Jos lapsi ei halua harrastaa?

Vierailija kirjoitti:

Mun teinipojat eivät harrasta mitään ohjattua. Eivät ole koskaan harrastaneet. Ovat varsin introverttejä. Saattavat käydä kaverin kanssa uimassa tai heittämässä korista. Voi mennä myös viikkoja etteivät kaipaa kaveria. Salilla käyvät, usein yksin tai keskenään. Perheen touhuihin kyllä osallistuvat. Keskiarvot molemmilla n 9,5. En osaa olla huolissani. Ikää 16v ja 17v. En antaisi mököttää vaan huoneessaan, mutta kun näyttäytyvät perheelle niin asia mulle ok.

Näyttäytyminen riittää? Tossa iässä yleensä käydään kotibileissä ja muualla kavereiden kanssa. Olisin vähän huolestunut, että ovatko sulkeutuneita sen takia, että heitä ei oteta mukaan porukkaan koska eivät ole harrastaneet mitään tai osaa mitään. Eivät toki halua huolestuttaa vanhempiaan ja esittävät kaiken olevan ok, vaikka heitä kiusattaisiin kodin ulkopuolella. Tunnetko nämä lapsesi kaverit, ja tulevatko teille myöa kylään? Vai ovatko täysin keksittyjä jos ei edes viikkoihin lapsesikaan heitä näe.

Minä itse en ole ikinä toiminut kavereiden kanssa noin. Ettei edes viikkoihin tarvitse nähdä vaikka ei ole edes harrastuksia esteenä. Mutta ehkä ovat sitten huippuneroja, koska koulun keskiarvo noin hyvä. Mä olin vaan kasi-puolen luokkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vain ohjattua ja maksullista (liikunnallista) toimintaa pidetään harrastuksena? 

Koska tavoitteeton prseellään istuminen ei ole harrastus, vaikka siinä tuijottaisi ruutua taikka postimerkkiä. 

Entä esimerkiksi piirtäminen/maalaaminen, kirjoittaminen tai soittaminen? Eivätkö ne ole harrastuksia, jos niitä tekee omatoimisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun teinipojat eivät harrasta mitään ohjattua. Eivät ole koskaan harrastaneet. Ovat varsin introverttejä. Saattavat käydä kaverin kanssa uimassa tai heittämässä korista. Voi mennä myös viikkoja etteivät kaipaa kaveria. Salilla käyvät, usein yksin tai keskenään. Perheen touhuihin kyllä osallistuvat. Keskiarvot molemmilla n 9,5. En osaa olla huolissani. Ikää 16v ja 17v. En antaisi mököttää vaan huoneessaan, mutta kun näyttäytyvät perheelle niin asia mulle ok.

Näyttäytyminen riittää? Tossa iässä yleensä käydään kotibileissä ja muualla kavereiden kanssa. Olisin vähän huolestunut, että ovatko sulkeutuneita sen takia, että heitä ei oteta mukaan porukkaan koska eivät ole harrastaneet mitään tai osaa mitään. Eivät toki halua huolestuttaa vanhempiaan ja esittävät kaiken olevan ok, vaikka heitä kiusattaisiin kodin ulkopuolella. Tunnetko nämä lapsesi kaverit, ja tu

"Eivät osaa mitään". Kaverit käy meillä. Tunnen kaikki ala-asteelta asti ja ovat poikien kanssa koulussa. Laittavat viestejä puolin ja toisin. Miksi pitäisi kulkea jossain kotibileissä. Ihmiset on erilaisia. Mulla on tosi älykkäitä ja rauhallisia poikia. Olivat kesällä kahdestaan 10 päivää sukuloimassa Espanjassa, joten eivät ihan syrjäytyneitä.

Kai se olis jalompaa vetää kaljaa kotibileissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vain ohjattua ja maksullista (liikunnallista) toimintaa pidetään harrastuksena? 

Koska tavoitteeton prseellään istuminen ei ole harrastus, vaikka siinä tuijottaisi ruutua taikka postimerkkiä. 

Entä esimerkiksi piirtäminen/maalaaminen, kirjoittaminen tai soittaminen? Eivätkö ne ole harrastuksia, jos niitä tekee omatoimisesti?

Ei, koska ei ole tavoitetta, eikä kehitystä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vain ohjattua ja maksullista (liikunnallista) toimintaa pidetään harrastuksena? 

Koska tavoitteeton prseellään istuminen ei ole harrastus, vaikka siinä tuijottaisi ruutua taikka postimerkkiä. 

