Lue keskustelun säännöt.
Työterveyslääkärin mielestä työn teko on parasta palautumisen kannalta
16.08.2025 |
Olen tosi uupunut ja masentunut. Teen nyt kahta matalapalkkaisia osa-aikatyötä. Kesän jälkeen aloitan opinnot ja jatkan toisessa osa-aikatyössäni. Olen useamman vuoden elänyt tehden töitä osa-aikaisissa määräaikaisissa työsuhteissa ja olen iloinen opintopaikasta sillä sen kautta voin saada mahdollisuuden parempaan työhön ja palkkaan.
Kävin juttelemassa työterveyslääkärin kanssa ja hän sanoi vaan että nuorilla on vääränlainen asenne elämiseen ja työntekoon sillä työ on parasta mitä voin tehdä palautuakseni uupumisesta.
Sain masennuslääkkeen ja unilääkkeen mukaan, mutta vointiin ei ole tullut muutosta ja ahdistaa ajatus että palan loppuun.
Ymmärrän työn merkityksellisyyden mutta turhauttaa nuo työterveyslääkärit kun heillä on hyvä palkka ja todennäköisesti vakituinen työ. Olisi minunkin asenne elämiseen ja työhön parempi jos tilanne olisi tuo.
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa työ on nykyisin sellaista, että ei todellakaan ole ihme kuinka alan tekijöiden sairauspoissaolojen syy nro1 on nimenomaan mielenterveydelliset, näin ollut viimeiset 6v! Toisena sitten tuki-ja liikuntaelinten vaivat.
Vakatyö on niin minimaalista arvostusta nauttivaa, niin suorittavaa, niin aliresurssoitua (sijaiskielto, ja normipäivinäkin vajaalla kiitos työvuoroseikkojen) niin mitättömän vähän palkittua (juujuu nyt ei lasketa mukaan niiden lasten ihquihania edesottamuksia yms), niin etenemisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia vailla, niin hektistä ja niin kuormittavaa (henkisesti ja fyysisesti), että kyllä siinä pää leviää viimeistään 10-15v raatamisen jälkeen.
Millään muulla alalla ei esim.palkankorotukset ole tällaista hilutasoa, ei makseta ihan kaikkea työhön ja siitä suoriutumiseen, ja jopa sen seurauksista paranemiseen, tarvittavia asioita
Pidempi lomaoikeus (ainoa asia joka hieman kompensoi alan negat puolia ja vuosikymmenestä toiseen heikkoa junnaavaa palkkatasoa) koskee väh 15v alalla olleita, ja joita usein joutuu pilkkomaan naurettavan, tai siis itkettävän, lyhyiksi pätkiksi (esim.kesäloma: 2vkoa lomalla - töihin päivystykseen - 2vkoa lomalla tms) ja vaikkei joutuisikaan niin siitä n.4-5vkon, lomasta menee väh 1-2vkoa jotta hieman toipuu eikä päässä pyöri levy joka soittaa ja toistaa kappaletta nimeltä "jaahas mites huomisesta selvitään ketä töissä onko sijaista/ei ole sijaista" ja kas, sitten alkaakin taas töihin palaamisen rumba kiertämään päässä.
