen. Etsin pientä asuntoa vanhuuden ajaksi.
Olen lakannut funtsimasta. Olen olemassa ja hengitän. En suunnittele enkä odota mitään. Tulee mitä tulee. Ihan sama.
Hyvin sanottu: Tulee mitä tulee. Ihan sama. Ei tarvi huolehtia enää mistään. Jos kuolee, niin kuolee, ehän sitä sitten itse ole suremassa. Minä olen jo eläkkeellä Elämäni parasta aikaa.
Vierailija kirjoitti:
"Eniten minua kuitenkin huolestuttaa oman ulkonäön rapistuminen. Ei vain ole enää samanlainen kuin nuorena."
Itse juuri 51 täyttäneenä naisena ihmettelen aina näitä. Kun itsestäni tuntuu, ettei sillä ulkonäöllä mitään enää edes tekisi, joten siinähän saa rapistua. Ulkonäkö minusta on lähinnä lisääntymiskumppanin houkuttelua varten, eikä tässä iässä enää lisäännytä. Elämänkumppania muuten toki jotkut voivat etsiä, mutta eipä se ulkonäkö enää 50+ ikäluokassa siinäkään järin keskeistä ole - ja jos olisi, ei ennustaisi suhteelle hyvää, kun vääjäämättä ikääntyminen etenee. Itse en kaipaa enää minkään sortin kumppania.
Ei liity minulla lisääntymiskumppanin etsimiseen, vaan itsestä pitämiseen. On helppo pitää itsestään, kun pitää myös peilikuvastaan. Ei ole myöskään kiva kuulla muilta, että näytän pettyneeltä tms. vaikken oikeasti ole. Ympäristö tulkitsee helposti roikkuvan naaman ilmeet väärin, ja se aiheuttaa aivan turhia väärinkäsityksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outo keskustelu. Ei saisi elää 20-vuotiaan elämää, ei saisi haluta olla kaunis, ei saisi deittailla, ei saisi haluta seksiä. Pitäisi jatkuvasti märehtiä läheisten tulevaa kuolemaa, omaa kuolemaa, kehon rapistumista, lasten aikuistumista ja mitähän vielä.
Miksi te valitsette elää noin? Ja kyllä, se on valinta. Yksikään buumeri ei pilaa mun elämääni enää kun olen keski-ikäinen. Mä elän tasan niin kuin itse haluan. Joidenkin ikätoverien asenne kyllä ihmetyttää ja suuresti. Luovutetaan vaiheessa, jossa elämä on parhaimmillaan!
Jospa niillä ikätovereilla ei ole "elämä parhaimmillaan" kuten sulla. Onko käynyt mielessä?
Ei varmaan kaikilla olekaan, mutta se ei oikeuta lyttäämään muiden elämäniloa. :)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaan on melkoista! Kavereilla on vakavampia terveysongelmia, vanhemmat sairastelee/kuolee. Onneksi itsellä ei ole mitään vaivoja (kohta 60v): on testotasot kohdillaan yms ja mielekkäitä harrastuksia ja aktiviteetteja. Viimeksi työterveyslääkärikin sanoi, että suurin osa 50v on huonommassa kunnossa ja itse näytänkin 10v ikäistäni nuoremmalta!
Toki myös 20v nuorempi rakastajatar vaikuttaa elämään myönteisesti: varmasti hän kirittää minuakin huolehtimaan itsestäni (kasvispainotteinen välimeren ruokavalio, niukasti alkoa jne) ja toisaalta ihan kukkua väittää, etteikö elämäniloinen ja viehättävä kumppani piristäisi monillakin eri tavoilla! <3
Toivon kaikkien löytävän rakkaudellisuutta elämäänsä myös ikääntyessään. Toki myös arvoilla on suuri merkitys, olemme ehdottoman suvaitsevaisia ja ihmisoikeuksia/tasa-arvoa/luonnonsuojelua/tiedettä/taidetta/koulutusta kannattavia kaupunkilaisia. :***
Ja sitten heräsit ja näit peilissä 60 vuotiaan kurppanan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outo keskustelu. Ei saisi elää 20-vuotiaan elämää, ei saisi haluta olla kaunis, ei saisi deittailla, ei saisi haluta seksiä. Pitäisi jatkuvasti märehtiä läheisten tulevaa kuolemaa, omaa kuolemaa, kehon rapistumista, lasten aikuistumista ja mitähän vielä.
