Lue keskustelun säännöt.
Huonoimmat työpaikan läksiäiset, missä olet ollut?
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Omat läksiäiseni. Olin ollut työpaikassa yli 18 vuotta. Tarjosin kahvihuoneessa erilaista suolaista ja makeaa.
Pomo sanoi: "heippa" ja siinä kaikki. Kesätyöntekijät saivat aina hienon muistamisen, samoin harjoittelijat. Minä en saanut mitään. Edes korttia tai vaikka parin euron kukkasta.
En tiedä, oliko pomo katkera kun lähdin. Yritti kuitenkin tarjota viimeiseen asti pienempiä tunteja, mutta lähdin kokonaan.
Eipä jäänyt ikävä.
Mulla sama kokemus sillä erotuksella, että en tarjonnut mitään viimeisenä työpäivänä. Ei käynyt johtaja sanomassa yhtään mitään, 16 vuotta olin talossa töissä. Juuri tuo melkein nauratti, että TET-jaksolla oleville koululaisille ja kaikenlaisille suviuunoille annettiin kyllä läksiäislahjoja, esim. koruja, mutta jostain syystä työpaikkaa vaihtaneisiin vakkareihin suhtauduttiin tosi haljusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus olin nuorena esimiehenä kun tiimistäni jäi henkilö eläkkeelle oltuaan talossa noin 20 vuotta.
Olin itse vasta siirtynyt tämän tiimin esimieheksi enkä tuntenut kyseistä henkilöä kovin hyvin, mutta yritin järjestää hänelle eläkkeellejäämistilaisuutta.
Sain valtuudet ostaa kukkapuskan firman piikkiin, mutta itse tilaisuuteen oli vaikea saada ketään. Suurin osa ei edes vastannut kalenterikutsuun, ja nekin ketkä vastasivat vetosivat työkiireisiin tai siihen etteivät tunne eläkkeelle jäävää kovin hyvin koska hekin ovat olleet samassa tiimissä vasta vähän aikaa (kuukausia).
Eläkkeelle jäävä oli luonteeltaan hiljainen ja teki työtä joka oli luonteeltaan hyvin itsenäistä, eli edes oman tiimin kavereilla ei ollut paljon päivittäistä vuorovaikutusta hänen kanssaan.
Sitten ajattelin että eläkejuhlassa pitäisi olla joku johtaja sanomassa lämpimät jäähyväiset firman puolesta, ja kutsuin muistaakseni sekä oman pomoni että hänen pomonsa.
Kumpikaan ei ikinä vastannut kalenterikutsuun, mutta kun ruokalassa kysyin omalta pomoltani onko hän tulossa niin vastaus oli: no en oikeastaan tunne tätä henkilöä, tehdään niin että yritän päästä paikalle mutta jos en tule niin lausu sinä jotain. Yllättäen hän ei ikinä tullut paikalle.
Join sitten vaivaantuneet kakkukahvit kahdestaan eläkkeellejäävän kanssa ketä en edes tuntenut. Tästä on jo vuosia mutta edelleen harmittaa hänen puolestaan.
Jos olisin ollut kokeneempi niin olisin ehkä tajunnut tilanteen, ja järjestänyt kukituksen ja kahvit jonkun pakollisen tiimipalaverin yhteyteen että ihmisten olisi pakko olla paikalla. Mutta silloista pomoani en osannut tämän jälkeen enää arvostaa samalla tavalla kuin ennen. Hänen olisi pitänyt tajuta että hänen rooliinsa kuuluu tulla välillä tuntemattomampienkin ihmisten läksiäisiin.
Tuntuu, että mitä pidempään olen ollut työelämässä, sitä enemmän suhtaudutaan kuin karjaan. Työt tehdään hektisessä ympäristössä ja silti pitää olla tarkka.
Ylin johto puhuu kryptisesti tulostavoitteista ja itse saa pohtia omaa asemaansa työpaikalla.
On kuin olisi pyöröovi töissä.
Sama pätee läksiäisiin. Työntekijät tulevat ja lähtevät. Lähtijä tuo kakun, jos tuo.
