Lue keskustelun säännöt.
Lähes viisikymppisenä naisena joudun jäämään huonoon suhteeseen
17.08.2025 |
Olen 48-vuotias ja toisella kierroksella oleva kahden koululaisen äiti. Heidän isästään erosin 5,5 vuotta sitten. En tuota eroa kadu, mutta pian sen jälkeen aloitin uuden parisuhteen. Alkuun (1-2 vuotta) suhde oli OK, mutta sittemmin miehestä on tulla karmea kumppani. Hänestä on paljastunut vahvasti narsistisia piirteitä parisuhteessa, enkä keksi tätä päästäni, koska olen puhunut asiasta miehen exän kanssa (olivat yhdessä 25 v).
Tietynlainen miehen itsekkyys ja tunteiden sääntelyn epävakaus, äärimmäinen herkkähipiäisyys ja räjähtävä ärtyneisyys ovat olleet suhteessa läsnä jo ensimmäisen vuoden jälkeen. Jatkuvia riitoja (hän suuttuu, jos en ole kaikesta samaa mieltä ja kohdista 100 % huomiotani koko ajan häneen) on ollut nämä vuodet ja olen itkenyt enemmän kuin missään aikaisemmassa suhteessa. Viimeisen vuoden aikana mies on mennyt jotenkin ihan sekaisin. Tuli stressistä johtuvia psykosomaattisia oireita ja mies myös sai potkut työstään. Sen jälkeen on mennyt kovaa siihen malliin, että mietin onko päällä joku mania. Kirjoitti kirjan kahdessa päivässä, on lähtenyt omalla rahalla mukaan startupiin, joka on todella epävarma. Lomalla on nyt ollut 4 kk ja tänä aikana alkoa on alkanut kulua isoja määriä päivittäin. On saattanut olla humalahakuista juomista vaikka viikon kun on ollut matkalla tai mökillä, jolloin menee helposti yli 15 annosta päivässä. Mutta niidenkin välissä arkena aivan joka päivä menee muutama. Ja tämän Alkon käytön myötä hänen luonteestaan on tullut vaikeampi ja ailahtelevampi.
Kommentit (448)
Kasvata selkäranka ja tee välttämätön: heitä ukko hemmettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tietynlainen miehen itsekkyys ja tunteiden sääntelyn epävakaus, äärimmäinen herkkähipiäisyys ja räjähtävä ärtyneisyys ovat olleet suhteessa läsnä jo ensimmäisen vuoden jälkeen. Jatkuvia riitoja (hän suuttuu, jos en ole kaikesta samaa mieltä ja kohdista 100 % huomiotani koko ajan häneen) on ollut nämä vuodet ja olen itkenyt enemmän kuin missään aikaisemmassa suhteessa. Viimeisen vuoden aikana mies on mennyt jotenkin ihan sekaisin. Tuli stressistä johtuvia psykosomaattisia oireita ja mies myös sai potkut työstään.
Ja sä vapaaehtoisesti jäät tohon, vaikka ette asu yhdessä, ei ole yhteisiä lapsia eikä mitään, mikä pakottaisi sut tohon jäämään. Paitsi sä itse pakotat ittes tohon. Sä olet tuhlannut jo lasten viisi arvokasta vuotta tohon ja lapset on jo teini-ikäisiä. Sun kaikki energia on keskittynyt ongelmamieheen ja miten hän sua kohtelee. Et ole koskaan edes itkeny noin paljon. Miksi miehen tarve on noin suuri? Oletko koskaan miettinyt? Oletko koskaan ollut oikeasti yksin elämässäsi? Eiköhän olisi aika opetella. Miten nää viisi vuotta meni niinku omasta mielestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kerroit, että lapset ovat viikko-viikko systeemillä entisen miehesi kanssa. Kuinka paljon olet oikeasti lastesi kanssa omalla vuorollasi, vai meneekö toi juopotteleva narsistipiirteinen mies silloinkin ykköseksi? Oletko kuinka paljon miehen kämpässä, silloin kun lapset ovat luonasi?