Miksi te valitsette elää noin? Ja kyllä, se on valinta. Yksikään buumeri ei pilaa mun elämääni enää kun olen keski-ikäinen. Mä elän tasan niin kuin itse haluan. Joidenkin ikätoverien asenne kyllä ihmetyttää ja suuresti. Luovutetaan vaiheessa, jossa elämä on parhaimmillaan!
Jospa niillä ikätovereilla ei ole "elämä parhaimmillaan" kuten sulla. Onko käynyt mielessä?
No ei varmasti ole, jos jatkuvasti pyörittelee mielessään, mitä kaikkea kamalaa voi läheisille tapahtua ja suree ryppyjään ja "menetettyä nuoruutta". Kyllä siihen omaan elämään pystyy vaikuttamaan todella paljon ja tekemään siitä hyvää ihan missä iässä vain, kun on vielä toimintakykyinen. Menetykset ja surutkin on väliaikaisia, niistä selviää kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on suht tyytyväinen menneeseen elämäänsä, on saanut tehdä, nähdä ja kokea mitä on toivonut, on helppo hyväksyä, että monet noista asioista on lopullisesti takanapäin. Nyt eletään toisenlaista vaihetta.
Miksi te lakkaatte elämästä jo keski-ikäisenä? Tuossa ei ole hiventäkään järkeä. Mitkä asiat on muka lopullisesti takanapäin? Mulla ainoa on lastenteko tai se että lapset asuu kotona. Kaikki asiat on nyt helpompia kuin esim kaksikymppisenä, kun kaikki oli vasta edessä. Voin silti tehdä ihan kaikkea kuin kaksikymppisenäkin, nyt on vain enemmän rahaa ja rohkeutta toteuttaa unelmia.
Siis sä elät keski-iässä kaksikymppisen elämää ja mielenmaisemaa, sitäkö tässä yrität nyt sanoa? Tuossako sitten on joku järki? Jäikö sulla kaksikym
En "yritä sanoa" yhtään mitään. Lukemalla selivää mitä tarkoitan. :)
Mutta nyt ei selvinnyt, mitä sinä kuvittelet kaksikymppisen elämäksi ja mielenmaisemaksi, minkä pitäisi mielestäsi olla keski-iässä kiellettyjä? Mä olen elänyt elämääni ihan joka iässä, niin kuin jokainen. En elä "jälkijättöisesti" vaan jatkan elämästä nauttimista. Ikääntyminen tai keski-ikäisyys ei tarkoita sitä, että pitäisi jäädä kotiin kutomaan sukkaa. Teen just sitä mikä milloinkin huvittaa. Elämä on ihanaa! Ei ole mitään syytä lopettaa elämistä, kun 40 vuotta iskee lasiin. :D
No kerropa ensin itse, mitä tarkoitat tuolla kaksikymppisen elämällä, jota nyt toteutat, kun on rahaa? Olisi helpompi keskustella järkevästi, jos kertoisit ensin, mitä sillä oikein tarkoitat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä ihmettelen näitä kehon rappeutumiskommentteja. Mä treenaan salilla 4-5 kertaa viikossa, käyn golfaamassa, kävelen, teen vaelluksia. En mä koe rappeutuvani
Hyvä hyvä.
Mulla taas nilkka kipeytyi ilman näkyvää syytä 8 kk sitten enkä pysty edes kävelemään kunnolla. Kai se vielä paranee, mutta nää on näitä muistutuksia kuolevaisuudesta.
No toiset on pystyynkuolleita jo kolmekymppisenä, näin se elämä menee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nythän se paras elämä juuri alkaa! Lapset muuttaneet pois, ovat tietysti rakkaita ja ihania, mutta onhan se helpotus kun on taas sinkkutalouden olemattomat kotityöt. Paitsi että on mies niitä tekemässä.
Vanhemmista toinen, se parempi, on jo kuollut. Se oli siinä hetkessä iso suru, mutta lopulta helpotus, koska jäljelle jääneen kanssa ei enää tarvitse olla tekemisissä. Vihdoinkin vapaa siitä komentelusta ja arvostelusta ja mikromanageroinnista.
Ei tarvitse murehtia ehkäisystä, kuukautiset tulevat harvoin ja estrogeenilisä pitää nivelet ja aivot kunnossa. Ihan parhautta.
Palkka on hyvä ja asuntolaina maksettu. Ostin vihdoin tosi hyvän auton. Jos haluan jotain, voin sen hankkia, ei tarvitse kysellä lupaa yhtään keneltäkään.
