Mun lapsilla ei oo lapsuudenkotia

Miten niin ei ole?

Traumahan tuosta tulee loppuelämäksi 😳

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei ole?

Ei ole, kun ei olla asuttu missään asunnossa kovin kauaa.

Ap

Ihan sama.

ei oo gazan lapsillakaan.

Vierailija kirjoitti:

Traumahan tuosta tulee loppuelämäksi 😳

Miksi siitä trauma tulisi?

Ap

Miksi sitten muutatte jatkuvasti?

teltassa asuttu

Ei munkaan. Sama syy, muutettu usein ja nykyään asun yksin yksiössä. Mikä trauma siitä tulisi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumahan tuosta tulee loppuelämäksi 😳

Miksi siitä trauma tulisi?

Ap

No jos ei kerran tule niin mitä ihmettä sitten Ihmettelet

Mikä määritellään lapsuudenkodiksi? En jotenkin osaa ajatella sitä vuokrakolmiota, jossa äitini kyllä edelleen asuu, erityisesti lapsuudenkodiksi. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta se nyt oli asunto, tuskinpa paljon olisi muuttunut, jos olisimme asuneet jossain toisessa asunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitten muutatte jatkuvasti?

 

Ollaan muutettu aina jollain tavalla parempaan asuntoon ja lähemmäs koulua jne.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei ole?

Ei ole, kun ei olla asuttu missään asunnossa kovin kauaa.

Ap

Sama minun lapsuudessani. 

Tuossa tapauksessahan niitä on useampi. Enemmän muisteltavaa. Meillä on kans montapaikkaa ero kaupungeissa. Hyvä retkikohde tuttu paikka.

No se hyvä puoli lapsillasi on, että ei ole lapsuudenkodista luopumisen tuskaa. Kun isän sairastumisen takia vanhempieni oli myytävä talonsa, lapsuudenkotini, vietin monta yötä itkien ja luopumisen tuskaa tuntien, vaikka olin silloin jo melkein neljänkymmenen. Eikä se ollut mikään palatsi, vaan ihan tavallinen 50-luvun omakotitalo, vanhempieni rakentama. Olin asunut jo kauan poissa, olin naimisissa ja minulla oli oma koti, kerrostalossa tosin. Ja silti tuntui, kuin minut olisi revitty rikki, ulottuviltani viety pois jotain kallisarvoista, jonne en enää koskaan pääsisi. Ja niinhän siinä sitten kävikin. 

Joskus vieläkin suljen silmäni tiukasti, kävelen talon huoneet läpi mielessäni sellaisena kuin ne olivat sinä viimeisenä kesänä. Muistan ne aina, ne eivät unohdu. 

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tapauksessahan niitä on useampi. Enemmän muisteltavaa. Meillä on kans montapaikkaa ero kaupungeissa. Hyvä retkikohde tuttu paikka.

Traumatisoivaa lapselle, kun ei ole mitään paikkaa mihin kiintyä.

Eiköhän tuollainen jatkuva muuttaminen jotenkin vaikuta.

Jo sen, että lapset seilaa kahden eri kodin ja vanhemman välillä on todettu vaikuttavan lapsiin.

Lapset kaipaavat ainakin jonkinasteista pysyvyyttä ja rutiineja, että kokevat vakautta ja turvaa.

Ovat kehittyvässä iässä, sekä mieli että kehokin muuttuvat niin nekin tuovat omat haasteensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei ole?

Ei ole, kun ei olla asuttu missään asunnossa kovin kauaa.

Ap

No sittenhän niitä on useita. 

Mikä ihme on lapsuudenkoti? Sekö, jossa synnyit vai se, jossa asuit 5v tai 10v tai 15v?

Me asuttiin ensin pienessä kaksiossa, sinne syntyi esikoinen. Kun toista odotettiin  ostettiin kolmio. Kun lapset olivat 8v ja 6v, muutettiin miehen työn perässä Chileen, sieltä pari vuotta myöhemmin Kanadaan.

Välillä oltiin Suomessa ja sitten taas ulkomaille.

Jos lapsilta kysyy  Mikä on lapsuuden koti, niin se on mökki, joka on ollut kaikki nämä vuodet samalla paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Traumahan tuosta tulee loppuelämäksi 😳

No ei tule. Moni on muuttanut lapsuudessa kaupungeistakin toiseen. Moni on muutellut tiuhaan kaupungin sisällä jne. Siitä mitään traumoja tule jos muut ei niitä aiheuta säälimällä. Minua tympäisi asua samassa paikassa koko lapsuus ja nuoruus.