Pahinta on se, että lomalla ei oikein palaudu, en ainakaan minä enkä kyllä ole ainoa laatuani mitä täällä kentällä muilta kuulen. Sitä on kroonisesti selviytymismoodissa ja ylikuormittunut/rasittunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työuupumuksia on erilaisia. Itsellä se oli hermoston ylivireyttä. En osannut/ehtinyt rentoutua iltaisin ja viikonloppuisin. Tällaisessa tapauksessa työnteko on se vihoviimeinen "hoitomuoto"! Ensin pitää nukkua ja ladata akkuja niin kauan kuin tarvitsee, sitten alkaa miettiä tekemistä, mikä on aidosti kivaa ja mistä saa voimavaroja. Samalla miettiä omia ajatusmalleja, miten niitä muuttamalla voisi olla itselleen armollisempi. Esim vaaditko itseltäsi liikaa, ja mikä olisi riittävästi. Ja vasta kun nämä on hieman selvinnyt, voi alkaa miettiä töihin paluuta. Pitää oppia sanomaan ei, pitämään taukoja hyvällä omallatunnolla, hyväksymään keskeneräisyydet ja muuta vastaavaa. Kynnys psykologin tapaamiselle voi joillakin olla iso, mutta suosittelen. Omani ainakin oli ihana ihminen, joka kannusti ja auttoi asettamaan rajat. Hän myös toimi peilinä, ettei se vika ollutkaan mussa vaan sairaassa työpaikassa, johon yritin vain väkisin sopeutua. Ja samalla luulle
Sama. Olen nyt lepäillyt vajaan viikon ja olo on kohentunut huimasti. Siis pelkästään sillä, että olen muurautunut yksin asuntooni enkä ole tavannut ketään. En todellakaan kaipaa tähän uupumukseen lisää harrastuksia tai ystävien näkemistä. Tarvitsen pelkkää yksinoloa ja sitä, ettei tarvitse tehdä mitään.
Usein myös nämä uupumuksen hoidot osoitetaan ekstroverteille. Introvertti ei kaipaa mitään lisää kalenteriin vaan rehellistä yksinoloa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo nykyajan asennevamma on kyllä aivan totta. Nykyään ei ole resilienssiä selvitä elämän tavallista asioista, puhumattakaan vastoinkäymisistä, joita kaikki elämässä kohtaavat.
Ethän vain yleistä? Se osoittaa ihmisen olevan mustavalkoinen ja hieman simppeli.
Joillakin on elämänsä alkumetreiltä lähtien vastoinkäymisiä ja vaikkapa lapsuus, ja osin nuoruuskin, sellaista, ettei psyyke ole saanut kasvaa ja kehittyä turvallisesti eikä turvassa. Sen vaikutukset ovat moninaiset ja jättävät jäljet aivoihin ja aivokemiaan ja se taas vaikuttaa ihan kaikkeen elämässä, niin jaksamiseen, persoonaan, "selviytymiseen" erilaisista asioista ja niistä vastoinkäymisistä aikuiselämässä ja kaikkeen muuhunkin.
Voi olla ihminen joka pakertaa päivästä toiseen vaikka on ihan loppu, pakertaa koska niin on "oikein" tehdä, on niin suuri sisu ja vaikkapa työmoraali ja se pakkokela päässä, että on oltava yht.kunnan hyödyllinen jäsen ja piste. Viis siitä ettei jaksaisi, ei olisi oikein voimia, viis siitä, että moni "haaste" joita arki tuo tullessaan tuntuu tosi raskaalta eikä olisi voimia eikä hermoja sellaiseen. On tavallaan näköalaton eikä ole voimia tehdä muutoksia vaikkapa työnsä ja ammattinsa suhteen, ei tietoa mitä voisi opiskella, ei voimia, ei mitään. Ei sen miettimiselle annettu silloin teininäkään mahdollisuutta, oli vain keksittävä jotain jotta vanhemmat pääsisivät sinusta eroon ja olisi 1 suu vähemmän vastuulla. Siinä helposti vain ajautuu jollekin tielle ja jää sille jumiin, koska elämä.
Kyllä, olen esimerkkitapaus, 20+v pakertanut ja kuin tyhjä ilmapallo tai rutikuivaksi puristettu rätti. Ja vielä olisi toiset n.20v jaksettava työssäni.
Kun mietin arkista päivärytmiäni, minulle jää usein 1 tunti aikaa levätä ennen nukkumaanmenoa. Koko päivän olen liikenteessä ja tuossa yhdessä tunnissa pitäisi palautua kaikesta. Todellakaan en palaudu vaan jossain vaiheessa keittää yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo nykyajan asennevamma on kyllä aivan totta. Nykyään ei ole resilienssiä selvitä elämän tavallista asioista, puhumattakaan vastoinkäymisistä, joita kaikki elämässä kohtaavat.
