Miehen pettymys vauva-arkeen

Alku voi olla vähän tylsää isälle mutta auttaa paljon yhteyden rakentamisessa jos isä ottaa välillä yksin vastuuta vauvasta ja äiti lähtee pois vaikka 1-2 h alkuun. T. isä

Vierailija kirjoitti:

Alku voi olla vähän tylsää isälle mutta auttaa paljon yhteyden rakentamisessa jos isä ottaa välillä yksin vastuuta vauvasta ja äiti lähtee pois vaikka 1-2 h alkuun. T. isä

tai äiti lähtee nukkumaan ja pistää oven tiukasti kiinni

ja isä ei tule koputtelemaan vaikka maailmanloppu olisi ovella

Vierailija kirjoitti:

Oletko muistanut antaa hänelle pi**ua tarpeeksi? Moni mies joutuu vauva-arjessa kärvistelemään kivistävien kassien kanssa kun vaimo ei muista tyydyttää tarpeita ja tyhjentää kasseja riittävän usein. Siitä seuraa lopulta vieraissa käynti.

Niimpä. Mun mies ei kestänyt edes sitä kahta viikkoa, mitä palauduin synnytyksestä. Olette säälittäviä.

En usko, että on ihan harvinaista, ettei mies ole niin ihastuksissaan vauvasta kuin äiti. Meillä oli myös näin. Imetin, mikä vei aikaa ja varmasti lähensi minua ja vauvaa suhteessa isään. Nukuin myös yöt vauvan kanssa, mies nukkui eri huoneessa. Vauvan itkiessä, yleensä tissinkaipuuta, mies ei pystynyt niinkään lohduttamaan. Vauva kyllä huoli pullonkin, muttei sitä haluttu niin paljoa käyttää. Mies kyllä vaihtoi vaippoja ja hoiti muutenkin vauvaa, muttei "lirkutellut" lapselle juurikaan. Itse olin siitä vähän loukkaantunut ja ihmeissäni.

Nyt lapsi on reilun vuoden ja mies on kertonut kokevansa lapsenhoidon paljon mielekkäämmäksi, kun lapsi kävelee, juttelee ja puuhaa, sekä hänelle voi opettaa uusia asioita. On myös kertonut yllättyneensä, miten vaativaa pienen lapsen hoito on, koska pitää olla koko ajan läsnä. Miehellä ei ole aiempia lapsia, ja tuli isäksi vanhemmalla iällä. Uskon, että ajan myötä teilläkin helpottaa. Toki hoitovastuuta pitää molempien kantaa.

Vierailija kirjoitti:

Semmoisia ne miehet ovat. Heteromiehellä ei ole hoivaviettiä, toisin kuin naisella.

Sellanen sitte löytyy kumminkin, kun työvietti tai auton rassaus -vietti? You name it. Sellaisia alkukantaisia viettejä.

Nyky-yhteiskunnassa vastuu omista jälkeläisistä täytyy kantaa huvitti tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli samanlaiseksi vätykseksi osoittautunut. Halusi lapsen  ja heti perään syntyi vahinkolapsi. Olin silloin nuori.

Minkä ikäinen tämä lasten isä oli kun esikoinen syntyi?

Vierailija kirjoitti:

Hehe tulee mieleen kun tuttu asui ulkomailla ja oli raskaana neuvolassa. Siellä neuvolatäti kehotti muuttamaan kodin nukkumajärjestyksen niin, että lapsi ja äiti nukkuu erillään isästä, jotta isä saa levätä. 😆

ihan hyvä neuvo, jos isän pitää käydä töissä ja olla skarppina

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmanne on todella pieni. Palstalla se toki paisuu suureksi. Miehesi haukutaan ja hän saa diagnooseja itseoppineilta kyökkipsykologeilta. He eivät miestäsi tunne, mutta se ei tahtia haittaa.

Olette olleet yhdessä jo 15 vuotta. Esikoisenne on 10 viikon ikäinen. Muutokset aiheuttavat aina stressiä, vaikka olisivat toivottuja ja myönteisiä. Kukin sopeutuu uuteen normaaliin omassa tahdissaan. Äidillä on tässä pieni etu, sillä hän on kantanut lasta kohdussaan ja luonut jo suhdetta lapseen. Miehen elämään vauva tulee "yhdessä yössä" ja muuttaa lähes kaiken.