Entä esimerkiksi piirtäminen/maalaaminen, kirjoittaminen tai soittaminen? Eivätkö ne ole harrastuksia, jos niitä tekee omatoimisesti?

Ei, koska ei ole tavoitetta, eikä kehitystä. 

Soittamisessa ei kehitystä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vain ohjattua ja maksullista (liikunnallista) toimintaa pidetään harrastuksena? 

Koska tavoitteeton prseellään istuminen ei ole harrastus, vaikka siinä tuijottaisi ruutua taikka postimerkkiä. 

Entä esimerkiksi piirtäminen/maalaaminen, kirjoittaminen tai soittaminen? Eivätkö ne ole harrastuksia, jos niitä tekee omatoimisesti?

Ei, koska ei ole tavoitetta, eikä kehitystä. 

Soittamisessa ei kehitystä?

Ei silloin, jos istuu kotona yksinään rämpyttämässä. Teet vaan samat virheet kokoajan, kun kukaan ei ole korjaamassa. 

Sitten ei harrasta. Mun mies ei ole koskaan lapsena tai nuorena harrastanut mitään. On korkeakoulutettu. Nyt viiskymppisenä hiihtää, hölkkää ja lukee. Jos nuori ei muuten syrjäytyneen oloinen, niin ei se harrastaminen ole autuaaksi tekevä. Minä harrastin kaikkea mahdollista. Nyt raahaudun töisä kotiin, koirat käytän lenkillä ja siinä kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vain ohjattua ja maksullista (liikunnallista) toimintaa pidetään harrastuksena? 

Koska tavoitteeton prseellään istuminen ei ole harrastus, vaikka siinä tuijottaisi ruutua taikka postimerkkiä. 

Entä esimerkiksi piirtäminen/maalaaminen, kirjoittaminen tai soittaminen? Eivätkö ne ole harrastuksia, jos niitä tekee omatoimisesti?

Ei, koska ei ole tavoitetta, eikä kehitystä. 

Miten niin ei ole?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vain ohjattua ja maksullista (liikunnallista) toimintaa pidetään harrastuksena? 

Koska tavoitteeton prseellään istuminen ei ole harrastus, vaikka siinä tuijottaisi ruutua taikka postimerkkiä. 

Entä esimerkiksi piirtäminen/maalaaminen, kirjoittaminen tai soittaminen? Eivätkö ne ole harrastuksia, jos niitä tekee omatoimisesti?

Itse olen toimittaja sekä mulla on piano. Lapsena kun kirjoitin paljon ja soittelin pianoa, niin en pitänyt niitä todellakaan harrastuksena. Se oli vain tavallinen päivä. Mutta sitten kun meninnillaiselle runokurssille kirjastoon ja pianonsoittotunnille musiikkiopistolle, niin mainitsin ne harrastuksinani. Nykyisin kirjoittaminen on mulle työ, pianonsoitto huvia ja harrastuksiani on laitesukellus ja vapaaehtoistyö.

"Voi mennä myös viikkoja etteivät kaipaa kaveria."

Entä jos kaveri haluaisi nähdä poikiasi? Ovatko sellaiset lapset mielestäsi läheisriippuvaisia typeryksiä, joita et edes halua lastesi elämään? 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole pakko harrastaa ohjatusti, mutta olisi ehkä hyvä tehdä muutakin kuin pelata.

Meillä toinen lapsi harrastaa kahta urheilulajia ohjatusti, on tosi seurallinen ja aktiivinen luonne. Toinen taas on koulupäivästä väsähtävä introvertti joka kyllä on kokeillut jotain ohjattuja harrastuksia tanssista kuviskerhoon, mutta halunnut lopettaa kaikki. Ei siis ole enää vuosiin harrastanut mitään ohjatusti, mutta käy päivittäin metsässä kävelemässä, valokuvaa luontoa omaksi ilokseen, piirtää, maalaa, tekee käsitöitä, kokeilee uusia ruoka- ja leivontareseptejä, lenkittää naapurin koiraa ja tapaa lähimpiä kavereita. Ilmeisesti myös laulaa ja soittaa rumpuja mutta vain kun muu perhe on poissa. En mä nyt tiedä onko joku noista "harrastus", mutta ei hän passiivinen ole. 

No onhan ne kaikki harrastuksia ja vieläpä hyviä sellaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vain ohjattua ja maksullista (liikunnallista) toimintaa pidetään harrastuksena? 

Koska tavoitteeton prseellään istuminen ei ole harrastus, vaikka siinä tuijottaisi ruutua taikka postimerkkiä. 

