Vaimo etääntyi kun en halunnut toista lasta- Ei ole enää läsnä
Vaimo on syvästi loukkaantunut, koska en halunnut toista lasta. Hän ei enää puhu mitään ylimääräistä, ei halua läheisyyttä tms. Emme tee enää mitään yhdessä. Hän ei katsoi minuun päinkään, olen kuin ilmaa hänelle.
Aikanaan riitelimme kovasti asiasta, yhtäkkiä puoliso ei enää riidellyt asiasta, vaan tilanne kääntyi näin. En saa mitään kontaktia vaimooni.
Meillä on ollut ensimmäisen lapsen kanssa paljon ongelmia ja siksi en halua toista. Vaimo ei asiaa hyväksy.
Koen, että menetin vaimoni tämän asian takia. Onko enää mitään tehtävissä muuta kuin erota?
Asia aiheuttaa ikäviä fiiliksiä koska en halunnut asian menevän näin.
Kommentit (328)
Vierailija kirjoitti:
Henkistä väkivaltaa, yrittää että luovutat asiassa ja suostut lopulta toiseen lapseen.
Jos vaimo on syvästi pettynyt mieheensä niin miksi hitossa sen pitäisi leikkiä että kaikki on niin kuin ennen? Tuollainen tappaa rakkauden aika tehokkaasti.
Jos suhde kaatuu siihen, ettette toista lasta saa, niin ei se rakkaus teidän välillänne kovin syvää koskaan ollutkaan. Kuten joku jo sanoikin, taidat olla vaimolle vain siittäjä.
Vaimolla on likainen painostuskeino.
Vaihtoehtoja on kaksi.
1. Suostut toiseen lapseen
2. Sanot, että eroat, jos käytös ei parane ja myös eroat
Ei vaimo voi päättää yksin sinun loppuelämästäsi. Ja olen nainen, jos se jotakuta kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä jäin vaikka mieheni ei halunnut toista lasta.
Minä en jäänyt.
Onko elämä nyt hyvää, kun sulla on kahdelle eri miehelle lapsia?
Oma ohjeeni hyvälle suhteelle on se, että rakkaalle ei sanota ei. Miksi tietoisesti halutaan toiselle paha mieli. En ymmärrä.
Olen itse myös saanut lapseni siten, että exän kanssa väänsin asiasta pitkään.
Yksi iso syy Suomen vauvakatoon on se ettei miehet lapsia halua. Vauvakadostakin syytetään vain naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin minäkin jättänyt miehen jos olisi kieltäytynyt toisesta lapsesta.
Mies ei tainnut merkitä sinulle yhtään mitään, oli vaan siittäjä.
Aika harva laittaa miehen ykköseksi ohi lasten. Kyllä se oma lapsi on tärkeämpi. Miehiä on koko maailma täynnä. Omaa lasta taas ei kukaan muu voi korvata.
Vierailija kirjoitti:
Asia on liian tärkeä vaimollesi. Anna vaimon mennä ja toteuttaa toiveensa jonkun muun kanssa.
Jos ensimmäinen lapsi on ongelmallinen, niin voi olla vaikeaa löytää uusi mies.
Se toinen lapsi voi myös olla poikkeava, esim. autismi on perinnöllistä ja kehitysvammaisuus periytyy myös usein.
Älä suostu enää toiseen lapseen. Sinulla on oikeus itse päättää lisääntymisestäsi.
Minun tapauksessani exä halusi kolmannen lapsen ja kieltäydyin. Kyllä nyt harmittaisi jos joutuisin kolmannesta lapsesta maksamaan elatusmaksuja. Onneksi pidin pääni.
M47
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin minäkin jättänyt miehen jos olisi kieltäytynyt toisesta lapsesta.
Mies ei tainnut merkitä sinulle yhtään mitään, oli vaan siittäjä.
Aika harva laittaa miehen ykköseksi ohi lasten. Kyllä se oma lapsi on tärkeämpi. Miehiä on koko maailma täynnä. Omaa lasta taas ei kukaan muu voi korvata.
No tuossa on jo yksi lapsi, joka on ykkönen. Kamalaa kiristää vielä sitä toista lasta.
Itselläni oli aikoinaan vähän sama tilanne, että puoliso ei halunnut toista lasta.
