Miehen pettymys vauva-arkeen

Vierailija kirjoitti:

Erilaisille ihmisillä on erilainen venymiskyky. Yksi osaa venyä tarpeen vaatiessa, esim. juuri vauva-arjessa, ilman että se romauttaa hänen maailmaansa ja mielialaansa. Sitten on niitä jotka kyllä pärjäävät elämässä kun se menee aika lailla niiden omien odotusten mukaan mutta jos jotain uutta ja vaativampaa tulee eteen niin se on heti ongelma.

Uskon että tämä on se miksi niin  moni nainen yllättyy kuin ennen niin hyvä mies ei olekaan sitä enää kun tulee lapsia. Mies on aina ennen toiminut omalla mukavuusalueellaan ja silloin kaikki on ollut hyvin. Mies on ollut osallistuva ja huomioiva kun se on mennyt hänen ehdoillaan ja hänen jaksamisalueellaan. Sitten kun mennään siitä yhtään yli niin mies ei enää osaakaan olla vaan vaikeilee vähän kaiken suhteen.

Nämä miehet eivät sitten taida olla niitä työelämän menestyjiäkään, jos viihtyvät siellä mukavuusalueella koko ajan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko muistanut antaa hänelle pi**ua tarpeeksi? Moni mies joutuu vauva-arjessa kärvistelemään kivistävien kassien kanssa kun vaimo ei muista tyydyttää tarpeita ja tyhjentää kasseja riittävän usein. Siitä seuraa lopulta vieraissa käynti.

Niimpä. Mun mies ei kestänyt edes sitä kahta viikkoa, mitä palauduin synnytyksestä. Olette säälittäviä.

Otitko kuitenkin suihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko muistanut antaa hänelle pi**ua tarpeeksi? Moni mies joutuu vauva-arjessa kärvistelemään kivistävien kassien kanssa kun vaimo ei muista tyydyttää tarpeita ja tyhjentää kasseja riittävän usein. Siitä seuraa lopulta vieraissa käynti.

Niimpä. Mun mies ei kestänyt edes sitä kahta viikkoa, mitä palauduin synnytyksestä. Olette säälittäviä.

Otitko kuitenkin suihin?

Joo jätin isän vauvan kanssa ja lähdin viettämään rentouttavaa laatuaikaa naapurin Pasin kanssa. Hän tykkäsi siitä kovasti ja piti sitten minuakin hyvänä.

"Eli kontroloi sinun kotiintuloa! Mitä olisi tapahtunut, mikäli olisit sanonut tulevasi taksilla, kun illanvietto päättyy?"

Onko sulla traumoja miehistä? Mulla ei kyllä tulisi mieleenkään että joku tekisi tuosta mitään ongelmaa. Ellei ole rahapula taloudessa, ja ei varaa taksiin. 

Imetys hankaloittaa montaa hyvää ehdotusta omille menoille lähtemisestä. Meillä on ollut vaikeutta vauvan painonnousun suhteen ja imetysvälit vaihtelevat edelleen vauvantahtisesti tunnista kolmeen. Ennustaa usein ei voi, miten imetyskerta sujuu ja nukahtaako vauva. Tämän takia nukun vauvan kanssa kahdestaan, yöheräämisiä meille tulee 5-6 yössä. Illalla mies antaa pullosta lisämaitona korviketta, mutta tästä turhautuu, koska ei voi tietää monelta on hyvä hetki. Muutenkin tuntuu, että ennakoinnin puute on hänelle vaikeinta tässä arjessa ja ajaa ahdistumaan. 

 

Kiitos kaikille, jotka ovat tsempanneet ja jakaneet kokemuksiaan. En ehkä ollut hahmottanut, miten yritän ymmärtää ja tukea miestä jopa liikaa. Nyt huomaan kyllä jo suojaavani vähän vauvaakin, kun miehen turhautuminen esim vaipanvaihtoon vaikuttaa koko toimituksen ilmapiiriin ja mies mielestäni vaatii vauvalta esim väsyneenä liikaa rauhoittumista. Sen sijaan, että itse rauhoittaisi vauvaa. Olen hänelle yrittänyt kertoa, ettei lapsi pysty tunteensäätelyyn itse vielä pariin vuoteen. Meillä ei myöskään toimi se, että antaisin itkevän lapsen isälle rauhoiteltavaksi, koska hän tulkitsee itkun nälän merkiksi ja herkästi tuo vauvan rinnalle. Tähän toki on vaikuttanut kaikki tuo huoli painonkehityksestä. 