Entä esimerkiksi piirtäminen/maalaaminen, kirjoittaminen tai soittaminen? Eivätkö ne ole harrastuksia, jos niitä tekee omatoimisesti?

Itse olen toimittaja sekä mulla on piano. Lapsena kun kirjoitin paljon ja soittelin pianoa, niin en pitänyt niitä todellakaan harrastuksena. Se oli vain tavallinen päivä. Mutta sitten kun meninnillaiselle runokurssille kirjastoon ja pianonsoittotunnille musiikkiopistolle, niin mainitsin ne harrastuksinani. Nykyisin kirjoittaminen on mulle työ, pianonsoitto huvia ja harrastuksiani on laitesukellus ja vap

Maksaako joku sinulle kirjoittamisesta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vain ohjattua ja maksullista (liikunnallista) toimintaa pidetään harrastuksena? 

Koska tavoitteeton prseellään istuminen ei ole harrastus, vaikka siinä tuijottaisi ruutua taikka postimerkkiä. 

Entä esimerkiksi piirtäminen/maalaaminen, kirjoittaminen tai soittaminen? Eivätkö ne ole harrastuksia, jos niitä tekee omatoimisesti?

Itse olen toimittaja sekä mulla on piano. Lapsena kun kirjoitin paljon ja soittelin pianoa, niin en pitänyt niitä todellakaan harrastuksena. Se oli vain tavallinen päivä. Mutta sitten kun meninnillaiselle runokurssille kirjastoon ja pianonsoittotunnille musiikkiopistolle, niin mainitsin ne harrastuksinani. Nykyisin kirjoittaminen on mulle työ, pianonso

Kirjoittamisesta tienaan 4500€/kk bruttona. Asun toki ulkomailla eli etätyö. Kuin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tartte harrastaa sen kummemmin

Mistä oppii sit maalaisjärjen jos ei tee ikinä mitään eikä opi mitään? Hyppii trampalla puol päivää ja puolet ajasta pelaa jalkapalloa tietokoneella. Älykäs lapsi varmasti. Mutta sellaisiahan ne lapset on, kuin vanhempansa. Jos vanhempia ei huvita tehdä mitään, niin ei lapsiakaan.

Perhe voi tehdä yhdessä vaikka mitä. Itse olen ollut lapsena rakentamassa taloja ja puutarhoja, isän kanssa urheiltiin, äidin kanssa luettiin paljon ym. Yksin tein paljon käsitöitä ja piirsin. Kavereiden kanssa leikittiin ja pelattiin pihalla pelejä. Olen käynyt yliopiston ja työssäni olen päivittäin paljon ihmisten kanssa tekemisissä.

Ps. En käynyt myöskään päiväkotia enkä esikoulua. Kouluun mennessä osasin lukea, laskea ja kirjoittaa. 

Harrastukset eivät ole mikään tae parempaan tulevaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

"Voi mennä myös viikkoja etteivät kaipaa kaveria."

Entä jos kaveri haluaisi nähdä poikiasi? Ovatko sellaiset lapset mielestäsi läheisriippuvaisia typeryksiä, joita et edes halua lastesi elämään? 

En kai kirjoittanut missään niin? Toisten sosiaalinen kuorma tulee täyteen lukion 6-7 tunnin päivän aikana. Sen jälkeen salilla, syödään perheen kanssa, tekevät läksyt. Laittavat wa viestejä kavereiden kanssa, mutta eivät useinkaan arkena jaksa tai halua lähteä mihinkään. Ymmärrän sen täysin. Varsinkin nuorempi, joka menee nyt lukion toiselle on sellainen, että on täysillä mukana siinä mitä tekee ja sen jälkeen kaipaa omaa rauhaa. En käsitä mitä pahaa siinä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vain ohjattua ja maksullista (liikunnallista) toimintaa pidetään harrastuksena? 

Koska tavoitteeton prseellään istuminen ei ole harrastus, vaikka siinä tuijottaisi ruutua taikka postimerkkiä. 

Entä esimerkiksi piirtäminen/maalaaminen, kirjoittaminen tai soittaminen? Eivätkö ne ole harrastuksia, jos niitä tekee omatoimisesti?

Ei, koska ei ole tavoitetta, eikä kehitystä. 

Soittamisessa ei kehitystä?

Ei silloin, jos istuu kotona yksinään rämpyttämässä. Teet vaan samat virheet kokoajan, kun kukaan ei ole korjaamassa. 