Mies harvemmin on enää täällä lapsiviikolla, koska tietää, että ei silloin saa jakamatonta huomiota. Silloin olen kaiken vapaa-aikani lasten kanssa. He eivät enää ole pieniä, eli ovat paljon myös harrastuksissa ja tietysti kavereiden kanssa.
Eli tajuavat selkeästi millaisen kusipään kanssa roikut, jos ovat jo teini-ikäisiä. Olet siis lapsiviikolla myös miehen kämpillä eikö vain? Onko lapset jo sen ikäisiä, että voivat keskenään olla yötä? Oletko silloin mie
viihdyn paremmin kotona kuin ahtaassa, likaisessa poikamiesboksissa. Lapset eivät ole käyneet miehen luona kuin pari kertaa näiden vuosien aikana.
No voi ny jumalauta, missä puliukossa sä roikut. Alennat itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Ei, emme ole miehen kämpillä milloinkaan, koska viihdyn paremmin kotona kuin ahtaassa, likaisessa poikamiesboksissa. Lapset eivät ole käyneet miehen luona kuin pari kertaa näiden vuosien aikana.
Eli viisi vuotta olet jo altistanut lapsesi tommosen kusipään seuraan. Lapset eivät ole sulle ykkösiä, vaan toi äijä, koska olet niin läheisriippuvainen ja munankipeä.
Ap, toi ei kuulosta lainkaan provolta, vaan monet naiset elävät juuri tuollaisissa suhteissa, koska parisuhteeton elämä tuntuu aivan kauhealta ajatukselta, joten on parasta mielummin tyytyä ihan mihin vaan. Kun tuota hetkenkin ajattelee, huomaa, ettei siinä ole mitään järkeä. Se, ettei sinkkuna voisi olla onnellinen, on aikamme suurin kusetus. Ihan tutkimuksistakin tiedetään, että sinkkunaiset ovat onnellisempia kuin parisuhteessa olevat. Jos on melkein 50 vuotta uskonut lujasti siihen, että ilman miestä ei voi olla onnellinen, vaatii tietenkin aika rajua työstöä uskaltaa huomata, ettei se ole totta. Yksikään terve ja hyvä parisuhde ei myöskään rakennu sen varaan, että on pakko olla yhdessä, kun yksin ei pysty olemaan.
Toivon sulle uskallusta nähdä totuus. Onni ei ole miehen kaulassa, se on sussa itsessäsi, etkä tule koskaan voimaan aidosti hyvin, jos tyydyt nykyiseen tilanteeseen.
Vähän ohiksena sanoisin täältä aidan toiselta puolelta, että on todella outoa, miten meitä parisuhteettomia säälitään, kun tää on oikeasti aivan mahtavaa elämää aikuiselle naiselle. Mä olen valinnut vapauden, ja nautin elämästäni, enkä ole yksinäinen. Olen joka päivä onnellinen siitä, ettei ole pakko olla jonkun kanssa vain siksi, että on pakko olla jonkun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epävakaa. Juokse.
Tämä juuri. Tarvitsisin päästä hoitoon ja saada lääkitys. Mutta ei ne maniavaiheessa mene,kun on niin hauskaa ja elämä on ihanaa.
Sä sopisit yhteen Allun kanssa. Pakkomielteisyys yhdistää ja oletettavasti tyhmyys
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP käy niin hitaalla, että tämän on pakko olla trolli.
Luuletko ap, että mies muuttuu? Vai mikä tuossa kuviossa pitää sua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epävakaa. Juokse.
Tämä juuri. Tarvitsisin päästä hoitoon ja saada lääkitys. Mutta ei ne maniavaiheessa mene,kun on niin hauskaa ja elämä on ihanaa.
Epävakaus on persoonallisuushäiriö, ja siihen ei ole lääkitystä. Mania kuuluu yleensä mielialahäiriöön nimeltään bipolaarihäiriö, johon taas sitten on lääkitys. Mutta aivan sama, tilanne ei ole hyvä.