Vaikka vauva vatsassa kasvaakin, niin ei kaikki naiset siihen kykene mitään erityistä suhdetta luomaan ennen syntymää. Monia raskaus v ituttaa suunnattomasti.

Mulla oli tosi helppo raskaus ja olin elämäni kunnossa. Ei mulle kuitenkaan mitään sidettä vauvaan syntynyt vaan synnytyksen jälkeen ihmettelin, että "niin onko tää mun vauva vai?". Se tuntui niin oudolta, että sellainen tuotiin siihen viereen, joka ei koskaan ennen siinä ollut ollut.

Ei vauva heti tuntunut omalta, ei edes vielä kotona. Se oli ihan kummallista. Vasta viikkojen vieriessä lapseen alkoi muodostua side ja se elämä pikkuhiljaa tuntua vähemmän vieraalta. Oli se iso mullistus kuitenkin, uusi ihminen minun elämässä..

Vierailija kirjoitti:

En usko, että on ihan harvinaista, ettei mies ole niin ihastuksissaan vauvasta kuin äiti. Meillä oli myös näin. Imetin, mikä vei aikaa ja varmasti lähensi minua ja vauvaa suhteessa isään. Nukuin myös yöt vauvan kanssa, mies nukkui eri huoneessa. Vauvan itkiessä, yleensä tissinkaipuuta, mies ei pystynyt niinkään lohduttamaan. Vauva kyllä huoli pullonkin, muttei sitä haluttu niin paljoa käyttää. Mies kyllä vaihtoi vaippoja ja hoiti muutenkin vauvaa, muttei "lirkutellut" lapselle juurikaan. Itse olin siitä vähän loukkaantunut ja ihmeissäni.

Nyt lapsi on reilun vuoden ja mies on kertonut kokevansa lapsenhoidon paljon mielekkäämmäksi, kun lapsi kävelee, juttelee ja puuhaa, sekä hänelle voi opettaa uusia asioita. On myös kertonut yllättyneensä, miten vaativaa pienen lapsen hoito on, koska pitää olla koko ajan läsnä. Miehellä ei ole aiempia lapsia, ja tuli isäksi vanhemmalla iällä. Uskon, että ajan myötä teilläkin helpottaa. Toki hoit

Meillä mies oli huomattavasti enemmän ihastuksissaan vauvasta kuin minä. Hänellä ei ollut takana vaikeaa raskautta ja traumatisoivaa synnytystä, jonka jälkeen ei ollut tarpeeksi mahdollisuuksia palautua. Hän pystyi keskittymään vauvaan huomattavasti enemmän. Ei jotenkin ymmärtänyt sitä, että minä olin käynyt läpi todella rankkoja aikoja jo ennen vauvan syntymää, synnytyksen jälkeen emme yhtäkkiä nollautuneen tasavertaisen väsyneiksi. Synnytyksenkin jälkeen kun yritin kertoa miten väsynyt olen ja että tarvitsen ihan oikeasti palautumista että pysyn järjissäni, hän puheli miten hänkin tarvitsisi synnytyksen jälkeen paljon lepoa... ahaa, aivan, miksiköhän???

Mieskin voi keskittyä vauvaan aivan yhtä hyvin kuin äiti. Mutta miehen tehtävä olisi oikeastaan ensin keskittyä siihen vauvan synnyttäneeseen naiseen ja varmistaa että kaikki on kunnossa.

Lapsen syntymä voi varmasti nostaa esiin vanhoja tunnelukkoja, mitähän sinun miehen lapsuudessa on mahdollisesti tapahtunut. Onko hän kenties ollut isoveli ja perheeseen on tullut toinen vauva??

Monet eivät tajua sitä, mikä merkitys on omalla lapsuudella ja siellä tapahtuneilla asioilla. 

Ja nuo asiat ovat voineet tapahtua tosi varhaisessa lapsuudessa.

Turvallinen ja huolehtiva lapsuus on parasta, mitä vanhempi voi lapselleen antaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hehe tulee mieleen kun tuttu asui ulkomailla ja oli raskaana neuvolassa. Siellä neuvolatäti kehotti muuttamaan kodin nukkumajärjestyksen niin, että lapsi ja äiti nukkuu erillään isästä, jotta isä saa levätä. 😆

ihan hyvä neuvo, jos isän pitää käydä töissä ja olla skarppina

vauvan kanssako ei tarvi olla skarppina, kuulostaa turvalliselta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Semmoisia ne miehet ovat. Heteromiehellä ei ole hoivaviettiä, toisin kuin naisella.

