Selviääkö kukaan vaihdevuosista ilman hormonihoitoja?
Kommentit (274)
Mulle tulee kuukautiset tarkalleen samaan aikaan joka kuukausi ja oireet ovat helvetillisiä.
Kärsin myös pms oireista ja nyt vielä enemmän.
Raskausajat olivat itselleni kaikista parasta aikaa. Mulla on adhd.
N48
En käytä. Ei tarvitse. Vältän syöpäriskin, mikä on sukuvika.
Tulevaisuudessa hormonikorvaushoitoa tullaan suosittelemaan kaikille, vaikka ei ole oireita. Estrogeenin puute altistaa sydän- ja verisuonitaudeille, jotka ovat naisten yleisin kuolinsyy. Neljäsosa naisista saa osteoporoottosen murtuman ennen kuolemaansa ja esimerkiksi lonkkamurtumassa on 25 prosentin kuolleisuus vuoden sisällä. Hormonivajaus syö myös aivoja ja naisilla on enemmän dementiaa ja se etenee nopeammin kuin miehillä. Estrogeenin puute aiheuttaa lihaskatoa ja naisilta häviää lihasmassaa puoli kiloa joka vuosi kuukautisten loputtua.
Uuden tutkimustiedon mukaan korvaushoidon riskejä on liioiteltu valtavasti ja sitä vältetään turhaan.
Lääkärit eivät tunne uusinta tutkimusta tai muutenkaan tiedä vaihdevuosista juuri mitään. Juuri Hanna Himanka kertoi tavanneensa pari vuotta lääkäreissä oireineen, kunnes selvisi, että kyse oli esivaihdevuosista.
Naiset saattavat uskoa, että ei ole vaihdevuosioireita, koska eivät tiedä, mitä ne voivat olla. Esimerkiksi korvien kutina, yskä, masennus, unihäiriöt, tinnitus, silmien kuivuus, kolotukset, jäykkyys, muistihäiriöt, hiusten lähtö jne. ovat tavallisia.
Yksi kaveri juuri kehui, että oli aikoinaan helpot vaihtarit. No, niiden aikanaan hän ravasi jatkuvasti lääkärissä ja sai masennusdiagnoosin ja poti niin pahoja muistihäiriöitä, että epäili sairastavansa dementiaa.
Vaihdevuosien oireet:
Vaihdevuosioireita ovat:
emättimen limakalvojen kuivuus
virtsaamisvaivat, kuten tiheävirtsaisuus ja virtsankarkailu
toistuvat emätintulehdukset tai virtsatietulehdukset
mielialaoireet, alavireisyys ja itkuherkkyys
muistin ja keskittymiskyvyn heikentyminen
seksuaalinen haluttomuus ja yhdyntäkivut
"Osa naisista selviää vaihdevuosista lievin tai jopa olemattomin oirein, kun taas osalla oireet voivat olla hyvinkin häiritseviä. Tavallisesti vaihdevuosioireet kestävät 57 vuotta, mutta niiden jatkuminen jopa vuosikymmeniä on mahdollista."
Multa löytyy kaikki paitsi ummetus, nivel- ja lihaskivut tai luukato :D
N48
70 oon eikä mitään hormonihoitoja.
Kohdunpoisto 44 vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Naiset saattavat uskoa, että ei ole vaihdevuosioireita, koska eivät tiedä, mitä ne voivat olla. Esimerkiksi korvien kutina, yskä, masennus, unihäiriöt, tinnitus, silmien kuivuus, kolotukset, jäykkyys, muistihäiriöt, hiusten lähtö jne. ovat tavallisia.
Olen samaa mieltä. Monilla hiukset lähtee päästä, on unettomuutta, virtsa karkailee yskiessä, kuivat silmät, muistihäiriöt jne. eivätkä tajua, että kyse on esivaihdevuosista tai jo vaihdevuosista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä jos ei ole kärsinyt vaikeista pms-oireista niin vaihdevuosioireetkaan eivät ole pahoja.
Mulla oli pahat pms, muttei pahoja vv, ja ne mitä oli meni nopeaan ohi.
Sama.
Vierailija kirjoitti:
70 oon eikä mitään hormonihoitoja.
Kohdunpoisto 44 vuotiaana.
No onko oireita?
Ei ollut mitään oireita, eli ei tosiaankaan ole ollut mitään tarvetta hormoneille eikä lääkkeille. Miksi kuvittelet, että kaikilla jotain ongelmia? Ongelmalliset siis pitävät meteliä - ei ongelmattomista tehdä juttuja.
Kannattaa muistaa se, ettei alkava osteoporoosi tai muutkaan estrogeenin puutteen ongelmat välttämättä oireile mitenkään. Samoin kognitiiviset ongelmat voivat hiipiä hitaasti eikä niitä edes huomaa, paitsi ehkä lähipiiri. Olen sairastanut rintasyövän, mutta käytän silti hormonikorvaushoitoa koska se parantaa elämänlaatua valtavasti. Toisaalta, syöpäni ei ollut hormoniriippuvainen.
No en ole tarvinnut. Paikallishoito kuiville limakalvoille, sen olisin voinut ehkä aloittaa jo aiemminkin.
Migreenit alkoi vähentyä 51 jälkeen, kun säännöllinen vuoto loppui. Viimeiset parin päivän vuodot tuli joskus 52-53 vaiheessa. Sen jlk migreenit katosivat melkein kokonaan, joten yleisvireyteni on nyt, 57-vuotiaana parempi kuin kolmi-ja nelikymppisenä.