Ei jumalauta mikä tollo🤦😁

Ilman harrastustakin voi pärjätä, mutta kyllähän harrastuksista saa jonkinlaista sosiaalista turvaverkkoa elämään. Esim. jos lasta alettaisiin kiusata koulussa, voivat harrastuksissa saadut ihmissuhteet olla valtavan merkityksellinen asia lapsen itsetunnolla (ei, en väitä, että kiusaamisongelma ratkeaisi tällä). Jos ala-asteelta yläasteelle siirryttäessä luokat ja vanhat kaveriporukat hajoavat, on harrastuksista voinut tulla verkostoja ja tuttuja, jolloin uuteen luokkaan solahtaminen voi käydä helpommin. Joskus 14-vuotiaana voi olla aika korkea kynnys aloittaa uusi laji, jos ei ole koskaan harrastanut mitään kodin ulkopuolella, ja sosiaaliset suhteet ovat jostain syystä menneet sillä tavalla solmuun, että pitäisi etsiä uusia kavereita. Jos parikymppisenäkin muuttaa opiskelemaan uudelle paikkakunnalle, voivat harrastukset tarjota hyvän väylän (ryyppäämisen ja ryhmätöiden ohella) tutustua opiskelukavereihin ja solmia ystävyyssuhteita. 



Toki harrastuksiin ja niiden hyötyihin liittyy muitakin ulottuvuuksia, ja toisaalta ilman harrastuksiakin voi oppia selviytymään haastavista elämäntilanteista, mutta kyllä harrastukset voivat olla hyvä valttikortti takataskussa. En tosin itsekään pakottaisi sellaista lasta harrastamaan, joka ei itse sitä halua.

Millainen aikuiselämä tulee olemaan lapsella, joka ei koskaan ole harrastanut mitään? Ei ole ollut mitään omaa mielenkiinnonkohdetta, jossa kehittyä ja josta saada iloa sekä koulun ulkopuolisia ystäviä. Elämä koostuu pelkästä koulun antimista ja peleistä? Nykylapset eivät edes osaa käyttää tietokoneita.

Ei siis osaa kuin korkeintaan keskinkertaisesti: uida, hiihtää, luistella, lukea karttaa, lyödä palloa, heittää, hypätä, olla notkea, soittaa, lukea nuotteja, jutella musiikista (muuta kuin tämä on hyvää ja tämä ei), tanssia, pystyttää telttaa, laittaa ruokaa keittimellä, tähdätä, jutella uusien ihmisten kanssa, hallita kehoa, vetää leukaa... Olisi aika kamalaa, ettei koskaan olisi osannut mitään vähän paremmin. Olla vain ja möllötät? Yksi osa persoonaa ja minuutta jää täysin kehittymättä. Vanhempien olisi syytä katsoa pitkään peiliin miksei itse esimerkillä ja kannustaen anna lapselle eväitä elämään, mitkä toisissa perheissä ovat itsestään selvyys.

Mun poika on pian yhdeksän eikä halua harrastaa mitään. Kotona on eri soittimia ja useasti olen ehdottanut kaikenlaista urheilua. Pakottamaan en ala. En ole tästä huolissani vaikka toki toivoisin että hänellä olisi jokin harrastus. 

Vierailija kirjoitti:

Millainen aikuiselämä tulee olemaan lapsella, joka ei koskaan ole harrastanut mitään? Ei ole ollut mitään omaa mielenkiinnonkohdetta, jossa kehittyä ja josta saada iloa sekä koulun ulkopuolisia ystäviä. Elämä koostuu pelkästä koulun antimista ja peleistä? Nykylapset eivät edes osaa käyttää tietokoneita.

Ei siis osaa kuin korkeintaan keskinkertaisesti: uida, hiihtää, luistella, lukea karttaa, lyödä palloa, heittää, hypätä, olla notkea, soittaa, lukea nuotteja, jutella musiikista (muuta kuin tämä on hyvää ja tämä ei), tanssia, pystyttää telttaa, laittaa ruokaa keittimellä, tähdätä, jutella uusien ihmisten kanssa, hallita kehoa, vetää leukaa... Olisi aika kamalaa, ettei koskaan olisi osannut mitään vähän paremmin. Olla vain ja möllötät? Yksi osa persoonaa ja minuutta jää täysin kehittymättä. Vanhempien olisi syytä katsoa pitkään peiliin miksei itse esimerkillä ja kannustaen anna lapselle eväitä elämään, mitkä tois

Nyt oli kyllä niin tekopyhää tekstiä. Monikaan asia noista ei vaadi varsinaista harrastamista.