Firmassa järjestettiin aina kivat läksiäiset, olin nähnyt monet läksiäiset 19 työvuoteni aikana. Firma tarjosi herkullista kakkua, suolaisia tarjottavia, juomaa jne. Oli lähtijälle kukat ja lahjakortit. Paljon puheita ja hassuttelua kun muisteltiin vuosien aikana tapahtuneita asioita. Aina oli mukava tunnelma ja lähtijä sai lähteä hymyssä suin.
Minä olin ensimmäinen, jolle ei järjestetty mitään. Olihan se melkoinen yllätys ja järkytys. Jäi pitkäksi aikaa surullinen olo. Vieläkin muistuu mieleen se tunne kun viimeisenä päivänä tajusin, ettei minulle ole järjestetty mitään. Halusin vain kadota maan alle mahdollisimman pian. Odotin kellon näyttävän työvuoroni loppumista ja aika tuntui loputtoman pitkältä. Olin yksin kun jätin avaimeni pomon pöydälle, 19 vuotta siinä talossa loppui avaimen kilahdukseen pöydällä, ilman kiitosta.
Monet näistä jutuista on kuin aikuisversio lasten synttärijuhlista joille ei tule ketään. Pahalta tuntuu näin vähemmän empaattisenkin näitä lukea. En ymmärrä miksi noin pitää joillekin tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kokemusta huonoista läksiäisistä, kun niitä ei ole joko vietetty (omat tai muiden läksiäiset) tai minua ei ole kutsuttu (muiden läksiäiset). Eli ei sitten ole kokemusta hyvistäkään läksiäisistä.
Tämä on käänteis-kokemus minulta. Olin pätkätöissä virastossa melkein vuosikymmenen. Hain vakituista virkaa aina kun semmoinen tuli täytettäväksi, vaan ei ollut minun vuoro. Palkka ei ollut edes bruttona kahtatuhatta, mikä sinänsä on jo syy lähteä sieltä.
Hain aivan toiselle alalle ja pääsinkin.
Viimeisen työpätkäni vika päivänä toin toimiston jokaisen kerrokseen tilaamani muhkeat voileipäkakut: kahta laatua. Lisäksi latasin jääkaappeihin kylmää cavaa. Toimistossa oli toki ihmisiä, jotka ei olleet ikinä maistaneet cavaa, eivätkä tienneet että mitä se on. Kerroin kyllä heille. Ja tietysti muutamalla tyypilliä ns alkoi maistumaan, kun iltapäivällä sai juoda pari lasillista. Ne lähtikin sitten maksimiliukumalla lähitetassille jatkamaan. Tämä oli arvattavissa.
Lähtiessäni kiitin kaikkia ja kerroin lähteväni aivan uusiin seikkailuihin, ihan erilaisiin töihin, jopa ulkomaankeikkoja tiedossa. Olin jo silloin niin tyytyväinen, että vihdoin älysin lähteä, ikäni puolesta oltiin jo viime hetkillä kyllä.
Vielä iloisempi olin, kun aloin katsella palkkaani: nettona tuli tuhat ege enemmän kuin ed paikan brutto oli ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus olin nuorena esimiehenä kun tiimistäni jäi henkilö eläkkeelle oltuaan talossa noin 20 vuotta.
Olin itse vasta siirtynyt tämän tiimin esimieheksi enkä tuntenut kyseistä henkilöä kovin hyvin, mutta yritin järjestää hänelle eläkkeellejäämistilaisuutta.
Sain valtuudet ostaa kukkapuskan firman piikkiin, mutta itse tilaisuuteen oli vaikea saada ketään. Suurin osa ei edes vastannut kalenterikutsuun, ja nekin ketkä vastasivat vetosivat työkiireisiin tai siihen etteivät tunne eläkkeelle jäävää kovin hyvin koska hekin ovat olleet samassa tiimissä vasta vähän aikaa (kuukausia).
Eläkkeelle jäävä oli luonteeltaan hiljainen ja teki työtä joka oli luonteeltaan hyvin itsenäistä, eli edes oman tiimin kavereilla ei ollut paljon päivittäistä vuorovaikutusta hänen kanssaan.
