Vaimo etääntyi kun en halunnut toista lasta- Ei ole enää läsnä
Vaimo on syvästi loukkaantunut, koska en halunnut toista lasta. Hän ei enää puhu mitään ylimääräistä, ei halua läheisyyttä tms. Emme tee enää mitään yhdessä. Hän ei katsoi minuun päinkään, olen kuin ilmaa hänelle.
Aikanaan riitelimme kovasti asiasta, yhtäkkiä puoliso ei enää riidellyt asiasta, vaan tilanne kääntyi näin. En saa mitään kontaktia vaimooni.
Meillä on ollut ensimmäisen lapsen kanssa paljon ongelmia ja siksi en halua toista. Vaimo ei asiaa hyväksy.
Koen, että menetin vaimoni tämän asian takia. Onko enää mitään tehtävissä muuta kuin erota?
Asia aiheuttaa ikäviä fiiliksiä koska en halunnut asian menevän näin.
Kommentit (328)
Henkistä väkivaltaa, yrittää että luovutat asiassa ja suostut lopulta toiseen lapseen.
Vaimo on jo päättänyt lähteä suhteesta. Hankkii toisen lapsen jonkun muun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Henkistä väkivaltaa, yrittää että luovutat asiassa ja suostut lopulta toiseen lapseen.
Myös miehen puolelta yhtä lailla henkistä väkivaltaa.
Syostu toiseen lapseen. Selvästi tärkeää vaimollesi.
Olisin minäkin jättänyt miehen jos olisi kieltäytynyt toisesta lapsesta.
Hohhoijaa ryhdistäydy nyt ja kasva mieheksi, ja hoida tonttisi tee vaimosi onnelliseksi.
Kyllä on taas surkimuksia.
Mitä se sulta vaatii, muuta kun että hoidat hommas kuten miehet maailmanhistoriassa tähänkin asti
Teette molemmat inhottavasti. Erotkaa. Kumpikin saa siten mitä haluaa.
Eropäätös on tehty. Juna meni jo.
Suostu toiseen lapseen sen ensimmäisen lapsesi takia.
Oma äitini lähti kävelemään kauan sitten samasta syystä.
Ymmärrän vaimoa. Tuollainen katkeroittaa liikaa, ei siinä enää saa suhdetta ennalleen.
Kahden lapsen onnellinen äiti
Minä jäin vaikka mieheni ei halunnut toista lasta.
Vierailija kirjoitti:
Olisin minäkin jättänyt miehen jos olisi kieltäytynyt toisesta lapsesta.
Mies ei tainnut merkitä sinulle yhtään mitään, oli vaan siittäjä.
Yllätä ja ole sinä miehenä hän kuka hakee eroa. Tämä on kyllä riskaabeli teko, sillä miehet perinteisesti jättävät eron naisen vastuulle, koska näin naiset eivät järkyty erosta niin paljon ja lasten asioista sopiminen on eron jälkeen helpompaa.
Ensimmäisellä lapsella on ollut paljon haasteita, en jaksa kertakaikkiaan. Miksi minua ei voida ymmärtää yhtään? Olen väsynyt lapsemme ongelmiin, ei vaan riitä voimavarat toiseen enää.
Ap
Asia on liian tärkeä vaimollesi. Anna vaimon mennä ja toteuttaa toiveensa jonkun muun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Syostu toiseen lapseen. Selvästi tärkeää vaimollesi.
Minä suostuin, kun MIES halusi ehdottomasti toisen. Osasi jotenkin puhua täysin ympäri kuinka se on nimenomaan lapsen parhaaksi, ettei ole "yksin" jne. Kyllä, olen uupunut, vaikka mies osallistuukin ihan 50/50.
Eroa, ei tuollaisen kanssa kannata missään nimessä tehdä toista lasta.
Vierailija kirjoitti:
Minä jäin vaikka mieheni ei halunnut toista lasta.
Minä en jäänyt.
Älä missään tapauksessa suostu toiseen lapseen, kun et itse halua. Aivan älyttömiä ohjeita mammat antavat.
Miksi ajattelet että toinenkin lapsi olisi ongelmainen?