Ethän vain yleistä? Se osoittaa ihmisen olevan mustavalkoinen ja hieman simppeli.
Joillakin on elämänsä alkumetreiltä lähtien vastoinkäymisiä ja vaikkapa lapsuus, ja osin nuoruuskin, sellaista, ettei psyyke ole saanut kasvaa ja kehittyä turvallisesti eikä turvassa. Sen vaikutukset ovat moninaiset ja jättävät jäljet aivoihin ja aivokemiaan ja se taas vaikuttaa ihan kaikkeen elämässä, niin jaksamiseen, persoonaan, "selviytymiseen" erilaisista asioista ja niistä vastoinkäymisistä aikuiselämässä ja kaikkeen muuhunkin.
Voi olla ihminen joka pakertaa päivästä toiseen vaikka on ihan loppu, pakertaa koska niin on "oikein" tehdä, on niin suuri sisu ja vaikkapa työmoraali ja se pakko
Hakeudu ajoissa terapiaan ja kuntoutukseen. Itsellä tuolla reseptillä hajosi työkyky viisikymppisenä.
Pitäisikö nämä masennustapaukset kulkea ensiksi hoitotarpeen arvioivan hoitsun kautta? Kuinka rakentavaa on lääkärin aikaa käyttää terapeuttina olemiseen, olisi kovia sairauksiakin tutkittavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset lääkärit ovat sellaisia puritanistisia kokoomuslaisia papukaijoja. Jos sanot ettet kykene enää liikkumaan, niin sanovat että liike on lääke. Jos olet burnout, niin sanovat että työ on terapiaa.
Naurattaa nuo pellet.
Masennusta ei ainakaan paranna koppiutuminen. Sopivasti lepoa esim 2-3viikkoa, ja ei kun ulos luontoon kävelemään ja etsimään sieltä paikka missä kokee rauhallisuutta ja hyvää oloa. Sehän on tutkittu, että luonnossa oleilu alentaa sykettä, rauhoittaa mieltä eli pelkästään positiivisia vaikutuksia. Lääkkeitäkin parempi vaihtiehto, kokeiltu on ja toimii. Ja nämä kun jättää tavaksi, eli vähemmän digikaitteiden kanssa aika, enemmän luonnossa oleilua niin pää toimii hyvin.
Masennus on usein depressiivistä (serotoniini) ja uupumus taas dooamiinin ja noradrenaliinin ongelma ilman depressiivisyyttä. Jälkimmäinen ei parane tekemällä lisää ja syömällä SSRI:tä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ottanut mielialalääkkeitä tai muutakaan, mitä länsimainen lääketiede tarjoaa uupumukseen. Ne vain peittää oireet, eivät poista juurisyytä. Aloitin mindfullnessilla, siitä löysin joogan ja meditaation, joiden kautta new age -uskon, eli sekoitus kiinalaista lääketiedettä, buddhalaisuutta, wiccaa, luonnonuskoa, ja mitä itse kokee itselleen oikeaksi. Arkkienkeleihin tutustuminen on tuonut valtavasti lohtua, emme ole yksin täällä vaan maailmassa on valtavasti hyväntahtoisuutta! Astrologia, human design ja matrix ovat auttaneet tutustumaan itseen. Löysin niiden kautta karmalliset opinpaikkani, vahvuuteni ja haasteeni. Tarot ja heiluri ovat myös käytössä, ne auttavat alitajuntaa ilmaisemaan itseään.
Nuo kaikki mainitsemasi asiat ovat sielunvihollisesta, Saatanasta. Ei ole oikeata rauhaa, vaan Saatanan huijaamaa väärää rauhaa, jok
Jeesustelijakin sieltä sitten säntäsi paikalle kommentoimaan. Demonien rakastaja selvästikin, kun niistä niin antaumuksella paasaa.
Työ on ottanut uskonnon paikan tässä nyky-yhteiskunnassa... pelottavaa!!
Toisilla on elämässä vastoinkäymisiä, joita kaikki eivät kohtaa.