Sellanen sitte löytyy kumminkin, kun työvietti tai auton rassaus -vietti? You name it. Sellaisia alkukantaisia viettejä.

Nyky-yhteiskunnassa vastuu omista jälkeläisistä täytyy kantaa huvitti tai ei.

Lapsistaan välittävillä miehillä on hoivavietti, ihan tieteellinen fakta. Jos et vietä lapsen kanssa aikaa etkä rakasta omaa lastasi niin silloin sitä ei välttämättä synny. Silloin sinua kutsutaan nimellä "kusipää", paitsi jos hoidat lastasi kaikesta huolimatta

Vierailija kirjoitti:

En usko, että on ihan harvinaista, ettei mies ole niin ihastuksissaan vauvasta kuin äiti. Meillä oli myös näin. Imetin, mikä vei aikaa ja varmasti lähensi minua ja vauvaa suhteessa isään. Nukuin myös yöt vauvan kanssa, mies nukkui eri huoneessa. Vauvan itkiessä, yleensä tissinkaipuuta, mies ei pystynyt niinkään lohduttamaan. Vauva kyllä huoli pullonkin, muttei sitä haluttu niin paljoa käyttää. Mies kyllä vaihtoi vaippoja ja hoiti muutenkin vauvaa, muttei "lirkutellut" lapselle juurikaan. Itse olin siitä vähän loukkaantunut ja ihmeissäni.

Nyt lapsi on reilun vuoden ja mies on kertonut kokevansa lapsenhoidon paljon mielekkäämmäksi, kun lapsi kävelee, juttelee ja puuhaa, sekä hänelle voi opettaa uusia asioita. On myös kertonut yllättyneensä, miten vaativaa pienen lapsen hoito on, koska pitää olla koko ajan läsnä. Miehellä ei ole aiempia lapsia, ja tuli isäksi vanhemmalla iällä. Uskon, että ajan myötä teilläkin helpottaa. Toki hoit

Mulla on jo aikuinen lapsi, ja tämän sukupolven miesten ongelmana oli juuri tuo käsitys, että kaikki äidit ovat automaattisesti ihastuksissaan vauvasta. Uupumus, kipu (ei lopu synnytykseen), univaje, heittelehtivät hormonit ja Suomessa hoitamatta jätettävä raudanpuute synnytyksen ja jälkivuodon vuoksi olivat sellainen kombo, että minusta on ihme, että ylipäätään joku äiti pystyy olemaan heti ihastunut. Mutta ne olivat vanhoja huonoja aikoja, tuolloin piti vaan olla hiljaa ja hymyillä läpi kyynelten tai on epäonnistunut. Nykyään olisin d-mer. 

Hyvin se silti meni, mutta tosiaan, itseään piti ottaa niskasta kiinni ja alkaa hommiin, ei mikään vietti tavoitellut tietä. Aika sitten toi kiintymyksen. Varmaan miehillä sama homma.

Erilaisille ihmisillä on erilainen venymiskyky. Yksi osaa venyä tarpeen vaatiessa, esim. juuri vauva-arjessa, ilman että se romauttaa hänen maailmaansa ja mielialaansa. Sitten on niitä jotka kyllä pärjäävät elämässä kun se menee aika lailla niiden omien odotusten mukaan mutta jos jotain uutta ja vaativampaa tulee eteen niin se on heti ongelma.

Uskon että tämä on se miksi niin  moni nainen yllättyy kuin ennen niin hyvä mies ei olekaan sitä enää kun tulee lapsia. Mies on aina ennen toiminut omalla mukavuusalueellaan ja silloin kaikki on ollut hyvin. Mies on ollut osallistuva ja huomioiva kun se on mennyt hänen ehdoillaan ja hänen jaksamisalueellaan. Sitten kun mennään siitä yhtään yli niin mies ei enää osaakaan olla vaan vaikeilee vähän kaiken suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hehe tulee mieleen kun tuttu asui ulkomailla ja oli raskaana neuvolassa. Siellä neuvolatäti kehotti muuttamaan kodin nukkumajärjestyksen niin, että lapsi ja äiti nukkuu erillään isästä, jotta isä saa levätä. 😆

ihan hyvä neuvo, jos isän pitää käydä töissä ja olla skarppina

On tietysti töitä joissa pitää olla koko ajan täydellisen skarppina kuten vaikka lentokapteeni. Mutta jos nyt ollaan ihan rehellisiä niin suurimman osan töistä voi hoitaa myös hieman väsyneenä. 