AP

Ap, nyt järki käteen. Sun mies kuitenkin puhuu sulle ja kertoo avoimesti näitä asioita. Ne eivät vaan ole sitä, mitä haluat kuulla.

Ota ne tunteet vastaan ja puhukaa niistä. Lisäksi tietysti juttelette siitä, miten näitä tunteita käsitellään. Mutta se, että sinä yrität kontrolloida vaipan vaihtoon jotain kivempaa ilmapiiriä ei onnistu.

Itse heräsin öisin valvomaan ja ajattelemaan paniikissa, että niin nyt tuo vauva on täällä eikä IKINÄ lähde pois. Siis oikeasti kurkkua kuristi se lieka, johon itseni olin laittanut. Ymmärsin järjellä ihan kaikki asiat, mutta se ahdistuksen tunne oli aivan valtava. Mutta nainen ei saa koskaan, ei koskaan sanoa tämmöistä edes salaa anonyymina vauvapalstalla. Oikea nainen tuntee pelkkää autuutta ja osaa tehdä kaikki oikeat asiat vauvan kanssa aina. 

Älkää nyt kuskatko sitä vauvaa välissänne vaan jutelkaa keskenänne. Älä sinä ala puhumaan vauvan kautta, eli kertomaan miehellesi omia tarpeitasi puettuna "vauva tarvitsee nyt sitä ja tätä". Sinä voit olla väsynyt ja turhautunut, voit sanoa sen ihan suoraan, et tarvitse vauvaa panssariksi ja oikeuttamaan tunteesi. 

Irrota sinä ensimmäisenä oma tunteen säätelysi vauvasta ja puhu miehelle kuin toiselle aikuiselle ihmiselle. Tämä toimi minun ahdistuksessani, mies puhui minusta minulle ja itsestään minulle. Ei mitään vauva  sitä vauva tätä koko ajan.

Älä välitä näistä typeristä kommenteista. Veikkaan myöskin masennusta. Luultavasti epärealistiset odotukset omaa isyyttä kohtaan (haluaa olla täysin erilainen isä kuin omansa), vaikeiden tunteiden välttely ja ahdistus, jota pakenee työntekoon. Tunnistan kaavan, sillä olen ollut samassa tilanteessa. Ex-puolisoni isä oli kuollut tämän ollessa pieni, ja hänellä oli aivan todella hankalaa ensimmäiset vuodet lasten kanssa. Erityisesti se jatkuva hoivaaminen ja tarvitsevuus olivat hänelle hankalia, ja hän syytti minua vieraannuttamisesta, jos rintaruokittu vauva halusi mieluiten äidin syliin. Hän olisi varmasti tarvinnut ammattiauttajaa, mutta älysi onneksi avioeron jälkeen hakea apua. Ero tuli lopulta miehen muista tunne-elämän ongelmista, hän sai raivareita ja oli muussakin käytöksessään holtiton, esim. rahankäyttö. Nykyisessä avioliitossani miehelläni on ollut hyvä, kannustava isä ja se näkyy hänen luontevassa isyydessään. Lisäksi olen antanut puolisoni pitää puolet perhevapaista (ex kieltäytyi tästä kunniasta, vietti isyysvapaansakin kahvilassa), ja hänellä on ollut alusta asti läheinen suhde poikaamme.

Summa summarum: hakekaa keskusteluapua vaikka neuvolan kautta ja yritä luoda sinnikkäästi keskusteluyhteyttä puolisoosi. Sanoita ääneen hänen ja vauvan hyviä hetkiä ("kylläpäs vauva rauhoittui nopeasti sinun syliisi" jne), äläkä jää yksin hoitamaan lasta. 

Oma mieheni ei osannut olla vauvojen kanssa, mutta mahtava isä oli ja on lapsilleen, kun he hieman kasvoivat.

Nykyään lapset ovat jo aikuisia, mutta isän ja heidän välinen suhde on todella läheinen.

Hän selitti, että ei osannut lukea vauvan tarpeita oikein eli ei tiennyt mistä oli kyse, kun vauva itki.

Että näinkin voi käydä.

Älkää nyt kuskatko sitä vauvaa välissänne vaan jutelkaa keskenänne. Älä sinä ala puhumaan vauvan kautta, eli kertomaan miehellesi omia tarpeitasi puettuna "vauva tarvitsee nyt sitä ja tätä". Sinä voit olla väsynyt ja turhautunut, voit sanoa sen ihan suoraan, et tarvitse vauvaa panssariksi ja oikeuttamaan tunteesi. 