Tämä on jotain ihan muuta kuin luopumisen aikaa. Ainoa, mistä on joutunut luopumaan, on nuoren aikuisen hiukan narsistinen ajatus, että minusta tulee jotain suurta ja ihmeellistä. Ei tullut. Mutta tuli oikein käypänen tavis.
Vierailija kirjoitti:
Mä ihmettelen näitä kehon rappeutumiskommentteja. Mä treenaan salilla 4-5 kertaa viikossa, käyn golfaamassa, kävelen, teen vaelluksia. En mä koe rappeutuvani
n49
Ihmettelen mäkin ja olen vaan arkiliikkuja sunnuntaikävelijä. Vahdevuodet tuo omat haasteesa, mutta muutoin ihan tavalista elämää on vietetty ja liikuttu. En puhuisi mistään rappeutumista tms. :D
Ehkä se on sitten vaan mä.
N53
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on suht tyytyväinen menneeseen elämäänsä, on saanut tehdä, nähdä ja kokea mitä on toivonut, on helppo hyväksyä, että monet noista asioista on lopullisesti takanapäin. Nyt eletään toisenlaista vaihetta.
Miksi te lakkaatte elämästä jo keski-ikäisenä? Tuossa ei ole hiventäkään järkeä. Mitkä asiat on muka lopullisesti takanapäin? Mulla ainoa on lastenteko tai se että lapset asuu kotona. Kaikki asiat on nyt helpompia kuin esim kaksikymppisenä, kun kaikki oli vasta edessä. Voin silti tehdä ihan kaikkea kuin kaksikymppisenäkin, nyt on vain enemmän rahaa ja rohkeutta toteuttaa unelmia.
Siis sä elät keski-iässä kaksikymppisen elämää ja mielenmaisemaa, sitäkö tässä yrität nyt sanoa? Tuossako
No kerropa ensin itse, mitä tarkoitat tuolla kaksikymppisen elämällä, jota nyt toteutat, kun on rahaa? Olisi helpompi keskustella järkevästi, jos kertoisit ensin, mitä sillä oikein tarkoitat.
Minä en puhunut mitään kaksikymppisen elämästä vaan sinä. Sanoin että voin tehdä kaikkea mitä kaksikymppisenäkin. Niin kuin voinkin. Miksi sua ärsyttää niin kovasti, että nautin elämästäni? :DDD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nythän voi tehdä tosi monia asioita, mitä EI voinut kaksikymppisenä. Silloin olin köyhä opiskelija ja nyt olen suurituloinen ihminen. Se avaa ihan toisenlaisia mahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini aloitti viisikymppisenä hokemaan että no kohtahan minä tästä kuolen. En ikinä tajunnut mikä ihme saa ihmisen luovuttamaan elämisen kun on vielä täysin terve ja hyvissä voimissa. Nyt 30 vuotta myöhemmin hän hokee edelleen tuota samaa. Tässä välissä hän ei ole tehnyt mitään, mistä tykkää. Olllut kotona, siivonnut ja laittanut ruokaa ja odottanut kuolemaa tv:n ääressä. Mitä kaikkea hän olisikaan ehtinyt tehdä!
Älkää tehkö niin kuin äitini. Tehkää niin kuin minä ja nauttikaa elämästä ihan joka iässä.
OT mutta apua mua nauratti tää ihan hirveästi koska tuli mieleen Siskonpeti-sarjan hahmo marttyyriäiti.
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on luopua naiseudesta ja seksuaalisuudesta, kun itseä 10 vuotta vanhempi puoliso ei oikein seksiä enää halua, tai haluaisi haluta, mutta se ei oikein onnistu, silloin harvoin kun hänellä se käy edes mielessä, minä en ole siinä valmiina odottamassa, eikä hän kehtaa tulla sanomaan mulle että hei, nyt olis tarjolla...
Olin kuvitellut että seksiä riittää kuusikymppiseksi asti, ja se alkoi loppua jo 45v.
Siksi se on pahinta, koska tuntuu että mitä sitä loppuelämällä tekee, kun se paras nautinto on viety pois, jota kaipaa joka päivä. Ja vanhuus kun koettelee meitä molempia, päivä päivältä kuolema lähestyy ja tilaisuudet harrastaa seksiä valuu kuin tiimalasin hiekka vaan pois. Ja siinä samalla myös elämä. Oma vanheneminen korostuu siinä todella vahvasti, ja tietysti myös puolison.