Sitten ajattelin että eläkejuhlassa pitäisi olla joku johtaja sanomassa lämpimät jäähyväiset firman puolesta, ja kut
Miksi pitää tuntea? Eihän töissä oikeasti tunneta muita.
Olisiko tuohon tutkimukseen suomalaisista pomoista linkkiä?
Itse olen ollut kahden keski-ikäisen naispomon mikromanageroitavana.
Tietysti olen kiltti ja tunnollinen luonne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat. Esimies oli erittäin ison firman markkinointijohtaja. Hänen sihteerinsä lopetti yhtäkkiä ja hän suurin piirtein rukoili, että siirryn toiselta osastolta siksi aikaa kunnes saadaan rekrytoitua uusi. Jouduinkin jäämään pidemmäksi aikaa.
Olin tehokas ja aina käytettävissä, myös illat ja viikonloput kun oli extra menoja ja kick offeja ynnä muuta. Tein töitä ihan urakalla. Sanoi mulle läksiäisiksi koko osaston läsnäollessa Kiitos vaan, mutta nyt hän on vihdoin saanut oikean sihteerin itselleen.
En ymmärrä sitä, että muutosneuvottelujen tai entisten yt neuvotteluiden jälkeen irtisanotuille ei voida järjestää kunnollisia, edes pieniä läksiäisiä. Nykyään menee niin, että irtisanottuja kohdellaan häpeillein kuin jotain rikollisia, vaikka olisi tehnyt kymmeniä vuosia erinomaista työtä, mutta jostain syystä, ikä, tehtävä, tuontannon supistaminen tai muu syy osuu juuri näihin henkilöihin.
Itse menin tyhjentämään työpöytääni, niin suurin osa luimisteli ilman katsekontaktia. Noloina ehkä, kun saivat itse sillä kertaa jäädä. Oltiin sentään tehty vuosia töitä yhdessä, miksei voisi pientä kahvitilaisuutta järjestää ja kiittää menneestä. Henkilöstöpääliköillä voisi olla vähän parempi pelisilmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omani tänään. Ei minkäänlaista muistamista, avaimet vaan pyydettiin takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Työkaveri vaan katosi ja myöhemmin kun asiaa ihmettelin kuulin että oli lähtenyt.
Minun työpaikalla kävi noin. Näin sitten muutamaa viikkoa myöhemmin työkaveria kaupassa ja kysyin, että minne sinä hävisit. Hän oli saanut uuden työpaikan kesälomansa aikana. Esimies oli kieltänyt, että hän ei saa kertoa lähdöstä kenellekään. Niinpä hän oli hiljaa irtisanomisajan loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun läksiäiset. Ei tilattu kakkua uusille työntekijöille. Olin töissä siellä siis 10 vuotta. Firmalta sain heijastimen ja jääkaappi magneetin. Haistatinkin lähtiessä,kun ei edes uusille työntekijöille voitu kakkupaloja hommata.
Mitä uudet sun läksiäisiin liittyy?
No jos tota pitää kysyä,niin ymmärrän kyllä kun työpaikoille tulee omat porukat. Kaikkia kun ei voi kohdella tasa-arvosesti. Ei tartte katsella kalenteria,kuka on ollu kuukauden töissä,kuka vuoden ja kuka pisimpään. Kenelle tilataan kakkupalat määräytyy sen mukaan. Itselläni oli jo heti ensimmäisestä työpaikasta huono fiilis, ehdin olla kuukauden töissä kun oli pikkujoulut. Ei minua kutsuttu.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä sitä, että muutosneuvottelujen tai entisten yt neuvotteluiden jälkeen irtisanotuille ei voida järjestää kunnollisia, edes pieniä läksiäisiä. Nykyään menee niin, että irtisanottuja kohdellaan häpeillein kuin jotain rikollisia, vaikka olisi tehnyt kymmeniä vuosia erinomaista työtä, mutta jostain syystä, ikä, tehtävä, tuontannon supistaminen tai muu syy osuu juuri näihin henkilöihin.