AP, siis miksi sun pitää jäädä tohon suhteeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on läheisriippuvainen, joka on jäänyt jumiin suhteen alkuhuumaan ja siihen että elämä on ollut mallillaan.
Se on mennyttä, kaikki on muuttunut. Eikä mikään palaa enää ennalleen, vaikka kuinka haluaisit. Mies vaikuttaa todella epävakaalta ja tosiaan kaksisuuntaiselta.
Ap;n kannattaa hakeutua psyk sh miettimään mistä hänen sairaalloinen lähesriippuvuus johtuu.
Tuo käytöshän on aivan kaksisuuntaisen malliesimerkki, maniavaiheen toimia tuollaiset harkitsemattomat häiden varaukset ja startupit. Kuulostaa kyllä pahalta, psyyke ei ole selvästikään kunnossa. Ja vielä nuo narsistiset piirteet päälle. Pelkästään alkon käyttö yksinään jo iso hälytysmerkki ja nuo rankat syyttelyt.
Todella paljon punaisia lippuja, varsinainen tunteiden ja ymmärryksen työmaa sinulla, jos tuollaiseen suhteeseen jäät. Mitä suhde sinulta vaatii ja mitä siitä saat ja mitä menetät. Ei kai kukaan halua parisuhdetta hinnalla millä hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen kirjaa: Taakkana läheisriippuvuus. Kenen elämää elät?
Tulkitsen, että tässä keskustelussa on sellainen meno ja meininki, että ap ajattelee tunteella (lue:traumoilla) ja innokkaat kommentoijat ajattelevat järjellä.
Jos jonkun tässä pitäisi mennä hoitoon, niin se on ap.
On hämmästyttävää, että olet pilannut omasi ja lastesi elämää jo viiden vuoden ajan. Olet raahannut tuota sinua itkettävää juoppoa jopa kotiisi, joka on myös lastesi koti. Hämmästyttävää sikäli, että olet jo lähes viisikymppinen, jolla pitäisi jo sen verran olla elämänkokemusta ja elämänymmärrystä, että olisit jättänyt tuon miehen siinä kohtaa, kun meno alkoi mennä tuollaiseksi. Olet jotenkin jäänyt roikkumaan siihen hyvään alkuun ja toivoon, että se palaa takaisin. Voin sanoa, ei se palaa. Menetät viimeiset hyvät vuotesi tähän paskaan. Sen jälkeen onkin jo sitten myöhäistä edes itkeä. Ja samalla tajuat, että menetit lastesi ainoan lapsuuden selvitellessäsi miehen ongelmia.
Jos joku tarvii hoitoa, niin se on ap.
Mikään ei pakota olemaan tuossa suhteessa ja ap roikkuu siinä väkisinkin ja sitten ruikuttaa täällä. Käsittämätöntä.
Jos arvostst elämää ja haluat pysyän hengissä ja lastesi elämässä, nopeasti eroon!!!
Mies ei ole terve,juo psyykkeensä ongelmiin ja kun lopussa tulee seinä.eteen, voi tehdä ihan mitä vain!!
Etäisyyttä ja turvaa itsellesi ja lapsille!!!
Terv parisuhdepatologi
Usko mummon neuvoa. Hänkin ymmärsi alkaa vähän vältellä sitä naapuritaloa, kun huomasi, että siellä tarjottu lihakeitto onkin kissanlihakeittoa.
Jos et itsesi pelastamisesta välitä. Pelasta ne lapset edes tuolta. Ilman suhdetta on parempi kuin huonossa suhteessa. ja tuo suhdehan ei ole vain huono vaan hengenvaarallinen. Luulisi järjen jo sanovan ettei tuosta mitään hyvää seuraa.
Ei, emme ole miehen kämpillä milloinkaan, koska viihdyn paremmin kotona kuin ahtaassa, likaisessa poikamiesboksissa. Lapset eivät ole käyneet miehen luona kuin pari kertaa näiden vuosien aikana.