Suurimmat ongelmat eivät aiheutuneet tästä, vaan siitä että tämä itse oli jo täysin jalka ovenvälissä koko suhteesta. Valitteli minun etääntymistäni, mutta eipä toisaalta halunnut olla kotona perheensä kuin ihan pienen ajan. Minä järjestin meille jossain kohtaa treffejä, joiden edelle meni sitten tämän harrasteet.
Ero tuli siinä kohtaa, kun oli saanut rakennettua uutta suhdettaan tarpeeksi pitkälle.
Vierailija kirjoitti:
Jos suhde kaatuu siihen, ettette toista lasta saa, niin ei se rakkaus teidän välillänne kovin syvää koskaan ollutkaan. Kuten joku jo sanoikin, taidat olla vaimolle vain siittäjä.
Tuossa mies ihan yksin ja itsevaltaisesti estää sen että nainen saisi haluamansa lapsen. Se on hirmu itsekäs teko.
Ja tottakai ero on silloin järkevin.
Miksi siittäisit naista, jos hän ei saa elää omaa seksuaalisuuttaan (äitiys)? Älä nyt ihmeessä käytä vaimoasi seksuaalisesti hyväksesi pelkkänä siitosviemärinä.
Et tietenkään eroa vaimostasi, joka on lahja jumalalta ja lapsesi äiti. Ole kiitollinen kaikesta mitä hän on sinulle antanut sekä erityisesti lapsesta, ja huolehdi omista velvollisuuksistasi häntä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Suostu toiseen lapseen sen ensimmäisen lapsesi takia.
Oma äitini lähti kävelemään kauan sitten samasta syystä.
Jos, ap on jo nyt väsyyt yhden lapsen kanssa, niin miten luulet pärjäävän vielä toisen lapsen kanssa?
Sen jälkeen kun lasten teko on loppu niin sitten on loppu siitoksetkin (eli se "läheisyys"). Nyt olette kumppaneita, ystäviä. Kohtelethan kumppaniasi ja ystävääsi hyvin ja rakkaudella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä jäin vaikka mieheni ei halunnut toista lasta.
Minä en jäänyt.
Onko elämä nyt hyvää, kun sulla on kahdelle eri miehelle lapsia?
Hanki toisen lapsen itsenäisesti. Elämä on täydellistä juuri näin.
Ikävät fiilikset kuuluvat elämään. Päätä silti itse elämästäsi ja pidä kiinni päätöksistäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin minäkin jättänyt miehen jos olisi kieltäytynyt toisesta lapsesta.
Mies ei tainnut merkitä sinulle yhtään mitään, oli vaan siittäjä.
Aika harva laittaa miehen ykköseksi ohi lasten. Kyllä se oma lapsi on tärkeämpi. Miehiä on koko maailma täynnä. Omaa lasta taas ei kukaan muu voi korvata.
Mitä järkeä on tällä logiikalla edes sitten hankkia elämänkumppani? Kunhan vaan vääntää lapset jonkun satunnaisen kanssa. Et sinä niitä lapsia kuitenkaan omista ja he lentävät aikanaan pois pesästä. Mitä jää parisuhteesta silloin käteen, jos kumppani tulee prioriteeteissa aina jossain kaukana lasten jälkeen. Ja tällä en tarkoita, etteikö alaikäisen lapsen tarpeet menisi aikuisen edelle, koska se nyt on itsestäänselvää.
Vierailija kirjoitti:
Oma ohjeeni hyvälle suhteelle on se, että rakkaalle ei sanota ei. Miksi tietoisesti halutaan toiselle paha mieli. En ymmärrä.
Olen itse myös saanut lapseni siten, että exän kanssa väänsin asiasta pitkään.
Yksi iso syy Suomen vauvakatoon on se ettei miehet lapsia halua. Vauvakadostakin syytetään vain naisia.
Kyllä taitaa olla kuule naisenemmistö, joka ei lapsia halua ja ihan jo sen takia, että monesti kaikki kaatuu naisen harteille. Lisäksi raskaus ja synnytys on ihan kamalia elämäntapahtumia! Voiko joku nainen muka nauttia oman kehon runtelemisesta?
Miksi menit alun perin yhteen sopimattoman kumppanin kanssa etkä katsonut riittävän kauan ennakkoon ennen kuin nyt tarvitsee molempien katua? Ei tule alkuhuumassa mietittyä, että lapsi (jos on pakko tehdä) voi aina olla vammainen tms.
T. tästäkin syystä velapariskunta