Hakekaa apua miehen vaivaan tai aina voi vaihtaa nuorempaan kumppaniin. Itsellä 5 vuotta nuorempi mies ja hommat sujuu kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on luopua naiseudesta ja seksuaalisuudesta, kun itseä 10 vuotta vanhempi puoliso ei oikein seksiä enää halua, tai haluaisi haluta, mutta se ei oikein onnistu, silloin harvoin kun hänellä se käy edes mielessä, minä en ole siinä valmiina odottamassa, eikä hän kehtaa tulla sanomaan mulle että hei, nyt olis tarjolla...
Olin kuvitellut että seksiä riittää kuusikymppiseksi asti, ja se alkoi loppua jo 45v.
Siksi se on pahinta, koska tuntuu että mitä sitä loppuelämällä tekee, kun se paras nautinto on viety pois, jota kaipaa joka päivä. Ja vanhuus kun koettelee meitä molempia, päivä päivältä kuolema lähestyy ja tilaisuudet harrastaa seksiä valuu kuin tiimalasin hiekka vaan pois. Ja siinä samalla myös elämä. Oma vanheneminen korostuu siinä todella vahvasti, ja tietysti myös puolison.
Hakekaa apua miehen vaivaan tai aina voi vaihtaa nuorempaan kumppani
Minusta tuossa tilanteessa ei ole virhe ottaa rakastajaa. Mitä se mies uskollisuudella tekee, jos ei se puoli enää kiinnosta. Loppuelämä ilman seksiä on liian pitkä aika, mutta ei tässä iässä enää pelkän seksin takia kannata erota. Ja miten se jätetty impotentti mies enää uuden löytäisi edes.
Mutta jos siihen ratkaisuun päätyy, on osattava olla hienotunteinen. Ei pidä uskoutua ystäville eikä muutenkaan huudella asiasta, eikä hankkia tauteja.
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on luopua naiseudesta ja seksuaalisuudesta, kun itseä 10 vuotta vanhempi puoliso ei oikein seksiä enää halua, tai haluaisi haluta, mutta se ei oikein onnistu, silloin harvoin kun hänellä se käy edes mielessä, minä en ole siinä valmiina odottamassa, eikä hän kehtaa tulla sanomaan mulle että hei, nyt olis tarjolla...
Olin kuvitellut että seksiä riittää kuusikymppiseksi asti, ja se alkoi loppua jo 45v.
Siksi se on pahinta, koska tuntuu että mitä sitä loppuelämällä tekee, kun se paras nautinto on viety pois, jota kaipaa joka päivä. Ja vanhuus kun koettelee meitä molempia, päivä päivältä kuolema lähestyy ja tilaisuudet harrastaa seksiä valuu kuin tiimalasin hiekka vaan pois. Ja siinä samalla myös elämä. Oma vanheneminen korostuu siinä todella vahvasti, ja tietysti myös puolison.
Maahamme on tullut joukoittain seksin puutteessa olevia kyvykkäitä nuoria uroita. Voit vain syyttää itseäsi, ettet saa halujasi tyydytetyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on luopua naiseudesta ja seksuaalisuudesta, kun itseä 10 vuotta vanhempi puoliso ei oikein seksiä enää halua, tai haluaisi haluta, mutta se ei oikein onnistu, silloin harvoin kun hänellä se käy edes mielessä, minä en ole siinä valmiina odottamassa, eikä hän kehtaa tulla sanomaan mulle että hei, nyt olis tarjolla...
Olin kuvitellut että seksiä riittää kuusikymppiseksi asti, ja se alkoi loppua jo 45v.
Siksi se on pahinta, koska tuntuu että mitä sitä loppuelämällä tekee, kun se paras nautinto on viety pois, jota kaipaa joka päivä. Ja vanhuus kun koettelee meitä molempia, päivä päivältä kuolema lähestyy ja tilaisuudet harrastaa seksiä valuu kuin tiimalasin hiekka vaan pois. Ja siinä samalla myös elämä. Oma vanheneminen korostuu siinä todella vahvasti, ja tietysti myös puolison.
Hakekaa apua miehen vaivaan tai aina voi vaihtaa nuorempaan kumppani
Komppaan täysillä! Mulla on 10 vuotta nuorempi mies, eli kolmekymppinen, ja ihmisenä ja sängyssä täysin erilainen kuin oman ikäpolveni miehet! Parempi kaikin tavoin kuin vanhat ukot.
Alue: Aihe vapaa
Hyvin sanottu: Tulee mitä tulee. Ihan sama. Ei tarvi huolehtia enää mistään. Jos kuolee, niin kuolee, ehän sitä sitten itse ole suremassa.