Tämä on tosi tärkeää! Liian useasti tulee sorruttua siihen vauvan kautta-puheeseen, koska se on tehokasta. Kuka nyt haluaisi muuta kuin hyvää vauvalle ja äitihän sen sanoittaa, mitä se on.

Mutta siinä tulee sitten se vauva-äiti kombo myös josta käsin isälle kerrotaan, mitä hänen tulee tuntea ja mitä tehdä. Aika iso asevarustelu on siis toisella näissä keskusteluissa.

Liikaa ymmärrystä ei parisuhteessa voi olla. Ymmärrys ei tarkoita, etteikö joidenkin asioiden pidä muuttua, mutta ei se, että ymmärtää toista kyllä ole montakaan suhdetta rikkonut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hehe tulee mieleen kun tuttu asui ulkomailla ja oli raskaana neuvolassa. Siellä neuvolatäti kehotti muuttamaan kodin nukkumajärjestyksen niin, että lapsi ja äiti nukkuu erillään isästä, jotta isä saa levätä. 😆

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2014061718418345

Lisää tällaista!

Yhtä hyvin vauvan äiti voi nukahtaa rattiin, jos ei ole saanut nukuttua.

Ylipäätään uni on perustarve, sitä tarvitsee jokainen. Ei parisuhteessa varmaan ruokiakaan jaeta sen perusteella, että se saa syödä joka käy töissä ja töinen rääppikööt jotain jos jää yli.

Kun tulin ensimmäistä kertaa isäksi runsaat 20 vuotta sitten, tuntemukset olivat jotakuinkin samankaltaiset kuin mitä Ap kuvailee miehellään olevan. En osannut nauttia isyydestä, olin pettynyt itseeni ja siihen, etten tuntenut mitään vauvaa kohtaan. Asia aiheutti kamalan paineen ja ahdistuksen, että mikä minussa on vikana. Vaimolleni en maininnut huonosta olostani sanaakaan, sillä halusin hänen kokevan, että olen se tuki ja turva, jota hän tarvitsi. Sitten eräänä päivänä, ihan yllättäen, tajusin rakastavani omaa lastani. Pari vuotta myöhemmin hän sai sisaruksen. Hänen kohdallaan tiesin jo etukäteen, että kiintymys ja rakkaus tulee todennäköisesti kehittymään vasta myöhemmin. Muutaman vuoden kuluttua tästä olimmekin sitten enää kolmen tiimi, mutta siitäkin on vain selvitty.

M48

11

on miehiä, jotka rakastavat perhettään ja vaalivat tätä jakamalla arjen. Mieheni tai minun maailma ei ole romahtanut, jos en ole jaksanut tehdä päivällistä, miehen tullessa töistä kotiin. Minkään tai kenenkään ei tule olla itsestään selvää. T. 4 lapsen äiti

Vierailija kirjoitti:

Isille pitää antaa heti vastuuta, siten kiintyvät vauvaan. Pumppaat maitoa ja lähdet johonkin ensin vaikka elokuviin. Ja vaikka kaverille yöksi , niin että isä vauvavastuussa. Näin  on toimittu lähipiirissäni ja isät hoitavat vauvaa /taaperoa ihan tasavertaisesti äidin kanssa.

Me ollaan sulassa sovussa nukuttu mieheni kanssa samassa sängyssä ja mieheni on herännyt yöllä syöttämään pullosta tissimaitoa. Meillä ei oo edes mikroa tai muutakaan kapinetta ku kattila, jossa maitoa lämmitteli. Ja tämä heti, kun tultiin laitokselta. Vauva söi rintaa päivät 8kk. Yösyönnit jäi pois 2kk:n ikäisenä. Nyt tuosta kulunu aikaa liki 18 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Iskä on töissä vain puolet viikosta. Vauva on jo 10 kk. Siellä kotonako te olette jatkuvasti? Onhan tuossa mahdollisuutta vaikka kyläillä tai kutsua vieraita kotiin ja tehdä vaikka mitä. Ei elämän tarvitse olla tylsää. Elämäniloa voi etsiä, yhdessä. 

Jos apsta puhut, nii vauva 10 viikkoa ei kk. 

Mä ainakin nauttisin seurata vierestä kun se taapero kehittyy ja kasvaa, leikkiä sen kanssa ja nauttia isyyden tuomista asioista ja haasteista. Miehet on ikuisia pikkupoikia, olis taas kivaa palata lapsuuden leikkien äärelle kun yksinäiset ihmiset vollottaa kuinka heillä ei ole elämässä mitään sisältöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieraiden kutsumista suosittelen minäkin. Se piristää useimpia. 