Paljon puhutuista kuumista aalloista ei ole mitään kokemusta. Gynekologini mukaan tällaiset voimakkaat oireet tulee lähinnä 20 %:lle naisista.
Mutta painon kanssa joudun nyt todella taistelemaan. Luulin 55-vuotiaaksi asti olevani sitä tyyppiä, joka ei vaan liho ja että kuntoilemalla pysyy timminä. Katin kontit. Jos olisin nelikymppisenä syönyt kuin nyt ja tehnyt samat treenit kuin nyt, olisin varmaan ollut Sanna Marinin mitoissa. Nyt olen treeneistä ja ruokavaliosta huolimatta hädin tuskin normaalipainoinen ja rasvaa on ilmestynyt aivan uusiin paikkoihin kuten selkään. En tajua miten se on edes mahdollista. En tiedä auttaisiko se hormonihoito tähän...
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa se, ettei alkava osteoporoosi tai muutkaan estrogeenin puutteen ongelmat välttämättä oireile mitenkään. Samoin kognitiiviset ongelmat voivat hiipiä hitaasti eikä niitä edes huomaa, paitsi ehkä lähipiiri. Olen sairastanut rintasyövän, mutta käytän silti hormonikorvaushoitoa koska se parantaa elämänlaatua valtavasti. Toisaalta, syöpäni ei ollut hormoniriippuvainen.
Pystyykö ton siis jollain verikokeella tutkimaan, että onko saatu rintasyöpä hormoniriippuvainen vai ei?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset saattavat uskoa, että ei ole vaihdevuosioireita, koska eivät tiedä, mitä ne voivat olla. Esimerkiksi korvien kutina, yskä, masennus, unihäiriöt, tinnitus, silmien kuivuus, kolotukset, jäykkyys, muistihäiriöt, hiusten lähtö jne. ovat tavallisia.
Olen samaa mieltä. Monilla hiukset lähtee päästä, on unettomuutta, virtsa karkailee yskiessä, kuivat silmät, muistihäiriöt jne. eivätkä tajua, että kyse on esivaihdevuosista tai jo vaihdevuosista.
Plus monilla paino nousee voimakkaastikin ja mieliala heittelee.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä jos ei ole kärsinyt vaikeista pms-oireista niin vaihdevuosioireetkaan eivät ole pahoja.
Mä en ole kärsinyt vaikeista PMS-oireista ja mulla on jo nyt esivaihdevuosissa sellaiset nivelkivut, että tarvin lääkityksen. Tai sitten en tee mitään käsilläni enkä esim. kävele.
Vierailija kirjoitti:
Selvisin varsin helposti, mutta se on yksilöllistä. Joillakin on todella kamalan hankalat vaihdevuodet, jollakin ei paljon mitään muuta kuin se että menkat loppuu. Kuulemma riippuu aika paljon perintötekijöistä, niin että jos haluaa etukäteen tietää mitä itsellä on odotettavissa, kannattaa kysyä äidiltä millaista hänellä oli. Ainakin minun kohdallani tämä piti paikkansa.
Ei tuo perinnöllisyys aina vaikuta. Mummolla ei ollut yhtikäs mitään oireita, mutta tyttärellään kaikki mahdolliset oireet.
Hormonihoito vähentää osteoporoosin ja dementian riskiä. Ja pitää nuoremman näköisenä, etenkin kun aloittaa ajoissa eikä vasta viimeisiin kuumiin aaltoihin. Että sikäli kannattaa harkita, jos ei ole lääketieteellistä syytä miksi ei.
Ja vaikka olisi rintasyöpätaustaa, estrogeenirasvaa voi silti käyttää, että seksi sujuu eikä tule virtsatulehdusongelmia. Vanhempana niihinkin voi kuolla.
Hormonihoidosta johtuva rintasyöpäriski on pienempi kuin ylipainon tuoma riski. Etsikää asiasta oikeasti tietävä lääkäri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa se, ettei alkava osteoporoosi tai muutkaan estrogeenin puutteen ongelmat välttämättä oireile mitenkään. Samoin kognitiiviset ongelmat voivat hiipiä hitaasti eikä niitä edes huomaa, paitsi ehkä lähipiiri. Olen sairastanut rintasyövän, mutta käytän silti hormonikorvaushoitoa koska se parantaa elämänlaatua valtavasti. Toisaalta, syöpäni ei ollut hormoniriippuvainen.
Pystyykö ton siis jollain verikokeella tutkimaan, että onko saatu rintasyöpä hormoniriippuvainen vai ei?
Patologi tutkii.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee kuukautiset tarkalleen samaan aikaan joka kuukausi ja oireet ovat helvetillisiä.
Kärsin myös pms oireista ja nyt vielä enemmän.
Raskausajat olivat itselleni kaikista parasta aikaa. Mulla on adhd.
N48
Mulla parasta aikaa oli lasten syntymän jälkeen ennen kuin kuukautiset alkoivat. Siinä meni mulla 8-10 kk, ja se oli mielettömän upeaa aikaa, kun oli niin tasaista! Sitten kun hormonitoiminta taas palautui, alkuun se oli todella kaameaa, mutta helpotti, kun siihen taas tottui.
On ihmisiä jotka eivät voi syödä hormoneja. Mikä on minimi.