Vierailija kirjoitti:

Mies kuulostaa törpöltä jos oman lapsen hoito on "tervan juontia". Miksi tällaiset ihmiset tekevät lapsia?

Tunteelle ei mitään voi, mutta käytökselle voi. Vastuuta ei voi paeta, vaikka vituttaisi. Kannatan sitä, että sen voi sanoa ääneen, etten nauti tästä yhtään, kunhan silti tekee hommansa.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että on ihan harvinaista, ettei mies ole niin ihastuksissaan vauvasta kuin äiti. Meillä oli myös näin. Imetin, mikä vei aikaa ja varmasti lähensi minua ja vauvaa suhteessa isään. Nukuin myös yöt vauvan kanssa, mies nukkui eri huoneessa. Vauvan itkiessä, yleensä tissinkaipuuta, mies ei pystynyt niinkään lohduttamaan. Vauva kyllä huoli pullonkin, muttei sitä haluttu niin paljoa käyttää. Mies kyllä vaihtoi vaippoja ja hoiti muutenkin vauvaa, muttei "lirkutellut" lapselle juurikaan. Itse olin siitä vähän loukkaantunut ja ihmeissäni.

Nyt lapsi on reilun vuoden ja mies on kertonut kokevansa lapsenhoidon paljon mielekkäämmäksi, kun lapsi kävelee, juttelee ja puuhaa, sekä hänelle voi opettaa uusia asioita. On myös kertonut yllättyneensä, miten vaativaa pienen lapsen hoito on, koska pitää olla koko ajan läsnä. Miehellä ei ole aiempia lapsia, ja tuli isäksi vanhemmalla iällä. Uskon, että ajan myötä teilläkin helpottaa. Toki hoit

Ymmärrän naisenakin tämän. Meidän vauvan kanssa imetys ei vaan onnistunut, se oli yhtä taistelua (vauvalla tais olla refluksi, mutta neuvolassa vähäheltiin itkuisuutta ja valvomista). Miehen oli pakko osallistua sitten pulloruokintaan ja vaikka molemmat tehtiin ja touhuttiin, niin oltiin aivan loppu. Vauva itki päivät ja yöt niin paljon, että vaikka yritettiin jakaa nukkumisvuoroja eri huoneissa, niin ei se auttanut, kun se huuto kuului kaikkiin asunnon huoneisiin.. Jopa naapuri hermostui eräänä yönä vauvan itkuun. Elämäni raskainta aikaa, toista vauvaa ei tule. Mies pääsi sentään päivisin töihin vähän irti siitä, minä olin kiinni siinä 24/7. Mies olikin sitten nukkunut toisinaan työpisteellään töissä...

Siis mikä ihan oikeasti oikeuttaa sen, että mies tarvitsee aikaa, ymmärrystä ja jotain lempeää sopeutumistilaa lapsen synnyttyä? Kyllä sitä varmaan moni nainenkin (mahdollisesti hyvinkin rankan raskauden ja synnytyksen jälkeen) arvostaisi, mutta kun vaihtoehtoja ei ole. Useimmalle miehelle on kuitenkin itsestäänselvää, että esim. töihin pitää mennä vaikka ei kiinnostaisi. Tämä ongelma ei ole vain joissain perheissä vaan koko kulttuurissa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hehe tulee mieleen kun tuttu asui ulkomailla ja oli raskaana neuvolassa. Siellä neuvolatäti kehotti muuttamaan kodin nukkumajärjestyksen niin, että lapsi ja äiti nukkuu erillään isästä, jotta isä saa levätä. 😆

ihan hyvä neuvo, jos isän pitää käydä töissä ja olla skarppina

Mulla on ehdotus. Mitä jos äiti meniskin välillä sinne töihin ja isä jäis hoitamaan vauvaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Semmoisia ne miehet ovat. Heteromiehellä ei ole hoivaviettiä, toisin kuin naisella.

Sellanen sitte löytyy kumminkin, kun työvietti tai auton rassaus -vietti? You name it. Sellaisia alkukantaisia viettejä.

Nyky-yhteiskunnassa vastuu omista jälkeläisistä täytyy kantaa huvitti tai ei.

Puhumattakaan siitä miehille tuhansien vuosien saatossa kehittyneestä pleikkarin pelaamis vietistä.