Itse menin tyhjentämään työpöytääni, niin suurin osa luimisteli ilman katsekontaktia. Noloina ehkä, kun saivat itse sillä kertaa jäädä. Oltiin sentään tehty vuosia töitä yhdessä, miksei voisi pientä kahvitilaisuutta järjestää ja kiittää menneestä. Henkilöstöpääliköillä voisi olla vähän parempi pelisilmä.
miten voi toimistoväellä olla noin huonoja käytöstapoja?? ei voi mitenkään olla! luulisi että yläkerrassa sentään ihmistä muistetaan hyvin??
En muista läksiäisiä koskaan omalle kohdalleni sattuneen. Toisaalta en tiedä, osaisinko tai haluaisinko niiden kohteena edes olla. Keskityn lähinnä työhöni, en sosialisoimiseen.
Muistan yhdet läksiäiset, jotka olivat melkoista teatteria. Pomo kehui maasta taivaaseen työntekijän, joka lähti, kun ko. pomo ei vakituista työsopimusta hänelle halunnut antaa, vaan ketjutti määräaikaisuuksia.
Toinen oli pitkäaikaisen työntekijän lähtö kyynelten, halausten ja kakkukahvien merkeissä. Itse lähdin pari kuukautta hänen jälkeensä (5v. ehdin olla), ja joku sijainen jonkun kortin häthätää "kaikkien puolesta" kirjoitti. Hymyilyttää vieläkin :)
Olin eräässä inhottavassa työpaikassa vähän aikaa ja siivooja sanoi läksiäisiksi eikö sun bussi tuu kohta? Olin silloin tällöin jutellut hänen kanssaan. Jäi kyllä mieleen nämä läksiäissanat. Mutta joo, kiva kun huolehti että häivyn äkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Yks työkaveri lähti yli 10 vuoden jälkeen niin kaikki työkaverit sanoi sille vaan "heippa" niin kuin olisi tulossa viikonlopun jälkeen takaisin ja johtaja ei tullut henkilökohtaisesti sanomaan mitään, mutta lähetti oman poikansa sanomaan lähtijöille "hyvää viikonloppua" ja varmistamaan, että muistaa jättää avaimet... Oli aika koruton meininki.
Nuohan oli kuin omat läksiäiseni sillä erotuksella, että minua pomo ohjeisti ihan henkilökohtaisesti jättämään avaimet siihen hänen pöydälleen kun työvuoroni loppuu. Olin siis ollut töissä tuossa firmassa liki 10 vuotta ja vikana työpäivänäni jäin tekemään yksin iltavuoron.
Ei ollut kakkuja eikä kiitoksia. Työtodistus tuli postissa.
Vierailija kirjoitti:
Omat. Sairaalaosastolla vain vuorossa olleet työkaverit joiden kanssa kahviteltiin. Esimiestä ei näkynyt ei kuulunut !
Lisään vielä että työsuhde oli kestänyt yli 20 vuotta, psykiatriassa.
Minulla ei ollut kyseessä työsuhteen lopettaminen vaan yhden monivuotisen luottamustehtävän lopettaminen eräässä yhdistyksessä. Muistan vielä, miten edeltäjäni lähdön kunniaksi järjestettiin ravintolaillallinen ja hän sai kukkapuskan ja arvokkaan lahjankin. Minua ei edes kiitetty. Todellakaan ei edes kiitosta sanottu. Kuitenkin olin käyttänyt paljon aikaa ja energiaa yhteisen hyvän eteen. Varsinkin talouspuolta olin kohentanut, koska edeltäjäni jäljiltä se ei ollut ihan parhaalla tolalla. Lisäksi meillä oli ollut kriisivaihe erään avainhenkilön äkillisen kuoleman takia, kun paljon hiljaista tietoa katosi hetkessä ja jouduin ottamaan monesta asiasta selvää, jotta toimintaa voitiin jatkaa ja jotta hänen seuraajansa sai tarvittavat tiedot. Ketään ei silti kiinnostanut kiittää millään tavalla. Muistan vielä sen epäuskoisen tunteen ja mielipahan, joka minulla oli sinä päivänä ja pitkään sen jälkeen. Mutta minä en selvästikään ollut samalla tavalla kaveria muun johtoryhmän kanssa.