Todella itkuisen ja kovaäänisen vauvan kanssa vieraatkin tuntuivat taakalta. Vauva huusi, kuin sikaa olis tapettu ja piti kanniskella ja hypyttää koko ajan. Ei siinä mitään juteltu ja usein mietin, että lähtispä nuo vieraat jo kohta, kun en pysty/jaksa/ehdi kestitä heitä ja olla seuraksi.

Edellinen.. N30

Ei tullu mieleen laskea lasta jalkojesi päälle kun istut. Sitten olisit ottanut jalkateristä kiinni ja käyttänyt sormiasi apuna laittaen ne vauvan polvitaipeisiin ja koukistanut vauvan polvet rauhallisesti vatsaa kohden. Olisi rentoutunut ja lakannut huutamasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole yh. 😊

Pidä siitä kiinni, sillä muuten saatat päätyä em. tilanteeseen.

Se, että ei osunut, vit-tuilet 😅. Oletko katkera, kovia kokenut?

Minusta on aivan ymmärrettävää, että kaksikuukautisen vauvan isä on vähän pihalla. Hänellä ei ole samaa hormonibuustia hoivaamiseen kuin äidillä. Sehän juuri muokkaa mieltä.

Toki isänkin oksitosiini on koholla, mutta sitä ei voi verrata siihen hormonihyökyyn, jonka vallassa äiti on. Siksi isä voi kokea itsensä usein ulkopuoliseksi ja jopa osattomaksi.

Lapsen kasvaessa ja alkaessa enemmän kommunikoida ongelma ratkeaa itsestään. Ei pitäisi vaatia mieheltä toimintaa, joka ei ole ihmiselle lajityypillistä, vaan antaa hänelle aikaa. Naisella on tässä asiassa etumatka.

Minulle itselleni on synnytyksen jälkeen miehen läsnäolon tuoma turvallisuudentunne merkinnyt paljon. Sitä on vaikea selittää. Kun ekan synnytyksen jälkeen olin kotona rinnat ja kohtu vuotaen, vastuullani uusi hento ihminen, tajusin naisen haavoittuvuuden ja sen, mihin hän myös tarvitsee miestä: suojeluun.

Lapsettomat feministit ovat haavoittumattoman ja itseriittoisen naisellisuudentunteen vallassa, koska eivät ole kokeneet tuota haavoittuvaa olotilaa synnytyksen jälkeen. Lapsivuoteessa hyvistäkään potkunyrkkeilytaidoista ei ole hyötyä.

Älä siis vaadi mieheltä samaa jota itse toteutat äitinä nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erilaisille ihmisillä on erilainen venymiskyky. Yksi osaa venyä tarpeen vaatiessa, esim. juuri vauva-arjessa, ilman että se romauttaa hänen maailmaansa ja mielialaansa. Sitten on niitä jotka kyllä pärjäävät elämässä kun se menee aika lailla niiden omien odotusten mukaan mutta jos jotain uutta ja vaativampaa tulee eteen niin se on heti ongelma.

Uskon että tämä on se miksi niin  moni nainen yllättyy kuin ennen niin hyvä mies ei olekaan sitä enää kun tulee lapsia. Mies on aina ennen toiminut omalla mukavuusalueellaan ja silloin kaikki on ollut hyvin. Mies on ollut osallistuva ja huomioiva kun se on mennyt hänen ehdoillaan ja hänen jaksamisalueellaan. Sitten kun mennään siitä yhtään yli niin mies ei enää osaakaan olla vaan vaikeilee vähän kaiken suhteen.

Nämä miehet eivät sitten taida olla niitä työelämän menestyjiäkään, jos viihtyvät siellä mukavuusalu

No se heidän mukavuusalueellaan olo on siellä usein laajempaa koska ovat innostuneempia ja motivoituneempia työelämään kuin kotielämään.

"Hän selitti, että ei osannut lukea vauvan tarpeita oikein eli ei tiennyt mistä oli kyse, kun vauva itki."

Ehkä jollekin miehelle on vain vaikeaa myöntää että ei sitä aina voikaan tietää. Vauva pitää ottaa välillä mysteerinä eli aina ei vain tiedä miksi se itkee. Ja siihen pitää sopeutua. Ei äitikään aina tiedä.